elikkä muutimme mieheni kanssa maalle, anoppilan viereen.remontoimme taloa noin vuoden päivät ja kaikki oli aivan loistavasti. vauva tulossa ja kaikki oli hyvin. olin viimeisilläni raskaana ja kotosalla ja anoppi alkoi käymään kyläilemässä. toi postit samalla kun kävi hakemassa omat. teki kasvimaan ja kylvi siemenet. ajoi nurmikon. käveli pihalla. jos menin ulos tuli noin 5min päästä juttelemaan. vauva syntyi ja ajattelin että nyt varmaan jo rauhoittuu ja antaa meidän olla hetken rauhassa. vaan ei. alkoi käynnit vaan lisääntyä. ovesta tallataan sisään. ei oteta takkia pois päältä. kaapataan lapsi syliin ja aletaan kävelemään vauva sylissä ympäri taloa ja tutkimaan paikkoja. kysellään kenen auto oli äsken pihalla ja udellaan kaikki asiat. oma äitini käy kylässä aina sovitusti ja varmistaa vielä mieheltänikin että voiko tulla kylään. kun äitini saapuu juoksee anoppini heti paikalle ja alkaa jutella kanssani kaikkea jonnin joutavaa mutta ei äitini kanssa mitään. kun äitini ja siskoni olivat hoitamassa vauvaa oli anoppi tullut taas utelemaan kotiimme minne olimme menneet. eli tilanne on tämä anoppi tuo postin jää samalla jutustelemaan on noin tunnin pari. utelee kaikki missä olen käynyt. monelta kävin nukkumaan kun näki valoa ikkunassa. vahtii monelta lähden koiran kanssa lenkille ym... miehelleni olen puhunut asiasta ja luulen että hän ymmärtää minua, mutta heidän perheessä ei ole totuttu puhumaan ikäviä asioita joten hän ei pysty sanomaan äidille mitään. sanoovaan että älä kuuntele tai välitä. olen asunut omillani noin 13 vuotta ja oma perheeni on kunnioittanut yksityisyyttäni. kun asuimme kaupungissa 15 km päässä nykyisestä koditamme anoppi kävi yhden kerran kylässä kutsuttuna. olemme olleet mieheni kanssa 3vuotta yhdessä. en tajua miten mukavasta 50 vuotiaasta anopista tuli juoruämmä kyylä ahdisteleva hirvitys tuntuu että haluisin mennä kauimpaiseen nurkkaan kun näen hänen astelevan kotiamme kohti. tiedän että asiasta olisi pakko ilmaista ja olen välillä yrittänyt rivienvälistä vihjailla mutta ei setajua. sanoi vielä minulle kun muutimme että toivottavasti meidän välit ei huonone kuten hänen ja anoppinsa joka asuu ja viereisessä talossa. tosin vanha mamma on aivan loistavaa tyyppi ei puutu asioihimme ja käy kaksi kertaa kuussa kylässä vauvaa katsomassa. eli apua mitä tehdä? alan olla todella ahdistunut. välillä tuntuu että oksettaa ja vapisuttaa kun anoppi astuu ovesta sisään.
ahdistaa
kissankello6
2457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerro miehellesi, että ahdistut ja tulee ero jos ei muutosta tule, se on alku.
Ryhdy pitämään ulkovet lukossa, silloinkin kun olet kotona. Jos anoppi soittaa kelloa älä ryntää avaamaan vaan tee homma mitä olit tekemässä ensin rauhassa loppuu. Jos vauva nukkuu sano ettei sovi nyt tulla kylään kun nukutaan.
Hankkikaa postilaatikko, joka on lukossa. Kaikki asianne ei kuulu anopille. hän loukkaantuu mut tottuu. Kun laitat uuden laatikon muista heti kehua miten hienon laatikon hankitte.. :)kestävä ja kiiltävä yms
Kun anoppi kysyy milloin menit nukkumaan niin älä vastaa, ohita kysymys kuin et olisi sitä huomannutkaan ja kysy itse jotain ihan muuta, vaikka mitäs teillä tänään syödään? Utele ihan samala tasolla, jos ei muute tehoa niin iske suoraan ja kysy et vieläkös teillä on sukupuolielämä tyydyttävää, se on aika tehokas hiljentäjä yleensä.
Onnea ja toivottavasti saat vähitellen rauhan
Minulla on ollut elämä hiukan samanlaista, anoppi ja appi asuvat seinän takana, onneksi kummallakin omat sisäänkäynnit. Mieheni olisi halunnut oven, että vanhemmat olis päässeet saunaan sisäkautta, mutta onneksi en antanut periksi. Riittää kun anoppi tuo postin. Nyt eivät edes käy saunassa kun rakensivat ulko saunan. Kyllä minuakin riepoo anopin kyselyt, kuinka hänen poika (miehelläni ei ole nimeä) jaksaa ja mitä tekee. Välillä annan mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, olen kyllä huomannu että miten saan nämä kyselyt loppumaan. Kukat kyllä näkyy saavan kastelua kun huomaavat etten ole kotona. Avain kuulemma täytyy olla meille "jos jotain sattuu"-
Paras sattui eilen, anoppi ei tuonut postia kun luuli etten ole kotona, kävin hakemassa sen heidän puoleltaan. Meinasin saada raivarin yksi mieheni lasku oli avattu, selityksenä me luultiin että se oli heidän. Minun vanhempani ei ole avanneet minun kirjeitä koskaan muuta kuin luvan jälkeen.
Olen puhunut tästä miehelleni, mutta ainoana lapsena ei ymmärrä, hänestä on normaalia että ne käy täällä. Minusta ei.
Näin meillä.