Siinä se sitten tuli sanottua.
Suhteemme alusta alkaen en ole pitänyt anopistani, yritin tämän asian kieltää, mutta vähitellen annoin itselleni luvan olla pitämästä anopista ja nämä kielteiset tunteet ovat vain vahvistuneet.
Pääasiallinen syy näiden tunteiden syntyyn on mieheni. Mieheni joutuu työasioiden vuoksi matkustamaan usein kauas meidän kotoamme (emme asu Suomessa) ja asioiden hoitaminen sujuu anoppilasta kun se on silloin lähellä. Nämä matkat saattavat venyä kuukausiksi. En halua olla aina yksin kotona niin kauaa ilman häntä, joten tulen mukaan.
Jos joutuisin näkemään anoppia muutaman kerran vuodessa asia olisi ok. Mutta näen häntä enemmän kuin omia vanhempiani ja montakohan kuukautta siellä tuli viimekin vuonna vietettyä.
En kestä. En pidä anopista. Voin peittää tunteeni, olla ystävällinen ja hymyilevä lyhyen aikaa, mutta kun kyse on näin pitkistä ajoista niin pää hajoo..
Olimme siellä nyt joulunkin kun mieheni halusi ja minä myönnyin.
Hänen äitinsä on leski ja on ollut siksi yksinhuoltaja, ovat tämän vuoksi niin läheisiä poikansa kanssa. Mieheni kuvittelee, koska hän niin pitää äidistään niin minunkin pitää..
Hän pesee mieheni pyykit. Tekee ihan kaiken kuin mikäkin palvova äiti. Tuollaisella paapomisella ei saa ainakaan minun kunnioitustani.
Minua hän arvostelee miehelleni, mieheni ei sitä tosin huomaa sitä sanojen takaa olevaa arvostelua vaan ottaa sen vain anopin huumorina. Milloin on minun pesämät pyykit kovia, miten minä kuvittelen olevani liian kaunis... (Olen toki kaunis nainen, mutta en asiasta puhu ääneen, onkohan anoppi kateellinen kun vanhuus alkaa painamaan?)
En jaksa, välillä toivoisin että anoppi heittäisi henkensä, niin siitäkin pääsisi. Toisaalta odotan kauhulla, kun niin käy, mieheni kun on niin kiintynyt äippäänsä, että sen maailma varmaan murenisi.
Suhteemme alusta alkaen en ole pitänyt anopistani, yritin tämän asian kieltää, mutta vähitellen annoin itselleni luvan olla pitämästä anopista ja nämä kielteiset tunteet ovat vain vahvistuneet.
Pääasiallinen syy näiden tunteiden syntyyn on mieheni. Mieheni joutuu työasioiden vuoksi matkustamaan usein kauas meidän kotoamme (emme asu Suomessa) ja asioiden hoitaminen sujuu anoppilasta kun se on silloin lähellä. Nämä matkat saattavat venyä kuukausiksi. En halua olla aina yksin kotona niin kauaa ilman häntä, joten tulen mukaan.
Jos joutuisin näkemään anoppia muutaman kerran vuodessa asia olisi ok. Mutta näen häntä enemmän kuin omia vanhempiani ja montakohan kuukautta siellä tuli viimekin vuonna vietettyä.
En kestä. En pidä anopista. Voin peittää tunteeni, olla ystävällinen ja hymyilevä lyhyen aikaa, mutta kun kyse on näin pitkistä ajoista niin pää hajoo..
Olimme siellä nyt joulunkin kun mieheni halusi ja minä myönnyin.
Hänen äitinsä on leski ja on ollut siksi yksinhuoltaja, ovat tämän vuoksi niin läheisiä poikansa kanssa. Mieheni kuvittelee, koska hän niin pitää äidistään niin minunkin pitää..
Hän pesee mieheni pyykit. Tekee ihan kaiken kuin mikäkin palvova äiti. Tuollaisella paapomisella ei saa ainakaan minun kunnioitustani.
Minua hän arvostelee miehelleni, mieheni ei sitä tosin huomaa sitä sanojen takaa olevaa arvostelua vaan ottaa sen vain anopin huumorina. Milloin on minun pesämät pyykit kovia, miten minä kuvittelen olevani liian kaunis... (Olen toki kaunis nainen, mutta en asiasta puhu ääneen, onkohan anoppi kateellinen kun vanhuus alkaa painamaan?)
En jaksa, välillä toivoisin että anoppi heittäisi henkensä, niin siitäkin pääsisi. Toisaalta odotan kauhulla, kun niin käy, mieheni kun on niin kiintynyt äippäänsä, että sen maailma varmaan murenisi.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No luulisi että anoppikin jo kyllästyy sinuun jos vietät siellä kuukausia vuodessa, itse olen anoppi ja ei kyllä tulisi mieleenikään antaa miniän tulla tänne kuukausiksi minua ja minun elämää arvostelemaan.
Taidat olla niitä joka haluaa "kaiken ilmaiseksi", siis tässä tapauksessa että voisit olla anoppilassa juuri niin kuin itse haluat ja parempi vielä jos anoppi lähtisi matkoille silloin kun olet siellä.
Anna miehesi matkustaa välillä yksin ja olla anoppilassa, mutta se ei tietysti käy, olet mustasukkainen anopista.
Raha kyllä kelpaa minkä mies saa työstä ja matkustelusta!!!
Ihme vastauksia täälläkin saa syytetään loiseläjäksi sun muuta.
Todellakaan en halua anopin luona aikaa viettää, kyse on siitä että mieheni joutuu viettämään siellä päin maailmaa aikaa työasioiden takia ja siksi on asuu tämän ajan anoppilassa. Haluaa viettää äitinsä kanssa aikaa ja olisi outoa jos vuokraisi asunnon sieltä vain sen takia että minä olen kyllästynyt anoppiin.
En halua olla anoppilassa, en sitten ollenkaan. Mutta mieheni ei ymmärrä tätä. Toinen vaihtoehto tietysti on, että en näe miestäni moniin kuukausiin. Olen kallistunut loppujen lopuksi tämän asian puolelle, silloin ei ainakaan tarvitsisi nähdä anoppia.
"Anna miehesi matkustaa välillä yksin ja olla anoppilassa, mutta se ei tietysti käy, olet mustasukkainen anopista. "
Minua ei haittaa jos mieheni viettää aikaansa äitinsä kanssa. Kyse on siitä, että minunkin pitäisi tykätä hänen äidistään ja tykätä vielä olla hänen kanssaan.
Miehelläni on myös sisko, hänkin yhtälailla kiintynyt äitiinsä, johtuen että heidän isänsä kuoli ja äiti jäi leskeksi. Äiti ei ole ikinä mennyt uusiin naimisiin, vaikka aikaa on jo kulunut kaksikymmentä vuotta, asuu samassa miehensä rakentamassa talossa, ei matkusta tms. Tuntuu, että äidillä ei ole omaa elämää lainkaan, elää vain lastensa kautta.
Tämä anoppi suhde on aiheuttanut ongelmia myöskin siskon parisuhteessa. Sisko asuu samassa kaupungissa kuin anoppikin. On siskon lastenhoitoja ja ties mitä. Siskon mies varmaankin kyllästyi anopin jatkuvaan ympärillä pyörimiseen ja lopetti yksinkertaisesti puhumasta anopille.
Mieheni aikaisempi pitkäaikainen naisystävä piti anopista. Mutta he joutuivat kerran olemaan puoli vuotta anopin luona evakossa, koska heidän asunnon remppa oli pitkittynyt. Hänkin tuli melkeinen sekopäiseksi tästä järjestelystä ja aiheutti lähestulkoon suhteen katkeamisen.
Loisit muiden nurkissa.
en käsitä tilannettasi ollenkaan. Kun tulette suomeen, niin mikset vietä lastesi kanssa suurinta osaa ajasta jossain toisessa kaupungissa, muiden sukulaisten luona? Mikä ihmeen pakko sinun on viettää noin pitkiä aikoja anoppilassa? Voit sanoa miehellesi, että sinä et yksinkertaisesti kestä anoppisi pitkää läsnäoloa. Voit sanoa miehellesi, että et edes kuvittele, että miehesi sinua ymmärtää, mutta asia vain on näin.
"Kun tulette suomeen, niin mikset vietä lastesi kanssa suurinta osaa ajasta jossain toisessa kaupungissa, muiden sukulaisten luona?"
Jahas, tässä on taas vedettu omia johtopäätöksiä. Mieheni ei ole suomalainen, emme myöskään asu Suomessa ja hänen anoppinsa asuu tämän hetkisen asuinmaamme naapurimaassa eli ei siis Suomessa. Minulla ei ole sukulaisia taikka ystäviä siinä maassa missä anoppi asuu. Meillä ei ole myöskään lapsia.
Ehkä jollain pariskunnilla ei ole ongelmaa viettää pitkiä aikoja erossa kumppanistaan, mutta rakastan kovin miestäni ja en halua olla pitkiäaikoja erossa, muutama viikko korkeintaan käy.
Ja kysymys on myös siitä, että mieheni haluaa minut mukaan, mutta ei voi ymmärtää että en kestä asua toisen naisen kodissa ja toisen naisen ehdoilla. Kysymyksessähän on mieheni lapsuudenkoti.
En yhtään ymmärrä sinua.
Miksi sinun on pakko mennä sinne anoppilaan, voit kai mennä omien vanhempiesi luokse jos et viitsi olla yksin kotona?
Luuletko että olet anopille joku silmänilo roikkuessasi hänen vaivoinaan ja vielä kaikenlisäksi naama norsun takapuolen muotoisena?
Vai oikein toivot anopin kuolemaa jotta hänestäkin pääsisit.
Luoja varjelkoon meitä kaikkia tuollaisilta parasiittiminiöiltä jotka ovat vielä loiselämänsä lisäksi pahantahtoisia.
Onkohan tässä niin, että vaimo sanoo, ettei anoppilassa ole kiva olla, mutta kun mies sanoo "tule nyt vaan, niin minulle tulee hyvä mieli", niin vaimo sanoo "no, okei". Sitten sisällä kuohuu ja viha kasvaa vuosi vuodelta.
Minä aikuinen ihminen ja ehkä kohtapuolin itsekin anoppi... menin siihen kierteseen, että olin aina mukana, kuin mies lähti vanha äitiä ja isä katsomaan, näin yrtitin jonkulaista sopua pitää kotona yllä ja että ei tarttes kuunnella miehen ilkeilyä loppupäivä, no siellä käytiin viikossa vähintään pari kerta, uh, uh. onneksi nyt ei enää tarvi mennä..., ja olen vihatuin ihminen ainakin siinä suvussa!
"Miksi sinun on pakko mennä sinne anoppilaan, voit kai mennä omien vanhempiesi luokse jos et viitsi olla yksin kotona?"
Omien vanhemipien välissä kun on tuhansia kilometrejä. Kyse ei ole siitä, että en VIITSI olla yksin kotona, vaan haluan olla mieheni kanssa, auttamassa ja tukemassa häntä.
Vaikea ymmärtää sinua kun puhut ristiin.
"En halua olla aina yksin kotona niin kauaa ilman häntä, joten tulen mukaan."
Tämä suora lainaus alkuperäisestä viestistäsi. Nyt kuitenkin taas olet sitä mieltä että ei ole siitä kyse että et haluaisi olla yksin kotona vaan on kyse ihan jostain muusta.
Tilannehan on se että sinä majoitut anoppisi luokse kuukausiksi ihan omasta tahdostasi (äläkä edes yritä väittää ettei olisi vaihtoehtoja) ja kehtaat vielä haukkua häntä täällä.
Oletko ikinä kysynyt anopiltasi ottaako häntä hermoon se että majailet hänen nurkissaan?
Se nyt vaan on niin että anoppi on omassa kodissaan ja sinä olet vieras jonka pitää sopeutua talon tavoille, eikä niin että anopin pitää muuttaa käytäntöjään sinun vuoksesi. Aivan sama tilanne olisi jos anoppi majoittuisi sinun kotiisi kuukausiksi, kyllä hänen pitäisi silloin tehdä asiat sinun tavallasi.
Siis todella harvoin törmää ihmiseen joka on näin ajattelematon kuin sinä kirjoituksestasi päätellen olet. Koita nyt tyttöhyvä ymmärtää että maailma ei pyöri sinun ympärilläsi.
Olet suomalainen, mutta naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja et ole työssä vaan "vaan" kotona ja elät miehesi kautta. Ymmärrän jotenkin tuon anoppivihasi kun kysessä on vieraasta kulttuurista oleva perhe, jossa perhekeskeisyys on vielä suurempaa kuin meillä ja leski-äiti on jäänyt kiinni menneeseen.
Täysipäisenä aikuisena naisena ymmärrät nämä kulttuureista johtuvat erot ja suot miehellesi ja hänen äidilleen nuo lämpimät, rakastavat välit. Varmaan tuo perhekeskeisyys on ollut/on yksi niistä piirteistä johon miehessäsi rakastuit. Voisit olla rakastava "tytär" anopillesi, osoittaa miehesi äidille kunnioitusta, huomaavaisuutta ja arvonantoa, se varmaan sulattaisi jään väliltänne. Anoppisi on äidillinen, huolehtiva, rakastava ihminen, niiden ominaisuuksien arvostus ja kunnioitus voisi tehdä sinusta hänen lempityttärensä.
miniä taitaa tässä tapauksessa olla sitä mieltä, ettei hän kaipaa uutta äitiä itselleen. Kun kerran on jo yhdestä kasvanut irti.
Uskon kyllä, että sulla on vaikeaa ja kuvio tuntuu raskaalta, mutta et ehkä saa sympatiaa täältä.
Teidän jutussa on isompaa vikaa kuin se, että anoppi ei miellytä. Elämisen kuvionne on pielessä ja siitä johtuva potutus kaatuu anopin syyksi.
Ketä vaan alkaa siepata jos asuu pitempiä aikoja toisen nurkissa. Ja usko tai älä, niin sitä talon emäntää eli anoppia sieppaa luultavasti vielä enemmän.
Järjestäkää nyt ihmeessä isot ihmiset asianne toisin. Älkää menkö anopin hoteisiin kuukausiksi. Kylässä käynnit riittää.
Jos nyt aloittaja vastaa, että kun se mies tahtoo mennä sinne jne. No sehän ei ole anopin vika. Puhukaa ja järjestäkää asianne toisin. Tiedetään - helppo huudella täältä sivusta. Mutta ei se nyt ole mahdoton asia järjestää toisinkin tuo teidän elo ja oleminen.
Anoppi voi toki olla rasittava, mutta nyt hänen syykseen kyllä kaatuu paljon tarpeetonta.
Jos asutte Suomessa kuukausia putkeen, niin hankkikaa toki oma asunto.
Kaksi naista ei selviä samassa huushollissa, se on ikiaikainen fakta.
Siitä selviää vain siten, että toinen alistuu kaikkeen ja hymyilee. Niin olet tehnyt, ja nyt olet menettämäsi kontrollisi.
Nouse puolustautumaan. Hanki asunto. Hanki elämä. Mitä sinä siellä anippilassa luuhaat!
Luuletko, että napakkasanainen anoppisi on innostunut sinusta? Voin arvata, että ei ole.
Ei siksi, että olet miniä, vaan siksi, että olet jatkuvasti siinä hänen kodissaan.
Periaatteesta hän aluksi varmasti vastustaisi oman asunnon hankimista, mutta salaa olisi kuitenkin tyytyväinen ratkaisuun.
Miniä tässä loisii, on varsinainen riesa kun ei saa järjestettyyä asioitaan ja elämäänsä.
En minä ainakaan katselisi ketään naisihmistä huushollissani riesana.
Ei kai hän kuvittele anopin haluavan häntä kotiinsa.
Ja vielä odotat sympatiaa kun luuuhaat anoppisi voivoina kuukausia anopin omassa kodissa???
Ja jos teillä ei ole rahaa asua esim. hotellissa kun olette matkoilla niin onko sekin totta totisesti anopin vika? Helppoahan sinulla on kun voit kaiken panna anopin syyksi mutta älä odota toisilta myötätuntoa.
JA hanki itsellesi muutakin tekemistä ja ajattelemista kuin anoppi ja itsesääli.
Itse en ikinä laittaisi itseäni tuollaiseen tilanteeseen ja sitten valittelisi muille, senverran on sentäs järkeä.
Siis itsehän olet miehesi valinnut, anna hänen pitää hyvät suhteet äitiinsä mutta ottakaa välillä hotelli tai muu yöpymispaikka ja tinkikää muuten rahankäytössä, saa anoppikin levätä SINUSTA.
hahaa, vai kuukaudeksi hotelli?
No, olen joka tapauksessa päättänyt että en anopin luoksi enää mene, en koskaan. Parempi varmasti kaikkien kannalta. Tosin se on mieheni, joka sinne haluaa.
Anopista en pidä ja olen kyllästynyt pitämään hymylevää naamaa päällä vain mielyttääkseni miestäni.
lisäys vielä,
En kuvittele saavani tältä palstalta sympatiaa. Mutta olen puun ja kuoren välissä, jos en halua pahoittaa mieheni mieltä, lähden mukaan, mutta toisaalta olo siellä on vain hammastenkiristystä, joka ei ole iloksi itselleni ja ei kenellekään muulle. Vähitellen alan vain vihaamaan anoppiani enemmän ja enemmän.
Ja mielestäni kyseessä ei ole vain anoppini koti, se on myös mieheni. Kyseessä on hänen isänsä rakentama talo ja mieheni lapsuuden koti. Isänsä kuoleman jälkeen mieheni ei ole saanut vielä mitään perintöä, joten (ainakin moraalisesti) talo kuuluu myös hänelle.
Lisäksi mieheni on maksanut kaiken taloon liittyvän remontin, uuden keittiön, kylpyhuoneen ja monet huonekaluista. Jos mieheni ei olisi näin tehnyt talo olisi varmaan vieläkin 70-luku kuosia tapetteineen päivineen.
Joten mieheni on vanhuuden turva ja jatkuva rahavirran alkulähde anopille.
Raha tuntuu olevan myös näissä miniä-appivanhemmat kiemuroissa mukana.
Siinä sopii miettiä, onko se talo sen väärtti, että pilaa hyvän parisuhteen. Jos mies ei osaa tehdä päätöstä, kumpi on perhe, ihmettelen.
Tälläisiä yhteisomistuksessa olevia taloja ja omaisuutta ei pitäisi pitää, ne ovat usein pahoja erimielisyyksien aiheuttajia niin appivanhempien kuin myös sisarusten välillä. Kuka maksaa remontit ym. kulut: vakuutukset, sähkön perusmaksut ym. ym.
Jos kuukausia joutuu olemaan paikkakunnalla, olisi järkevää ainakin vuokrata omaa tilaa, johon paeta välillä, vaikka edullinen huone. Samalla myös anoppi saisi vetää henkeä.
Ymmärrän hyvin molempien kannalta, niin miehen kuin vaimon ja lapsien, että kuukausia kestävä työmatka syö parisuhdetta, lapset ikävöivät vanhempaa, eli se ei ole hyvä. Mutta ei tuollainen yhteisasuminen ole myöskään mistään kotoisin kenenkään kannalta. Käytännön ratkaisu kyllä löytyy, jos sitä haluatte. Ja näätte vaivaa sen eteen.
Olkoon vaan miehesi osittain omistama tai lapsuudenkoti, mutta minun mielestäni se on anopin koti nyt. Omistaminen on siinä mielessä sivuseikka. Vaikka vuokra-asunnonkin omistaa joku, niin silti se on sen ihmisen koti, joka siinä asuu.
En ymmärrä mitä muita vaihtoehtoja sinulla on, kuin pysyä pois sieltä. Jos kerran ahdistaa ja pitää vihata koko ajan, niin älä hyvä ihminen mene. Ei se anoppi vihaamalla katoa, mutta oman elämäsi saat tosi surkeaksi.
"Jos mies ei osaa tehdä päätöstä, kumpi on perhe, ihmettelen. "
Ei tässä ole kyse siitä osaako mies tehdä päätöstä vai ei. Miehellä ei vain ole mitään syytä olla menemättä äitinsä luokse. Mies tietää, että vaimo tulee perässä ja näyttää hymyilevää naamaa, kun vain vähän puhuu ympäri. Näin mies saa kaiken äitinsä ja vaimonsa.
Mies varmaan ajattelee, että vaimon anoppiongelma, ei ole mikään iso juttu kun vaimo loppujen lopuksi on valmis asumaan siellä kuukausi tolkulla. Vaimon kaikki teot puhuvat sen puolesta, että anoppilassa on todella kivaa.
Suomessako anoppi siis asuu? Täällä hänellä on oikeus elää kodissaan kuolemaansa asti. Kuolinpesästä tehdään erillinen veroilmoitus ja menot ja muut pitäisi hoitaa kuolinpesän varoista.
Se, että perintöä ei ole jaettu, ei merkitse sitä, että miehesi ja sinä voitte mennä sinne kuin omaan kotiinne. Olkoon vain miehen lapsuudenkoti.
Jos miehesi on äitinsä kanssa ainoat kuolinpesän osakkaat, kannattaa miehesi tietenkin huolehtia omaisuudesta parhansa mukaan. Hänhän kaiken perii lopulta.
.....