naisille

en nyt tiedä kuuluuko tämä tähän osioon mutta kysympä kuitenkin teiltä naiset. olen pari kertaa mennyt väliin kun mies on hakannut akkaansa oikein kunnolla ja kovaa. viimeisen kerra kun satuin sattumalta paikalle oli daami yltäpäältä veressä ja huusi apua. no totta kai menin väliin ja nakkasin tämän itseäni reilusti pienemmän sankarin kenttään niin että tältä meni solisluu katki. no, mitä siitä seurasi? tämä hakattuna ollut nainen alkaa huutaa minulle että mikä vitun kahjo minä olen joka kulkee hakkaamassa ihmisiä! no. rosikseenhan juttu meni ja sain ihan pahoinpitelystä yli toistatonnin sakot. nyt vaan mietin kannattaako vastaavassa tilanteessa mennä väliin vai antaa jokaisen hoitaa omat asiansa, ja se pointti on että mikä näissä paska ukoissa teitä viehättää ja miksi alennutte moiseen ja vielä puolustatte näitä "ihannemiehiä"?
8991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kannata mennä väliin vaikka mieli tekisi auttaa. Joko käy niin että saa pian itse nokkiinsa tai sitten käy noin niin kuin sinulle kävi, taidatpa joutua vielä maksumieheksi. Tuollaiset akat ovat itse ukkonsa valinneet ja saavat tasan sen minkä ovat tilanneetkin.

Äänestä

Olisin ikionnellinen, jos jotakuta ventovoierasta kiinnostaisi tuollaisessa tilanteessa henkiriepuni.

Ja pistää kyllä vihaksi tuollainen maksumieheksi joutuminen. Kuka enää viitsii muista välittää, jos kiitoksena saa monen tonnin sakot?

Äänestä
  • Yritit vain auttaa ja SINUT haastettiin oikeuteen!Voi hyvä ihme näitä väkivaltaisia ääliömiehiään puolustavia muijia!Itsepähän ovat äijänsä valinneet.Ei näköjään kannata auttaa...

    Äänestä

Miespuoliselle kaverille sattu kans samantyylinen tilanne.
Meni väliin, kun apua nainen huusi. Sai sitten tilanteen jälkeen tämän ahdingossa olleen naisen potkun silmäkulmaansa, kun oli heittänyt hakkaavan miehen sivuun... Silmä mustana muutaman viikon, siinä kiitos...
Naiset, joka itsekkin olen, ovat välillä aika kummaa porukkaa. Itse en suostuisi hakattavaksi. Mutta jos sellainen tilanne kuitenkin tulisi, niin olisin iki onnellinen avusta.
Mutta musta teit hyvän työn ja tuntuu tosi väärältä toi sun joutuminen oikeuteen.

Äänestä

Niin hän se on, että naiset rakastuu renttuihin. Jos näkee tuollaisen tilanteen, niin pitää mennä rohkeasti siihen daamin viereen ja kysyä, että saanko auttaa vai oletteko pariskunta joka pitää huomiosta.

Äänestä
  • jotenkin tollain että kysyy siltä naiselta ensin haluatko apua vai annanko ton miehen hakata sut sairaalakuntoon???ja sitte auttaa ja katsoo että vaara menee ohi,ja sen jälkeen soittaa poliisiin paikalle..

    Äänestä

Joo, oon kuullut vastaavista, joskus on vaikeaa tietää, onko kyseessä parin keskinäinen juttu vai oikea väkivalta. Siis oikeasti, mä olen tuntenut kaksikin sellaista paria, joille se turpaan veto tuntui olevan keskinäinne valtapeli kaikkine anteeksipyytelyineen ja kiristyksineen. Ei siihen voinut puuttua!

Mutta, mun mielestä sä teit oikein, vaikka jouduitkin maksamaan, mikä on kyllä perseestä. Asia tämmösessä tapauksessa pitäs selvittää muuten. Mutta se että kun luut alkaa murtumaan, niin on aina vähän semmonen, ettei meillä nyttekään ole kun sun puolisko tässä tarinassa, oisko asian voinut hoitaa vähemmällä? Liiotteletko sä tilannetta? Miksi sä et soittanut ensin poliiseja, tai huutanut varoitusta poliiseista? Yrititkö sä edes ratkaista asiaa muulla, kun paiskaamalla sen jätkän katuun ja herää lisäkysymys: murtuko se luu oikeesti vaan siitä kaatumisesta vai teitkö sä jotain muutakin...? Katos kun muut ei tiedä, se on sana sanaa vastaan ja pahoinpitely se on pahoinpitelijänkin pahoinpitely. Siiten asiaa hankaloittaa just kuten itekin sanot, että olet puolta isompi. Aika nopeasti asiat kääntyy toisinpäin...Sorry!

Näin se vaan menee. Ensin kannattaa aina soittaa poliisit ja kertoa mitä on tapahtumassa ja huutaa niille ihmisille, että poliisit on soitettu. On urheaa sinänsä mennä väliin, mutta sullekin ois voinut sattua jotain! Kuka suojas sun selustan ja ois soittanut apua sulle, jos jotain ois sattunu tai sillä kundilla oiskin ollut puukko tms. Aina soita apua.

Sen lisäksi, sä olet soittanut apua, ja ilmoittanut tilanteen heti, joten, paremmin tiedetään, että tilanne on puolustus tilanne. Tai sitten toiselle ohikulkijalle käskee soittaan poliisit ja itse yrittää rauhoittaa tilanteen.

Sä yleistät tässä nyt muutaman tapauksen perusteella naisia aika rankasti ja on siis mahdotonta vastata kenenkään puolesta noihin sun muihin kysymyksiin, tai tarkemmin tähänkään, kun ei oikeasti tiedä koko tarinaa, mutta toivon että kaikki puuttuu jollain tavalla väkivaltaan (ja mieluiten pyrkii jo ennaltaehkäsemään sitä), mutta tosiaan ensin soittamalla apua, varmistamalla oman selustan, ettei käy vielä pahemmin, ensin puhumalla/huutamalla, ja sitten vasta nakkelemalla katuun.

Jos se nainen ei huomannutkaan kiittää, niin kiitos kuitenkin, että puolustit heikompaa, vaikkei hän itse sitä tajunnutkaan, ja sakkojenkin uhalla! Toivottavasti et joudu moisiin tilanteisiin enää!

Äänestä

pitää kertoa se toinenkin puoli.
Itse seurustelin pitkän aikaa sitten ihmisen kanssa, josta pikkuhiljaa avautui tuo toinen puoli, kuin Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. En ihan helposti apua huuda, mutta pari kertaa jouduin sen tekemään, kun oli hengenlähtö lähellä.
Vaan kukapa sinne mun parvekkeelle olisi ehtinyt väliin tulemaan, olisin ehtinyt olla katukiveyksessä jo pitkään. Onneksi ehdin ottamaan patterista niin hyvin kiinni, ettei iso mies ihan heti irti saanut. Tai ainakin "heräsi" siinä vaiheessa, kun olin puoliksi kaiteen toisella puolella.
Ne on ihan järkyttäviä kokemuksia, enkä niitä kenellekään haluaisi.
Ja toivon edelleen, että jos joku sellaisen tilanteen huomaa, menee väliin, pienellä naisella voi olla aika heikosti asiat. Itseasiassa minua ei edelleenkään haittaisi, näin kymmenen v jälkeen, jos joku sitä kävisi nakkaamassa.
Toivon myös, että lakiin, tai edes sen tulkintaan saataisiin jonkinlainen muutos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bigdaddy5 kirjoitti:

en nyt tiedä kuuluuko tämä tähän osioon mutta kysympä kuitenkin teiltä naiset. olen pari kertaa mennyt väliin kun mies on hakannut akkaansa oikein kunnolla ja kovaa. viimeisen kerra kun satuin sattumalta paikalle oli daami yltäpäältä veressä ja huusi apua. no totta kai menin väliin ja nakkasin tämän itseäni reilusti pienemmän sankarin kenttään niin että tältä meni solisluu katki. no, mitä siitä seurasi? tämä hakattuna ollut nainen alkaa huutaa minulle että mikä vitun kahjo minä olen joka kulkee hakkaamassa ihmisiä! no. rosikseenhan juttu meni ja sain ihan pahoinpitelystä yli toistatonnin sakot. nyt vaan mietin kannattaako vastaavassa tilanteessa mennä väliin vai antaa jokaisen hoitaa omat asiansa, ja se pointti on että mikä näissä paska ukoissa teitä viehättää ja miksi alennutte moiseen ja vielä puolustatte näitä "ihannemiehiä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu