Tällainen kyssäri kaikille palstan fiksuille naisille.
Työkaverini on minua about 18 vuotta vanhempi nainen. Hänen kanssa on mielekästä ja kivaa tehdä duunia, saamme yhdessä aina paljon aikaiseksi.
Siinä työnohessa olemme läheisesti tutustuneet toinen toisiimme. Hän tietää että olen sinkkumies. Itse hän on lapseton, eronnut nainen.
Olen luonteeltani kohtelias ja ystävällinen, toiset huomioon ottava mies.
Jostain kumman syystä tämä nainen on saanut päähänsä että työkaveruudesta on kypsynyt meillä jo romanssin alku.
Hän on mm. pyytänyt että tulisin joskus viikonloppuna käymään mökillä, auttamassa jossain 'jutussa'. Kehon kieli, hymyt, eleet ja satunnaiset koskettelut olkapäälle kertovat että hän on vähintäänkin ihastunut minuun. On myös joskus kertonut että olen kuulemma *aivan ihana nuorimies* jne..
Kysymys kuuluu, miten torjun naisen kohteliaasti mutta päättäväisesti niin ettei hän siitä loukkaannu?
Miten viheltää peli poikki?
Niin, itselläni EI OLE häntä kohtaan minkäänlaisia romanttisia tunteita tai haaveita, hän ei suhdemielessä ole minun tyyppiäni!
Miten torjua kohteliaasti??
23
4105
Vastaukset
- ~Vanilla~
mielikuvitustyttöystävä? Tai "tunnustaisit" että olet todella ihastunut johonkin naiseen(tarpeeksi yksityiskohtia, ettei hän luule, että häneen) ja kysyt neuvoja? Olet kuin et olisi huomannutkaan hänen ihastustaan, niin hän ei nolostu. Vähän kyllä olen ihmeissäni, jos noin paljon vanhempi nainen jotain kuvittelee...
- kuvitella
"Vähän kyllä olen ihmeissäni, jos noin paljon vanhempi nainen jotain kuvittelee..."
Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Miehet paljon suuremmalla ikäerolla kuvittelevat vaikka mitä, jos heille erehtyy yhtään olemaan ystävällinen tai pukeutumaan muuhun kuin nilkkapituiseen säkkiin.
- reilusti
Että ei kelpaa edes harjoitteluvälineeksi, siis samaan tapaan kuin naisetkin asian ilmaisee. et HAIHDU PAINAJAINEN jne...jos ei ymmärrä oikeesti aikuinen akka . Mutta noiden tollasten n... on paha tapa kun eivät ymmärrä että ei on EI! Luullaan että mies onn joku vitun .TOMAATTI! kele
- mies vaan
Annat hänen flirttailla kanssasi entiseen malliin.
Kun hän ehdottaa (mitä tahansa) jota tekisitte työajan ulkopuolella, niin kiitä kutsusta, mutta keksi jokin tekosyy ettet tälläkään kertaa pääse paikalle.- mielestä tää
on toistaiseksi paras vinkki. Ainoo on et poista vielä toi tekosyy jutska. Sanot vaan ei niihin ehdotuksiin jotka ei sovi ja joo niihin jotka sopii etkä lähde rakentaan juttuu sen kautta, että se koko ajan vamppais sua.
- Kokkikakkonen
Tosi vaikeeta hoitaa toi homma, ettei sitten jatkossa töissä mene kaikki päin persettä, jos hän esim. loukkaantuu verisesti.
Yksi voisi olla, että sanot, että sinulla on periaate ettei työkavereihin sekaannuta sillä lailla. Tai sitten sanot ihan suoraan niinkuin asia on, että hän on todella mukava ja kaunis nainen, mutta ei silti sinun tyyppiäsi romanttisessa mielessä.- ????
"Tai sitten sanot ihan suoraan niinkuin asia on, että hän on todella mukava ja kaunis nainen, mutta ei silti sinun tyyppiäsi romanttisessa mielessä."
Missä kohdassa aloittaja sanoi että se nainen on hänen mielestään kaunis?
- johdonmukainen ja luja
Olisko jotenkin näin:
"Olen jotenkin huomannut, että välillemme on muodostumassa jotain, josta haluaisin keskustella kanssasi. Olet mahtava työkaveri, ja kanssasi on aidosti mukava työskennellä. En valitettavasti ole kiinnostunut sinusta henkilökohtaisessa mielessä, vaikka kanssasi on kiva työskennellä. Haluan elää omaa elämääni. Toivottavasti voimme kuitenkin jatkossa työskennellä entiseen malliin."
Tärkeää: ole johdonmukainen kaikissa treffi- ja avunpyynnöissä. Sano _aina_, että sinulla ei ole aikaa. Käytä sanoja 'valitettavasti' , 'olen pahoillani' jne.
Muista myös, että jokainen vastaa omista tunteistaan. Nainen varmasti pettyy kuultuaan että välillänne ei ole mitään, mutta hänen tulee kohdata itse pettymyksensä, eikä siinä voi kukaan häntä auttaa. Pettymys voi ilmetä kaikenlaisena kiukutteluna, riippuen naisen kypsyystasosta. - valhe
lienee paras vaihtoehto. Mainitset jossain välissä "naisestasi" tai "ihastuksestasi." Kyllä hän ymmärtää yskän ja jättää sinut rauhaan.
- zappadaa
seuraavan kerran kun hän pyytää lähtemään jonnekin niin sanot vaan että vittu mä tollasen kanssa mihinkää lähe.
- Viivi.
Ja näin kehität itsellesi mielikuvitustyttöystävän.
Sano sen olevan vaikka Viivi. (viisisormiviivi, vähän niin kuin nyrkkikyllikki, voit sitten möyhemmin paikkailla että se oli ihan läppä) ;D
Tunnustat totuuden vasta sille oikealle, jonka kanssa alat seurustella. - kommentit,
ja minusta parasta on antaa hänen säilyttää kasvonsa. Älä rupea selittelemään tyyliin: "välillämme ei voi olla mitään....", jos hän ei kerran ole suoraan seurustelua ehdottanut. Siitä hän varmasti loukkaantuu ja saat kuulla olevasi idiootti tms. kun "tuollaista" olet ruvennut kuvittelemaan.
Kieltäydy määrätietoisesti, mutta kohteliaasti kaikista yksityisistä tapaamisista. Helpoimmalla pääset, jos lisäksi vihjailet meneillään olevasta seurustelusuhteesta, kuten monet ovat ehdottaneet. - Tähän jotain
Täällä onkin hyviä neuvoja jo tullut, kuten se, että älä lähden mukaan naisen ehdotuksiin tapaamisista yms. Jos liiaksi ahdistaa, voit mainita että tapailet jotain toista. Vielä yhden vinkin annan: älä flirttaile hänelle! Ole ystävällinen kaikin mokomin, mutta pysy asiallisena. Ihastuneelle flirtti voi antaa toivoa että olet kiinnostunut romanttisessa mielessä.
- tähän:
Mielestäni voit aivan hyvin sanoa asian suoraan. Ei suoraan sanominen tarkoita samaa kuin toisen ihmisen loukkaaminen, kuten täällä jotkut vihjailevat. Hyvä repliikki sinulta voisi olla vaikkapa: "En halua mitään muuta kuin työsuhteen välillemme. Yritän olla tekemättä asioita, joita en halua tehdä."
Jos et mitenkään voi olla suora, niin toisena vaihtoehtona on alkaa vihjailla uudesta tyttöystävästä, kuten jotkut ehdottavatkin.
Olen itse naisena ollut useasti samassa tilanteessa työssäni. Olen myös pyrkinyt välttämään kasvojen menetykset sanomalla jotakin ympäripyöreätä, kuten "olen hyvin kiireinen" tms. Onneksi kyseiset tyypit eivät ole olleet samassa toimistossa, vaan enimmäkseen asiakkaita.
Silti olen sitä mieltä, että asiallinen ja ystävällinen suoraan puhuminen on ehdottomasti paras tapa.
Ihmettelen noin yleisesti ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka tyrkyttävät itseään, kuten tämä kuvaamasi nainen. Itse en ikinä erehtyisi tekemään itseäni tykö henkilölle, joka selvästikään ei ole kiinnostunut.
En ymmärrä, mitä nämä ihmiset itsestään kuvittelevat, etenkin kun ovat vielä aivan eri ikäpolvea - tuo nainenhan voisi olla äitisi! Luulevatko he, että kun heitä huvittaa, niin kaikkia muitakin huvittaa? Kun he omassa päässään päättävät, että tuon kanssa haluan romanssin justiinsa nyt, niin se kanssa pitää tapahtua?! Tosi tökeröä ja tyylitöntä käytöstä, missä on näillä ihmisillä itsekunnioitus?- Lempattu
Nainen lemppasi minut "kohteliaasti" yritti ensin vetää jutun suuntaan että itse jättäisin hänet. Haistoin tämän ja sinnikkäästi kestin jotta joutuisi itse lopettamaan. Sittenhän se tapahtuikin mutta hänellä oli tähänkin tarina ja syy valmiina ja jätti vähän toiveita tulevaisuudelle oven auki. Sitten sai kuin vahingossa tekosyyn lempata ja syyllistää minut. Yritin myöhemmin kysellä perään mutta turhaan. Muuten hyvät muistot jäi ihmisestä ja yhteisestä ajasta, mutta rohkeuden puutteesta sanoa suoraan että tunteet ovat loppuneet jäi paskan maku suuhun! Eli SANO SUORAAN! Hän voi vähän tästä ensin haavoittua, mutta vähän ajan päästä arvostaa sinua enemmän!
- suoraan
Lempattu kirjoitti:
Nainen lemppasi minut "kohteliaasti" yritti ensin vetää jutun suuntaan että itse jättäisin hänet. Haistoin tämän ja sinnikkäästi kestin jotta joutuisi itse lopettamaan. Sittenhän se tapahtuikin mutta hänellä oli tähänkin tarina ja syy valmiina ja jätti vähän toiveita tulevaisuudelle oven auki. Sitten sai kuin vahingossa tekosyyn lempata ja syyllistää minut. Yritin myöhemmin kysellä perään mutta turhaan. Muuten hyvät muistot jäi ihmisestä ja yhteisestä ajasta, mutta rohkeuden puutteesta sanoa suoraan että tunteet ovat loppuneet jäi paskan maku suuhun! Eli SANO SUORAAN! Hän voi vähän tästä ensin haavoittua, mutta vähän ajan päästä arvostaa sinua enemmän!
sanominen on hyvä idea, jos toinen tosiaankin on ehdottanut SEURUSTELUA. Muussa tapauksessa ap. järjestää vain itsensä ikävään tilanteeseen "kun on ruvennut moisia kuvittelemaan". Kukaan ei halua menettää kasvojaan vastaavassa tilanteessa. Ne pyritään säilyttämään kaikin keinoin. Ei siis kannata puhua suoraan, ellei toinenkaan ole sitä tehnyt.
Sinun tapauksessasi kyse oli suhteen lopettamisesta, hänen tapauksessaan ei. Niitä ei siis voi täysin rinnastaa. - ehdota suoraan?!
suoraan kirjoitti:
sanominen on hyvä idea, jos toinen tosiaankin on ehdottanut SEURUSTELUA. Muussa tapauksessa ap. järjestää vain itsensä ikävään tilanteeseen "kun on ruvennut moisia kuvittelemaan". Kukaan ei halua menettää kasvojaan vastaavassa tilanteessa. Ne pyritään säilyttämään kaikin keinoin. Ei siis kannata puhua suoraan, ellei toinenkaan ole sitä tehnyt.
Sinun tapauksessasi kyse oli suhteen lopettamisesta, hänen tapauksessaan ei. Niitä ei siis voi täysin rinnastaa.Mielestäsi siis ap:n kuvaama nainen ei ole ehdottanut mitään suoraan, kun on jo lähes kutsunut kesämökilleen remonttireiskaksi...?! Kyllä tällaista voi kutsua jo suhteen aloittamisyritykseksi.
Olisi aivan eri asia, jos kyseinen nainen vain lähentelisi tms., mutta hänhän vihjailee jo ensimmäisistä treffeistä. Ap:n on siis syytä ainakin valmistautua jo puhumaan aika suoraan... - kutsutaan
ehdota suoraan?! kirjoitti:
Mielestäsi siis ap:n kuvaama nainen ei ole ehdottanut mitään suoraan, kun on jo lähes kutsunut kesämökilleen remonttireiskaksi...?! Kyllä tällaista voi kutsua jo suhteen aloittamisyritykseksi.
Olisi aivan eri asia, jos kyseinen nainen vain lähentelisi tms., mutta hänhän vihjailee jo ensimmäisistä treffeistä. Ap:n on siis syytä ainakin valmistautua jo puhumaan aika suoraan...kaveri-, ei seurustelupohjalta.
Naapurinemäntä ei siis uskalla pyytää sinulta apua, koska pitäisit sitä heti sänkyynkutsuna. Säälittävää minusta. - kannattaa...
ehdota suoraan?! kirjoitti:
Mielestäsi siis ap:n kuvaama nainen ei ole ehdottanut mitään suoraan, kun on jo lähes kutsunut kesämökilleen remonttireiskaksi...?! Kyllä tällaista voi kutsua jo suhteen aloittamisyritykseksi.
Olisi aivan eri asia, jos kyseinen nainen vain lähentelisi tms., mutta hänhän vihjailee jo ensimmäisistä treffeistä. Ap:n on siis syytä ainakin valmistautua jo puhumaan aika suoraan...valmistautua KIELTÄYTYMÄÄN KOHTELIAASTI remonttireiskan hommista. Sen kummempaa "suoraan puhumista" ei tässä vaiheessa tarvita. Vasta kun häntä pyydetään TREFFEILLE, on aika kertoa, ettei nainen ole seurustelumielessä hänen tyyppiään.
- tuunari_mikko
Jos se nainen vaan flirttaa sinun iloksesi? Flirttaa vain kun tykkäät flirtistä, eikä ajattele muuta?
..ja minusta ei kannata ajatella turhan ahdasmielisesti. Ihan hyvin voi vaikka kaveerata työkavereiden kanssa, vaikkei ne ole samaa ikää tai sukupuolta. Jos sitten vahingossa saunan jälkeen tekee kummankin mieli seksiä, niin ahdasmielisyys ja epävarmuus vaan estää! - Anonyymi
Osta kultainen sormus vasempaan nimettömään ja anna ymmärtää, että sinulla on suhde muualla asuvaan kumppaniin. Puhu lapsista niin, että saa sen käsityksen, että sinulla on alaikäinen lapsi.
Jos ei vielä tajua, niin sinulla on aina syy tekemisille. Vaikka tapaamaan sitä valekumppaniasi tai lastasi. - Anonyymi
Omalla kohdallani olen tehnyt niin että olen ei toivotuille lähestyjille sanonut olevani varattu vaikka olisin sinkku. Näin siitä pääsee helpoiten eroon.
- Anonyymi
Miehen kaksi eri tarinaa ja viimeinen kokemus.
Mulla oli pentuna pieni ongelma siinä kennelissä josta olen lähtenyt. Muutenkaan elämä ei ole mitään simppeliä vieläkään.
1990-luvun vaihteessa oli yksi juttu jossa meni aikaa. Siinä sitten tutustuin yhteen omaikäiseen nuoreen naiseen. Hyvin nopeasti hän sitten kertoi mitä oli ajattelut. Koska minulla oli omat taustat, niin katsoin parhaamaksi heivata hänet jollain tapaa! pari kuukautta istuin hiljaa ja vastailin hitaasti hänen juttuunsa.
Toinen juttu oli paria vuotta myöhemmin, kun sekaannuin varattuun pari vuotta nuorempaan naiseen. Hänestä veivasin eroon ajautumalla sanaharkkaan...... viimeisessä kohtaamisessa kunnon suudelma ja rutistus väärään paikkaan vaikka hän kielsi sen. Vielä pari kuukautta myöhemmin hän oli jättänyt viestin puhelinvastaajaan.
TIedän missä tämä nuorempi on nykyään ja tiedän, että omaikäinen nainen oli muuttanut kauemmas tämän jutun jälkeen. Tästä olisi voinut myös kirjoittaa jutun tuonne suku on pahin osaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306