Kotitalouskoneko?

Joo, voi olla tuttua aika monelle, ainakin meillä arkea. Ollaan oltu yhdessä kohta 2 vuotta ja saman katon alla 1 ½. Mies olettaa, että hoidan yksin kaikki kotityöt koulunkäynnin ohella. Olen ammattikorkeakoulussa ja päivät voivat olla siellä hyvin pitkiä, parhaimmillaan kahdeksasta puoli kuuteen ja tentteihin luku päälle. Sitten pitäisi vielä huolehtia kodista. En tiedä menikö metsään jo suhteen alkuvaiheessa. Asuin ja olin töissä toisella paikkakunnalla ja aina vapaapäivisin tulin tänne, nyt yhteiseen kotiin, ja kulutin aikaa siivoamalla miehen ollessa töissä (on edelleen). Olen puhunut kotitöiden epätasa-arvosta miehen kanssa, välillä jopa piruillut että millä ihmeellä hän on pärjännyt ennen minua, onko äiti käynyt siivoamassa yms. Miehen kanta on ollut se, että ei minun tarvitse siivota, siivotaan joku päivä yhdessä. Sitä päivää ei vaan tule.
Mies käyttää samoja alushousuja monta päivää ja jättää ne sitten makuuhuoneen nurkkaan muiden vaatteidensa kanssa. Tietää kyllä missä pyykkikori on ja kuinka konetta käytetään.
Alussa sovimme, että sen ei tarvitse tiskata joka tekee ruokaa. Ruoan teen minä, ja hänen käsityksensä tiskaamisesta on se, että astiat lilluvat kylmässä saippuavedessä viikon, kunnes saan tarpeekseni ja laitan ne astianpesukoneeseen huuhtelun jälkeen ja ohjelman pyörimään.
Roskia hän ei osaa laittaa roskiin, nytkin pöydällä mm. tyhjä sipsipussi viikonlopun jäljiltä ja tyhjiä limupulloja pyörii jaloissa.
Viikonloppuna olimme kylässä ja pelasimme erästä tietovisaa porukalla ja miehelle tuli kysymys "Millä marjakiisseli suurustetaan?". Ei tiennyt vastausta, koska sitä ei kuulemma koskaan kotona saa. Sanoin vastauksesta sisuuntuneena, että kyllä sen resepti on keittokirjassa, senkus katsot sieltä ja teet.
Olen kysynyt neuvoa siivoamattomuuteen äidiltäni ja hänen neuvonsa oli se, että siivoan vain omat jälkeni ja että meille tulevat ihmiset kyllä näkevät kenen jäljet ovat korjaamatta. Eipä ole neuvosta hyötyä, häpeän kumminkin silmät päästäni kavereiden käydessä. Miestä sekasotku ei haittaa sen kummemmin. Saattaa vaan sanoa, että tarvis joku päivä yhdessä siivota (ja kuten sanoin, sitä päivää ei tule).
Olen muutaman kerran sanonut, että jos tämä meno jatkuu, niin jään täysipäiväisesti kotiin siivoamaan ja hoitakoon hän sitten rahaa kotiin, sillä en jaksa enää.
Muuten hänessä ei ole vikaa, hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni. Yleisviledana oleminen vaan kyllästyttää. Kaipaisin neuvoja kuinka saada puoliso osallistumaan kotitöihin, millä tavoin olette yrittäneet ja toimiko. Tämä ei sitten ole vain naisille, tiedän että kotitöistä luistamista esiintyy kummallakin sukupuolella.
9715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olin samanlaisessa tilanteessa kahdeksan vuotta.Molemmat muutettiin vanhempien luota ensimmäiseen yhteiseen kotiin.Alkuun ajattelin että mies ei vaan ole ikinään tehnyt kotitöitä kun äiti on aina hoitanut.Yritin opettaa siivous hommia ja pyytelin tekemään omaa osaansa mutta aina luvattiin hoitaa myöhemmin ja kun oma pinna ei kestänyt odottelua siivosin itse. Menin jopa vihille kyseisen miehen kanssa.Mutta kahdeksan vuotta tätä samaa orjan hommaa tehtyäni paloi pinna ja hain eron.Mies ei ymmärtänyt vielä siinäkään vaiheessa että jos molemmat käyvät töissä niin toinen ei makaa sohvalla työpäivän jälkeen kun toinen siivoo ja kokkaa.Toivottavasti ex-mies hukkuu paskaansa.Nyt olen löytänyt unelma mieheni hänelle ei tarvitse edes ehdottaa siivoamista tms.vaan homma sujuu molemmilta tasapuolisesti ja näin on hyvä elää.Toivottavasti miehesi herää tähän päivään mutta jos ei niin ÄLÄ VAAN ALISTU samaan helvettiin kuin minä

Äänestä
  • Ennen kuin aloimme seurustella, olin asunut omillani 3 vuotta, hän 2 vuotta ja hoitanut talouttaan itse: siivonnut, pyykännyt, laittanut ruokaa, tiskannut ym. Kun seurustelumme alkoi, mies osallistui töihin, mutta pikku hiljaa alkoi taantuminen. Viime viikolla imuri oli rikki ja hän korjattuaan sen sanoi: kyllä hän korjata osaa, muttei käyttää. Ja p*skanmarjat, on aikaisemminkin imuroinut. Suhteeseen tuli mukanani myös koira, josta lähtee jatkuvasti karvaa, joten voi kuvitella mille näyttää, jos ei kahteen viikkoon imuroi. Mies vaan manaa kun on kaikki paikat koirankarvoissa.

    Keksin äsken uuden keinon: jos vaikka sanoisin miehelle, että torstai-iltana on ohjelmaa tiedossa, enkä sen enempää. Torstaina käskisin vaihtaa verkkareihin ja kädestä pitäen neuvoisin häntä siivouksen ihmeellisessä maailmassa, tyyliin "Tämä on imuri. Se toimii sähköllä. Täältä perästä löytyy johto, jonka voit vetää ulos ja asentaa pistorasiaan saadaksesi sähkön laitteeseen. Käynnistääksesi imurin, tarkista että johto on pistorasiassa ja paina käyntiin tästä, jolloin hurina alkaa..."
    Ja niin edelleen jokainen siivousväline ja -kohde, vai onko jo liikaa piruilun makua? Suututtaa en kuitenkaan halua.

    Äänestä

  • avovaimoke kirjoitti:

    Ennen kuin aloimme seurustella, olin asunut omillani 3 vuotta, hän 2 vuotta ja hoitanut talouttaan itse: siivonnut, pyykännyt, laittanut ruokaa, tiskannut ym. Kun seurustelumme alkoi, mies osallistui töihin, mutta pikku hiljaa alkoi taantuminen. Viime viikolla imuri oli rikki ja hän korjattuaan sen sanoi: kyllä hän korjata osaa, muttei käyttää. Ja p*skanmarjat, on aikaisemminkin imuroinut. Suhteeseen tuli mukanani myös koira, josta lähtee jatkuvasti karvaa, joten voi kuvitella mille näyttää, jos ei kahteen viikkoon imuroi. Mies vaan manaa kun on kaikki paikat koirankarvoissa.

    Siis jos kaipaat siivousapua niin oletko sanonut että kulta rakas pieni, voisitko vähän auttaa siivouksen kanssa?
    Meillä se ainakin toimii tuollainen jos tarvetta on..
    Ei sen puoliin, yleensä siivoan yksin kun tiedän että tulee otettua paikat hyvin. Melkoinen näky mies mopin kans, lähinnä hymyilyttää ja siinä menee koko päivä ;).
    Seniorin ja juniorin pyydän lähtemään vaikka esim. mummulassa sillä aikaa kun luutu heiluu. Toivotaan että miehesi alkaa ottamaan osaa huusholliin ja että saat pois tuon mieltä painavan asian...

    Toi piruilu kuulosti kyllä ihan hyvältä mutta miehes voi kyllä suuttua.Tosin voishan käydä niinkin että suutahtamisen jälkeen miehesi rupeaisi miettimään asiaa..taitaa olla toive ajattelua.Sitten jos jatkuvasti samoista asioista joutuu sanomaan saa "nalkuttajan" leiman otsaansa.Juu tiedän miltä koiran karvat ja kura tassujen kuvat lattiossa näyttää. Minulla on itselläni kanssa koira ex.miehen aikana oli kaksi.Mutta onneksi uusi mieheni tykkää koirista ja siivoaa mukisematta.En millään alkuun pystynyt uskomaan todeksi että tosiaan joku muukin kuin minä siivoaa asunnossa.Muistan kyllä aina kiitellä kun mieheni on siivonnut mutta se sanoo aina että turhaan kiittelet.Mutta kun kahdeksassa vuodessa ehti tottumaan toisenlaiseen menoon

    Äänestä

  • Vileda2 kirjoitti:

    Siis jos kaipaat siivousapua niin oletko sanonut että kulta rakas pieni, voisitko vähän auttaa siivouksen kanssa?
    Meillä se ainakin toimii tuollainen jos tarvetta on..
    Ei sen puoliin, yleensä siivoan yksin kun tiedän että tulee otettua paikat hyvin. Melkoinen näky mies mopin kans, lähinnä hymyilyttää ja siinä menee koko päivä ;).
    Seniorin ja juniorin pyydän lähtemään vaikka esim. mummulassa sillä aikaa kun luutu heiluu. Toivotaan että miehesi alkaa ottamaan osaa huusholliin ja että saat pois tuon mieltä painavan asian...

    mutta joko hetki ei sovi koska on muuta puuhaa tai juuri lähdössä jonnekin. Pitäis kai sopia joku päivä yhdessä ja merkata kalenteriin ja huolehtia ettei siitä kumpikaan luista ilman TODELLA hyvää syytä. Toimiskohan?

    Sano että oot ajatellu siivoo se ja se päivä ja olet ajatellu että se jeesais pikkusen, veis matot ulos ja tamppais ne,tois sisälle vaikka. Ei liikaa kun ihan varmana alkaa tulla tuon sorttiselle menoja(alkaa ahdistaa?!),nythän se pääsee käymään asioillansa sillä aikaa kun matot tuulettuu ja ei ole pyörimässä muutenkaan jaloissa. Tuo ne sitten sisälle tullessaan ja eikä haittaa vaikka ne matot on ulkona koko sen päivän,tuleepahan raikkaammatt mitä kauemmin ne siellä on. Pusuja palkaksi tai sitten jotain muuta. =)

    Äänestä

Pyydä ensin asiallisesti. Ellei auta, ilmoita, että homma rupeaa nyt toimimaan eri tavalla. itsekin olin samassa jamassa, päivät täissä 8-16, koulussa illalla 3 tuntia/3 iltaa viikossa, 1 lapsi mies.

Hetken aikaa meni miehen kiukutellessa, nyt sujuu hyvin. Lapsikin (12v) on päässyt kotitöiden makuun, kiitos miehen aktiivisuuden.

Nykyään mies tiskaa ja kuorii perunoita ihan oma-alotteisesti. Pyykinpesun ja silityksen olen mieheltä kieltänyt.

Äänestä

Niin isäni on samanlainen. Hän mielummin johtaa siivoustöitä kuin tekee mitään itse. Parasta oli mielestäni kun isä kerran sanoi, että hän on nyt katsellut kaksi viikkoa jotain vanhaa evästä jääkaapissa eikä kukaan ole sitä heittänyt pois. Musta toi oli jo hauskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avovaimoke kirjoitti:

Joo, voi olla tuttua aika monelle, ainakin meillä arkea. Ollaan oltu yhdessä kohta 2 vuotta ja saman katon alla 1 ½. Mies olettaa, että hoidan yksin kaikki kotityöt koulunkäynnin ohella. Olen ammattikorkeakoulussa ja päivät voivat olla siellä hyvin pitkiä, parhaimmillaan kahdeksasta puoli kuuteen ja tentteihin luku päälle. Sitten pitäisi vielä huolehtia kodista. En tiedä menikö metsään jo suhteen alkuvaiheessa. Asuin ja olin töissä toisella paikkakunnalla ja aina vapaapäivisin tulin tänne, nyt yhteiseen kotiin, ja kulutin aikaa siivoamalla miehen ollessa töissä (on edelleen). Olen puhunut kotitöiden epätasa-arvosta miehen kanssa, välillä jopa piruillut että millä ihmeellä hän on pärjännyt ennen minua, onko äiti käynyt siivoamassa yms. Miehen kanta on ollut se, että ei minun tarvitse siivota, siivotaan joku päivä yhdessä. Sitä päivää ei vaan tule.
Mies käyttää samoja alushousuja monta päivää ja jättää ne sitten makuuhuoneen nurkkaan muiden vaatteidensa kanssa. Tietää kyllä missä pyykkikori on ja kuinka konetta käytetään.
Alussa sovimme, että sen ei tarvitse tiskata joka tekee ruokaa. Ruoan teen minä, ja hänen käsityksensä tiskaamisesta on se, että astiat lilluvat kylmässä saippuavedessä viikon, kunnes saan tarpeekseni ja laitan ne astianpesukoneeseen huuhtelun jälkeen ja ohjelman pyörimään.
Roskia hän ei osaa laittaa roskiin, nytkin pöydällä mm. tyhjä sipsipussi viikonlopun jäljiltä ja tyhjiä limupulloja pyörii jaloissa.
Viikonloppuna olimme kylässä ja pelasimme erästä tietovisaa porukalla ja miehelle tuli kysymys "Millä marjakiisseli suurustetaan?". Ei tiennyt vastausta, koska sitä ei kuulemma koskaan kotona saa. Sanoin vastauksesta sisuuntuneena, että kyllä sen resepti on keittokirjassa, senkus katsot sieltä ja teet.
Olen kysynyt neuvoa siivoamattomuuteen äidiltäni ja hänen neuvonsa oli se, että siivoan vain omat jälkeni ja että meille tulevat ihmiset kyllä näkevät kenen jäljet ovat korjaamatta. Eipä ole neuvosta hyötyä, häpeän kumminkin silmät päästäni kavereiden käydessä. Miestä sekasotku ei haittaa sen kummemmin. Saattaa vaan sanoa, että tarvis joku päivä yhdessä siivota (ja kuten sanoin, sitä päivää ei tule).
Olen muutaman kerran sanonut, että jos tämä meno jatkuu, niin jään täysipäiväisesti kotiin siivoamaan ja hoitakoon hän sitten rahaa kotiin, sillä en jaksa enää.
Muuten hänessä ei ole vikaa, hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni. Yleisviledana oleminen vaan kyllästyttää. Kaipaisin neuvoja kuinka saada puoliso osallistumaan kotitöihin, millä tavoin olette yrittäneet ja toimiko. Tämä ei sitten ole vain naisille, tiedän että kotitöistä luistamista esiintyy kummallakin sukupuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu