APUA!

Katselin äsken perheitä au pair worldin sivuilta. Kun yritin ottaa erääseen perheeseen yhteyttä, kone pyysi minua rekisteröitymään sivujen käyttäjäksi. Onko se varmasti ilmaista, sillä sivuilla luki myös jotain 39 euron premium-maksusta? En haluaisi maksaa turhasta, sillä en välttämättä löydä perhettä sen kautta. Onko muita ilmaisia sivustoja, josta voisi löytää perheen.

Joka tapauksessa rekisteröidyin sivuille, mutta haluaisin vielä muuttaa profiiliani. Kuinka se onnistuu, sillä en päässyt tunnuksellani takaisin samoille sivuille? Pitääkö minun vain odottaa jonkin aikaa, että tietoni tulevat ensiksi kaikkien nähtäville?

Haluaisin muuttaa profiilistani kielikysymyksiä. En saanut merkittyä kuin yhden kielen kohtaan puhun erinomaisesti ja yhden kohtaan, että minulla on kielestä perustiedot. Kuinka saan merkittyä molempiin kohtiin kaksi kieltä? En myöskään kirjoittanut vielä perheelle kirjettä, sillä ajattelin, että voin kirjoittaa sen hieman myöhemmin, mutta en enää päässytkään muuttamaan profiiliani. Voinko vielä lisätä kyseisen kirjeen sekä muutaman kuvan itsestäni?

Olkaa ystävällisiä ja auttakaa!
3706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Otappa nyt ihan iisisti ja selaile vähän koko sivustoa ja luomaasi profiilia. Kirjaudut sinne uudelleen saamillasia tunnuksilla, aika selkeästi se on esillä siellä mistä voit muokata profiiliasi;lisätä kuvia, esittelykirjeen, mitä tahansa.
Ei pitäisi olla vaikeaa, jopa minä selviydyin siitä, vaikka oikeasti nörttipeukalo kasvaa keskellä kämmentä:)
Profiili tulee saman tien muiden näkösälle kun olet sen luonut. Premium memberit,eli ko. maksun maksaneet näkevät muiden yhteystiedot, sinunkin ja he voivat ottaa siis yhteyttä sinuun jos annat myöntävän vastauksen/he antavat sinulle. Tuskin sinun sitä tarvitsee maksaa sillä suurimmalla osalla perheistä on se. Toivottavasti asia selkeytyy, pientä oma-aloitteisuutta kyllä tarvitset:) Tsemppiä perheen etsintään!

Äänestä
  • Vielä kysymys tuosta, että kuinka voin laittaa kaksi kieltä samaan kohtaan? En onnistunut laittamaan kuin yhden kielen, vaikka pidin control-nappia pohjassa kuten ohjeissa neuvottiin.

    Enkö siis tosiaan voi ottaa perheeseen yhteyttä, ellei jommalla kummalla ole maksettua jäsenyyttä? Olen koko ajan luullut, ettet sivusto on täysin ilmainen.

    Onko olemassa joitain muita sivustoja, joilla au pair voi etsiä itselleen perhettä?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Vielä kysymys tuosta, että kuinka voin laittaa kaksi kieltä samaan kohtaan? En onnistunut laittamaan kuin yhden kielen, vaikka pidin control-nappia pohjassa kuten ohjeissa neuvottiin.

    Enkö siis tosiaan voi ottaa perheeseen yhteyttä, ellei jommalla kummalla ole maksettua jäsenyyttä? Olen koko ajan luullut, ettet sivusto on täysin ilmainen.

    Onko olemassa joitain muita sivustoja, joilla au pair voi etsiä itselleen perhettä?

    Kyllä sillä maagisella controlilla se pitäs sujua. Jos ei toimi niin voithan mainita kielitaitosi siinä esittely tekstissäkin.

    Sivusto on ilmainen, jos et halua olla premium member. Mutta usko vaan, niin monella perheellä se on että sinullekin aukeaa paikka ja voisin luvata että on jopa varaa valita. Odotappa vaan pari päivää ja osoita myös itse kiinnostuksesi perheille. Kyllä ne sieltä ottavat sinuun yhteyttä.

    Mol.fi on toinen josta moni on perheen löytänyt, mutta minä en tosiaan nähnyt au pair worldissa mitään vikaa. Oikeastaan se vaikutti kaikkein kätevimmältä, ja siellä on perheitä tarjolla todella paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auppa pian kirjoitti:

Katselin äsken perheitä au pair worldin sivuilta. Kun yritin ottaa erääseen perheeseen yhteyttä, kone pyysi minua rekisteröitymään sivujen käyttäjäksi. Onko se varmasti ilmaista, sillä sivuilla luki myös jotain 39 euron premium-maksusta? En haluaisi maksaa turhasta, sillä en välttämättä löydä perhettä sen kautta. Onko muita ilmaisia sivustoja, josta voisi löytää perheen.

Joka tapauksessa rekisteröidyin sivuille, mutta haluaisin vielä muuttaa profiiliani. Kuinka se onnistuu, sillä en päässyt tunnuksellani takaisin samoille sivuille? Pitääkö minun vain odottaa jonkin aikaa, että tietoni tulevat ensiksi kaikkien nähtäville?

Haluaisin muuttaa profiilistani kielikysymyksiä. En saanut merkittyä kuin yhden kielen kohtaan puhun erinomaisesti ja yhden kohtaan, että minulla on kielestä perustiedot. Kuinka saan merkittyä molempiin kohtiin kaksi kieltä? En myöskään kirjoittanut vielä perheelle kirjettä, sillä ajattelin, että voin kirjoittaa sen hieman myöhemmin, mutta en enää päässytkään muuttamaan profiiliani. Voinko vielä lisätä kyseisen kirjeen sekä muutaman kuvan itsestäni?

Olkaa ystävällisiä ja auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu