Päivän mietteitä: lukutaito on varmaankin tärkein yksittäinen elämääni määräävä tekijä. En osaa kuvitella elämää ilman sitä, koska olen osannut lukea "aina". Ekaluokalle meno oli pieni kulttuurishokki, kun huomasin ettei luku- ja kirjoitustaito olekaan itsestäänselvyys. Hyvää tuuria syntyä sellaiseen aikaan ja paikkaan, jossa kirjoja on vapaasti saatavilla ja naisten on mahdollista kouluttautua. Fyysisissä töissä olisin melko hyödytön yksilö.
Lukutaito
Michiko_
6176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitäpä se maailma olisikaan ollut ilman kirjoja.;) Avaavat uusia maailmoja, tuovat tietoa ja joissakin tilanteissa auttavat jopa suhteuttamaankin asioita (omalla tavallaan). Itselläni taitaa vieläkin jossakin olla tallessa ensimmäinen kirjastokorttini, sellainen koomisen näköinen paperiläpyskä. Sain sen jo paljon aiemmin, kuin edes menin kouluun.
Ala-asteelta muistan, että oli hankalaa, kun piti opetella tavaamaan. Ilman sitäkin kun olisi jo osannut. Ihan aina en kuitenkaan ole osannut lukea.
olisi olemassa ilman luku- ja kirjoitustaitoa ;-)
Samaa mieltä.:)
Apotti Umberto Econ kirjassa "Ruusun nimi":
"Ei siinä kylliksi että puhutaan rahvaankieltä (sillä mitä muuta maallikoilta voi vaatia), nyt jo kirjoitetaankin rahvaankielellä, - älköönkä yksikään niistä nidoksista koskaan joutuko näiden muurien sisäpuolelle - ja semmoinen kiihottaa vääjäämättömästi kerettiläisyyteen!"
Lukutaito tekee meistä tasa-arvoisia. Oli pitkään kiistanalaista, voidaanko Raamattua opettaa kansankielellä, voidaanko suomea käyttää kirjakielenä, ja voidaanko naisia opettaa lukemaan ilman, että heidän päänsä menee sekaisin (tähän viimeiseen feministi-anopilla olisi sanottavaa).
"voidaanko naisia opettaa lukemaan ilman, että heidän päänsä menee sekaisin"
Kyllä tälläkin palstalla tämä asia jakaa mielipiteitä. Turvallisinta tietysti on, jos sitä ei kokeilla.
Taliban-hallinto tai Saudi-Arabia?