Kysymys sivarin "pakoilusta"

Toivon etta jollain taalla on kokemusta tai tietoa tasta tilanteesta:

Hakeuduin muinoin sivariin, mutta jatin menematta sinne kutsuttuna aikana. Sivarikeskus teki minusta etsintapyynnon poliisille (sain sen silloin tiedoksiantona postitse). Sen jalkeen en ole kuullut sielta mitaan pitkaan aikaan. Viime vuonna taytin 30 joten sikali kun ymmarran lain, siviilipalvelusvelvollisuus [rauhan aikana] loppuu.

Eli kysyisin, loppuuko tuo etsintapyynto ikina automaattisesti vai pitaisiko asiasta perati kysya suoraan sivarikeskukselta, poliisilta ja/tai suurlahetystosta?

Selvennyksena lisattakoon etta en asu Suomessa (ja pahoittelut skandimerkkien puutteesta).
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Hakeuduin muinoin sivariin, mutta jatin menematta sinne kutsuttuna aikana. Sivarikeskus teki minusta etsintapyynnon poliisille (sain sen silloin tiedoksiantona postitse). Sen jalkeen en ole kuullut sielta mitaan pitkaan aikaan. Viime vuonna taytin 30 joten sikali kun ymmarran lain, siviilipalvelusvelvollisuus [rauhan aikana] loppuu."

Täytyy sanoa, että sulla on ollut tosi hyvä säkä, kun olet onnistunut pakoilemaan tätä suomen epäoikeudenmukaista ja sortavaa asevelvollisuutta noin pitkään ja mikä parasta, niin olet vielä pystynyt jättämään sen suorittamatta. Niin minäkin olen ymmärtänyt, että siinä vaiheessa ei enää olisi asevelvollinen, kun täyttää 30-vuotta.

"Eli kysyisin, loppuuko tuo etsintapyynto ikina automaattisesti vai pitaisiko asiasta perati kysya suoraan sivarikeskukselta, poliisilta ja/tai suurlahetystosta?"

Tästä on vaikea sanoa mitään, mutta muistan kuulleeni jostain sellaista huhua, että tuosta asevelvollisuuden laiminlyönnistä voisi seurata jonkinlaisia rangaistuksia aina 32-33 ikävuoteen asti. Melkein kyllä suosittelen sitä, ettet lähde kyselemään yhtään mitään koko asiasta ainakaan poliisilta tai suomen suurlähetystöstä, eikä varmaan kannata kysyä edes sivarikeskuksesta. Ajattelin sitä, että hyvinkin koko asia on saattanut jo unohtua viranomaisilla, jos et ole aikoihin edes asunut täällä suomessa. Nyt jos lähtisit kyselemään asiasta, niin siinä tapauksessa tämä suomen paskavaltio saattaisi vaikka lähettää sulle palvelukseenastumismääräyksen postissa ja yrittäisivät pakottaa sua väkisin siviilipalvelukseen tai pahimmassa tapauksessa jopa suomen armeijaan!

"Selvennyksena lisattakoon etta en asu Suomessa (ja pahoittelut skandimerkkien puutteesta). "

Tosi hieno homma, kun olet saanut asua ulkomailla ja sun ei tarvii elää ja asua täällä militaristisessa suomenmaassa, jossa tämä iänikuisen vanha ja sortava asevelvollisuusjärjestelmä on piinaamassa meidän viattomien miesten elämää ja aiheuttamassa meille vaan turhaa masennusta, henkistä pahoinvointia ja mielenterveysongelmia.

Ajattelin sitä, että oletko mahdollisesti tulossa käymään suomessa, kun kyselit tästä asevelvollisuuden suorittamatta jättämisestä? Meinasin sitä, että pelkäätkö ongelmia tullissa, jos olet suomeen tulossa?

Äänestä
  • "Tosi hieno homma, kun olet saanut asua ulkomailla ja sun ei tarvii elää ja asua täällä militaristisessa suomenmaassa, jossa tämä iänikuisen vanha ja sortava asevelvollisuusjärjestelmä on piinaamassa meidän viattomien miesten elämää ja aiheuttamassa meille vaan turhaa masennusta, henkistä pahoinvointia ja mielenterveysongelmia. "

    Onpas kumma juttu ku omaa elämääni tai ei kenenkään muunkaan tuntemani henkilön elämään asevelvollisuus ole aiheuttanut masennusta, henkistä pahoinvointia ja mielenterveysongelmia. Ei edes C-miehille.

    Tosin en tunnekkaan kaltaisiasi rasisteja enkä yhtään venäläisen/N-liiton militarismin ihailijaa millainen sinä olet.

    Sinä, krusi ja RP syytätte yksinäisyydestänne, naisten puutteesta ym. asevelvollisuutta. Kai ymmärrät miten typerältä ja lapselliselta se kuulostaa? Voit puolestani syyttää ongelmistasi vaikka Paavo Lipposen vasenta kenkää mutta se ei poista sitä TOSIASIAA että syy ongelmiisi olet sinä itse.

    Itse en ole yleisenasevelvollisuuden kannattaja enkä vastustajakaan sillä se ei yksinään takaa uskottavaa puolustusta. Vapaaehtoinen palvelus/ammattiarmeija NATO tai sitten asevelvollusuusarmeija NATO jäsenyys niin sillä taataan uskottava puolustus jatkossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kysyja kirjoitti:

Toivon etta jollain taalla on kokemusta tai tietoa tasta tilanteesta:

Hakeuduin muinoin sivariin, mutta jatin menematta sinne kutsuttuna aikana. Sivarikeskus teki minusta etsintapyynnon poliisille (sain sen silloin tiedoksiantona postitse). Sen jalkeen en ole kuullut sielta mitaan pitkaan aikaan. Viime vuonna taytin 30 joten sikali kun ymmarran lain, siviilipalvelusvelvollisuus [rauhan aikana] loppuu.

Eli kysyisin, loppuuko tuo etsintapyynto ikina automaattisesti vai pitaisiko asiasta perati kysya suoraan sivarikeskukselta, poliisilta ja/tai suurlahetystosta?

Selvennyksena lisattakoon etta en asu Suomessa (ja pahoittelut skandimerkkien puutteesta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu