Itselläni on ongelmana oman miesystävän vanhemmat ja sisarukset. kuinka selvitä tai suhtautua jos tuntuu että mielipiteet ja erinlainen eläntyyli eivät tunnu kohtaavan. Olen seurustellut miesystävän kanssa 4 vuotta olen paljon anopin ja apen kanssa tekemisissä, anopin kanssa ei voi oikein puhua näistä asioista koska ei ole sellainen ihminen jonka kanssa asiat saisi hoidettua järkevästi keskustelemalla. kaipaisin neuvoja ja kertomuksia omista kokemuksista.
eri planeetalta
hk88
4664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos teille tulee kiistaa, niin sano heille, että minä kunnioitan teidän tapojanne, mutta minun tapani ovat toisenlaiset. Eikä tapani tule muuttumaan.
Viisainta on olla varma kaikesta minkä tekee, ja jos apua tarvitsee, kysyy sitä asiantuntijalta eikä anopilta tai muilta sukulaisilta.
Ei ole ollenkaan sanottu, että ikä tuo viisautta. Itse on oma elämä elettävä ja siihen liittyvät päätökset keskusteltava kumppanin kanssa, ei hänen perheensä.
Asia on tietysti vähän hankala, muttei mitenkään mahdoton. Parasta on suhtautua miesystävän perheeseen samalla tavalla sivistyneesti kuin kehen tahansa muuhun, jonka kanssa olosuhteiden pakosta joudut tekemisiin, mutta joka ei ole hengenheimolaisesi. Ei pomon vaimostakaan ole pakko pitää, mutta ei hänelle silti kannata haistattelemaan ryhtyä. ;-)
On vain hyväksyttävä se, että kaikkien kanssa juttu ei luista. Jos eri planeettanne eivät aiheuta sitä, että olisitte jatkuvasti napit vastakkain, niin anna asian olla. Joskus heidän kanssaan on vähän enemmän puhumista, joskus vähemmän. Jos mielipiteenne eivät kohtaa, niin sellaisissa asioissa, jotka eivät ole itsellesi äärettömän tärkeitä, voit aivan mainiosti jättää omat mielipiteesi kertomatta. Ei jokaisen tarvitse aina saada viimeistä sanaa kaikesta. Ja niissäkin asioissa, jotka ovat itsellesi äärimmäisen tärkeitä, sinun kannattaa muistaa, että miesystävän perheellä on oikeus erilaisiin mielipiteisiinsä.
Rennosti vaan, kyllä se siitä sujuu, jos ei parisuhteessa tuon isompia ongelmia ole. Noin kohta 20 vuoden kokemuksella samasta tilanteesta uskallan sanoa.
Samanlaisessa tilanteessa olen ratkaissut asian niin, että suhtaudun heihin etäisen neutraalisti, ja myös kohteliaasti kuin vieraisiin ihmisiin suhtaudutaan. Pidän keskustelut vaarattomissa aiheissa. Kun olen eri mieltä, jätän sen sanomatta. Jos ei ole puhumista, olen kaikessa rauhassa hiljaa. Jos he sanovat pahasti tai ärsyttävästi, en välitä vaan päästän sen ohi korvien. Eihän minulle ole tärkeää mitä heidän mielipiteensä ovat tai mitä he minusta ajattelevat.
Puolisoni takia pidän yhteyttä ja olen mukana sukulaisvierailuilla, mutta en odotakaan saavani niistä itselleni mitään. Olen kuin työtehtävää suorittamassa. Ei mikään mahdoton tehtävä kuitenkaan.