Ihmisille tulee tietyssä vaiheessa elämäänsä yleensä tarve tehdä välitilinpäätöksiä elämästään ja kaipuu johonkin muutokseen. Sisäiseen kasvuun ja henkisyyteen ja mahdollisesti myös hengellisyyteen. Kaivataan jotain, mikä täyttää sen "tyhjän tilan" tässä materialistisessa ja varsin hektisessä elämänrytmissä.
Onko teille ollut ortodoksisuus "itsestäänselvyys" ja niinsanottu kodin perintö vai oletteko jossain myöhemmässä elämänne vaiheessa kääntyneet ortodoksiksi? Mikä teidät on saanut juuri tälle muutoksen tielle ja miksi teidän on pitänyt ylipäänsä muuttua?
Ei tarvitse vastata nimimerkeillä.
Onko teille ollut ortodoksisuus "itsestäänselvyys" ja niinsanottu kodin perintö vai oletteko jossain myöhemmässä elämänne vaiheessa kääntyneet ortodoksiksi? Mikä teidät on saanut juuri tälle muutoksen tielle ja miksi teidän on pitänyt ylipäänsä muuttua?
Ei tarvitse vastata nimimerkeillä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kirkossa vei mennessään tähän muutokseen.
45 vuotts. Olin kääntyessäni ihan nuori, melkein lapsi vielä. Ehkä kysymys oli siitä, että lapsen uskoni vasta kadottaneena löysin kristinuskon uudestaan toisessa muodossa. Ortodoksisuus on niin toisenlaista kuin länsimainen kristillisyys. Koko elämä on kulunut sitä opetellessa.
Aktiivisessa seurakuntaväessä on meidän seurakunnassa aika paljon käännynnäisiä, papistossa taas vähän. He ovat valtaosaltaan ortodoksisten perheitten poikia. Käännynnäisten lapsista ei aina tule ortodokseja. Omat lapseni ovat pysyneet kirkossa, ja lastenlapsetkin on kastettu kaikki ortodokseiksi.
erottuu länsimaisesta kristillisyydestä? Kerro vain ihan omin sanoin, miten olet sen itse kokenut.
toinen kristillinen kulttuuri.
Ortodoksisuus ei korosta Kristuksen kärsimystä eikä uhrikuolemaa, vaan Kristuksen ylösnousemusta ja voittoa Kuolemasta ja kaikista turmiovalloista. Olen kokenut Kristuksen ylösnousemuksen valtaisana mystisenä elämyksenä. Se on koko uskoni perusta. Näin luomattoman valkeuden, kohtasin illattoman päivän, koin ajatonta aikaa ja kohtasin loputtoman ilon.
Ortodoksien liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus ei muistuta länsimaista messua, vaan se on omanlaisensa. Tavallaan arkaistisempi, alkukristillisempi, mutta samalla pitemmälle kehitetty. Ortodoksisessa kirkossa ihminen kohtaa pyhyyden ja kauneuden. Kauneus on pelastava maailman.
kuvaus oman uskosi olemuksesta sinun näkökulmastasi katsoen. Onko totta, että ortodoksisuus kunnioittaa ja asettaa myös Jeesuksen äidin erityisasemaan länsimaiseen kristillisyyteen verraten?
Ortodoksisuudessa uskotaan vahvasti myös ihmeisiin ja ihmeitä tekeviin Jumaläidin-ikoneihin. Olen lukenut useampaankin otteisiin esim. Valamon luostarissa olevasta ihmeitä tekevästä ikonista ... spontaaneista paranemisista.
kirkko noudattaa tässä asiassa varhaiskirkon oppia ja käytäntöä.
Ortodoksinen ja luterilainen oppi Jumalansynnyttäjästä Neitsyt Mariasta oli alunperin samanlainen, mutta Lutheruksen kannattajat hylkäsivät sittemmin varhaiskirkon (ja Lutherin) opetuksen tässä asiassa ja kallistuivat reformoidulle kannalle. (Näin sanoi prof Teinonen. En ole tuota omasta päästäni keksinyt.)
Roomalaiskatolisessa kirkossa (ja se, jos mikä, on länsimainen kirkko) taas mennään toiseen äärimmäisyyteen. Siellä korostetaan Neitsyt Marian asemaa jopa niin, että hänestä puuhataan kanssalunastajaa. Oppi ei vielä ole mennyt läpi. Sen sijaan katolinen kirkko on hyväksynyt nykyaikana kaksi uutta mariologista dogmia Tahrattoman sikiämisen vuonna 1878 (toivottavasti muistan vuosiluvun oikein) ja N. Marian taivaaseen nousemisen 1950. Tämmöisiä dogmeja ei meillä tietenkään ole.
Parantumisia tapahtuu aina siellä, missä on uskoa. Jos joku haluaa uskoa, että parantui siksi, että rukoili ihmeitä tekevän ikonin edessä tai jonkun pyhän ihmisen haudalla, niin hän tulkoon uskollaan autuaaksi, mutta voi Jumala parantaa uskovaisen muutenkin.
"Millä tavoin ortodoksisuus ... erottuu länsimaisesta kristillisyydestä?"
Lyhykäisesti näin: länsimaisessa kristillisyydessä ajatellaan, että kristillisen uskon sisältö "täsmentyy" eli muuttuu aikaa myöten. Ortodoksisuudessa ajatellaan, että kristillinen usko on muuttumaton eli pysyy aikaa myöten samana kuin mikä se oli alusta pitäen, vaikkakin ajan kuluessa uskon sisällön ymmärtäminen uskovaisten keskuudessa voi syventyä (näin esimerkiksi ortodoksinen jumalanpalvelus on voinut joiltain osin muuttaa muotoaan vuosisatojen vieriessä).
Joissakin länsimaisissa suuntauksissa, esim. luterilaisuudessa, jatkuva muutostila on ilmeisempi kuin joissakin toisissa, esim. roomalaiskatolisuudessa. Muuttuminen on mahdollista, koska sitä pidetään pohjimmiltaan täysin luonnollisena ja hyväksyttävänä.
Olen luopunut protestanttisesta uskosta kymmeniä vuosia sitten ja tullut liiteyksi oikeauskoisen kirkon jäseneksi.
sanaa käännynnäinen? Kasteen ja mirhallavoitelun mysteerien kautta kirkkoon otettu on ORTODOKSI, ei käännynnäinen.
Syntymäortodoksit pitävät käännynnäisiä aina käännynnäisinä, oli siitä sitten kulunut kuinka monta vuosikymmentä tahansa.
Mutta jotkut käännynnäiset (en tarkoita itseäni) ovat perehtyneet ortodoksiseen oppiin paremmin, kuin nuo ortodokseiksi syntyneet.
Minä en pidä syntymäortodoksien suhtautumista itseeni kovin tärkeänä. Ei se kuitenkaan tuomiolla vaikuta.
kasteen ja/tai mirhavoitelun kautta kirkkoon liitettyjä, myös kaikki ns. äidinmaito- tai spermaortodoksit!
henkilökohtainen. Eli näin sen aikoinaan itse olen kokenut. Luterilaisessa kirkossa kyllä puhuttiin, että pelastus tulee "yksin armosta" mutta mielestäni käytäntö kertoi muuta. Täytyi tehdä sitä ja tätä. Ei vain ollakseen kunnon uskovainen, vaan seurakunnan nuorisotyön (missä olin mukana) tuli vaikuttaa ja jopa viihdyttää ihmisiä. Uudessa-Valamossa talkoolaisena ollessani tein mulle annetut työt ja osallistuin jumalanpalveluksiin. Jumalanpalveluksissa rukoiltiin ja annettiin Jumalan vaikuttaa ja tehdä armotyönsä minunkin sieluni hyväksi. Sain olla se mikä olin ja keskittyä oleelliseen. Koin, että ortodoksisuus on armollista. Ydin on tässä: Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.
kodin perintö. Perinteiden noudattaminen on ortodoksisuuden rikkaus. En halua muuttua, mutta nyt tuntuu, että seurakuntaamme on pesiytynyt suuri joukko uusia muutoshalukkaita, jotka eivät ymmärrä perinteitämme ja niiden tuomaa turvallisuuden tunnetta, vaan haluavat muuttaa uskontomme massauskonnoksi.
Olen siis ortodoksi. Ollut syntymästäni saakka. En ole kyseenalaistanut uskoni perustaa. Ei ole ollut tarvetta siihen.
Ortodoksisuus ei ole minulle edes "uskonto", niin kuin "uskonto/uskovainen" protestanttisessa Suomessakin ymmärretään. Se on elämäntapa. Kuuluu elämääni yhtä luonnollisena osana kuin syöminen ja nukkuminenkin.
Mitä minä hyödyn uskostani? Hyvin paljon. Elämälläni on koko ajan tietty suunta ja tarkoitushakuisuus. Päämäärä häämöttää jossain kaukana, jota kohden minä taivallan. Välillä eksyn pimeille poluille. Kuitenkin en niin kauas, etteikö Valoni pilkottaisi jossain suunnassa. Palaan taas tutulle polulle, joka johdattaa päämääräänsä. Lisäksi koen vaikeuksieni jälkeenkin aina suunnatonta iloa. Iloa, jonka olemusta ja antajaa en edes kunnolla tunne. Tiedän vain, ettei tuo ilo ole minusta lähtöisin.
Kirkkoon liittyneeltä sait mielestäni hyvää palautetta. Ihan kuin omasta kynästäni olisi se teksti lähtenyt.
Johdatusta toivottelen etsijän tielle:)
ortodoksi? Minut ainakain kastettiin vasta kuuden viikon ikäisenä. Sitä ennen olin pakana. Saitko hätäkasteen heti syntymäsi jälkeen?
Tottakai juuri noin kuin itsekin sen kerroit. Ilman sitä lapsikastetta en tietenkään olisi ortodoksi.
Hyvä kun korjasit, ettei tullut väärinkäsityksiä tyyliin ortodoksisuus periytyy automaattisesti äidinmaidosta:)
virn =)
Niin,että siinäkin jokin raja!!!!!!!!Äidinmaidossa.
(Meni ohi,sorry.)
Kun synnyin. En tullut ortodoksiksi suoraan sen tähden, että isäni tai äitini tai molemmat heistä olivat ortodokseja. Minut oli tottakai ortodoksisen papin kastettava "ortodoksisin kastemenoin" ortodoksiseen uskoon.
Jk. Jokos nyt valkeni pikkasen enemmän:)
ortoksiksi juuri synnytään, kastemenot ovat vain rituaali. Jos ortodoksisen kasvatuksen saanut eroaa seurakunnasta, hän pysyy ortodoksina koko ikänsä. Seurakuntaan kuuluminen ei tee kenestäkään ortodoksia. Rahalla sitä ei voi ostaa ja sitähän se seurakuntaan kuuluminen vain on.
Ellet heti lopeta, kutsun saarovitsin paikalle. Jos et häntäkään usko, niin itse Vallesmanni ottaa sinut ojennukseensa.
Jk. Sitä saa, mitä tilaa.
kasteen ja mirhasvoitelun kautta. Jos eroaa kirkosta, on luopio.
Olen luullut,,,siis luullut,että ortodoksisuus ja luterilaisuus ovat lähempänä toisiaan,koska kuitenkin on kysymys Jumalan Pojan teosta,kuolemasta meidän tähtemme,sen ikuisen elämän tähden johon me tässä kaikki uskomme.
Olen ekumeenisen yhteyden "läpilyömä",siinä mielessä,että minun on ollut hyvä olla niissä tilaisuuksissa.
Olen luterilainen,tutustunut jonkin verran ortodoksisuuteen...se kiehtoo minua juuri sen ilon tähden,joka esim.Isä Mitrossa näkyy...masennuksista huolimatta.
Toisaalta koen ortodoksisuuden sisäpiiriksi,eli juuri kotien perintönä,kuten kulkee monet luterilaisuuden suuntienkin hengelliset kodit.
Olen ollut Uudessa-Valamossa kun siellä oli talkootyötä tekevä komea nuorehko mies...itse olen tehnyt samaa työtä luterilaisen kirkon piirissä,kuten täällä teistä eräs.
Nuorisotyöntekijänä koen,että "kaikk on suuremmas käress",olen vain ns-välittäjänä toimiva,oman persoonani lailla.
Toki on tehtävä annettavat työt ja siinä on vaatimuksia,mutta ei se Jumalan armoa riistä.Olen viihdyttäjäkin,mitä pahaa siinä on.?Jos ei ole kasvanut uskovaisessa kodissa ja käy rippikoulua,ei enää toimita vain katekismuksen kanssa.Toki sekin on mukana.
Kirkko kuin kirkko,on seurakuntalaistensa yhteisö,ME OLEMME KIRKKO.
Voin iloita luterilaisuudessa ortodoksien kanssa..mutta hyväksytäänkö minut tällaisena?
ortodoksinen kirkko suorastaan tarvitsee toisuskoisia ystäviä. Hyvä, että olet kirkkomme ystävä!
...Tuntuu hyvälle...nimenomaan,kun ollaan saman SUUREN asian ihmettelijöinä!
"Olen ollut Uudessa-Valamossa kun siellä oli talkootyötä tekevä komea nuorehko mies..."
Monenmoisia syitä olen kuullut Valamossa vierailuille ja talkoolaiseksi ryhtymiselle.
Jk. Tämä oli ehdottomasti paras tähänastisista:)
........oli siinä pikkiriikkisen pikkuista humouria....
Kun tässä aiemmin kerrottiin,että eräs teistä oli ollut siellä talkoolaisena...ja kun aivan totta,olin käymässä siellä ja siellä oli mukava talkoolainen...siis juttelin pari sanaa hänen kanssaan.Ei kertonut,enkä kysynyt miksi hän oli siellä....haloo;)))))
ja nuorisotoyöntekijöistäkin kirjoiteltiin..niin meni tietty asian vierestä...ehkä oli "sopimatonta",mutta on niitä komeita missä vaan ja joskus ainakin...
tämä ortodoksisuus....
luulin,että saa iloitella sanoillakin;)
Korjaus vielä,ettei vain kukaan loukkaannu ja käsitä väärin.....en ollut talkoolainen,enkä vierailulla talkolaisen tähden...olin tutustumassa turistina ison joukon vetäjänä ja juteltiin siellä olevien erilaisten ihmisten kanssa MONISTA ASIOISTA.
Viimekertainen silloinen ryhmä oli ollut aerobic-porukka,joka harjoitteli portailla askelia...tämä minulle kerrottiin,joten juorutaan nyt kun ruvettiin;)mutta älkää repikö pelipöksyjä....Ei tämä ole huono homma ja mitenkään halventavaa,jos joku niin käsittää...ei siis ainakaan minun mielestäni.?
Anteeksi pyydän kun en malttanut kokonaan lukea vastinettasi. Poimin sieltä vain sen, mikä minua kiinnosti.
Vai, että aerobikkiä kävitte Valamossa harjoittelemassa, siinä sivussa talkoolaisia vilkuilitte.
Huvinsa kullakin, jopa luostarissa.
Jk. Minä ainakin olen hyvin loukkaantunut moisesta kevytmielisyydestä. Saatte anteeksi, jos tämä ei toistu:)
Heh...pyydäpäs taas anteeksi.....;))
Me emme aerobicaneet,(kumpa osaisinkin)...vaan se oli eräs ryhmä,joka yöpyi siellä ja harjoitteli kai kilpailuaan varten.
Sen,siis tuon
Anteeksi kun tulin palstalle.
Anteeksi kun sekaannuin asialliseen keskusteluunne.
Anteeksi kun ymmärsin kaiken lukemani väärin.
Jk. Minä annan sinulle anteeksi, anna sinäkin minulle:)
viitaten otsikkoon;)
keskustelu osaltani ei ole asiallinen
olen yleensä väärinymmärretty ;)))(aina joskus)
Ps.Anteeksi ....sopii..molemmin puolin;))
ja minä kun olin ihan tosissani;)
Kaikki hyvin.Tervehtikäämme ......Ave!