mennä kotia koska pelkäsi saavansa selkään. Pelkäsi myöntää totuuden että oli kotiin ikävä. Sitä pelkäsi mitä itselle tulee tapahtumaan. Pelkäsi minne joutuu vai pääseekö minnekään. Eniten ehkä pelkäsi joutuvansa takaisin siihen kouluun jossa ei yhtään kaveri. Sitä oli aina yksin ja aina joku teki tai sanoi jotain ilkeää. Sitä pelkäsi tilannetta kun tiesi että poliisi etsi. Ei uskaltanut eikä voinut sanoa kenellekään etten halua olla täällä, haluan kotia. Sitä ei tiennyt edes kenelle olisi sanonut "haluan kotia" Päivät meni vain siinä kaksiossa, kaksiossa jossa kävi vieraita kasvoja, miehiä, joskus naisiakin. Joskus sattui ja paljon mutta annetut lääkkeet ja juomat auttoivat. Sitä nukkui välillä pitkään. Aina sanottiin että senkus lähdet, mitä sä vingut sä oot saanut ruokaa, viinaa, kamaa, sulla on missä nukkua, sulla on lämmin, senkus meet tonne ulos, mee himaas tai mee suoraan kyttikselle kyllä ne toimittaa sut sinne kakaroitten mielisairaalaan missä sulle tungetaan kaikkia mömmöjä lopulta sä oot vihannes eikä kukaan tunne sua...
Sitä vaan odotti että joku hakisi pois ja lopulta ei odottanut mitään, siihen tottui, jostain rakensi itselle suojuksen, toisaalta sitä ei enää ajatellut oikein mitään, tuntui että ei ollut olemassakaan, sitä vuorollaan oli liian tokkurassa liikkumaan ja vuoroin keksi mitä hurjempia tarinoita ollakseen kova ja olihan siellä myös mies joka oli monta kuukautta sitten pelastanut, pelastanut pahemmalta ja tarjonnut piilon ja avun karkuretkelle. Mies kenen luona ensin olimme, josta isä ja poliisit hakivat liian usein, siksi jouduimme vaihtaa paikkaa ja mies joutui vuokseni myös olemaan tuossa asunnossa myös piilossa ja sitä ennen oli joutunut kierrellä ympäriinsä kanssani eri ihmisten kanssa ja eri autoilla, mies joka antoi kaiken muun tapahtua, mies joka nauroi kun oksensin katkenneita hirviöitä sisuksistani...mies jolla oli isompia laattoja hasista kuin suklaalevyt, mies jolla oli isommat laatikot amfetamiinia kuin perunajauholaatikot, mies jolla enemmän lääkkeitä kuin pikku kylän apteekissa.
Sitten se tapahtui asuntoon tuli vieraita kasvoja, kasvoja jotka raivosivat ja retuuttivat minua ympäriinsä, mies joka oli vienyt minut asuntoon vei pois, vei isänsä luokseen jossa´vain olimme, nukuimme, sairastelin ja tulin siellä ollessani raskaaksi.
Helpompi oli sanoa ettei tiennyt mitä oli ehkäisy kuin kertoa totuutta. Totuutta kaikesta miksi en mennyt kotia ja missä olin ollut ja mitä siellä oli tapahtunut. Olin syönyt e-pillereitä, sain ne terveyskeskuksesta kuoluterveydenhoitajan avulla ja kun ne loppuivat en osannut lähteä siitä asunnosta hakemaan uusia vaan olin ilman. Helpompi on ollut 19-vuotta vaieta ja sanoa etten tiennyt mitä on ehkäisy ja ottaa muiden pilkka vastaan, pilkka sitä saa mitä tilaa ja olisihan 12/13-vuotisen pitänyt tietää ja hakeaa apua...
En vain osannut ja tämä ei ollut syyllisten etsimistä, eikä katkeruutta, eikä säälin ruikuttamista vaan omaa terapiointi päästää kaikki ulos ja pyrkiä lopulta tulokseen ymmärtää itse itseäni miksi yksi ihminen on pystynyt niin paljon vaikuttamaan ja niin monta vuotta. Tietäen aina olevan ihmisiä joiden mielestä 13-vuotisen on vastattava itsestään, aina olisi voinut sanoa ettei halua mutta minä sanoin etten halua olla sekaisin ja päästäni pidettiin väkisin kiinni. Tietäen että löytyy aina ihmisiä jotka sanoo oothan säkin joskus käyttänyt.
Sitä vaan odotti että joku hakisi pois ja lopulta ei odottanut mitään, siihen tottui, jostain rakensi itselle suojuksen, toisaalta sitä ei enää ajatellut oikein mitään, tuntui että ei ollut olemassakaan, sitä vuorollaan oli liian tokkurassa liikkumaan ja vuoroin keksi mitä hurjempia tarinoita ollakseen kova ja olihan siellä myös mies joka oli monta kuukautta sitten pelastanut, pelastanut pahemmalta ja tarjonnut piilon ja avun karkuretkelle. Mies kenen luona ensin olimme, josta isä ja poliisit hakivat liian usein, siksi jouduimme vaihtaa paikkaa ja mies joutui vuokseni myös olemaan tuossa asunnossa myös piilossa ja sitä ennen oli joutunut kierrellä ympäriinsä kanssani eri ihmisten kanssa ja eri autoilla, mies joka antoi kaiken muun tapahtua, mies joka nauroi kun oksensin katkenneita hirviöitä sisuksistani...mies jolla oli isompia laattoja hasista kuin suklaalevyt, mies jolla oli isommat laatikot amfetamiinia kuin perunajauholaatikot, mies jolla enemmän lääkkeitä kuin pikku kylän apteekissa.
Sitten se tapahtui asuntoon tuli vieraita kasvoja, kasvoja jotka raivosivat ja retuuttivat minua ympäriinsä, mies joka oli vienyt minut asuntoon vei pois, vei isänsä luokseen jossa´vain olimme, nukuimme, sairastelin ja tulin siellä ollessani raskaaksi.
Helpompi oli sanoa ettei tiennyt mitä oli ehkäisy kuin kertoa totuutta. Totuutta kaikesta miksi en mennyt kotia ja missä olin ollut ja mitä siellä oli tapahtunut. Olin syönyt e-pillereitä, sain ne terveyskeskuksesta kuoluterveydenhoitajan avulla ja kun ne loppuivat en osannut lähteä siitä asunnosta hakemaan uusia vaan olin ilman. Helpompi on ollut 19-vuotta vaieta ja sanoa etten tiennyt mitä on ehkäisy ja ottaa muiden pilkka vastaan, pilkka sitä saa mitä tilaa ja olisihan 12/13-vuotisen pitänyt tietää ja hakeaa apua...
En vain osannut ja tämä ei ollut syyllisten etsimistä, eikä katkeruutta, eikä säälin ruikuttamista vaan omaa terapiointi päästää kaikki ulos ja pyrkiä lopulta tulokseen ymmärtää itse itseäni miksi yksi ihminen on pystynyt niin paljon vaikuttamaan ja niin monta vuotta. Tietäen aina olevan ihmisiä joiden mielestä 13-vuotisen on vastattava itsestään, aina olisi voinut sanoa ettei halua mutta minä sanoin etten halua olla sekaisin ja päästäni pidettiin väkisin kiinni. Tietäen että löytyy aina ihmisiä jotka sanoo oothan säkin joskus käyttänyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Isot _Halit_.
Tiedätkö. Se on mennyttä. Sinä olet nyt, siinä, poissa tuosta kuviosta. Nuo mustaakin synkemmät asiat ovat eilistä, eikä se ollut sinun syysi kuten itsekin totesit - vahvistan sen. Tänään sinulla on vapaus olla toisin, kirkas taivas päälläsi, tieto siitä että on apua jos sitä tarvit - ja nyt kerron että on myös olemassa ihmisiä jotka ymmärtävät tarinasi oikein, niin että se on historiaa eikä se mitä sinä nyt olet. Tiedän itse kuinka vaikeaa on päästä itsekritiikistä pois, nähdä itsensä suhteessa historiaansa toisin. Mutta se on todellista - koska on olemassa valinnanvapaus ja vapaa tahto joka koskee tätä hetkeä ja joka voi olla tarttumatta menneeseen.
Puhdas ja viaton. Se sinä olet yhä, pohjimmiltasi. Tiedäthän sen? Se erottaa sinut julmista ja välinpitämättömistä ja mahdollistaa sinulle paremman - ihan jo siksi että sinulla on niin kouriintuntuva käsitys väärästä. Se antaa sinulle vaihtoehdon oikeaan, selkeämmän vaihtoehdon kuin monella vähemmän läpikäyneellä.
Itse en ole löytänyt apua terapioista, en muiden tuomista enkä itsetehdyistä. Siksi yritän vain elää eteenpäin näine hyvineni, solmuineni ja kompasteluilneni. Sekin on ihan ok - jos et onnistu ratkaisemaan ongelmaa niin voit aina elää sen kanssa, osana sinua. Eikä sekään sinulta hyvää pois vie vaikka se asioita mutkistaakin.
Hyvin sä etenet - oikeesti :)