Minäkin olen rasisti

Ainakin itseäni vaivaa enimmäkseen näitä suomalaisia nuoria, joilla ei minkäänlaisia käytös tapoja tai elämiseen kunnioittavaa vuorovaikutusta. Täytyykö kaikkia ulkomaalaisia tuijotella silmät pyöreänä erilaisen ulkonäön tai tavan vuoksi? Ollaan olevinaan niin ylpeitä ja kauniita vain sen takia etteivät erotu joukosta, pyörivät ystävien kesken vain uskaltakseen ilmaista rasistisia mielipiteitä ennakkoluulojensa perusteella vain saavuttakseen mielihyvän. Yksinään eivät rohkene edes hengittämään normaalin tahtiin kun vastaan tulee ulkomaalainen. Mitä rikoksiin tulee, tavanomaiset ulkomaalaisten näpistelyt ovat pientä verrattuna juopuneisiin suomalaisnuoriin jotka aiheuttavat kiinteistö vahinkoja tai liikenneonnettomuuksia.

Kyllä me ulkomaalaiset kunnioitamme ja arvostamme toisiamme täällä Suomessa, meidän ei vaan tarvitse tehdä sitä muille suomalaisille jotka loukkaavat meitä jo olemassaolollaan ja jotka eivät kunnioita meidän arvojamme. Kyllä, käytämme maanne hyväksemme ja se mitä osaatte tehdä on loukata meitä kuuluvammin ja keksiä uusia rasistisanoja, se ei suinkaan tee meistä alistuvaisia ja heikkoja vaan entistäkin vahvempia yksilöitä. Teitte meistä itsellenne vastuksen.

Rasismi toimii aseena molempiin suuntiin.
191816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

'normaalin' näköistä ulkomaalaista tuskin paljoa tuijotetaan, mutta usein he (miehet) ovat varsin groteskin näköisiä varsinkin puolisoineen, joten vaikea on ohi hihittämättä kävellä.

Äänestä
  • silloin ei voi olla hihittämättä kun ohi kulkee vanhahko kaljamahainen iso suomalainen mies vierellään pienen pieni ruipelo thaimaalainen nainen.

    Äänestä

alkuperäinen aloitus aiheesta poistui...
Colin ajatteli että hänen vastauksensa oli niin ylitse pääsemättömän hyvä, että se piti yksinään jättää tänne tai spammata... jee;D

En jaksa kirjoittaa samaa mitä vastasin hänelle

tiivistetysti kuitenkin jotain otteita vastauksesta
meitä ja teitä on molemmilla puolilla eikä rasismissa voita kukaan kuten ei monikulttuurisuudessakaan jos se tähtää siihen että kaikki pitää suvaita.
ja minulla on käytöstavat jotka eivät riipu niiden kohteeksi joutuneen ulkoisista tai kansallisista ominaisuuksista vaan siitä miten henkilö itse toimii minua kohtaan ko. tilanteessa.
ystävällinen skini tai somali saa samaa kohtelua
ja rikolliset ansionsa mukaan jos jäävät kiinni.

Äänestä
  • kukaan ohikävelijä ei nauraskele selän takana punatukkaista lävistettyä hippi feministi bidraalia ja tämän perässä kulkevaa karvaista minibanglaa?

    Äänestä

  • Suomi kuuluu suomalaisille. Tänne ei sais tulla liikaa ihmisiä mistään muusta maasta.. muutenhan tää ei oo enää Suomi.

    Te ulkomaalaiset olette täällä vieraana. Somalialaisia otettiin tänne turvaan sodan jaloista ilmaiseksi. Somalit on Suomelle ikuisessa kiitollisuudenvelassa siitä.. jos ei niin voi voi ei kieroselkäistä voi oikoa suoraselkäiseksi.

    Vakavia rikoksia tekevät somalit voi perussuomalaisen linjan mukaisesti puolestani tiputtaa helikopterista keskelle Mogadishua. Lakia kunnioittavat kunnon somalit saa jäädä jos on jo kansalaisuus. Muuten pois.

    Äänestä

"Kyllä me ulkomaalaiset kunnioitamme ja arvostamme toisiamme täällä Suomessa, meidän ei vaan tarvitse tehdä sitä muille suomalaisille jotka loukkaavat meitä jo olemassaolollaan ja jotka eivät kunnioita meidän arvojamme. Kyllä, käytämme maanne hyväksemme..."

Onko tosiaankin näin? Siinä tapauksessa kehotan sinua ja kaltaisiasi vaihtamaan pikimiten maata. Jos asenteet ovat tällaiset, ei Suomeen tarvitse tulla.

Äänestä

Usein ihminen pelkää asioita joita ei ymmärrä. Uskoisin että myös rasismi on tämän yhtälön selkeä tulos. Toivoisin, että jokainen ihminen osasi arvostella toisen kanssakulkijan tämän sisimmän perustella eikä katsoen niin tarkasti ulkonäköön, tapoihin tai kielelliseen ilmaisuun. Jokainen on omalla tavallaan rasisti, ainakin sanan jossakin merkityksessä. Itse koen kiihkeästi uskonnolliset ihmiset pelottavina riippumatta siitä minkälainen uskomus/uskonto/arvo on kysessä.

Jokainen voi päättää vain omasta käytöksestään. Itse pyrin olemaan avoin kaikkia kohtaan. Yleensä onnistun vaivattomasti, mutta toisinaan saan kamppailla ennakkoluulojani kohtaan.

Rasismi on ahdasmielisyyttä, pelkoa ja tyhmyyttä. Toivottavasti joskus olen täysin avoin, rohkea ja viisas.

Äänestä

Taidat olla aika nuori ja sillä tavalla simppeli, että elämän koulu vielä käymättä. Suomi on varsin suvaitsevainen maa kansainvälisesti. Jos ulkomaalaisuus on sinulle noin iso ongelma, kehoittaisin itsetutkiskeluun. Rohkaisen sinua yrittämään elämässäsi eteenpäin, uskoa työnteon palkitsevuuteen. Jos lähdet lapselliselle vastakkainasettelun tielle, tulet häviämään taistelun ennekuin huomaatkaan.

Äänestä
  • jolle on järkeä vastata. Olen kyllä nuori ja kuulostan yksikertaiselta, mutta miten suomalaisena voit kertoa minulle Suomen olevan niin kansainvälinen maa? Itseäni eivät ainakaan tilastot tai säädökset sitä osoita, vaan ihmiset jotka tulevat minua vastaan.

    Olen kyllä epätoivoinen ulkomaalaisuudestani, auta minua kertoamalla jotain konkreettisempaa.

    Äänestä

  • Colin kirjoitti:

    jolle on järkeä vastata. Olen kyllä nuori ja kuulostan yksikertaiselta, mutta miten suomalaisena voit kertoa minulle Suomen olevan niin kansainvälinen maa? Itseäni eivät ainakaan tilastot tai säädökset sitä osoita, vaan ihmiset jotka tulevat minua vastaan.

    Olen kyllä epätoivoinen ulkomaalaisuudestani, auta minua kertoamalla jotain konkreettisempaa.

    Tottakai joka maassa on rasismia.. ole onnellinen sentään ettei tää ole mikään 60-luvun Yhdysvallat.

    Eihän täällä ole pakko elää jos ei miellytä. Miksi me suomalaiset haluttaisiin, että maamme täyttyy ulkomaalaisista?

    Rasistinen nimittely on väärin tietysti. Et voi tuomita koko kansaa joidenkin teoista. En minäkään pidä kaikkia somaleja huonoina ihmisinä.. en vain halua että täällä on liikaa ulkomaalaista sakkia.

    Sopiva määrä ulkomaalaisia on mulle ihan ok. Jos et tykkää asua niin pois voi lähteä.

    Kyllähän mä itsekin sen ymmärrän.. että jos Somaliassa alkais 20% väestöstä yhtäkkiä olee jotain suomalaisia alkais porukka hermostumaan.

    Äänestä

Missäs niitä hyväkäytöksisiä nuoria voi käydä katsomassa? Aika monta maata koluttu mutta vielä ei ole löytynyt

Äänestä

ja musut ovat uhka ihmiskunnalle.Onneksi edes israel tekee parhaillaan jotain konkreettista asian eteen:)

Äänestä
  • olla tosissasi. Mieti nyt vähän mitä suustasi päästelet, siellä rikotaan kaikkia maailman ihmisoikeuksia parhaillaan.

    Äänestä

  • marily1 kirjoitti:

    olla tosissasi. Mieti nyt vähän mitä suustasi päästelet, siellä rikotaan kaikkia maailman ihmisoikeuksia parhaillaan.

    aina ole tunnustaneet ihmisoikeuksia.Joo,olin tosissani.

    Äänestä

Nimestäsi päätellen olet jostakin anglosaksisesta maasta joten syynä tuskin on sota tai puute. Typeriä anglojakin on Suomessa jo ihan liikaa helppojen lutkiemme (naisesi) takia, joten ole hyvää ja palaa kotimaahasi.

Kiitos!

Äänestä
  • Sun nimimerkkis 'MMies' lienee 'miestenmies'
    ;-DDD eli tyyppi joka vihaa naisia, nimittelee ala-arvoisesti ja viihtyy paremmin toisten turvekuonosuomimiesten kanssa.

    Äänestä

  • Suominainen kirjoitti:

    Sun nimimerkkis 'MMies' lienee 'miestenmies'
    ;-DDD eli tyyppi joka vihaa naisia, nimittelee ala-arvoisesti ja viihtyy paremmin toisten turvekuonosuomimiesten kanssa.

    Taukkeja löytyy joka kansallisuudesta, mutta tuo turvekuono on aika osuva kuvaamaan sellaista maaseudun verryttelypukuista kaljamahaista parransänkistä lenkkimakkaran syöjää. Kielitieteellinen onnittelu termin keksijälle, silvuplee.

    Äänestä

  • Wow ;-) kirjoitti:

    Kovin alentuva, syrjivä ja ennakkoluuloinen asenne tiettyä väestönosaa kohtaan sinulla. Ei poikkea mitenkään kumihuuli-sossupummi-pelimies -luonnehdinnan asenteesta. Että onneksi olkoon, olet pikkuskinin tasolla.

    Äänestä

  • Wow ;-) kirjoitti:

    Taukkeja löytyy joka kansallisuudesta, mutta tuo turvekuono on aika osuva kuvaamaan sellaista maaseudun verryttelypukuista kaljamahaista parransänkistä lenkkimakkaran syöjää. Kielitieteellinen onnittelu termin keksijälle, silvuplee.

    Olla LORTTO? JA vieläpä tuo kuuluisa EMÄLORTTO! kihii

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Colin kirjoitti:

Ainakin itseäni vaivaa enimmäkseen näitä suomalaisia nuoria, joilla ei minkäänlaisia käytös tapoja tai elämiseen kunnioittavaa vuorovaikutusta. Täytyykö kaikkia ulkomaalaisia tuijotella silmät pyöreänä erilaisen ulkonäön tai tavan vuoksi? Ollaan olevinaan niin ylpeitä ja kauniita vain sen takia etteivät erotu joukosta, pyörivät ystävien kesken vain uskaltakseen ilmaista rasistisia mielipiteitä ennakkoluulojensa perusteella vain saavuttakseen mielihyvän. Yksinään eivät rohkene edes hengittämään normaalin tahtiin kun vastaan tulee ulkomaalainen. Mitä rikoksiin tulee, tavanomaiset ulkomaalaisten näpistelyt ovat pientä verrattuna juopuneisiin suomalaisnuoriin jotka aiheuttavat kiinteistö vahinkoja tai liikenneonnettomuuksia.

Kyllä me ulkomaalaiset kunnioitamme ja arvostamme toisiamme täällä Suomessa, meidän ei vaan tarvitse tehdä sitä muille suomalaisille jotka loukkaavat meitä jo olemassaolollaan ja jotka eivät kunnioita meidän arvojamme. Kyllä, käytämme maanne hyväksemme ja se mitä osaatte tehdä on loukata meitä kuuluvammin ja keksiä uusia rasistisanoja, se ei suinkaan tee meistä alistuvaisia ja heikkoja vaan entistäkin vahvempia yksilöitä. Teitte meistä itsellenne vastuksen.

Rasismi toimii aseena molempiin suuntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu