Rustokoru

Minulla on rustossa ollut koru nyt n. pari vuotta. Tällä hetkellä siinä ns. "hoitava rengas", hienohopeaa. Ongelmana on ollut jo pidempään se, että reiän etupuolella korun ympärillä on pieni tumma rinkula ihossa, joka on hieman koholla. Ja ruston takaosassa on kohouma reiän ympärillä/vieressä. Olen miettinyt mitä se voisi olla. Rustopattiakin olen miettinyt, mutta ei se sellaiselta vaikuta. Olen kokeillut myös basibactia ja teepuuöljyä, ei huomattavaa vaikutusta. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisiko koru sitten sellainen että se ei passaa minun korvaan? Ongelmana on reiän ympärillä oleva ruston alue, muuten korva ok. Olen myös pari kertaa yrittänyt puristaa sitä ruston kohtaa ilman korua, silloinkin on tullut hieman kirkasta "nestettä", eikä tilanne ole muuttunut. Onko jollain tietoa mikä voisi olla kyseessä tai mitä voisin vielä tehdä/kokeilla? Tämä on minun ensimmäinen rustokoru, joten kokemusta ei asiasta ole. Olen kyllä käynyt lukemassa erilaisia sivustoja joissa kerrotaan rustolävistyksistä. Niistä en ole suoranaista vastausta asiaani saanut.
1386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaihda välillä suoraan tappikoruun. Se autto mulla. Tappi oli 1,2mm:n 8-milliä pitkä titaaninen tappi. Ei ota jos ei annakaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miimi kirjoitti:

Minulla on rustossa ollut koru nyt n. pari vuotta. Tällä hetkellä siinä ns. "hoitava rengas", hienohopeaa. Ongelmana on ollut jo pidempään se, että reiän etupuolella korun ympärillä on pieni tumma rinkula ihossa, joka on hieman koholla. Ja ruston takaosassa on kohouma reiän ympärillä/vieressä. Olen miettinyt mitä se voisi olla. Rustopattiakin olen miettinyt, mutta ei se sellaiselta vaikuta. Olen kokeillut myös basibactia ja teepuuöljyä, ei huomattavaa vaikutusta. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisiko koru sitten sellainen että se ei passaa minun korvaan? Ongelmana on reiän ympärillä oleva ruston alue, muuten korva ok. Olen myös pari kertaa yrittänyt puristaa sitä ruston kohtaa ilman korua, silloinkin on tullut hieman kirkasta "nestettä", eikä tilanne ole muuttunut. Onko jollain tietoa mikä voisi olla kyseessä tai mitä voisin vielä tehdä/kokeilla? Tämä on minun ensimmäinen rustokoru, joten kokemusta ei asiasta ole. Olen kyllä käynyt lukemassa erilaisia sivustoja joissa kerrotaan rustolävistyksistä. Niistä en ole suoranaista vastausta asiaani saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu