Mitäs mieltä

Tyttöystäväni oli perheen kanssa matkalla tunisiassa ja tapasi siellä jonkun miehen, jonka kanssa hän oli neljänä iltana kahdestaan baarissa. Tietenkin loukkaannuin tästä verran mutta jotenkin luotin, että mitään ei ollut tapahtunut. Asiasta tuli tietenkin kova riita mutta jotenkin luotin, että hän ei ole pettänyt minua.

Kuitenkin pieni epäilys jäi. Sain hänet näyttämään tekstiviestinsä ja hän oli kutsunut miestä mm. "honeyksi". Hän on kyllä aiemmin käyttänyt vastaavia kavereistaan, että tästä on vielä vaikea päätellä mitään.

Mitä mieltä olette, onko hän pettänyt ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen ollut linjalla, että uskon häntä ja hyväksyn asian tapahtuneeksi mutta vaikeinta on luottamuksen puute toiseen, mikä kalvaa välillä.

Mies soittelee vielä Suomeen tyttöystävälleni välillä mutta tyttöni ei kai ole vastannut ainakaan usein hänelle. Aika erikoista mielestäni, jos mitään ei tapahtunut(ulkomaanpuhelut eivät ole kovin halpoja).

Mitä itse olisitte tehneet tilanteessani?
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika vaikea uskoa, että tyttöystäväsi olisi pettänyt sinua jos kerran perhe oli mukana. Vaikka kaksistaan miehen kanssa olikin, mielestäni se olisi melko uhkarohkeaa. Vaikka uskotkin tyttöäsi, epäilyksen siemen on kylvetty ja se rassaa mieltä vaikkei haluaisikaan. Tiedän sen kokemuksesta. Mutta jos arki menee teillä hyvin, niin koita vain "unohtaa" se juttu, se mies sieltä tuskin tulee tänne ja mikäli puhelut/tekstiviestit lisääntyy, mieti asiaa vasta sitten uudelleen.

Äänestä
  • Noin olen vähän asian ajatellutkin. Varmaan monet ajattelevat eri tavalla kuin sinä tai minä. En tiedä sitten kannattaako asiaa yrittää unohtaa vai pitäisikö se vaan hyväksyä tapahtuneeksi. Tuota jälkimmäistä olen yrittänyt, ja tapauksesta on jo joitain viikkoja eikä asia tosiaan ole enää vaivannut minua hirveästi. Vituttaa vaan kun tuo epäilys välillä nousee mieleen ihan yhtäkkiä.

    Äänestä

Mielestäni voit luottaa, mutta eroliipasinta kannattaa kuitenkin herkentää. Eli sanot että tulevaisuudessa ei saa tapahtua mitään tämäntyyppistä epäilyttävää.

Nuo etelän elävät kyllä soittelee perään, koska länsimaalainen nainen on heidän vinkkelistään äärettömän rikas ja matkalippu Eurooppaan.

En usko että ovat pettäneet, mutta kyllähän sitä varmasti tuollaisella panopaikka järjestyy pikapanojakin varten.

Sen verran laskisin luottamustasoa, että jos itselle sattuisi joku "jalat alta" nainen a mahdollisuus, kävisin panemassa varmuuden vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


naisen käytöksestä? kirjoitti:

Tyttöystäväni oli perheen kanssa matkalla tunisiassa ja tapasi siellä jonkun miehen, jonka kanssa hän oli neljänä iltana kahdestaan baarissa. Tietenkin loukkaannuin tästä verran mutta jotenkin luotin, että mitään ei ollut tapahtunut. Asiasta tuli tietenkin kova riita mutta jotenkin luotin, että hän ei ole pettänyt minua.

Kuitenkin pieni epäilys jäi. Sain hänet näyttämään tekstiviestinsä ja hän oli kutsunut miestä mm. "honeyksi". Hän on kyllä aiemmin käyttänyt vastaavia kavereistaan, että tästä on vielä vaikea päätellä mitään.

Mitä mieltä olette, onko hän pettänyt ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen ollut linjalla, että uskon häntä ja hyväksyn asian tapahtuneeksi mutta vaikeinta on luottamuksen puute toiseen, mikä kalvaa välillä.

Mies soittelee vielä Suomeen tyttöystävälleni välillä mutta tyttöni ei kai ole vastannut ainakaan usein hänelle. Aika erikoista mielestäni, jos mitään ei tapahtunut(ulkomaanpuhelut eivät ole kovin halpoja).

Mitä itse olisitte tehneet tilanteessani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu