Onko virkavirhe?

Jouduin eroamaan työvoimakoulutuksesta kiusaamisen takia, oppilaitos ei puuttunut millään tavalla asiaan. Ollessani sairaslomalla tämän asian takia sain rehtorilta erokirjeeseeni kirjallisen vastauksen, jossa lukee: "Olemme keskustelleen X X:n eron syistä sekä ryhmän että ryhmänohjaajan kanssa eikä asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin."

Tietääkö joku, ovatko nuo rehtorin sanat virkavirheen paikka? Eihän rehtorilla myöskään ole oikeutta puhua eroni syistä luokan muiden oppilaiden kanssa ilman minun lupaani ja vielä minun poissaollessani.
51665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olin siis ilmoittanut eropapereissani eroni syyksi kiusaamisen.

Äänestä
  • Ainakin todella huonoa hallintomenettelyä ja ammattitaidotonta toimintaa.

    Aivan ensimmäiseksi otat ja kirjallisesti kantelet tapahtumista täsmällisesti ja johdonmukaisesti lääninhallitukseen. Oppilaitoksella on hallitus/johtokuntakin mutta se todennäkäisesti tukee rehtoria. Voit tietenkin valittaa myös sille.

    Heti.

    Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 2001 Huittisten kaupungin koulun ylläpitäjänä maksamaan vahingonkorvauksia kantajana esiintyneelle koulukiusatulle. Hovioikeuden perusteluiden mukaan kaupungin katsottiin laiminlyöneen valvonta- ja toimintavelvollisuutensa siten, että kantajaan kohdistunut kiusaaminen oli voinut jatkua vuodesta toiseen aiheuttaen henkilövahinkona mm. psyykkisen sairauden.

    OAJ:

    Fyysinen väkivalta

    Sekä perusopetuslain että lukiolain 2 §:stä, jossa säännellään koulutuksen tavoitteista, voidaan johtaa koulun velvoite opettaa oppilaille, mikä on hyvää käytöstä. Perusopetuslain 35 §:n, lukiolain 25 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 34 §:n nojalla oppilaan/opiskelijan on käyttäydyttävä asiallisesti.

    Koulun/oppilaitoksen on osoitettava jo ennakolta oppilaalle/opiskelijalle, missä liikkuu harmittoman vallattomuuden ja yhteisön tai yhteiskunnan sääntöjen vastaisen toiminnan raja ja mitä sääntöjen vastaisesta toiminnasta seuraa. Koulun/oppilaitoksen on opetettava ja osoitettava, minkälainen toiminta on laissa säädetty rikolliseksi teoksi rangaistuksineen ja mitä seuraa vahingon aiheuttamisesta. Samoin on tehtävä selväksi koulun/oppilaitoksen säännöt ja seuraamukset niiden rikkomisesta.

    Vallatonta käytöstäkin voidaan koulussa/oppilaitoksessa tiettyyn mittaan asti ymmärtää. Kun vallattomuus muuttuu kurittomuudeksi, haittaa koulun/oppilaitoksen normaalia toimintaa, synnyttää fyysistä tai psyykkistä tuskaa muille tai johtaa aineellisiin vahinkoihin, tekoon syyllistynyt oppilas/opiskelija on pysäytettävä.

    Voimakkaalla ja määrätietoisella asioihin tarttumisella autetaan, ei vain väkivallan kohdetta tai vahinkoa kärsineitä, vaan myös syyllistä itseään. Menettelyllä on myös ennalta ehkäisevä vaikutus. Oppilaat/opiskelijat ja koko yhteisö tietää, ettei tällaista toimintaa sallita. Lepsuilu ja loputon ymmärtäminen hämärtävät oikean ja väärän rajan sekä tekevät rangaistuksista ja muista seuraamuksista sattumanvaraisia ja ennalta arvaamattomia.

    Pahoinpitely on rikos. Fyysinen väkivalta on yleensä helpommin havaittavaa kuin henkinen kiusaaminen. Fyysisen väkivallan tilanteissa myös syyllisten selvittäminen on helpompaa. Poliisin asiantuntemus, kokemus ja sen käytettävissä olevat tehokkaat tutkimusmenetelmät ovat tarvittaessa helpottamassa väkivaltatapauksen selvittämistä. Tapahtumien kulun kannalta epäselvissä tapauksissa pahoinpitelyä tai muuta fyysistä väkivaltaa ei kannatakaan ryhtyä selvittämään koulun/oppilaitoksen voimin, vaan on tarkoituksenmukaista luovuttaa tapaus poliisin tutkittavaksi.

    Lievissä väkivaltatapauksissa koulu/oppilaitos voi yrittää selvittää tapahtumien kulun ja syylliset. Koulun/oppilaitoksen väkivallan ratkaisumenetelminä tulevat kysymykseen tapahtumiltaan riidattoman tilanteen jälkeen suoritettava oppilaiden/opiskelijoiden kuuleminen, huoltajien kutsuminen keskustelemaan ja pyrkimys edistää sovintoa asiassa. Tämä ei tietenkään tule kysymykseen selvissä pahoinpitelyissä tai fyysisen kiusaamisen ollessa kyseessä, vaan soveltuu lähinnä oppilaiden välisen nahistelun selvittämiseen. On epätarkoituksenmukaista tehdä nahistelusta poliisijuttua, jos asiat saadaan selvitetyksi oppilaiden ja huoltajien kesken niin, että kaikki osapuolet pääsevät sopimukseen keskenään. Sovintomenettely ei tietenkään estä huoltajia ryhtymästä halutessaan jatkotoimiin esimerkiksi rikos tai vahingonkorvausprosessin käynnistämiseksi.

    Koulun/oppilaitoksen keinoina syyllisten rankaisemisessa ovat luonnollisesti vain lain suomat koulun/oppilaitoksen kurinpito- ja ojentamiskeinot( perusopetuslaki 36 §, lukiolaki 26 § ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 35 §). Rangaistuksia käytettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että menettelyssä noudatetaan lain edellyttämiä menettelytapoja kuten kuulemista, päätöksen perustelemista ja kirjaamista. Erottamisessa ja kirjallisen varoituksen tapauksissa on annettava myös muutoksenhakuohjeet.

    Jos pahoinpitely johtaa poliisitutkinnan jälkeen syytteeseen, edellä kirjoitettuihin koulun/oppilaitoksen kurinpitokeinoihin ei voi ryhtyä ja aloitetut kurinpitotoimet on keskeytettävä (perusopetusasetus 18 §, lukioasetus 12 § ja ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen 18 §).

    Kun kysymyksessä ei ole nahisteluksi luettava nujakointi, vaan pahoinpitely tai kiusaamiseksi arvioitava fyysisen koskemattomuuden loukkaus, koulun/oppilaitoksen on harkittava, onko asia hoidettavissa sen käytettävissä olevin keinoin vai onko syytä kääntyä poliisiviranomaisten puoleen. On muistettava, että alle 15-vuotiaaseen kohdistuva pahoinpitely on aina virallisen syytteen alainen rikos ja rehtori tai opettaja muiden ohessa ovat oikeutettuja tekemään asiasta rikosilmoituksen poliisille.Pahoinpitelystä on tämän vuoksi varminta ilmoittaa poliisille.

    Henkinen kiusaaminen

    Rikoslain 27 luvussa on säädetty rangaistavaksi teoksi toisen solvaaminen tai herjaaminen.

    Valitettavasti koulumaailmassa oppilaiden/opiskelijoiden keskuuteen on levinnyt käsitys, että toisen loukkaaminen sanoin on korkeintaan huonoa käytöstä. Yhteiskunnan, poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja myös opiskeluyhteisön reagoimattomuus solvaamiseen ja herjaamiseen ovat hämärtäneet teon lainvastaisuuden. Oppilaille /opiskelijoille on syntynyt käsitys, että heidän opiskelumaailmassaan ja opiskeluyhteisössä sovelletaan muusta yhteiskunnasta poikkeavia normeja suhtautumisessa sanoilla loukkaamiseen.

    Henkinen kiusaaminen on fyysistä vaikeammin havaittavaa ja se jää useimmiten koulun selvitettäväksi, koska muut viranomaiset kuin koulun henkilökunta saattavat olla haluttomia osallistumaan henkisen koulukiusaamisen selvittämiseen. Toisaalta rehtorin ja opettajan on asiantuntemuksensa ja tehtävänsä johdosta muita helpompaa havaita kiusaaminen. Havaitun kiusaamisen käsittelemistä on tarkoituksenmukaista pohtia yhdessä kaikkien koulun/oppilaitoksen sidosryhmien ja tukipalveluiden edustajien kanssa (sosiaalihuolto, terveydenhuolto, jopa poliisin). Edellä mainitut koulun /oppilaitoksen kiusaamisen ehkäisemisohjeet ovat opettajalle oiva opas noudatettavista oikeista menettelytavoista.

    Rehtori ja opettaja ovat vaikeassa tilanteessa ratkaistessaan kiusaamistapauksia. Toisaalta kiusaamiseen on ehdottomasti puututtava ja toisaalta kiusaamistapauksen selvittelyssä ja syyllisyyden ratkaisemisessa ei saa tehdä virheitä.

    Usein oppilailla ei ole lainkaan käsitystä siitä, että he ovat epäiltynä kiusaamisesta. He ovat pitäneet käyttäytymistään korkeintaan kiusoitteluna. Kohteena oleva oppilas on kuitenkin tuntenut olonsa kiusatuksi. Näissäkin olosuhteissa on parasta keskustella asiasta oppilaiden kesken ja välittää osapuolille toisten osapuolten käsitys ja tuntemukset sekä oikoa syntyneet väärinkäsitykset. Tällöin ei tietenkään tule välttämättä kysymykseen kenenkään rankaiseminen, vaan kyseessä on osa ennaltaehkäisevää toimintaa.

    Kiusaamisen ennaltaehkäisy on avainasemassa. Oppilaiden ja vanhempien valistaminen kiusaamisesta on omiaan estämään ongelmia. Tarkoituksenmukaisesti järjestetty valvonta estää myös tehokkaasti kiusaamista ja helpottaa sen varhaisesta havaitsemista.

    Erityisen tärkeää on, että koulun/oppilaitoksen henkilökunta suhtautuu samalla tavoin kiusaamiseen. Erilainen suhtautuminen ja toisistaan poikkeava kiusaamisen hoitaminen ja rangaistusmenettely luo epävarmuutta oppilaissa/opiskelijassa ja kiusaamiseen suhtautumisen ennakoitavuudessa.

    Kiusaamisepäilyissä oppilaiden/opiskelijoiden huoltajat ovat kärkkäitä syyttämään oman lapsensa oppilastovereita ja opettajia. Rehtori ja opettaja joutuvat usein painostuksen alaisena selvittämään tosiasiat ja ratkaisemaan syyllisyyskysymyksiä. Rehtori ja opettaja joutuvat tilanteeseen, jossa he toimivat sekä "rikoksen tutkijana", "syyttäjänä" että "tuomarina".

    Kiusaamistapausten vaikean selvitettävyyden johdosta myös "oikeusmurhan" vaara ja "väärä tuomio" väijyvät nurkan takana. Koulun/oppilaitoksen on toisaalta ratkottava viipymättä ennalta arvaamattomia tilanteita ja toisaalta rehtori ja opettajat eivät saa sortua "vääriin tuomioihin". Oppilaiden/opiskelijoiden väliset ristiriidat eivät ole läheskään aina mustavalkoisia tilanteita, joissa joku on ilmiselvästi syyllinen ja toinen yhtä selvästi uhri. Tämän vuoksi jokainen väitetty kiusaamistapaus on tutkittava huolellisesti ja antamatta esimerkiksi huoltajien tai muiden tahojen painostuksen vaikuttaa tosiasioiden selvittämiseen tai ratkaisuun.

    Aina on myös otettava huomioon vaitiolovelvollisuus tietojen antamisessa, etteivät vaitiolovelvolliset tietämättömyyttään kerro esimerkiksi oppilaan huoltajille toisista oppilaista tietoja, jotka ovat vaitiolovelvollisuuden piirissä."

    "Työyhteisössä on kiusaamisesta laadittujen ohjeiden lisäksi syytä sopia siitä, että epäilty kiusaaminen selvitetään heti. Useinhan oppilaiden/opiskelijoiden huoltajien kouluun/oppilaitokseen kohdistama arvostelu keskittyy siihen, ettei koulu/oppilaitos ole puuttunut kiusaamiseen, vaan sallinut sen jatkumisen. Kiusaamisepäilyn selvittäminen tuoreeltaan helpottaa tosiasiallisten olosuhteiden toteamista, väärinkäsitysten oikomista ja on omiaan vakuuttamaan huoltajat siitä, että koulu/oppilaitos on vakavasti ja viipymättä puuttunut asioihin. Koulun/oppilaitoksen toiminnalla on myös merkitystä, jos joudutan kantelun tai muun vastaavan perusteella antamaan selvitystä viranomaisille."

    Äänestä

  • heti! kirjoitti:

    Ainakin todella huonoa hallintomenettelyä ja ammattitaidotonta toimintaa.

    Kiitos kovasti asiallisesta ja monipuolisesta vastauksesta! Olen tehnyt koko asiasta kantelun eduskunnan oikeusaputoimistoon. En halunnut jättää edes läänin tasolle, kun en oikein luottanut siihen, on isosta koulutuskuntayhtymästä kyse. En myöskään poliisille vienyt, kun en tiennyt, olisiko vahingonkorvausta mahdollista saada. (aikuiskoulutus,menetin uuden ammatin mahdollisuuden) Tuossa eduskunnan oik. aputoimiston asianhoidossa on kuitenkin se puute, että sieltä ei korvauksien saantiin myöskään vaikuteta, voivat antaa vain huomautuksia tai varoituksia tms.

    En myöskään tiedä, missä ajassa tällainen asia vanhenee, jos kyseessä on rikokseksi luokiteltava asia.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Mahdollisesti, koska erosit itse, voittosi jää vain sille asteelle, että rehtoria ojennetaan. Mutta on sekin oikein.

    Varaudu antamaan lisäselvityksiä, jos jotakin oleellista tulee. Rehtorin kirjallisesta vastauksesta kai liitit kopion valitukseesi?

    Rikosasioissa (tavallinen pienen mittakaavan asianomistajajuttu) rikosilmoituksen tekemiseen on aikaa yksi vuosi tapahtuneesta. Syyttäjä voi silti jättää syyttämättä, ellei ole lujat perusteet ja läpimenon varmuus kohtalainen.

    Äänestä

  • sitten vain kirjoitti:

    Sain eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta vastineet, jotka kanteluni kohteet olivat kirjoittaneet. Ja aivan hirveästi oli epärehellisyyttä kaikkein teksteissä ja minusta koetettu antaa hyvin nöyryyttävä kuva. Rehtori jopa keksimällä keksinyt valheen, että minulla olisi ollut monia tapaamisia sovittuna opon kanssa, mutta koskaan en ollut niihin mennyt. Ja kun ensimmäisen ja ainoan sähköpostiviestin olin opolta saanut, kun olin jo jäänyt sairauslomalle koulusta. Tämä viesti alkaa sanoilla: "Olen ryhmäsi opo, mutta jne" . Eli tässä viestissä opo vasta esittelee itsensä minulle. Tähän päivään mennessä en ole kyseistä opoa tavannut.

    Paljon siis muutakin hirveän epärehellistä vastineissa oli, mutta paljon pystyin todistamaan. Ja juuri mitenkään ei ollut asiaani käsitelty niin kuin oppilaitoksen häirinnän estämisen toimintamallissa ohjeistetaan. Tässä odottelen seuraavaa tilannetta.

    Edellisessä kantelussani mainitsemaani paikkaan, en tajunnut kysyä itselleni vastauksia, joita kohde oli kirjoittanut. Niinpä silloinen esimieheni, yläkoulun rehtori, oli antanut minusta sellaisen lausunnon, joka olisi ollut kunnianloukkaus. Asia oli myös julkisella oikeusavustajalla, joka hoiti asiaa niin kauan, että se rikoksena ehti vanhentua. Asianajaja sai huomautuksen asianajajaliitosta, jonne kantelin hänen toimistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

omituisuuksia kirjoitti:

Jouduin eroamaan työvoimakoulutuksesta kiusaamisen takia, oppilaitos ei puuttunut millään tavalla asiaan. Ollessani sairaslomalla tämän asian takia sain rehtorilta erokirjeeseeni kirjallisen vastauksen, jossa lukee: "Olemme keskustelleen X X:n eron syistä sekä ryhmän että ryhmänohjaajan kanssa eikä asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin."

Tietääkö joku, ovatko nuo rehtorin sanat virkavirheen paikka? Eihän rehtorilla myöskään ole oikeutta puhua eroni syistä luokan muiden oppilaiden kanssa ilman minun lupaani ja vielä minun poissaollessani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu