Olen 22 v mies ja seurustelukumppanini kohta 20v. olemme seurustelleet 4 vuotta tästä ajasta n.2vuotta kihloissa ja 2 vuotta yhteisasumista, Ja Tämä ongelma on sama kuin niin monessa muussa parisuhteessa että läheisyys hiipuu ja seksielämä menee päin seiniä, tällä hetkellä harrastamme seksiä n. kerran kuukaudessa, ja sekin tuntuu minusta ihan vain sääliseksiltä, että ei tahdo pitää minua Ylipuutteessa tai jtn, Kumppanini käyttää e-pillereitä ja olen monesti kysynyt pitäisikö hänen vaihtaa merkkiä että jos se vaikuttaa hänen seksihaluihinsa vaikka tämä tilanne oli kyllä JO ennen pillereitä
mutta silloin hän sanoi syyksi ettei halua seksiä sen takia koska pelkää tulevansa raskaaksi, käytimme siis kyllä kumia, mutta hän sanoi että kaikki muuttuu kun hän saisi pillerit, no mikään ei ole muuttunut, oikeastaan tuntuu että hän ei halua sitäkään vähää, ongelma on se että minä olisin valmis vaikka kerran päivässä, enkä ehdottele sitä liian paljoa, ja silloinkin kun sitä olen ehdotellut niin eipä siitä apuja ole ollut, vastauksena aina että nyt on niin väsyny, tai ei ny jaksa, tai ei sitä ny koko ajan tarvi vaikka viime kerrasta olisi aikaa 2 viikkoa, tiedän että ei seksielämä ole kaiken A ja O suhteessa, vaan rakkaus,hellyys, huomiointi ja luottamus
Olen mielestäni aika vakaa henkilö, ja Välillä yllätyksellinen ym ym ym... saatan tehdä hänelle Ihan keskellä viikkoakin joskus yllätyksen että siivoan ja puunaan koko kämpän lattiasta kattoon ja laitan ruoat ja kynttilät palamaan laitan makuuhuoneeseen uudet petivaatteet ja tuoksukynttilöitä ja haen viiniä pullon. No viimeks olin tälläisen setin hänelle tehnyt mutta Oli todella masentavaa kun Hän sanoi et hän on ny väsyny eikä ole nälkä mutta kiva kun on siistiä! En edes pusua saanut tai halausta, hän van meni koneelle istumaan.
ehkä tämä kuullostaaa että hän olisi kauhean kylmä minua kohtaan mikä ehkä on tottakin mutta en tahtoisi uskoa sitä sillä hän sanoo että välittää minusta ja tahtoo olla minun kanssa, Tuntuu vain kovin pahalta kun Itse yritän Niin monin eri keinoin saada suhteeseemme potkua ja kipinaa, yksi ilta Sanoin hänelle kun hän valitti niskojansa, että voin hieroa Niitä ja hain manteli öljyn missä on rentouttavia ainesosia, ja käskin hänen mennä makuuhuoneeseen mahalleen ja hieroin voimakkaasti mutta hellästi ja hitaasti hänen koko niskansa selän alueensa ja Vihjailin pienenä vihjeenä että voisiko tästä seurata muutakin.
mutta heti nämä lauseeni sanottuani hän sanoi että hän onkin jo niin rentoutunut että väsyttää! ja muutenkin tuntuu et Aina mitä ikinä teen ja mitä ikinä yritän niin aina Tulen vaan torjutuksi, Ärsyttävää kun muistaa vielä ne ihanat perhoset vatsan pohjalla kun oli vastarakastunut, niin nyt ne perhoset ovat rintakehässä ja ne ei enää tuota sitä hyvää oloa vaan tuntuu että tukehtuisi ja painaisi rintaa kun aina tulee torjutuksi.
Osoitan usein hellyyttää ja Tahtoisin suudella ja pusutella häntä monesti mutta Hän ei niinkään aktiivisesti, yleensä ainoat pusut mitä häneltä saan ovat Aamulla kun hän lähtee Kouluun, ja Päivällä kun hän tulee sieltä. Muuten en saa pusuja muuta kuin "passaamalla häntä" esim, hän saattaa sanoa näin kun pyydän häneltä pusua että mitä hän saa? onko tää nyt sit reilua kun tahtois vaan osoittaa toiselle rakkautta ja hellyyttä niin Joutuu maksaan jotain?
esim yksi kerta hän sanoi et Meeks kauppaan hakeen jotain et saat sit pari pusuu!... En tiedä Kaikki tuntuu vaan niin kovin vaikeelta, Eikä ongelma voi johtua hänen itsetunnostakaan. Kehun Häntä usein ja kerron kuinka ihana hän on ja kaunis ja seksikäs ja että haluan häntä. vaikka en itse samantapaisia lauseita häneltä ole kuullutkaan, tai että hän sanoisi rakastavansa minua, ainoa mistä sen niinsanotusti tiedän on se että Joudun kysymään häneltä Rakastaks mua?
jolloin sanoo että en mä sun kans muuten olis? Mikä vastaus tää nyt on? eikö tuohon pitäisi kaiken järjen mukaan vastata että tietysti rakastan tai Jotain muuta. mutta joo, en mä jaksa kohta enään, oon ehdottanut että puhuttais mut hänen mielestään ei ole mitään puhuttavaa, Ja hänen mielestään kaikki asiat on hyvin, ja hänen mielestään seksielämä on kunnossa! Mutta Vaikka kertoisin hänelle Kuinka paljon mun sisälle sattuu kun tuun aina torjutuks, ja kuinka paljon mun sisälle sattuu kun itsetunto on nollissa kun en saa kuulla Että olisin Ihana tai muuta, Mä kaipaan hellyyttä, kaipaan sitä niin perkeleesti et sisälle sattuu ja hyvä ettei kyyneleet tuu silmiin ku miettiikin kuinka mä vaan kaipaisin vähän sitä samantapaista hellyyttä kuin itse tahdon antaa! ja kuinka seksielämän puute repii mua sisältä ja laskee mun itsetunnon nolliin! eikö se ole pahinta mitä nuorelle ihmiselle voi tahdä ja pahiten loukata on käyttäytä ja torjua hänet! eikö se oo sama ku sanois että sä et oo haluttava! et sun kans on kiva olla ja tahdon olla mut mun ehdoilla! Anteeksi kaikille jotka tän jaksaa lukea Kun tästä tuli näin pitkä! helpottaa kuitenkin nyt jo vähän kun on saanut purkaa itseensä johonkin!

Vastaukset 23
Vanhimmat
Tiedätkö, että suurin osa naisista olisi aivan haltioissaan sinun hellyydestäsi.
Kyse ei ole pillereistä. Minusta kyse on vain luonteiden erilaisuudesta ja hormonitoiminnan erilaisuudesta. Osa naisista ja vielä isompi osa miehistä ei vaan koe läheisyyttä ja hellyyttä tärkeäksi. Vastakohdat vetävät usein toisiaan puoleensa ja siksi useasti käy juuri niin, että toinen kaipaa hellyyttä ja toinen ei koe sitä tärkeäksi. Tuo teidän erilaisuutenne on ilmentynyt alusta asti jonain viehättävänä asiana toisessa, mutta pidemmän päälle yhteiselossa se erilaisuus saa tuollaisia ikävämpiä muotoja!
Kerro hänelle, miten sinuun sattuu ja kerro, että haluat päättää suhteenne. Face the facts: et voi muuttaa toista! Hänen luonteensa vain on tuollainen. Älä myöskään kuvittele voivasi muutta itseäsi. Vaikka muuttaisit itseäsi, ennen pitkää vanha minäsi tulisi takaisin ja päädyt olemaan onneton. Jos muutosta ei tule, on aika päättää suhde ennen kuin menette naimisiin.
Teidän juttunne on seurustelua. Seurustelun tehtävänä on selvittää, onko toinen sopiva kumppani ennen avioon astumista ja mielellään ennen yhteen muuttoa. Olette vähän hätiköineet tuossa kohdin! Nyt on paljon vaikeempi erota.
Tiedän, että tällainen erosta puhuminen sattuu, sillä rakastat tyttöystävääsi varmasti paljon. Mutta kokemuksesta tiedän, että hyviä, sopivampia naisia löytyy, ja vaikka aina joka ikinen kerta se sen hetkinen kaveri tuntuu ainoalta, ettei ketään muuta voisi olla, niin silti aina löytyy uudestaan ja uudestaan joku hyvä. Ennen pitkää löytyy se ylivertainen, joka on täysin sopiva. Se voi tapahtua ihan yhtäkkiä. Minulle kävi esim niin että hain vain hetken säpinää erottuani ahdistavasta suhteesta, mutta siinä prosessissa löysinkin sielunkumppanin ja nyt naimisissa.
Ensinnäkin kiitos että jaksoit Lukea Ton mun koko palstani! sehän tässä mua juuri pelottaakin että toi ero taitaa olla edessä jos näin jatkuu ja vaikka hetkellisesti tosiaan muuttuisikin niin saisi pelätä koska se taas ajautuisi samaan tilanteeseen, en kuitenkaan halua elää Näinkään että pelätä koska se hellyys loppuu täysin ja seksi ym ym ym... Ja vaikka kuinka tahdon häntä rakastaa ja varmasti rakastaa myös Omalla tavallaan minua vaikka minä olenkin siinä näyttävämmässä asemassa niin ei suhde toimi jos itse tunnen Itseni rikkinäiseksi... pelottaa vaan eroprosessi ku ei jaksais setviä kaikkee ja aloittaa vähän niinku uutta omaa elämää, vaikka ei mun suhteeseen tosiaan kannata jäädä ku tunnen et satutan vaan itseeni!
Joo...ensinnäkin e-(pers)-pillerit TOSIAANKIN aiheuttavat haluttomuutta. Itsekin niitä olen kokeillut ja lopputulos:
- haluttomuus
- "mikään ei tunnu miltään" -fiilis
- turta ja turvonnut olo
- oma kroppa ei tunnu "omalta"
Että ymmärrän sitä tyttöystävääsi ainakin tuossa asiassa oikein hyvin.
Ne jotenkin ihan muuttavat persoonaa ne e-pillerit.
Saatika jos ei mikään "sänkypeto" ollut muutenkaan, niin ei ainakaan niiden käytön aloittamisen jälkeen!
Toisekseen - sinä taidat olla se herkempi ja hellyydenkaipuisempi osapuoli teidän suhteessa...sinä taidat olla se "feminiinisempi" osapuoli ja tyttöystäväsi se "maskuliinisempi"...tässä suhteessa...
haluan sanoa että sun teksti oli todella liikuttavaa lukemista.
En tiedä jos tästä on apua, mutta ajattelin kertoa oman "tarinani", sillä ehkä silloin ymmärtäisit tyttöystäväsi käytöstä paremmin...
Olin 15 vuotias kun aloin seurustella 4 vuotta vanhemman jätkän kanssa. Oltiin tunnettu kylläkin monta vuotta ennen sitä. Me oltiin muistaakseni oltu yhdessä noin 4 vuotta kun mä aloin ekan kerran epäröidä että onkohan tämä suhde just sitä mitä mä haluan. Noh, kaikki muuttus taas hyväksi ja oli taas ihanaa. Siinä vierähti sitten vielä pari vuotta. Aloin taas epäröidä ja samalla käyttäytyä kummallisesti. Meidän suhde oli kaikin puolin kunnossa (myös seksi), mutta mä tunsin silti että jokin oli vinossa. Ei ollut sitä rakkauden tunnetta enää. Mun poikaystävä oli aivan ihana, jaksoi yllättää ja ottaa huomioon. Mutta mun tunteet olivat sammuneet.. Mä mietin suunnilleen vuoden verran että mitä tässä tekis. Eli aivan liian kauan. Mä tiesin että halusin pois suhteesta, mutta miten ihmeessä sen ottaa puheeksi miehen kanssa ketä kuitenkin rakastaa ystävänä, ja ketä tuntee sinut inside out. Ja toisinpäin. Yks ilta mä sitten rohkasin mieleni ja kerroin. Eihän se helppoa ollut. Mutta muutettiin siis erilleen noin 1kk sen jälkeen kun pistin poikki. Olimme yhdessä vähän yli 6 vuotta, mikä on TODELLA kauan kun ajattelee että mä olin 15 v kun aloitettiin seurustelu. Nykyään olemme parhaat ystävät. Minä olen kihloissa ja hänellä on tyttöystävä, mutta olemme edelleen yhteydessä viikottain. Ja rakastamme toisiamme ystävinä.
Joten... Musta tuntuu että sun tyttöystävä on alkanut epäröidä. Hän on ollut aika nuori kun aloititte seurustelun jos hän täyttää 20 vasta nyt. Ehdotan että ostat pullon viiniä ja pyydät häntä istumaan alas. Sano että haluat tietää mitä hän miettii ja haluaa. Älä ole vihainen vaan kuuntele. Kyllä hän varmasti alkaa kertoa jos sinä pysyt "rauhallisena" jne... Tsemppiä sulle, kyllä se siitä! :)
..Eli jos jommalla kummalla omassa suhteessa menee huonosti tai muuten vain vanha suola janottaa niin "rakastamme toisiamme ystävinä" myös silloinkin. :)
ämmä ei ansaitse normaalia välittämistä ja hyvänä pitämistä. Voi olla että se pettää sua koko ajan jonkun muun kanssa ja siksi ei peti hommat ja läheisyys enää jaksa kiinnostaa sun kanssa. Eli vaihda nainen.
http://www.youtube.com/watch?v=oeCBo_hbGsM
Antaa tämän tekstisi tyttäystävällesi luettavaksi ja kysyä sitten mitä te voisitte tehdä, jotta teillä kummallakin olisi hyvä olla suhteessanne?
Jonkinlaista keskustelua ja asioiden selvittelyä suhteenne ilmiselvästi vaati, jos aiotte jatkaa elämäänne yhdessä.
Ajattelin ehdottaa samaa, mutta edellisessähän se jo tulikin. Pariskunta on ikäänkuin kuopassa ja siitä on päästävä pois ja johonkin suuntaa.
Tämä aloittajan kirjoitus voisi olla se sysäys, joka aloittaa keskustelun ja toiminnan. Joko he jatkavat yhdessä - saattaisivat tarvita ammattiapuakin asioiden puimiseen. Tai sitten he päätyvät eroon. Siinäkin tapauksessa asiat pitäisi keskustella.
Sinä aloittaja nuori mies: sinulle ei ole hyväksi jatkaa noin. Eikä tyttösikään voi hyvin.
Onnea ja parempaa huomista : yhdessä tai erikseen.
olen nainen, ja olen sitä mieltä, että tyttöystäväsi käytös ei muutu tuosta mihinkään. vähintään tarvitsette mielestäni jonkinlaista taukoa ja erillään asumista. tosi outoa jos hän ei arvosta eleitäisi. toisaalta voi olla, että hänen mielestään panostat ja yrität liikaakin.
kertomasi perusteella sinun käytöksesi kuulostaa siltä, mitä suurin osa (?) naisista haluaa, itse ainakin. puhkeisin varmaan kyyneliin jos oma sohvaperunani olisi joku pv siivonnut koko kämpän tai järjestänyt kynttiläillallisen :).
tyttöystäväsi on vielä tosi nuori, joten ehdottaisin hänelle/teille kyllä mietintätaukoa eri osoitteissa. ei tuommoisessa suhteessa paljoa järkeä ole. toisaalta tiedän monen naisen tekevän vastaavia ylläyksiä miehelleen ja reaktio on valitettavan usein tuollainen välinpitämättömyys.
hyvä ehdotus oli tuo, etä näytä tämä teksti hänelle, ei tuo tilanne itsestään muutu mihinkään. jos itse käyttäytyisin miestäni kohtaan noin (vaikea kuvitella..) niin kyllä tilanne olisi silloin se, että mies ei kiinnosta minua enää tippaakaan. no meitä on moneen junaan.
Ainoa ero on että olen nainen ja minulla on samanlainen mies kuin tyttöystäväsi on. Olemme olleet 4v yhdessä josta 2v avoliitossa. Yhteen muuton jälkeen vasta nuo luonteenpiirteet tulevat esille ja nyt en osaa enää lähteä kun on niin kiinni toisessa. Enkä tiedä haluanko lähteä mutta vaikeeta on...Hellyyttä ja rakkautta riittäisi minulta mielettömästi kumppanilleni vielä 4v jälkeen mutta vastakaikua en saa vaikka snaoo rakastavansa ja menee ihan lukkoon jos alan aiheesta puhua.
lukea tarinaasi. Oikeastaan tulee oma parisuhde mieleen, koska minä voin samaistua tuohon tyttöystäväsi rooliin, itseasiassa tunnen olevani kuin hän. Nyt vasta ymmärsin luettuani tämän tarinan, että kuinka pahasti pahoitan rakkaani mielen, kun hän todella yrittää sinun tapaasi eikä saa vastakaikua. Meillä on ollut viimeaikoina enemmän kuin ongelmia ja osaksi minun kylmyyteni johtuu niistä. On päällä myös omia henk.koht. ongelmia, jotka toisinaan haittaavat ihan jokapäiväistä elämää. Niiden rinnalla tuntuu, ettei parisuhde voisi vähempää kiinnostaa. Painaisiko joku asia tyttösi mieltä?
Itse aloin seurustelemaan kovin nuorena ja meillä tämä kuvio lähti minun epäröinnistäni, onko tämä sitä mitä todella haluan? Haluanko nähdä muitakin? Millaisia muut olisivat? Olisinko onnellisempi jonkun toisen kanssa? Naisesi voi hyvinkin pohtia samoja asioita. Hän on kuitenkin vasta 20 ja olette olleet jo pitkään yhdessä.
Välillä tuntuu, että olen hervoton kusipää, koska minulla on kaltaisesi ihana, huomaavainen, rakastava mies, mutta en tunnu osaavan antaa sille arvoa. Moni nainen ottaisi sinunlaisesi vinkuen. Itse en kyllä pidä jatkuvasta lässyttämisestä ja pussailusta. Minulle useimmiten riittää, että saan olla viekussa tai löhötä sohvalla. Tai sitten olen vaan niin tottunut ja sorrun pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Minä taidan olla sitten se maskuliinisempi puolisko vaikka tissit mulla silti on.
Ottakaa asia puheeksi, sillä ei se puhumattomuus ainakaan auta, kun ei tiedä mitä toisen pääkopassa liikkuu. Toivottavasti löydätte toisenne uudestaan!
Tyttöystäväsi tunteet ovat jostain syystä hiipuneet, ja hän on alkanut pitää sinua enemmän kämppäkaverinaan, kuin rakastettuna ja kihlattuna.
Luultavasti jo lähtökohtaisesti olette läheisyydentarpeiltanne erilaisia. Sinä haluat näyttää tunteesi, haluat läheisyyttä, kosketusta ja rakkautta. Hänelle rakkaus voi olla arkisempaa, tai ehkä hän ei edes ole kuulostellut omia tunteitaan, mitä hän haluaa. Hän saattaa tyytyä seurustelusuhteissaan etäisyyteen, eikä tarvitse hyväilyjä, läheisyyttä tai seksiä niin paljon kuin yleensä nainen tarvitsee.
Joka tapauksessa, olet nuori ja sinulla on vielä paljon mahdollisuuksia löytää nainen, jonka kanssa hellyydentarpeenne kohtaavat, ja joka myöskin rakastaa sinua ja uskaltaa sen näyttää.
Hyvää jatkoa!
t. nainen 27v
Jätä se. Sori nyt vaan mutta se ei osaa arvostaa sua ollenkaan ja kuulostaa ainaki ihan realistiselta mahdollisuudelta että se pettää sua.
..kiusaa ittees enää. olen naispuolinen ja mies käyttäytyy lähes samalla tavalla. kysy häneltä suoraan, onko hänellä toinen.. mutta ole mies, älä matele enää, anna hänen vuorostaan madella. ei se siitä muutu vaikka tekisit mitä jos hän ei ole mukana täysillä. ihan ittes takia..
ja/tai hän ei rakasta sinua enää. ANsaitset parempaa.
Et näytä kiinnostavan enää muijaas ja mikään siihen ei vaikuta auttavankaan kun muija ei kerta sitä halua. Voi myös olla että muijas pettää sua.
Johtopäätös: Vaiha akkaa.
..Äläkä prkl ole tuollainen kodin hengetär kun silloinhan sinua voidaan juoksuttaa noilla pusu palkkioilla ja et saa naiseltasi arvostusta yhtään sen enempää.
Yllätä naisesi olemalla vähän ronskimpi. Laita vaikka kynttilöitä palamaan ja odota heppi ylhäällä kun se saapuu ja jos vinkunaa kuuluu niin kanna se sylissä sänkyyn vaikka väkisin ja suutele niin että tuntuu. Jos ei se siitä syty niin onhan se kumma.
Sen jälkeen ota valta itsellesi. Laita nainen kauppaan, siivoamaan ja tiskaamaan äläkä mene itse enää tossun alle. Kyllä se kumppani siitä oppii. Aina kun jotain pyydetään niin sanot vain: "Tee akka itse ja tuo samalla olutta".
PS: Ratkaisu tehoaa todennäköisesti vain väliaikaisesti joten eroaminen on luultavasti jossain vaiheessa kuitenkin edessä kun tuon uuden tyylin viehätys ja valta loppuu.
mies! Olisin aivan haltioissani ja harrastaisin seksiä vaikka pari kertaa päivässä jos sillä saisin pidettyä hänet! Harmi että olet parikymmentä vuotta liian nuori...
a. sun naises pettää sua
b. hän pitää sua itsestäänselvyytenä
c. hänen tunteet sua kohtaan ovat kadonneet
d. tai hän vaan yksinkertaisesti on tuollainen luonteelta
puhukaa hyvät ihmiset asiat halki! äläkä hermostu tai matele keskustelun aikana.
Teksti voisi olla kuin itseni kirjoittama muutama vuosi sitten.
Mielestäni sulla asenne on hieman väärä. Naiselta ei saa seksiä tai hellyyttä anelemalla sitä, vaan miehen pitää olla kunnon miesmäinen äijä, jotta saa naisensa lämpenemään. Eli lopeta ruikuttaminen ja aneleminen, ja hanki jostain itsetuntoa ja itseluottamusta sen verran, että pääset noista ongelmista yli. Vaikka kaikki naiset sanovat haluavansa tuollaisen miehen joka laittaa ruokaa ja siivoaa kämpän, niin pillua saa se äijä joka on kunnon tosimies, joka on hieman välinpitämätön ja tietää mitä haluaa ja ottaa naiseltaan sen mitä haluaa.
Tuo kuulostaa ehkä helpolta noin sanottuna, mutta jotta kaikki on luonnollista ja sujuvaa (mikään teennäinen tai epäaito ei uppoa naiseen), eikä teeskenneltyä äijämäisyyttä, niin se vaatii todellisen asennemuutoksen. Pikkuhiljaa etenemällä se kuitenkin on mahdollista.
Ehkäpä sä olet ulkonäöllisesti jotenkin lässähtänyt. Henki haisee, kalsareissa jarrutusjäljet, ilmavaivoja, kaljavatsan alku, lihakseton... Voi olla, että kun se siellä koneella niin paljon istuu, niin se on alkanut kirjottelemaan jonkun hurmuripojan kanssa siellä ja sä olet jäänyt vähän niinkuin jalkoihin. Kovasti se tuntuu sitä läheisyyttä välttelevän.
Luin jutustasi 2/3...En voi käsittää miten sokea neitosi on.Jos minulla olisi tuollainen ukko kuin sinä olisin iki onnellinen.
Hän mitä ilmeisemmin ei halua olla kanssasi enään. Jos ei ole valmis myöntämään ongelmaa tai saatika korjaamaan sitä..Ihmetyttää myös tuo pusuilla kiristäminen.
Läheppä haisteleen elämän uusia tuulia vaikka se vaikeelta vois tuntuakkin.
No niin nyt on kissa nostettu pöydälle ja selvitelty asioita monelta eri kantilta ym ym ym. ja tajusimme mikä ongelman ydin on.
En oikein itsekkään jaksa uskoa miten Jokin ratkaisu voi olla niinkin lähellä kuin nenän edessä... Ongelmat olivat siis Lähteneet nyt siitä että Minä itse olen viettänyt vähän liikaakin aikaa tietokoneella Sen sijaan että olisin koneella tehnyt mitään hyödyllistä! ja en sitä itsekkään ollut tiedostanut kuinka vähälle Minun huomion antaminen hänelle sitten oli Loppujen lopuksi jäänyt.
vaikka siis joka päivä hänelle huomiotani olen jakanut, mutta hänestä tuntui että hän jäi aina tietokoneelle kakkoseksi! sen tähden häntä ei sitten kiinnostanut Niin paljon Antaa huomiota ja Seksikin sen tähden jäänyt niin vähälle kun Olen "antanut" huomiota vain kun En ole tietokoneella!
täytyy myöntää että Joinain päivinä sitä tosiaan tulee kyllä vietettyä yhtäkkiä pidempikin tovi koneella! oikeastaan johtuen siitä hellyyden ym. puutteesta joten olimme samassa veneessä mutta soudimme eri suuntiin! hän ei tahtonut antaa niin paljoa huomiota kun olin koneella ja minä ajauduin koneelle olemaan enemmän ja enemmän sen tähden että En saanut sitä huomiota! =)
voi voi mitä kaikkea sitä itselläkin päässä liikkui kun mietti et Tuleeko tässä nyt ero kun ei jaksaisi tälläistä elämän tahtia mutta nyt jo kolmatta päivää siis pois ollut koneella kun laitettiin koneet kiinni eikä vietetä turhaa aikaa näytön edessä! ja käydään koneella vain kun siellä On jotain tärkeää asioita hoidettavana kuten laskuja ja työpaikkojen katselua. sen sijaan ollaan ny käyty lenkillä ja kavereilla kylässä ja arki muuttunut pikkuhiljaa taas siihen mitä se ennnen ongelmia olikin =)
jännä miten asioihin on niin yksinkertainen ratkaisu! Hän siis on/"oli" huomautellut minulle aikaisemmin koneen käytöstä mutta silloin sitä ei vaan jaksanu nousta siitä pois kun ajatteli et mitä suotta kun ei se mitään mulle anna =/ tai halua hellyyttä kun oli jo päähän iskostunu et ei se välitä jne... mut nyt tosiaan Kiitos kaikille Hyville vastauksille ja ehdotuksille että Keskustelu kaiken A ja Ö!
Ketjuun saa tosiaan vastailla lisääkin ja Voin antaa lisätietoja tilanteesta Sitten kun Taas kerkiää. =) Paistaa se aurinko sitten risukasaankin. Ja sitten tiedoksi Äijälle et Jotkut naiset ehkä kaipaavat tuollaista meininkiä mutta ei siitä kyllä isähahmoksi ole! isät kun jakavat huomiota vaimolle ja lapselle eikä pidä naistaan palvelijana tai Jonain kapistuksena miltä saa mitä haluaa kun painelee nappeja!
Mutta silti hyvä vastaus! voihan sitä Heittää jokin ehtoo roolileikiksi ja Esittää vähän sellaista "äijää" heh =)
Ja tuosta kaljamaha touhusta että sitä ei kyllä ole kertynyt kun juodaan ehkä 4-5 kertaa vuodessa =) vaikka painoa sillä tosin saisi mikä olisi hyödyksi salilla. Kun innostuttiin nyt tuon naisen kanssa Salilla käymään, kun mulla jäi tuo saliharrastus Pois sen jälkeen kun yhteen muutettiin =) Mutta tosiaan kaikille lukeneille kiitoksia paljon ja Mitkään vastaukset eivät olleet huonoja! Kiitos.