Hyvä esimerkki: kun olin ala-asteella 90-luvulla, tuntui että Martti Ahtisaaren yksi presidenttikausi tuntui ikuisuudelta. Yhden vuoden kuluminen tuntui todella pitkältä ajalta ja jotenkin "mystiseltä". 2000-luvun alkupuolella päätin peruskouluni ja siitä lähtien Tarja Halosen kaksi presidenttikautta ovat menneet kuin yhdessä hujauksessa, varsinkin tämä jälkimmäinen.
Kummastakohan se johtuu; lapsena luulee ajan kuluvan hitaammin vai vanhempana luulee ajan kuluvan nopeammin? Oli miten oli, vituttaa tämä ajankulku, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluu hukkaan ja meikäläinen vain asustelee yksin. Nuorempana luulin että ikävuodet 20-30 tuntuu pitkältä ajalta, no nyt ollaan jo puolet siitä eletty.. enää viitisen vuotta ja alan olemaan ihan oikeasti ikääntyneempi aikuinen ja siitä eteenpäin aletaan olla jo ihan oikeasti "vanhoja aikuisia".. yksi syy yksinoloon on täysin mun, mitäs en laita nettiin ilmoitusta ja tapaa naisia... se oliskin ainoa keino koska kaveripiiri on tosi pieni että sitä kautta ketään tapais enkä osaa jauhaa pinnallista roskaa ja sosiaaliseerata jotta keräisiin kavereita joka paikasta minne meneekin, ei ne ihmiset mua huoliskaan enkä mäkään kyl niiden seuraa kauaa jaksais... toisaalta oon aika varma että joutusin etsimään oikeaa naista monta vuotta ellei lottovoitto-onnea olis, sen verran harvoin missään törmää naisiin jotka vaikutais edes puoliks samalta ku minä.
Kummastakohan se johtuu; lapsena luulee ajan kuluvan hitaammin vai vanhempana luulee ajan kuluvan nopeammin? Oli miten oli, vituttaa tämä ajankulku, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluu hukkaan ja meikäläinen vain asustelee yksin. Nuorempana luulin että ikävuodet 20-30 tuntuu pitkältä ajalta, no nyt ollaan jo puolet siitä eletty.. enää viitisen vuotta ja alan olemaan ihan oikeasti ikääntyneempi aikuinen ja siitä eteenpäin aletaan olla jo ihan oikeasti "vanhoja aikuisia".. yksi syy yksinoloon on täysin mun, mitäs en laita nettiin ilmoitusta ja tapaa naisia... se oliskin ainoa keino koska kaveripiiri on tosi pieni että sitä kautta ketään tapais enkä osaa jauhaa pinnallista roskaa ja sosiaaliseerata jotta keräisiin kavereita joka paikasta minne meneekin, ei ne ihmiset mua huoliskaan enkä mäkään kyl niiden seuraa kauaa jaksais... toisaalta oon aika varma että joutusin etsimään oikeaa naista monta vuotta ellei lottovoitto-onnea olis, sen verran harvoin missään törmää naisiin jotka vaikutais edes puoliks samalta ku minä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
(niin kuin lapsi on aina) on oikeasti tylsää ja aika kuluu hitaasti. Myös tyhmien aikuisten aika kuluu hitaasti. He valittavat kuinka tylsää on ja ovat ahdistuneita.
Me muut taas huomaamme että aika kuluu todella nopeasti ja tie vanhuuteen, haudalle ja multiin onkin lyhempi kuin arvaammekaan.
Lyhyttä elämää ei ainakaan kannata käyttää turhan murehtimiseen.
lapsia tyhmiksi. Ainakin mun lapseni on tosi älykäs. Fiksumpi kuin moni aikuinen!
"lapsia tyhmiksi. Ainakin mun lapseni on tosi älykäs. Fiksumpi kuin moni aikuinen!"
Öööö... Ehkäpä sillä oikeudella, että meistä jokainen on joskus ollut lapsi, ja pystyy puhumaan VÄHINTÄÄN omasta puolestaan. Sinä et ilmeisesti järjen jättiläinen ole...
...minun mielestäni usein paljon fiksumpia kuin aikuiset. Varsinkin USAssa tämä korostuu.
Minä ainakin olin älykäs lapsi kaikilla tavoilla ja muodostin 12-vuotiaana poliittisia mielipiteitä jotka ovat edelleen samoja. Lasten älyä ei ole mitään syytä vähätellä.
Kyllä se harmittaa, ajan kulku. Varsinkin naista, jolle aika tekee enemmän rajoituksia kuin miehelle.
Yksi tapa saada lisää aikaa tai saada tunne lisääntyneestä ajasta on mahdollisuuksien mukaan istua alas ja alkaa tuijottaa kelloa. Menee hitaasti aika tällä tavalla.
naiselle? Jos meinaat lasten hankkimista sama juttu se on miehillä, mitä vanhempana tulee isäksi, sitä suurempi on todennäköisyys lapsen kehitysvammaisuudelle tai muille vioille.
Juuri lapsia tarkoitin.
Joka tapauksessa mies voi saada lapsen huomattavasti vanhempana kuin vastaavan ikäinen nainen. Tämä on teoreettinen lähtökohta.
Jos mies on kovin vanha, lapsi voi ehkä olla vammainen (en tiedä tutkimustietoa tästä isän iän vaikutuksesta).
Joillekin lapsen saaminen on kuitenkin niin itseisarvoisen tärkeää, että tekevät, vaikka olisikin tiettyjä riskejä olemassa.
Olen 20 eli kohta jo vanhus. Ei yhtään seurustelusuhdetta tai edes suudelmaa takana, seksiä en edes kaipaa. Vituttaa ja tuntuu että aika menee hukkaan :/
Lapsena aika tottakai tuntui menevän hitaasti, koska esim. 10-vuotiaalle yhden vuoden kuluminen on yhtä pitkä aika kuin 10% hänen siihenastisesta elämästään. Mitä pidemmän ajan on jo elänyt, sitä lyhyemmältä kuluva vuosi tuntuu suhteessa jo elettyyn elämään.
Tämä on tosi ahdistavaa ja pelkään että kohta olen jo nelikymppinen ikisinkku ilman toivoakaan rakkauden löytämisestä tässä elämässä, varsinkin kun minäkin olen niin erilainen ihminen että tosi harva edes hyväksyisi minua mihinkään suhteeseen, mutta toisaalta lohduttaudun sillä että on monia muunlaisia elämyksiä ja tavoitteita joita voi hyvin toteuttaa sitten nelikymppisenä kun ei ole mitään muuta kuin aikaa ja rahaa.
OLen nelikymppinen ikisinkku. Vähän siis hymyilyttää, toisina päivinä suututtaa, kun nimenomaan tällä palstalla tosi nuoret eli sinunikäiset voivottelevat, että koko elämä on ohi.
Voin lohduttaa, että tässä iässä ei ole sen enempää rahaa kuin aikaakaan.
Tätimäisesti voin myös todeta, että mikäli noin lapsena vielä pilaat elämäsi surkuttelemalla nykyhetkeä ja ajan kulumista, on aivan varmaa, että elämäsi kurjaa onkin. Sinulla kun on vielä aikaa ja vaikka mitä mahdollisuuksia, itsestäsi riippuen ja ennen kaikkea asenteestasi.
Kyllähän se harmittaa.