Selailin aikani eri palstoja ja päädyin sitten kirjoittamaan ongelmastani tänne. Olemme seurustelleet mieheni kanssa kohta 2 vuotta ja asumme erillään. Syy, miksi emme ole muuttanut yhteen on (miehen mielestä) hänen taloudellinen tilanteensa.
Nelisen vuotta sitten kun emme vielä tunteneet, hän pelasi rahansa, omat ja lainatut ja maksaa nyt korkojen kanssa velkoja ja lainojaan takaisin. Ulosotto vie suurimman osan hänen palkastaan ja mies kärsii pahoista "en voi tarjota sulle enemmän"- tuskista.
Minä tienaan suhteelisen hyvin ja asiani ovat ihan ok. Lyhennän opintolainaani kuukausittain mutta olen säästynyt suuremmilta veloilta. Joskus tuntuu siltä että mieheni seurassa en saa nauttia rahoistani, aivan kuin minua rangaistaan siitä että kerrankin minulla on varaa.
Kävimme yhdessä kaupassa ja heti kun astuimme ulos mies parahti summaa minkä maksoin. Ostokseni tekivät noin alle 60 e. "En edes muista milloin NOIN paljon oisin voinut ruokaostoksistani maksaa!" hän sanoo ja tunsin häpeää aivan kuin mässäilisin hänen edessä rahoillani. Toisaalta se on väärin. Minulla on oikeus ostaa mitä haluan ja syytönhän minä olen siihen että hän on "sössinyt" elämänsä.
En sitten tiedä onko meidän suhde niin tasapainoinen ja niin terveellä pohjalla kuin luulen. Juttelimme illalla yhteenmuutosta koska minä näen sen niin, että miehen ongelmat hieman helpottuisivat, vuokra plus muut kun maksettaisi puoliksi, hänelle jäisi hieman enemmän kuussa rahaa käteen. Vastaukseksi sain vain; "no elä nyt jaksa tuosta". Pistää mietityttämään. Käyttääkö mies taloudellista ongelmaansa tekosyynä yhteenmuuttamiselle? Miksei sano suoraan jos ei halua?
Nelisen vuotta sitten kun emme vielä tunteneet, hän pelasi rahansa, omat ja lainatut ja maksaa nyt korkojen kanssa velkoja ja lainojaan takaisin. Ulosotto vie suurimman osan hänen palkastaan ja mies kärsii pahoista "en voi tarjota sulle enemmän"- tuskista.
Minä tienaan suhteelisen hyvin ja asiani ovat ihan ok. Lyhennän opintolainaani kuukausittain mutta olen säästynyt suuremmilta veloilta. Joskus tuntuu siltä että mieheni seurassa en saa nauttia rahoistani, aivan kuin minua rangaistaan siitä että kerrankin minulla on varaa.
Kävimme yhdessä kaupassa ja heti kun astuimme ulos mies parahti summaa minkä maksoin. Ostokseni tekivät noin alle 60 e. "En edes muista milloin NOIN paljon oisin voinut ruokaostoksistani maksaa!" hän sanoo ja tunsin häpeää aivan kuin mässäilisin hänen edessä rahoillani. Toisaalta se on väärin. Minulla on oikeus ostaa mitä haluan ja syytönhän minä olen siihen että hän on "sössinyt" elämänsä.
En sitten tiedä onko meidän suhde niin tasapainoinen ja niin terveellä pohjalla kuin luulen. Juttelimme illalla yhteenmuutosta koska minä näen sen niin, että miehen ongelmat hieman helpottuisivat, vuokra plus muut kun maksettaisi puoliksi, hänelle jäisi hieman enemmän kuussa rahaa käteen. Vastaukseksi sain vain; "no elä nyt jaksa tuosta". Pistää mietityttämään. Käyttääkö mies taloudellista ongelmaansa tekosyynä yhteenmuuttamiselle? Miksei sano suoraan jos ei halua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
30 prosenttia, ei suurinta osaa tuloista.
että käyttää tekosyynä.
mutta jos puhuu totta ja ajattelee sun hyvinvointia ja sitä, ettei halua hyötyä susta pennikään, se on hienoa.
kerro hänelle ajatuksistasi, kysy suoraan, onko näin.
voihan olla, että miehesi on ottanut opikseen taloussotkuistaan ja käyttäytyy nyt ja tulevaisuudessa mallikelpoisesti. Ehkä hän tuntee sotkevasa sinutkin tavallaan mukaan tai siipeilevänsä jos muuttaa sinun kanssa yhteen. Maksaisitteko kuluja sitten tulojen suhteessa vai miten?
Ei halua tuntea itseään siipeilijäksi...
Hän on sen sinulle kivin, elein ja sanoin ilmaissut ettei halua muuttaa yhteen. Hän haluaa olla ystävä kanssasi ja se on OK. Hän haluaa maksaa velkansa ensin pois. Miksi sinä syrität sotkea siihen väliin.
Anna hänelle tilaisuus puhdistaa taloudellinen taustansa, ehkä hän sitten on valmis avIoitumaan kanssasi.
Haluatko sinä odottaa niin kauan , on eri asia.
Jos yhteenmuutto ei todellakaan ole kiinni muusta kuin tuloeroista, niin voittehan pitää rahataloutenne erillään vaikka asuisittekin yhdessä. Tietysti hänen voi olla vaikeaa toteuttaa niukkaa elämäänsä jos sinä kulutat rahaa saman katon alla, mutta ainakaan ei pitäisi ahjatella että hänen täytyisi "tarjota sinulle enemmän". Ei hänen tarvitse sinua elättää, eikä myöskään ajatella että sinä elättäisit häntä. Oikealla asenteella ei olisi mitään ongelmaa, mutta pystyykö hän siihen...
Noin tuo tuloero menee mutta on lähes mahdotonta elää samankatonalla niin, että toisella jääkaapissa sisäfilettä ja toisella makkaraa..
Noin vertauskuvallisesti.
Köyhempi alkaa tuntea katkeruutta vaikka ei haluaisikaan ja toisaalta jos ottaa liikaa vastaan toiselta tulee olo, että täytyy mielistellä sen eteen.
Mies elää nyt tulojensa mukaan anna tehdä se.
Avomieheni tienaa hyvin ja itse en tienaa tällä hetkellä mitään. Tilanne ahdistaa todella paljon, koska asumme nykyään saman katon alla. Sen vähän aikaa mitä asuimme alussa eri asunnoissa oli helpompaa aikaa, koska pystyin järjestelemään mihin vähäiset säästöni käytin ja asia ei ahdistanut.
Tunnen oloni tosi huonoksi ihmiseksi, koska en tuo talouteen ollenkaan rahaa. Aloitan työt tässä pian, mutta nettopalkkani ei ole työharjoittelun vuoksi kuin n.600 euroa kuussa ja mieheni palkka on 2600 euroa. Tilanne varmaan vähän helpottuu, mutta uskon että ahdistus säilyy. Miehelleni en viitsi enää asiasta puhua, koska tuntuu että hän ei ymmärrä. Pahinta tässä on se, että tilanne ei tule ainakaan 1,5 vuoteen parantumaan osaltani...
ymmärrän siis täysin miehesi tilanteen. Hän on vielä mies ja niin kauheata kuin se onkin niin tilanne on sen vuoksi pahempi.
Jos hän on hyvä mies ja rakastat häntä oikeasti niin jaksat odottaa ja tuet häntä yrityksessään. Mielestäni tuollainen määrätietoisuus on jo hieno ele sinua kohtaan, koska hän haluaa selvästi tehdä kaikkensa suhteenne onnistumisen suhteen.
Yritä jaksaa, jos se on sen arvosta mielestäsi.
Voisithan alkaa vaikka itse säästämään rahaa ja eläisit itsekin vähän "kituutellen" :)