Nyt alkavat hyvät neuvot olla tarpeen!
Suhdettamme on kestänyt kohta kaksi vuotta ja minua vaivaa - suorastaan piinaa - kumppanini (omasta mielestäni) varsin persoonallinen siisteyskulttuuri.
Ottaessaan ruokaa, välipalaa tms. kaapista, jättää hän lähes poikkeuksetta lautaset, lasit ym. pöydälle. Myös vaatteet jäävät täsmälleen siihen paikkaan, jonne ne sattuvat kulloinkin tipahtamaan - yleensä toki kuitenkin tuolille, mutta siinä voi olla helposti toistakymmentä vaatepartta suloisessa sekamelskassa päiväkausia.
Vaatekaappi on kyllä olemassa.
Ruoanlaiton jälkeen hän jättää tiskipöydän putsaamatta: jauhopussit, sipulinkuoret, leikkuutähteet, maustepurkit... just name it - kaikki jäävät laittamatta takaisin paikoilleen.
Pöydän pyyhkiminen on - kuinkapas muutenkaan - lähes harvinainen manööveri.
Kenkien paikka on eteisessä ulko-oven edessä kävelyreitin keskellä. Siihen ne vaan jämähtävät. Omat kenkäni pidän niille varatulla normaalilla paikalla vaatenaulakon alla.
En itsekään ole mikään siivousfriikki, mutta mielestäni kerran kahdessa viikossa tapahtuva imurointi/lattioiden huitaisu mopilla ei ole liioittelua. Olen kuitenkin saanut kuulla, että se on turhanpäiväistä putsaamista. Arvannet, kumpi meistä tämän(kin) siivoamisen hoitaa...
Ellen puhdistaisi vessaa aika ajoin (kerran kuukaudessa, mikä on mielestäni aika harvoin...), olisi se hirvityskunnossa. Tyynynpäällisiä ja lakanoitakaan ei näköjään tarvitse vaihtaa kuin parin kuukauden välein...
Kumppanini lapsuuden kotitausta selittää osaltaan hänen nykyistä käyttäytymistä eli hänen vanhempansa koti on ajoittain lähes kaaosmaisessa tilassa. Ymmärrän kyllä, että jos ihminen tottuu sellaiseen lapsesta saakka, on hänen aika vaikea muuttaa käsitystään siisteyskykymyksestä. Onko minun siis vain alistuttava tähän tosiasiaan ja huolehtia itse näistä jutuista vai onko minulla kaikesta huolimatta oikeus toivoa häneltä aktiivisempaa osallistumista kodin siisteyteen? Ja jos on, niin millä ihmeen keinolla saan hänet mukaan? Oma näkemykseni on, että nämä kaikki edellä mainitsemani jutut ovat yhteisiä asioita, joita kumpikin hoitaa.
Kommenteista kiitollisena :)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on meilläkin, kaaos! Vasta nakutettiin seinään kymmenen isoa irto naulakkoa ja miehen takki roikkuu silti keittiön tuolin karmilla. Kengät keskellä eteistä vaikka meillä on iso ja tilava kenkäkaappi. Vaatii kuulemma liikaa ponnistusta nostaa ne hyllylle.Keittiön ja makuuhuoneen kaapinovet jokainen jää auki ja vedettävä roskakori ulos apposen auki.
Minullakin oli pää räjähtää kunnes rupesin itsekin laiskaksi. Jätän likaiset astiat olohuoneen pöydälle, tyhjät limppari ja vesioullot sekä lehdet ja vaatteet lattialle puolisoni vaatteiden viereen.
Johan alkoi rähinä ja sähinä kun on niin sekaista. Nykyään kaapinovi menee kiinni viimeistään pyynnöstä ja minäkin laitan vastavuoroisesti likaiset astiani pesukoneeseen.
Jos ei äly riitä niin täytyy ehdollistaa :) Onnea oppituntiin.
ja järjestelemättä. Meillä se ainakin auttoin.
Eli niinkuin edellinenkin kirjoitti... elä sinäkin "huolettomasti" jätä keittiö sekaisin ja astia lojumaan... vaatteesi mihin sattuu yms.
mieheni rupesi huomauttelemaan minulle kun en ollut siivonnut keittiöstä jälkiäni ja vaatteeni oli sohvalla tiellä... sitten hän "hoksasi" itsekkin että hän oli tehnyt ihan samoin.
Meillä mies oli tottunut siihen kotonaan että mitään jälkiä ei tarvinnut itse siivota vaan äiti teki sen. Minun kanssa hän yritti elää samoin... mutta eipäs onnistunut.
Hui kauhistus, vessan puhdistus kerran kuussa! Mä siivoan vessan keskimäärin kahdesti viikossa. Sehän saattaa mennä jo päivässä ihan sotkuiseksi, jos ei jokainen siivoa jälkiään. Siis esim. puhdista vessaharjalla pönttöä tms.
kaikinpuolin valitettava tilanne, mutta sun on taottava kumppanisi päähän hiuna jatuksia siivoamisesta. Se ei taida auttaa, että jätät siivoomatta, jos ei kumppani siltikään siivoa. Hyvä periaate on se, että jokainen siivoaa omat sotkunsa ja heti, kun se sotku on tehty. Toimii meillä. Meillä kyllä myös siivotaan yhdessä.
Ystävättäreni mies jätti aina likaisert sukat lojumaan lattialle, ensin ystävättäreni pesi ne palloina ja ojensi myös samanlaisina palloina takaisin jolloin mies alkoi oikomaan ne, muttei vieläkään vienyt likapyykkiin.
Seuraavaksi ystävättäreni alkoi naulaamaan sukkia lattiaan jolloin mies oppi viemään ne likapyykkikoriin.
Kätevää, eikö totta! :-)
Näköjään kaikissa näissä viesteissä viitataan miespuolisen elävän sotkuisuuteen.
Meilläpä homma sattuu olemaan juuri päinvastoin eli nainen on se sottapytty (ensimmäisen viestin asiat menee tismalleen noin).
Arvatkaapa vaan vituttaako, kun miettii että n.99% naisista laskisi alleen jos kumppanina olisi tällainen siisti mies! Nyt saa vain kuunnella pään aukomista siitä "kun pitää olla paikat siistinä".
Ja olenko kokeillut siivoamattajättämis taktiikkaa? Kyllä - ei mitään vaikutusta, paskaa kertyi vaan moninkertaisesti, kunnes kyllästyin ja siivosin...
Tiedän, se on turhauttavaa siistille osapuolelle, oli se sottapytty sitten mies tai nainen.
Ehkä koirankouluttajilta vois saada hyviä vinkkejä. Siis oppiihan koirakin tekemään ulos, olemaan riehumatta, järsimättä kenkiä, kaukosäätimiä, sun muita kodin tavaroita, lisäksi koira oppii noutamaan ja ja.. Koirakaan ei opi jos sille vain puhuu, koska se ei ymmärrä kieltä, joillekin ihmisille on yhtä turha puhua.
Eli tämä ensimmäinen viesti tuntuu todella tutulta. On muutenkin sellainen tunne kuin eläisi kahden lapsen kanssa, meillä on poika 2,6v. Jopa poikakin on siistimpi kuin vaimoni. Kun vaimo käy keittiössä niin en oikein enään edes uskalla mennä sinne, ainakaan selvinpäin, tämän jälkeen.
Olen sitä mieltä, että kotoa tuo kaikki lähtee. Jos meillä kotona jätti vaikka sängyn petaamatta niin oli mahdollista, että sänky löytyi kotiin tullessa hangesta. Siivota piti kerran viikossa, siis pijeksää matot ja vuodevaatteet pihalla, imuroida, pyyhkiä pölyt ja luututa. Jos keittiössä jotain värkkäs oli se aina siivottava.
Arvatkaapa tuleeko appilassa käytyä kovin mielellään? Ne jättää kaiken kuin paskan perseestä. Joka paikka sekaisin ja niil on vielä koiraki.
Ei meidän suhde oikein muutenkaan toimi, kun akka haluaa vain bailata ja elää "menetettyä nuoruuttaan" uudelleen. Jos tässä maassa nuo sossun tantat eivät pelaisi lasta aina äidille niin jättäsin akan elämään sitä omaa huoletonta elämäänsä. Pelkään vain pojan kasvavan vastuuttomaksi sottapytyksi äitinsä helmoissa. Väittää vielä olevansa vahva nainen. Se ole muuta ku laiska ja ilkeä. Lapsen kanssa menee aina tappeluksi kaikki asiat kun lapsi ei usko tätä "vahvaa naista" millään.