kuinka ositus

Erotilanne, mutta mielestäni moraalisesti vaikea ositustilanne. Meillä on avioehto ja talo nimissäni, jäin tietysti lapsen kanssa siihen. Olen maksanut joka sentin sen velasta ja maksan vieläkin sekä suurimmaksi osaksi maksanut muutkin kulut. Tosiasia kuitenkin on, että tämän 15 v aikana niitä remontteja ym. ei olisi tehty, jos exää ei olisi ollut. On myös suuri autotalli täynnä hänen tavaroitaan, joihin en luonnollisestikaan halua mitään oikeutta. Ex asuu nyt vuokralla. Itsellä nyt moraalinen ongelma, voinko pyytää lapselle mitään elatusta, koska olen isän "heittänyt" ulos ilman mitään hyvitystä ja kaikki jää itselleni. On saanut irtaimistosta ottaa mitä halunnut (ei paljon yksiöön mahdu). Kuitenkaan en jotenkin pääse irti tilanteesta ennenkun tilanne sovittu. Saa käydä nyt tallissa remontissa, koska haluaa, kun en sitä kuitenkaan itse tarvitse.
Onko kellään ollut ongelmaa näin päin?
6739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusta sinulla ei ole mitään ongelmaa tai pohtimista.

Sitä varten avioehto tehdään, että oma omaisuus turvataan, jos niin kerran haluaa.

Tietysti olisi fiksua sopia keskenään mikä on kohtuullista.

Vain te itse tiedätte miten asumiskulut ovat jakaantuneet.

Se on kuitenkin mennyttä, eikä sitä enää tarvitse huomioida, ellei halua.

Nyt tärkeintä olisi pysyä sen verran väleissä, että ette riitelisi ainakaan enempää kuin avioliittonne aikana, etteivät lapsenne enää joudu kärsimään niistä.

Äänestä
  • koska se itsestä siltä tuntuu. Emme riitele mutta koska mies ei puhu ja keskustele niinkun ei ennenkään (osa syy eroon alkon lisäksi) vaan tyyli on että kaikki passaa, enhän mä mitään tartte, itsesäälii, on sopimuksia vaikea tehdä.

    Äänestä

Olet siis teistä se varakkaampi osa puoli, kun ole talonkin yksin maksanut?

Itse olen sitä mieltä (kyse on vain omasta mielipiteestäni, ei välttämättä lainmukaan yhtenevä), että on väärin pyytää miestä maksamaan sinulle elatusmaksuja.

Koen, että jos lähihuoltajana on se huomattavasti varakkaampi osapuoli on väärin vaatia elatusmaksuja köyhemmältä. Näin elatusmaksut, samalla lailla kuin vaikka Kelan asumistuen jne.
Miksi tarvitse elatukseen tukea, jos tulosi on riittävän isot jo nytkin?

En tiedä parisuhteen taustaa, mutta mielestäni on väärin heittää toista pellolle yhteisestä kodista. Vaikka talo on sinun nimissäsi, oli se silti teidän yhteinen koti.

Mielestäni olisi kohtuullista, että sinä taloudellisesti auttaisit exää uuden elämän alkuun. Jos kerta exäsi on remontit sun muut tehnyt. Veikkaan, että myös lain mukaan hänellä olisi oikeus korvaukseen asian johdosta.

Äänestä

Itse olen aina ollut parempi tuloinen ja suuremmalla omaisuudella siunattu kuin mieheni ja olen joutunut käymään vastaavaa pohdintaa omassa elämässäni.

Koska osituksenhan voi tehdä valtaosin kuten itse tahtoo, kunhan se on kohtuullinen molempia osapuolia kohtaan, on mielestäni moraalinen pohdintasi ihan paikallaan.

Jos ajattelisin puhtaan loogisesti, laskisin, minkä hinnan olisin joutunut maksamaan ammattilaiselle tehdyistä remonttitöistä. Ja vertaisin sitä sitten siihen summaan, jonka todennäköisesti lapseni saisi elatustukena (n. 130 € / kk x 12 x elatusvelvollisuuden jäljellä olevat vuodet) ja ehkä sille summalle voisi laskea vielä muutaman prosentin korot / vuosi. Eli jos lapsi on muutaman vuoden ikäinen, summa nousee n. 50.000 € luokkaan kokonaisuudessaan.

Sitten toisella puolella painaa (ainakin moraalisesti, ei juridisesti) mm. se, kuinka paljon sinä olet yhdessäolovuosienne aikana avusanut miestäsi rahallisesti, jos olet aina ollut suurituloisempi.

Tämä siis looginen pohdinta.

Sitten toinen pohdinta on, mikä on kohtuullista ja edes tarpeellista.

Eli oletan, että pystyt elättämään lapsesi ilman tuota 130 € / kk elatusmaksuakin.

Silloin voisi ajatella, että ei olisi kohtuullista pyytää pienituloiselta ja alkoholisoituneelta(?) mieheltä enää ylimääräistä.

TOISAALTA:

Voitko olla varma siitä, että tulosi ovat aina yhtä hyvät? Entä jos joudut työttömäksi? Silloin tuo 130 € saattaa tulla todella tarpeeseen.

Ja entä onko oikeudenmukaista, että teillä on yhteinen lapsi ja miehen ei tarvitse hänestä kantaa taloudellista vastuuta. Kyllä lähtökohtaisesti jokaisen aikuisen täytyy ymmärtää lasta hankkiessaan, että se on elinikäinen projekti, josta on myös taloudellisia seurauksia.

Se, että olet isän "heittänyt" ulos, ilman mitään hyvitystä, on ollut miehesi tiedossa, ainakin teoriassa, sillä hän on aikuisena ihmisenä nimensä laittanut avioehtosopimukseen.

Näin ollen hän on silläkin riskillä tehnyt remonttia taloosi, täysin tietoisena (ainakin olisi pitänyt olla) avioehdon vaikutuksista mahdollisen eron sattuessa.

JA SITTEN:

On toki mietittävä kuinka paljon tunnet myötätuntia tai sääliä tms ex-miestäsi kohtaan.

Tai kuinka sovinnollisesti haluat erota, jos oletat että miehesi suuttuu elatusvaatimuksista.

Voit aina myös miettiä, mitä oletat miehesi tekevän, jos olisi ollut sinun housuissasi.

Et ole miehesi äiti, vaan hänen ex-vaimonsa. Sinun ei siis tarvitse kantaa vastuuta hänen aikuisena tekemistä valinnoistaan: naimisiinmeno, avioehdon allekirjoittaminen, lapsen hankinta, remontin teko jne.

Toinen asia on sitten, jos haluat sen tehdä ja tiedät, ettet myöhemmin päätöstäsi tule katumaan, oli se sitten mikä tahansa.

Eli kuten huomaat, en anna sinulle omaa mielipidettäni, vaan vain muutamia asioita pohdittavaksi. Tällaiseen päätökseen ei nimittäin kukaan muu pysty antamaan sinulle "oikeaa" vastausta. Vastaus on se, jonka sinä sydämessäsi / loogisessa mielessäsi tiedät oikeaksi.

Äänestä
  • tälläisen asian kanssa omakohtaisesti tekemisiin. Mutta, moraalisesti ajattelen näin. Sinä olet talon maksanut. Lapsi jää sinun hoitoosi. Jos lasketaan remonttikustannuksia, maksoiko mies kaikki materiaalit, jos sinä maksoit suurimman osan, lienee työnosuus ollut hyvitystä tavallaan miehen vuokrasta.
    Minusta sinun kuuluu saada ja pitää vaatiakin elatusmaksu. Säästä se vaikka lapsen tilille, jos et tarvitse elatukseen ja lapsi voi hyödyntää sen opiskelun alettua.

    Äänestä

  • vastauksesta, joka taas selkiytti hieman ajatuksiani k.o. asiasta ja oli aika lailla samaa rataa omieni kanssa. Ihanaa, että on olemassa vielä "selväpäisiäkin" ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikea tilanne kirjoitti:

Erotilanne, mutta mielestäni moraalisesti vaikea ositustilanne. Meillä on avioehto ja talo nimissäni, jäin tietysti lapsen kanssa siihen. Olen maksanut joka sentin sen velasta ja maksan vieläkin sekä suurimmaksi osaksi maksanut muutkin kulut. Tosiasia kuitenkin on, että tämän 15 v aikana niitä remontteja ym. ei olisi tehty, jos exää ei olisi ollut. On myös suuri autotalli täynnä hänen tavaroitaan, joihin en luonnollisestikaan halua mitään oikeutta. Ex asuu nyt vuokralla. Itsellä nyt moraalinen ongelma, voinko pyytää lapselle mitään elatusta, koska olen isän "heittänyt" ulos ilman mitään hyvitystä ja kaikki jää itselleni. On saanut irtaimistosta ottaa mitä halunnut (ei paljon yksiöön mahdu). Kuitenkaan en jotenkin pääse irti tilanteesta ennenkun tilanne sovittu. Saa käydä nyt tallissa remontissa, koska haluaa, kun en sitä kuitenkaan itse tarvitse.
Onko kellään ollut ongelmaa näin päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu