Yllättävä tieto Saksan kokonaistappioista

Monille suomettuneisuuden ajan suomalaiselle on lyöty päähän neuvostoliittolaista "suuren isänmaallisen sodan" propagandaa jonka mukaan jopa 80% Saksan sotatappiosta tuli itärintamalla. Pitääkö tieto paikkaansa?

Ei pidä. On tosin totta että kuolleina ilmoitettujen määrissa selvä enemmistö tuli itärintaman taisteluista. Mutta niissäkin on huomautettavaa. Esim. kuolleista sotilaiksi merkityistä suuri osa oli itseasiassa saksalaisia Volksturmin vanhoja ukkoja ja pikkupoikia joita ei todellisuudessa voi pitää edes varsinaisina sotilaina. Wehrmahctin, Ilmavoimien, Merivoimien ja SS-joukkojen sotilaita kuoli kaikkiaan itärintamalla alle 3 miljoonaa. Lännessä heitä oli n. 800 000.

Mutta tilanne muuttuu oleellisesti kun sotatappioihin otetaan mukaan vangittujen saksalaissotilaiden määrä. Heitä nimittäin oli idässä 3 miljoonaa (osa tosin menee päällekkäin kuolleiden kanssa). Lännessä peräti 9 miljoonaa saksalaista sotilasta (Wehrmacht, SS, Luftwaffe ja merivoimat ym) jäi länsiliittoutuneiden vangiksi.

Näin ollen kaatuneina, kadonneina ja vangittuina Saksa menetti n. 6 miljoonaa sotilasta idässä mutta peräti n. 10 miljoonaa sotilasta lännessä.

Miksi saksalaiset antautuivat näin joukolla juuri länsivalloille? Syy oli paitsi siinä, että länsivaltojen vangiksi joutuneella saksalaisella oli hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin. Mutta toisaalta syynä oli myös yksinkertaisesti se, että länsivaltojen sotavoimat olivat eteenkin sodan loppuvaiheessa niin ylivoimaisia että vastarinta olisi johtanut varmaan kuolemaan.

Toden totta. SAKSA KÄRSI SUURIMMAT SOTILAALLISET TAPPIONSA JUURI LÄNSIVALTOJA VASTAAN - ei suinkaan idässä kuten virheellisesti kuvitellaan.
16656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Lännessä peräti 9 miljoonaa saksalaista sotilasta (Wehrmacht, SS, Luftwaffe ja merivoimat ym) jäi länsiliittoutuneiden vangiksi."

Ja näistä ylivoimainen leijonanosa jäi vangiksi vasta Saksan antauduttua ehdoitta. Taisteluissa liittoutuneet eivät noita 9 miljoonaa vankia saaneet, eli itse sodankäynnissä kuoliniskut Saksalle antoi NL.

Äänestä

ratkaisujen vuosi tapahtui 1943 itärintamalla. Tuolloin voimasuhteet olivat vielä siedettävät 5,5/6,5 miljoonaan mieheen, siis hiukan ennen kurskia.

Ongelmana oli kuitenkin se, että saksan armeija liikkui hevosvetoisena, kun taas NL oli saanut amerikoista suuret määrät kuljetuskalustoa. Myös muu materiaali suosi NL jolla oli siten ylivoima erityisesti ilmassa. Saksalaiset pystyivät kuitenkin hankkimaan paikallisen ilmaherruuden.

Tuossa vaiheessa 1941-1943 eivät läsivallat olleet tehneet mitään. Vain 50000 Rommelin miestä oli sidottu taisteluihin. Siis sota oli ollut kokonaan NL harteilla, mutta he olivat ssaneet paljon materiaali apuja lännestä.

Kurski oli siis sodan ratkaisu, ja NL olisi sen jälkeen voittanut ilman länsivaltojakin sodan vuoren varmasti.

Toivottavasti dokumentissa tulee ilmi NL:n johtamistaitojen parantuminen sodan kuluessa. Olivathan NL kenraalit nuoria miehiä jotka jaksoivat Saksalaisten vanhoja pappoja paremmin käydä sotaa 43.

Äänestä
  • vittua.

    Hyvin näyttivät jaksavan. Kaikki älykkäät kenraalithan olivat jo teloitettu ennen talvisotaa, ja näin ollen Saksa sai lyömättömän edun juuri sodanjohtamisessa. Saksa soti koko sotansa alivoimalla niin mieslukumääräisesti kuin materiaalisestikin. Toki Barbarossan alku oli niin tehokas, että silloin Saksa sai luultavasti hetkellisesti materiaalissa ylivoiman, mutta se ei kestänyt pitkään. Mikäli pätevät kenut olisivat johtaneet puna-armeijan sotaa, niin saksalaiset tuskin olisivat pääseet Puolaa pidemmälle. Toisaalta mikäli joku muu kuin Hitler olisi johtanut sotaa Saksassa, niin luultavasti kommunismin kirous olisi niin venäläisten itsensä kuin kaikkien muidenkin eduksi kuollut ja kuopattu jo ajat sitten 40-luvulla.

    Ja mitä vanhoihin pappoihin tulee, niin eipä tuo Marskikaan niin nuoressa vetreässä iässä ollut kun kyykytti puna-armeijaa mennen tullen.

    Äänestä

  • loppuun asti päin kirjoitti:

    vittua.

    Hänellä oli ainoastaan sellainen kansakunnan ikonin rooli politiikassa, sotatapahtumien toteutuksesta hänellä ei ollut mitään oikeaa käsitystä. Sodan sotivat ihan kunnon sotilaat, osin jopa Marskin selän takana.

    Sama juttuhan toistuu usein ihan siviilielämässäkin: nuorempi kaarti saa tehdä kaikkensa, että johtokunnan vanhojen höpsöjen tekemät virheet saadaan estetyksi/korjatuksi.

    Äänestä

  • oli vanha höppänä kirjoitti:

    Vaihtoehtohistoriaahan me emme koskaan saa tietää, joten tästä näkökulmasta on vaikea sanoa asiaan juuta eikä jaata. Selvää kuitenkin on, että Marskin ja Rytin aikana Suomi selvisi ihmeenkaupalla 2MS:sta lähes itsenäisenä valtiona. Aika merkittävä saavutus sanoisin. Se, että politiikka otettiin osittaiseksi ohjenuoraksi ihan sodan käymisessäkin on tietenkin hyvin kyseenalaista. Olisiko pitäny käydä täysillä sotaa vai oliko nyt valittu tie sitten parempi, sitä en osaa sanoa. Se on kuitenkin selvää, että Marskilla oli paras Venäjän tuntemus. Lisäksi Suomi myös onnistui pitämään itsensä vain Saksan kanssasotijana, joka näkyi sitten myöhemmin myös Teheranissa. Nämä ovat sellaisia arvokysymyksiä, joihin esimerkiksi Airo olisi vastannut toisin. Lisäksi Marski oli myös olennainen osa sodanjohtoa, joten siinä mielessä viestisi on täysin harhaanjohtava.

    Äänestä

  • oli vanha höppänä kirjoitti:

    Hänellä oli ainoastaan sellainen kansakunnan ikonin rooli politiikassa, sotatapahtumien toteutuksesta hänellä ei ollut mitään oikeaa käsitystä. Sodan sotivat ihan kunnon sotilaat, osin jopa Marskin selän takana.

    Sama juttuhan toistuu usein ihan siviilielämässäkin: nuorempi kaarti saa tehdä kaikkensa, että johtokunnan vanhojen höpsöjen tekemät virheet saadaan estetyksi/korjatuksi.

    sotaa ja sotatoimia koskevat päätökset. Airo ja kumppanit olivat avustajia ja toimeenpanijoita.
    Mraski johti sotaa suvereenisti alusta loppuun asti.

    Äänestä

se että saksalaiset pyrkivät antautumaan länsiliittouneille. Todella paljon itärintan miehiä hakeutui länteen. Nytkö on hyvä mieli kun länsi onkin "parempi". Tuo on taas sitä asioiden vääristelyä, haluamaansa suuntaan.

Äänestä
  • "Todella paljon itärintan miehiä hakeutui länteen."

    Länsiliittoutuneet luovuttivat NL:lle paljon saksalaisia joukkoja, ainakin SS-miehiä. Sinne luovutettiin Vlasovin puolta vaihtaneetkin... Lopputulos oli usein tiedossa mutta ei siitä lännessä välitetty. Ei Suomikaan piitannut virolaisten ja inkeriläisten kohtalosta.

    Äänestä

-----Esim. kuolleista sotilaiksi merkityistä suuri osa oli itseasiassa saksalaisia Volksturmin vanhoja ukkoja ja pikkupoikia joita ei todellisuudessa voi pitää edes varsinaisina sotilaina. ------

Niitä kuoli suurin joukoin myös lännessä. Älä siis laske niitäkään.

Äänestä

Länsivallat+saivat+900+000+saksalaista+sotavankia+maaliskuun+loppuun+1945+mennessä.+Eli+8+miljoonaa+saatiin+vaiheessa+jolloin+mitään+järjestäytynyttä+vastarintaa+ei+edes+ollut.On+ongelmallista+verrata+jotain+vartiotehtövissä+ollutta+40-vuotista+saksalaista+sotavankia+21-vuotiaaseen+taistelujoukkojen+sotilaaseen+joka+kovan+taistelun+jälkeen+vangittiin.Usan+osuus+Saksan+miehistötappioita+on+todellakin+ollut+vain+reilu+5%.+Neuvostoliiton+yli+80%.

Äänestä
  • Saksan tappiohin itärintamalla luetaan myös 'hiwit' eli saksalaisten puolelle loikanneet / siirtyneet Neuvistoliiton kansalaiset.
    Stalingradin mottiin jäi n. 250 000 saksalaista sotilasta. Näin meille kerrotaan historiankirjoissa.
    Oikeasti näistä oli 'hiwejä' 40 000. Varmasti yksikään ei selvinnyt hengissä vankileireiltä...
    Yhteensä Saksan puolelle siirtyi n. 800 000 neuvostoliittolaista.

    Äänestä

  • "Länsivallat+saivat+900+000+saksalaista+sotavankia+maaliskuun+loppuun+1945+mennessä."Numeroita+voitaisiin+katsoa+myös+niin,+että+näemme+länsiliittoutuneiden+ottaneen+1,2+miljoonaa+vankia+maaliskuun+alusta+huhtikuun+-45+puoliväliin."Eli+8+miljoonaa+saatiin+vaiheessa+jolloin+mitään+järjestäytynyttä+vastarintaa+ei+edes+ollut."Tosin+se+järjestäytyneen+vastarinnan+luhistuminen+oli+tulosta+nimenomaan+meneillään+olleesta+suurhyökkäyksestä,+eikä+tapahtunut+siitä+huolimatta+;)"On+ongelmallista+verrata+jotain+vartiotehtövissä+ollutta+40-vuotista+saksalaista+sotavankia+21-vuotiaaseen+taistelujoukkojen+sotilaaseen+joka+kovan+taistelun+jälkeen+vangittiin."Joo,+mutta+siihen+kätkeytyy+enemmänkin.+Niiden+rintamalla+invalidisoituneiden+kouluttajien+vangitsemisen+välitön+efekti+oli,+että+uusien+21-vuotiaiden+kasaaminen+yhtymiksi+päättyi+sitä+mukaa+kun+varuskunnat+menetettiin."Usan+osuus+Saksan+miehistötappioita+on+todellakin+ollut+vain+reilu+5%.+Neuvostoliiton+yli+80%."Huomaan+tämän+termin+"miehistötappio"+edelleen+kelluvan+aika+vapaasti+ja+välillä+näyttää+etteivät+sellaisista+kirjoittavat+muista+mitä+olivat+sanomassa+edellisessä+kappaleessa+;)///MeAgaln

    Äänestä

Suurin osa Saksan sotilaista ei luokiteltu taistelujoukkoihin kuuluvaksi. 9 miljoonaa asepalveluksessa ollutta 1943-44 mutta heistä tuskin edes 2.3 miljoonaa rintamatehtävissä olleissa, divisioonissa tai prikaateissa.

Äänestä

Onko enää mitään väliä. Saksalaiset olivat hurja joukko, jonka taltuttamiseen tarvittiin neljän (plus muut) valtion joukot.

Äänestä
  • Italian armeija oli hurja joukko myöskin, koska vaadittiin kuitenkin sama määrä valtioita taltuttamaan se. Ehkä pitäisi siis todella käydä polemiikkia siitä kuka teki eniten sen asian eteen ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

II maailmansodassa kirjoitti:

Monille suomettuneisuuden ajan suomalaiselle on lyöty päähän neuvostoliittolaista "suuren isänmaallisen sodan" propagandaa jonka mukaan jopa 80% Saksan sotatappiosta tuli itärintamalla. Pitääkö tieto paikkaansa?

Ei pidä. On tosin totta että kuolleina ilmoitettujen määrissa selvä enemmistö tuli itärintaman taisteluista. Mutta niissäkin on huomautettavaa. Esim. kuolleista sotilaiksi merkityistä suuri osa oli itseasiassa saksalaisia Volksturmin vanhoja ukkoja ja pikkupoikia joita ei todellisuudessa voi pitää edes varsinaisina sotilaina. Wehrmahctin, Ilmavoimien, Merivoimien ja SS-joukkojen sotilaita kuoli kaikkiaan itärintamalla alle 3 miljoonaa. Lännessä heitä oli n. 800 000.

Mutta tilanne muuttuu oleellisesti kun sotatappioihin otetaan mukaan vangittujen saksalaissotilaiden määrä. Heitä nimittäin oli idässä 3 miljoonaa (osa tosin menee päällekkäin kuolleiden kanssa). Lännessä peräti 9 miljoonaa saksalaista sotilasta (Wehrmacht, SS, Luftwaffe ja merivoimat ym) jäi länsiliittoutuneiden vangiksi.

Näin ollen kaatuneina, kadonneina ja vangittuina Saksa menetti n. 6 miljoonaa sotilasta idässä mutta peräti n. 10 miljoonaa sotilasta lännessä.

Miksi saksalaiset antautuivat näin joukolla juuri länsivalloille? Syy oli paitsi siinä, että länsivaltojen vangiksi joutuneella saksalaisella oli hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin. Mutta toisaalta syynä oli myös yksinkertaisesti se, että länsivaltojen sotavoimat olivat eteenkin sodan loppuvaiheessa niin ylivoimaisia että vastarinta olisi johtanut varmaan kuolemaan.

Toden totta. SAKSA KÄRSI SUURIMMAT SOTILAALLISET TAPPIONSA JUURI LÄNSIVALTOJA VASTAAN - ei suinkaan idässä kuten virheellisesti kuvitellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu