Olen seurustelevaa tyyppiä, ja ongelmani koskeekin sitä, miten kestäisin sinkkuna ajautumatta taas seurusteluun. Miten sinkkuna olosta voisi nauttia...
Takana on 3 vakavaa seurustelua, kaikki noin 2v.pituisia. Ensimmäistä en vain rakastanut ja sitten rakastuinkin tosi tulisesti. Mies vain oli pukki...
Saatuani selville hänen todellisen luonteensa tapasin nykyisen mieheni. Mies rakastaa minua, suhteessamme on 100% luottamus, hän ei ikinä voisi pettää minua. En haluaisi erota, sillä en tiedä löydänkö yhtä luotettavaa miestä enää koskaan.
Olen silti yrittänyt erota monesti,koska en ole kuitenkaan tyytyväinen suhteeseemme. Olemme kuitenkin aina palanneet yhteen.
Se jokin vaan puuttuu, ja rakkaudestakaan en enää tiedä. Ehkä olen vain kiintynyt. Lisäksi mies on melkein koko ajan ollut työtön, kärsii mielenterveysongelmista ja hänellä on luottotiedoissa merkintä. Ja velat vaan kasvaa koko ajan.
Kaiken järjen mukaan minun pitäisi heivata hänet vaan pellolle ja jatkaa omaa elämääni. Itse olen aina menestynyt hyvin elämässä, eikä minulla ole koskaan ollut mitään suuria ongelmia.Suoraan sanottuna mittani on jo aika täynnä.Kaipaan oikeaa rakkautta, enkä haluaisi tuhlata enää aikaani häneen.
Ongelmani on siis se, että vaikka haluaisin olla yksin en osaa. Jossain vaiheessa palaamme aina yhteen minun pelkuruuteni vuoksi. Jotenkin yksinolo vaan ahdistaa, ja baareissa juokseminenkin tuo vaan uusia ongelmia. Olen ihan hyvännäköinen ja monet (varsinkin sukulaiset) sanoo, että saisin kenet vaan jos haluaisin ja miksi tuhlaan aikaani luuserin kanssa...
Myönnän, että minua pelottaa tutustua uusiin miehiin. En kai vieläkään ole toipunut entisen sekoiluista muiden naisten kanssa.
Haluaisinkin nyt kuulla rehellisiä kommentteja tilanteeseeni. Onko jollain vastaavaa riippuvuutta jostain ihmisestä? Miten selvisitte..? kuinka pääsisin sinkkuelämän makuun? kaikkihan hehkuttaa aina sinkkuuden hyviä puolia, mutta kertokaa onko jollain muillakin ahdistavia kokemuksia sinkkuudesta?
Takana on 3 vakavaa seurustelua, kaikki noin 2v.pituisia. Ensimmäistä en vain rakastanut ja sitten rakastuinkin tosi tulisesti. Mies vain oli pukki...
Saatuani selville hänen todellisen luonteensa tapasin nykyisen mieheni. Mies rakastaa minua, suhteessamme on 100% luottamus, hän ei ikinä voisi pettää minua. En haluaisi erota, sillä en tiedä löydänkö yhtä luotettavaa miestä enää koskaan.
Olen silti yrittänyt erota monesti,koska en ole kuitenkaan tyytyväinen suhteeseemme. Olemme kuitenkin aina palanneet yhteen.
Se jokin vaan puuttuu, ja rakkaudestakaan en enää tiedä. Ehkä olen vain kiintynyt. Lisäksi mies on melkein koko ajan ollut työtön, kärsii mielenterveysongelmista ja hänellä on luottotiedoissa merkintä. Ja velat vaan kasvaa koko ajan.
Kaiken järjen mukaan minun pitäisi heivata hänet vaan pellolle ja jatkaa omaa elämääni. Itse olen aina menestynyt hyvin elämässä, eikä minulla ole koskaan ollut mitään suuria ongelmia.Suoraan sanottuna mittani on jo aika täynnä.Kaipaan oikeaa rakkautta, enkä haluaisi tuhlata enää aikaani häneen.
Ongelmani on siis se, että vaikka haluaisin olla yksin en osaa. Jossain vaiheessa palaamme aina yhteen minun pelkuruuteni vuoksi. Jotenkin yksinolo vaan ahdistaa, ja baareissa juokseminenkin tuo vaan uusia ongelmia. Olen ihan hyvännäköinen ja monet (varsinkin sukulaiset) sanoo, että saisin kenet vaan jos haluaisin ja miksi tuhlaan aikaani luuserin kanssa...
Myönnän, että minua pelottaa tutustua uusiin miehiin. En kai vieläkään ole toipunut entisen sekoiluista muiden naisten kanssa.
Haluaisinkin nyt kuulla rehellisiä kommentteja tilanteeseeni. Onko jollain vastaavaa riippuvuutta jostain ihmisestä? Miten selvisitte..? kuinka pääsisin sinkkuelämän makuun? kaikkihan hehkuttaa aina sinkkuuden hyviä puolia, mutta kertokaa onko jollain muillakin ahdistavia kokemuksia sinkkuudesta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin ton sun tekstin niin heti tuli mulle ainakin mieleen, että eroa nyt ihmeessä. Tossahan on jo mooonta syytä miks kannattaa erota !
Itekin oon seurustelevaa tyyppiä (takana kaks kolmen vuoden suhdetta peräkkäin). Nyt oon ollu kuitenkin vuoden sinkkuna ja elämä on tasapainossa, oon itsenäinen jne.
Alku on aina hankalaa tässäkin asiassa. Eron jälkeen ei kannata olla toisen kanssa missään tekemisissä vähään aikaan. Ehkä kerran kuussa kysellä kuulumisia. Se on ainakin keino päästä toisesta eroon eikä tule palattua ainakaan yhteen.
Seurustelun loppuminen tuo elämään aika ison aukon ja se kannattaa täyttää. Heti pari uutta harrastusta, yrittää saada muutamia uusia ystäviä, jos opiskelee niin ottaa lisää kursseja, liittyy johonkin järjestöön ym. Ja harrastaa ennenkaikkea liikuntaa ja käy välillä baareissakin.
Kyllä se siitä lähtee. Ne muutamat ekat kuukaudet on kyllä aika totuttelemista ja ahdistavaakin, mutta helpottuu ja tottuu kyllä päivä päivältä paremmin.
Minusta kaikki taas hehkuttavat seurustelua, suhdetta. Itse on kuoliaaksi kyllästynyt yksinäisyydestä. Mutta en ole kohdannut naista joka kykenisi uskollisuuteen. Olen toivoni jo menettänyt vaikka olen vasta 21-vuotias. Niinpä tyydyn kulkemaan omia teitäni tietämättä mitään seksistä, tai edes ensi suudelmasta. Yhden yön juttujuihin minulla ei ole mitään mielenkiintoa. Vielä tänä vuonna uskoin että jonakin päivänä minulla olisi suhde, kenties perhekin. Mutta en usko enää, olen saanut tarpeekseni ihmissuhteen etsimisestä. Romanttinen ja kiltti mies ei vain naista miellytä. No kaikki alkaa jossakin vaiheessa puuduttaa. Oli se sitten suhde tai sinkkuus, alun huuma ja viehätys haihtuu. En tiedä, ihminen usein itse kehittää ongelmansa. Enpä osaa neuvoa.