Ennen avioliittoani petin tulevaa vaimoani, ystävämme kanssa. ...kaduin ja päätin etten enää koskaan. Sanani olen pitänyt.
En kuitenkaan voinut salata asiaa, koska pelkäsin jonkun muun kertovan asiasta ja syyllisyys kalvoi. Kerroin. Vuoden kuluttua naimisiin menosta.
Nyt on mennyt kaksi vuotta. Jokaisena hiljaisena hetkenä itken. Koska tiedän haavoittaneeni ihmistä jota todella rakastan. Kukaan ei saa minua vakuuttumaan että eräänä päivänä voisin unohtaa tämän kaiken.
Joka kerran kun riitelen vaimoni kanssa hän muistuttaa minua siitä että ole epäonnistunut. Hän sanoo antavansa anteeksi mutta silti lyö minua kasvoille sanoilla: "Petit minua".
Kärsin suunnattomasti. Rakastan häntä, mutta en uskalla elää. Minulla ei ole oikeutta olla iloinen, onnellinen, saada rakkautta... koska haavoitin kaikkein tärkeintä ihmistä elämässäni.
En ole koskaan katunut mitään näin paljon... ja vielä... aina illalla... menee tunteja kun mietin, että miten olisin voinut olla voimakkaampi vastustamaan kiusausta. Miten joku voi olla niin tyhmä että heittää roskakoppaan kaiken. Jokainen hiljainen hetki on tuskaa... jokainen elokuva muistuttaa virheestäni, jokainen laulu... en saa rauhaa.
En kuitenkaan voinut salata asiaa, koska pelkäsin jonkun muun kertovan asiasta ja syyllisyys kalvoi. Kerroin. Vuoden kuluttua naimisiin menosta.
Nyt on mennyt kaksi vuotta. Jokaisena hiljaisena hetkenä itken. Koska tiedän haavoittaneeni ihmistä jota todella rakastan. Kukaan ei saa minua vakuuttumaan että eräänä päivänä voisin unohtaa tämän kaiken.
Joka kerran kun riitelen vaimoni kanssa hän muistuttaa minua siitä että ole epäonnistunut. Hän sanoo antavansa anteeksi mutta silti lyö minua kasvoille sanoilla: "Petit minua".
Kärsin suunnattomasti. Rakastan häntä, mutta en uskalla elää. Minulla ei ole oikeutta olla iloinen, onnellinen, saada rakkautta... koska haavoitin kaikkein tärkeintä ihmistä elämässäni.
En ole koskaan katunut mitään näin paljon... ja vielä... aina illalla... menee tunteja kun mietin, että miten olisin voinut olla voimakkaampi vastustamaan kiusausta. Miten joku voi olla niin tyhmä että heittää roskakoppaan kaiken. Jokainen hiljainen hetki on tuskaa... jokainen elokuva muistuttaa virheestäni, jokainen laulu... en saa rauhaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Niinhän se on. On vaikeata antaa anteeksi toiselle, mutta vielä vaikeampi on antaa anteeksi itselle. Vaikka antaakin, ei unohda. Ainakaan kovin helposti. Mutta, jotta tasapainoiseen liittoon pääsee, tällaisen jälkeen, pitäisi unohtaa menneet. Nauttia tästä hetkestä ja olla hyvä. Aika parantaa.Rakasta myös itseäsi. Siten saat anteeksi lopulta. Vaimosi saattaa ymmärtää asian jo paremmin.Tsemppiä sinulle. On ihana, että tällaisiakin miehiä on. Siis, että uskaltaa myöntää oman heikkouden ja kärsiäkin siitä.
katson elämää vaimosi näkökulmasta ja julma totuus on se että koskaan et saa anteeksi.
Koskaan se ei unohdu. Miten unohtuisikaan? se on päivä jolloin kaikki unelmat,kaikki toiveet,kaikki vedettiin vessanpöntöstä alas. Se on hetki jolloin huomaat asuvasi/eläväsi sen "oikean" sijasta ihmisen kanssa joka huijasi olevansa tuo ihmeellinen henkilö. Se on hetki jolloin kaikki luottamus on menetetty ikiajoiksi,se on hetki jolloin petetty muuttuu ihanasta korvaamattomasta ihmisestä tavalliseksi tallaajaksi,osaksi harmaata massaa. Se on hetki jolloin itsetunto tapetaan,se on hetki jolloin loppuelämä kirotaan kipeällä unohtumattomalla muistolla,kuvitelmilla,epäluulolla.
Miten kuvittelet saavasi anteeksi?
ei tuommoista asiaa saa koskaan anteeksi.Mitenkään et voi sitä korvata,millään vakuuttelulla et voi toiselle enää uskotella että hän olisi maailman ihanin ihminen.
näin minä ajattelen.
Se on kyllä ihmisen heikkoutta pahimmasta päästä, jos anteeksi ei osaa antaa. Niin monta muuta pahempaakin asiaa tässä maailmassa on tapahtunut ja mitä tapahtuisikaan jos ihmiset eivät niistä asioista osaisi antaa anteeksi. Anteeksi antaminen (tällaisessa asiassa) ei kuitenkaan tarkoita, että tapahtuneen jälkeen jatketaan kuten ennen tapahtunutta tai että ylipäätään edes enää jatketaan yhdessäoloa, mutta anteeksi tulisi osata jossakin vaiheessa jokaisen antaa, myös itselle. Vaikeaahan se on.
Se ei ole heikkoutta vaan jokaisen petetyn ihmisen kiistämätön oikeus.
Pettäminen rikoksena,on kautta aikain ollut yksi maailman suurimmista rikoksista. Maanpetturuudesta on saatu kuolemantuomioita,rahallisista petoksista pitkiä vankeustupmiota etc.
Nuo ovat vain maallisia rangaistuksia ymmärrän toki,mutta kuinka saat menetetyt vuodet takaisin jotka olet tuhlannut ihmiseen joka ei ymmärrä/tajua/välitä olla satuttamatta ihmistä joka rakastaa tätä ylitse muiden?
Eikö se ole aika anteeksiantamaton teko?
Mikään sana,teko tai aie ei paranna haavoja,pelasta unelmia tai saa tehtyä tekemättömäksi.
Montako kertaa voit rikkoa luottamuksen?
vastaus tuohon on: et kertaakaan
Ne kauniit asiat joita toinen on vaalinut,ovat likaantuneet niin ettei niitä pettänyt osapuoli voi ikinä millään pestä.
En väitä että ero olisi jokatapauksessa ainoa oikea ratkaisu. Sanon vain ettei petetty tule sisimmässään koskaan antamaan anteeksi unelmiensa ja luottamuksensa rikkomista. ei vaikka hän haluaisi. Se epäilyksen ja epäluottamuksen siemen joka muhii sisällä on se osa joka ei koskaan anna anteeksi.
Kyllä anteeksi anto on jatkamisen IHAN EHDOTON EHTO!!!!! Turha sitä on katkerana jatkaa. Tässä maailmassa tehdään loppujen lopuksi paljon pahempiakin asioita! Jos ei voi lopulta antaa anteeksi ja olla katkeroitumatta niin sitten on parempi erota. Se on kumminkin jokaisen oma valinta mitä tekee.
Kyllä anteeksi voi antaa, mutta niin iso haava ja luottamuksenpuute siitä parisuhteeseen jää, että täytyy miettiä kannattaako edes antaa anteeksi,kun se ei tulevaisuutta ajatellen enää mitään miksikään muuta.
Minua harmittaa se, että Suomesta poistui aviorikos, sen myötä alkoi pettäminen ja sikailu lisääntyä liitoissa, ja sen myötä eroaminen pienimmästäkin syystä tehtiin liian helpoksi ja vastuuta ei enää pettäjän tarvitse edes miettiä.
Tarinasi on kuin omasta elämästäni paitsi etten koskaan kertonut. En kertonut juuri siksi, koska tiedän mitä tuskaa se olisi toiselle tuottanut ja mitä siitä olisi seurannut. Asia on mielessä joka ikinen päivä ja yö. Ajattelen samalla tavalla kuin sinä ettei minulla ole oikeutta onneen ym. Kärsin todella paljon. Ajattelen, että siinä on minulle tarpeeksi rangaistusta kun joudun elämään tämä tieto omatunnolla loppuelämän. Toivottavasti pystyn siihen, koska terveyteni alkaa kohta pettää...
... että oletko koskaan katunut, että kerroit pettämisestäsi? Itse olen tätä asiaa paljon miettinyt. Omatunnon saisi puhdistettua, mutta tuhoaisiko se kaiken muun? Saisiko luottamusta koskaan takaisin? Entä miten se vaikuttaisi petettyyn osapuoleen? Vaikea valinta. Jos minua olisi ystäväni kanssa petetty en haluaisi tietää, kunhan suhde olisi varmasti loppu.
Luottamuksen ansaitsee hitaasti ja menettää vain kerran. Miksi olla luotettava petolliselle ihmiselle ?
Minä sai tietää ex-miehen pettäneen kerran kihlauksen aikana, josta oli noin 5 vuotta. Silloin päätin ettei uskollisuudella ole hänelle mitään arvoa. Nykyisin petän aina kun tilaisuus tulee. Kun jään kiinni on selityksenä vain niin makaa kun petaa.
Anteeksi voisin antaa jos hän pyytäisi sitä oma-aloitteisesti mutta koskaan ei sitä unohda.
On tuskasta huomata kuinka uskollisuus on toiselle arvoton asia. semmoinen asia joka ei ole niin kauhean tärkeä. Se ei haittais jos se olis samallainen molemmille.Vaan kun ei ollut. Nyt ilmeisesti on asiat muuttuneet päälaelleen. Ennen vannoin etten petä ja nyt kun hän jäi kiinni uskottomuudesta. Petän aina kun vaan mahdollista.
jättäminen ei käynyt kun oli kersaki tulossa ja abortilla kiristettiin.Eihän se lapsen vika ollut kun puoliso pettää. Mitäpä sitä omasta onnesta jos lapsi vaan saa elää? no jokatapauksessa maksan potut pottuina aina kun vaan mahdollista.
Surullista vaan se ettei koskaan tunnu et oltais sujut. mut eipä omatuntokaan soimaa,kas niin katkeraksi tapaus minut teki.
semmosta täälä
mennä kertomaan tuollaista asiaa. Itse siitä saat käsiä, kun menit kertomaan. Nyt ei varmaan auta muu kuin kunnon lääkitys, niin kyllä se siitä.
ehkä sie saat anteeksi, ehkä et...
miun mies petti minua... annoin anteeksi, molemmilla kerroilla... kuitenkin asiat palaa aina mieleen eri yhteyksissä...ja se sattuu... on aikoja että oon tosi onnellinen mieheni kanssa, mutta on myös sellasia että oon tajuttoman mustasukkanen lähes jokaisesta naisesta... nyt on taas se mustisaika menossa... näinä aikoina en voi täysin luottaa mieheeni ja se syö meiän suhdetta...varsinkin kun toinen niistä naisista lähetti hänelle viestin jossa käski kuuntelemaan anssi kelan sormus-biisin... nainen on varattu...
kärsin tästä tilanteesta, mutta haluan yrittää eteenpäin...
hyvä kun et jaksa elää tiedät mitä sinun on tehtävä HYVÄSTI
Olen pettänyt mieheni luottamuksen. Puhumme asiasta joka päivä. Pohdimme sitä tahoillamme joka päivä. En tiedä muuta keinoa saada luottamusta edes jollekin tasolle takaisin kuin olemalla uskollinen. Pointti on se, että en halua pettää. Haluan olla rehellinen ja uskollinen.
Olen pohtinut paljon sitä, voiko ihminen oppia petoksesta pois ja olen varma siitä, että jos pettäjää sattuu asia yhtä paljon kuin petettävää, muutos tapahtuu. Mua sattuu koko ajan aivan jumalattomasti. Vihaan itseäni koko ajan enemmän ja enemmän. Jos en tässä maailmassa muuta tiedä, mutta sen tiedän etten koskaan petä. Ei enää. Saa riittää. Hävettää!
Miksi ihmiset sitten pettävät? Miksi ei ymmärretä ajoissa missä mennään ja mitkä ovat rajat? Miksei rajoista enää välitetä? Raja pitää olla ehdoton. Mieheni on oikeassa siinä, että jos haluaa harrastaa seksiä useamman kanssa, olkoon sitten sinkkuna. Silloin ei satuta ketään!
On luonnollista, että pettämisestä seuraa katumus. Jos tätä et tuntisi, niin silloin sinulla olisi todella syytä olla huolissasi itsestäsi. Aito katumus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi juuttua itsesääliisi loppuiäksesi. Onko vaimosi antanut sinulle anteeksi? Ehkä teidän pitäsi vielä kerran keskustella tämä lävitse. Anna itsellesi anteeksi ja pyydä vaimoltasi anteeksi - kerro miten tuskallista tämä on ollut sinulle ja yrittäkää yhdessä laittaa tälle tarinalle lopultakin piste. Tärkeintä on kuitenkin se, että virheistä oppii, eikä tee samaa uudestaan.
Anteeksi pyyntö ja sen saaminen voi olla mahdollista mutta unohdus ei vain onnistu. Se epäilyksen siemen jää itämään aina, milloin on seuraava kerta. Ehjäksi sitä kerran rikottua luottamusta vain ei enää saa.
Mieheni petti avioliittomme alussa noin 13 vuotta sitten. Vaikka sanoin antavani anteeksi en vieläkään ole sitä tehnyt ja kun lapsi lähestyy 18 ikä vuotta ja on muuttamassa pois kotoa. Katkeruus tapauksesta kalvaa vieläkin joten taitaa meillä kuitenkin tämän tapausken johdosta tulla ero. Jos 13 vuotta ei riitä sen asian ymmärtämiseen niin tuskin se aika sitä parantaa.
Vieläkin mietin että jäi kiinni kerran, kuinkahan monesta ei sitä ole tehnyt ?
On totta, että unohtaminen on varmasti vaikeaa ja epäilys siitä, että pettäminen ei ollut vain se yksi kerta tulee joskus mieleen. Katkeruus on kuitenkin tauti, joka ei saisi pilata elämää ja sille pitäisi yrittää tehdä jotakin - sen kanssa työskentelyn aloittaminen on kuitenkin sinun oma valintasi. Mikäli pettäminen toistuu sopimisista huolimatta olisin kyllä itsekin valmis lopettamaan suhteen - en minäkään haluaisi jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa johon en voisi luottaa.
En tiedä mikä poikkeus minä olen. Vaimoni petti minua, ei vain ilemstynyt eräänä aamuna kotiin reissuiltaan. Olimme olleet 8 vuotta naimisissa, ja minun mielestäni meillä oli kaikki hyvin, juteltiin, harrastettiin, seksikin sujui. Näin ainakin minä sen koin, ja hänkin sanoi myöhemmin, että hänen oli se tehtävä näin, koska muuten ei olisi päässyt minusta irti !!! Kummallinen selitys, mutta kummaa oli moni muukin asia. No hän oli pettänyt duunikaverinsa kanssa. Hän kertoi sen siinä aika samoihin aikoihin kun katomiseltaan soitteli. Tavattiin, puhuttiin, ja annoin teon anteeksi, koska ajattelin että ihminen kuitenkin tekeen yhden ison virheen kerran elämässään. Sovimme, että asumme hetken erillään, mutta sitten selvisikin hänen muiden työkavereidensa kautta, että saman kanssa muhinointia oli kestänyt jo kaksi vuotta. Ja asumusero käyettiinkin ihan muissa merkeissä kuin hän antoi minulle puhelimessa ymmärtää, eli se duunikaveri oli muuttanut silloisen vaimon luo. No silloin meni vasta se luottamus. Mutta nyt kun asiasta on jo kulunut 2 vuotta, niin olisin valmis ottamaan hänet takaisin, ja alkamaan (ensin tietysti asiat halki jutellen) uudelleen puhtaalta pöydältä, koska meillä kuitenkin synkkasi, ja oltiin sielunystävät kaikinpuolin. Antaisin anteeksi myös senkin takia, että luulen että pettäjä kokee aivan samaa luokkaa olevia tuskia, syyllisyyttä, kuin petety kokee tulleensa verisesti loukatuksi. Kuitenkin hän oli hyvä vaimo. Mutta nyt ne ovat jo naimisissa, aja minun on jatkettava omaa elämääni, mutta anteeksi olen anatnut, joskin anteeksiannollani ei ole kenellekkään mitään merkitystä. Paitsi itselleni voin nostaa hattua, että olen ollut niin kypsä persoona, että olen kyennyt antamaan todella loukkaavan teon anteeksi.
Olet kaikin puolin hieno ihminen!
Muuta en osaa sanoa.
Olin itselle vihainen etten pysty pettämistä toiselle antamaan lopullisesti anteeksi.
Nyt annan itselle anteeksi sen etten koskaan voi sitä antaa anteeksi toiselle. Tiedän että katkeruus pilaa meidän liiton ja siksi sille pitää tehdä jotain. Aikaisemmin en halunut erota lasten vuoksi, nyt sekin este poistuu kun nuorin muuttaa pois kotoa.
Edessä on siis lopultakin ero, tuntuu hienolta ja vapauttavalta kun ei tarvitse yrittää väkisin. Lapset eivät enää tarvitse meitä yhdessä, elävät omaa elämää. Ero järjestelyt on jo pitkällä, pitäisi kait tuota ukkoa jossakin vaiheessa informoida. Heti uuden vuoden jälkeen muutan pois, osan tavaroista olen jo pakanut piiloon varastoon.
Kiitokset, olitkin sitten ensimmäinen ihminen joka lausui asiasta jotain lämmintä koko tänä aikana, ei nimittäin ole ollut edes ketään jolle puhua koko aikana, tuo lämmitti mieltä. Ja ihan rehellisesti ottaen, olisi minulla ollut monen monituista tapaa asiaan suhtautua, viha ja katkeruus etc. Mutta valitsin tämän kasvattavimman polun, koska tiesin, että sen tien päässä voi rehellisesti katsoa peiliin kun omat asiat on itselleen selvittänyt ihan itsekseen ja vihaamatta. Harmittaa vaan se valtava määrä kysymysmerkkejä mielessä joihin ne saa koskaan vastausta, ja se ihmettely kuinka lähin ihminen voi kääntää takkinsa noin rajusti ja selittelemättä. Kuitenkin luottamus oli suhteemme peruskivi, alusta lähtien se tehtiin selväksi, mutta minkäs teet, toi oli hänen valintansa, mutta kyllä se repi ja syvältä silloin.
Tunnuit kivalta, nimimerkkiä myöten, joten jos kaipaat mailiseuraa niin laita tulemaan [email protected]
Päätös on kova, mutta lienet yrittänyt jo pitkään, eikä katkeruudella tietenkään kannata pilata loppuelämäänsä. Luottamusta on tosi vaikea rakentaa uudestaan ellei ole erityisen motivoitunut - toivon sinulle voimia ensi vuodelle - joudut kyllä todennäköisesti vielä miettimään myöhemmin oliko päätöksesi oikea.
näiden katuvien juttuja on todella säälittävää lukea. missä järki oli silloin kun sitä olisi tarvittu? sillä hetkellä kun pettää. ajattelee vain ja ainoastaan itseään. sitten kun on tullut tehtyä mitä tehtyä, niin aletaan kieriin itsesäälissä anteeksiantoa. ja sekin tosin useimmiten vain siinä tapauksessa jos on ollut niin idiootti että on kertonut pettäneensä taikka jäänyt kiinni.
niinkuin asia petettyä helpottaisi kuulla kuinka pettävä osapuoli kärsii. kuunnella tarinaa kuinka tyhmä ajattelematon ym ym on ollut kun niin kävi. kantakoon vastuunsa sen jälkeen ja pakatkoon tavaransa. pettäjä ei ansaitse ketään! ja vähiten sääliä!
tällä hetkellä elän pettäjän kanssa. asia pyörii päivästä päivään mielessä. nyt siitä on 2kk aikaa ja vieläkin ja voimakkaammin asia vaivaa.
kun asia selvisi(jäi kiinni). se vei kuvainnollisesti jalat pois alta. vielä rakasti vaikka sai selville asian. siitä hetkestä rakkaus on alkanut hiipumaan. nyt kun katson "rakastani", uusin silmin. niillä silmillä missä viha pettymys katkeruus on saanut tehdä työtään 2kk ajan, näen oksettavan halveksittavan pettäjän. aivan eri ihmisen johon rakastuin. sanotaan että aika parantaa, ja puhutaan anteeksiannosta. joku raja anteeksiannollekin on, ja aika ei anna rauhaa. nyt kun kuulen kuinka pahoillansa puolisoni on. kuinka on oppinut virheistään ja kuinka rakastaa eikä koskaan enään halua samaa virhettä tehdä. en vaan pysty enään niihin sanoihin uskomaan. miten uskoa valehtelijaan kun luottamus on mennyt?
niinkuin joku viisas mies on parisuhteesta sanonut. "nykyään ihmiset luulevat parisuhteen tarkoittavan paria suhdetta". näin se taitaa usein olla. sääli...
Rakkaus on pitkämielinen
rakkaus on lempeä
rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei käyttäydy sopimattomasti...
Kaiken se kestää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se antaa anteeksi. Rakkaus ei koskaan kuole meidän välillä Ben.