Solvaavasta nettikirjoituksesta sakot

Romaneja Kouvolan hovioikeus on tuominnut sakkoihin 39-vuotiaan imatralaisen miehen, joka kirjoitti humalapäissään romaneja solvaavan kirjoituksen internetin keskustelupalstalle. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin miehen syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Syyttäjä vaati kirjoittajalle hovioikeudessa ehdollista vankeusrangaistusta, koska kirjoitus ilmensi merkittävää halveksuntaa romaneja kohtaan.

Hovioikeus päätyi asiassa kuitenkin samaan kuin Imatran käräjäoikeus, joka tuomitsi miehen 60 päiväsakkoon viime syyskuussa. Käräjäoikeus totesi tuolloin perusteluissaan, että kirjoitus oli sävyltään enemmän vitsikäs kuin tosikkomainen, ja ettei se sellaisenaan herättänyt merkittävää uhkaa tai halveksuntaa romaneja kohtaan.

Lyhyt teksti oli esillä keskustelupalstalla parin päivän ajan viime huhtikuussa. Mies tunnusti kirjoittaneensa viestin juovuspäissään ja käyttäneensä sananvapauttaan "vitsimielessä". Käräjäoikeus totesi vähemmistövaltuutetun lausuntoa lainaten, ettei sananvapauteen vetoamalla voi perustella rasististen kirjoitusten julkaisemista tai levittämistä.

- useat tälläkin palstalla olevien kirjoitukset ylittävät kaikki rasismille ja syrjinnälle vedetyt rajat.
13506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

täällä solvaa palestiinalaisia, syyttää terroristeiksi yms. ja kaiken lisäksi vielä yllyttävät kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, eli haluavat noilla marsseillaan saada Israelille oikeutuksen palestiinalaisten joukkomurhalle.

Äänestä
  • Minustakin pitäisi tämän palstan nimikkoedustajat katsoa itseään peiliin ja muuttaa sanavarastoaan alistetuista Palestiinalaisista.He ovat rauhanomaista kansaa jotka haluavat elää vain vapaina eikä aidatussa keskitysleirissä jota Capot vartioivat ja pitävät suljettuna vuosikaupalla muusta maailmasta.Tätä toivoo myös varmasti jokainen sivistynyt ja humaani ihminen ja ihmettelen sitä kyynisyyttä joka ilmenee useimpien kirjoituksissa.Lapsihenki ei ole minkään arvoinen,jos se on Palestiinalainen,mutta jos kyseenalaistat natsi murhien määrät niin jo tuomitaan ankarasti ja nimitetään halventavin sanakääntein.
    Olen varma etteivät "puhtaat" juutalaiset osallistu muiden parjaamiseen vaan kyseessä on puoliveriset tai henkilöt jotka sympatisoivat sionistista väkivalta politiikkaa.

    Äänestä

  • Elisama. kirjoitti:

    Minustakin pitäisi tämän palstan nimikkoedustajat katsoa itseään peiliin ja muuttaa sanavarastoaan alistetuista Palestiinalaisista.He ovat rauhanomaista kansaa jotka haluavat elää vain vapaina eikä aidatussa keskitysleirissä jota Capot vartioivat ja pitävät suljettuna vuosikaupalla muusta maailmasta.Tätä toivoo myös varmasti jokainen sivistynyt ja humaani ihminen ja ihmettelen sitä kyynisyyttä joka ilmenee useimpien kirjoituksissa.Lapsihenki ei ole minkään arvoinen,jos se on Palestiinalainen,mutta jos kyseenalaistat natsi murhien määrät niin jo tuomitaan ankarasti ja nimitetään halventavin sanakääntein.

    toisen nimimerkillä.Et ole Elisama,joka on rekisteröity nimimerkki. Tiesitkö,että tuo on petoksen yritystä?

    Äänestä

  • Elisama. kirjoitti:

    Minustakin pitäisi tämän palstan nimikkoedustajat katsoa itseään peiliin ja muuttaa sanavarastoaan alistetuista Palestiinalaisista.He ovat rauhanomaista kansaa jotka haluavat elää vain vapaina eikä aidatussa keskitysleirissä jota Capot vartioivat ja pitävät suljettuna vuosikaupalla muusta maailmasta.Tätä toivoo myös varmasti jokainen sivistynyt ja humaani ihminen ja ihmettelen sitä kyynisyyttä joka ilmenee useimpien kirjoituksissa.Lapsihenki ei ole minkään arvoinen,jos se on Palestiinalainen,mutta jos kyseenalaistat natsi murhien määrät niin jo tuomitaan ankarasti ja nimitetään halventavin sanakääntein.
    Olen varma etteivät "puhtaat" juutalaiset osallistu muiden parjaamiseen vaan kyseessä on puoliveriset tai henkilöt jotka sympatisoivat sionistista väkivalta politiikkaa.

    Onneksi oikea Elisama varoitti sinusta tuolla oikei aloituksella. Oletko jotenkin muutenkin vinksahtanut.

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Onneksi oikea Elisama varoitti sinusta tuolla oikei aloituksella. Oletko jotenkin muutenkin vinksahtanut.

    täällä silloin tällöin.
    Oikea Elisama on rauhallinen ja oikeudenmukaisen
    tuntuinen nikki.
    Minä tunnen hänet muiltakin palstoilta.

    Lieneekö tämä sama, joka on kirjoittanut muidenkin nikeillä.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    täällä silloin tällöin.
    Oikea Elisama on rauhallinen ja oikeudenmukaisen
    tuntuinen nikki.
    Minä tunnen hänet muiltakin palstoilta.

    Lieneekö tämä sama, joka on kirjoittanut muidenkin nikeillä.

    .........

    Äänestä

Eilen tällä palstalla oli (on nyt jo poistettu) seuraavanlainen, rasistisen rikoksen tunnusmerkit täyttävä mielipide:

"juutalaisille pitää alkaa taas lämmittämään uuneja.
Kirjoittanut: aadolffi 1 13.1.2009 klo 16.29

työ tekee vapaaksi."

Äänestä
  • Tosiasiassa suomi24 on osaaltaan vastuussa herjaavista viesteistä, vaikka on yrittänyt siitä vastuusta aiemmissa tapauksissa päästä eroon. On tainnut onnistuakkin muistini mukaan.

    MUTTA. Jos haluat saada jonkin herjaavan viestin tutkintaa, kuten tässä esitetyn uuninlämmittjän, tehkää rikosilmoitus ja tarvittavat tiedot poliisi kaivaa esille esitutkintaa varten. Tarvitaan siis vain rikosilmoitus, kuka tahansa sen voi tehdä!

    Äänestä

  • mistermen kirjoitti:

    Tosiasiassa suomi24 on osaaltaan vastuussa herjaavista viesteistä, vaikka on yrittänyt siitä vastuusta aiemmissa tapauksissa päästä eroon. On tainnut onnistuakkin muistini mukaan.

    Linkki siitä miten kalliiksi voi käydä kun herjaa netissä.. tässä 20.000 euron lasku ja 6kk ehdollista vankeutta aika vähäpätöisentuntuisesta asiasta..

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811068552662_uu.shtml

    Äänestä

  • mistermen kirjoitti:

    Tosiasiassa suomi24 on osaaltaan vastuussa herjaavista viesteistä, vaikka on yrittänyt siitä vastuusta aiemmissa tapauksissa päästä eroon. On tainnut onnistuakkin muistini mukaan.

    MUTTA. Jos haluat saada jonkin herjaavan viestin tutkintaa, kuten tässä esitetyn uuninlämmittjän, tehkää rikosilmoitus ja tarvittavat tiedot poliisi kaivaa esille esitutkintaa varten. Tarvitaan siis vain rikosilmoitus, kuka tahansa sen voi tehdä!

    Mihis tämä rikostutkimus sitten johtaa.Ei mihinkään,sillä tässä ei ole kohdistettu sanamuotoa yksityiseen henkilöön tai järjestöön.Ja kai nyt uuneja voidaan lämmittää. Vai katsotteko senkin jonkinlaiseksi harhaksi ja juutalaisvastaiseksi.Ilmeisesti itse olette avun tarpeessa kun likaisella mielikuvituksella tuotte kaikki asiat omaksi pahaksenne.Näköjään vainottuna oleminen on vaikuttanut sairaasti ajatuskulkuunne.

    Äänestä

  • Maisteri. kirjoitti:

    Tähän sopii lapsena kuulemani lausahdus: turhaa on pyllistellä, kun xxx on jo housussa...

    Äänestä

  • mistermen kirjoitti:

    Tosiasiassa suomi24 on osaaltaan vastuussa herjaavista viesteistä, vaikka on yrittänyt siitä vastuusta aiemmissa tapauksissa päästä eroon. On tainnut onnistuakkin muistini mukaan.

    MUTTA. Jos haluat saada jonkin herjaavan viestin tutkintaa, kuten tässä esitetyn uuninlämmittjän, tehkää rikosilmoitus ja tarvittavat tiedot poliisi kaivaa esille esitutkintaa varten. Tarvitaan siis vain rikosilmoitus, kuka tahansa sen voi tehdä!

    Olen täsmälleen samaa mieltä.Kun joku näistä herjaajista joutuu vastuuseen teostaan virallisesti,se toivottavasti saa useimmat harkitsemaan,mikä milloinkin ´rauhaan sopii´ ja mitä julkiseen mediaan kirjoittaminen merkitsee oikeudellisen vastuun kannalta.

    Asiassa on nyt toimittava.
    Näin ei voi jatkua.

    Äänestä

Tuo herjaraja ylittyy pari kertaa minuutissa. Natsit ja kaikenlaiset örvelöt riehuu kuin täit kerjäläisessä. Kyllä niille joku hoito pitäisi järjestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Imatralla kirjoitti:

Romaneja Kouvolan hovioikeus on tuominnut sakkoihin 39-vuotiaan imatralaisen miehen, joka kirjoitti humalapäissään romaneja solvaavan kirjoituksen internetin keskustelupalstalle. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin miehen syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Syyttäjä vaati kirjoittajalle hovioikeudessa ehdollista vankeusrangaistusta, koska kirjoitus ilmensi merkittävää halveksuntaa romaneja kohtaan.

Hovioikeus päätyi asiassa kuitenkin samaan kuin Imatran käräjäoikeus, joka tuomitsi miehen 60 päiväsakkoon viime syyskuussa. Käräjäoikeus totesi tuolloin perusteluissaan, että kirjoitus oli sävyltään enemmän vitsikäs kuin tosikkomainen, ja ettei se sellaisenaan herättänyt merkittävää uhkaa tai halveksuntaa romaneja kohtaan.

Lyhyt teksti oli esillä keskustelupalstalla parin päivän ajan viime huhtikuussa. Mies tunnusti kirjoittaneensa viestin juovuspäissään ja käyttäneensä sananvapauttaan "vitsimielessä". Käräjäoikeus totesi vähemmistövaltuutetun lausuntoa lainaten, ettei sananvapauteen vetoamalla voi perustella rasististen kirjoitusten julkaisemista tai levittämistä.

- useat tälläkin palstalla olevien kirjoitukset ylittävät kaikki rasismille ja syrjinnälle vedetyt rajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu