Eli siis. Alan olla siinä pisteessä että en löydä itsestäni hyviä piirteitä siinä mielessä että minusta koskaan tulisi sellaista tyyppiä joka on rakkauden arvoinen. En ole kamaluus, olen vain tylsä ja vitunmoisessa solmussa tunteellisesti ja tuhoan suhteeni ennenkuin ne ovat alkaneetkaan hajoilullani, itsesäälilläni ja saamattomuudellani.
Olen viimeiset viikot läpikäynyt elämääni ja toimintatapojani ja miettinyt voinko muuttua ja miten. Kävin läpi erilaisia tilanteita - jopa sellaisen että tapaan ns. "täydellisen naisen" joka haluaa minut. Silloinkaan en pystyisi ottamaan epävarmuudessani ja toivottomuudessani vastaan tarjottua. Peläten että minua petetään tai että se on vain ohimenevä vaihe ja kohta saan pettyä.
Olen päättänyt lopettaa olemasta minä, sikäli kuin se koskee itseäni tai (positiivisesti) itsekkäitä pyrkimyksiä. Siinä ei ole enää mitään mieltä.
Joten nyt elämäni ei sisällä unelmia. Olen tyhjä, tulevaisuuteni on tyhjiä sivuja enkä aio kirjoittaa sinne enää omia toiveitani tai halujani.
Kuinka tästä eteenpäin palvelen hyvää parhaiten? Mitä minun tulisi tehdä, mihin suunnata, mitä oppia ja miten toimia että tuleva olemiseni aiheuttaa mahdollisimman paljon hyvää ympäristölleni? Itsestäni en välitä niinkään - käsitän itseni nyt enemmän työkaluna jota lähinnä huolletaan. En yksilönä jolla on jotain "suurempia tarpeita" - toteutukoot ne tarpeet nyt toista kautta. Omistautumalla jollekin muulle kuin itselle.
Miten teen parhaiten? Nyt olen ihan oikeasti neuvoton.
Olen viimeiset viikot läpikäynyt elämääni ja toimintatapojani ja miettinyt voinko muuttua ja miten. Kävin läpi erilaisia tilanteita - jopa sellaisen että tapaan ns. "täydellisen naisen" joka haluaa minut. Silloinkaan en pystyisi ottamaan epävarmuudessani ja toivottomuudessani vastaan tarjottua. Peläten että minua petetään tai että se on vain ohimenevä vaihe ja kohta saan pettyä.
Olen päättänyt lopettaa olemasta minä, sikäli kuin se koskee itseäni tai (positiivisesti) itsekkäitä pyrkimyksiä. Siinä ei ole enää mitään mieltä.
Joten nyt elämäni ei sisällä unelmia. Olen tyhjä, tulevaisuuteni on tyhjiä sivuja enkä aio kirjoittaa sinne enää omia toiveitani tai halujani.
Kuinka tästä eteenpäin palvelen hyvää parhaiten? Mitä minun tulisi tehdä, mihin suunnata, mitä oppia ja miten toimia että tuleva olemiseni aiheuttaa mahdollisimman paljon hyvää ympäristölleni? Itsestäni en välitä niinkään - käsitän itseni nyt enemmän työkaluna jota lähinnä huolletaan. En yksilönä jolla on jotain "suurempia tarpeita" - toteutukoot ne tarpeet nyt toista kautta. Omistautumalla jollekin muulle kuin itselle.
Miten teen parhaiten? Nyt olen ihan oikeasti neuvoton.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Teet hyvää muille ihmisille. Eli olet ystävällinen ja sanot heille hyviä asioita. Hyvyys leviää niin. Sinänsä ihan mielenkiintoista ja kunnioitettavaa, että olet itsetutkiskelun jälkeen päätynyt tällaiseen aika harvinaiseen ratkaisuun eli palvelemaan muita ihmisiä. Siinä on mielestäni ideaa. Itsekkyyshän vain lisää itsekkyyttä ja ennen kaikkea omaa pahaa oloa.
Jos nyt ollenkaan ymmärsin aikomuksiasi oikein.
En jaksa enää haluta itselleni asioita joita en kuitenkaan saa tai jos saankin niin en osaa olla niiden arvoinen, se on pohdiskeluni lopputulos.
Koska en voi saavuttaa missään tapauksessa sitä mitä yksilönä haluan voin vain valita että käyttäydynkö tämän jälkeen passivisesti vai aktiivisesti. Haluan olla aktiivinen - ahdistun passiivisuudesta. Sitten on valinta että ollakko rakentava vai tuhoava? Valitsen rakentavuuden. Ehkä se on johdosta siitä että olen saanut jonkinlaisen eettisen pohjan toiselta vanhemmaltani ja uskon siihen että asiat voivat olla paremmin. Tunnen myös hyvää oloa auttamisesta silloin kun sitä olen jaksanut "yksilönä" tehdä. Joten on luontevaa koittaa tehdä jotain hyvää.
Tuo olla ystävällinen ja avulias on kai alku. Mutta luulempahan että siinä ei ole kaikki. Kouluttaako joku punainen risti työntekijöitä vaikkapa kehitysmaihin ja millaisia vaatimuksia sellaiseen toimintaan osallistuvalla on? Vai tarviiko olla valmis koulutus - ajattelin että jos tarvitaan jonkin alan ammattilaista jossainpäin maailmaa kovin kipeästi eikä kukaan halua tai tahdo mennä sinne syystä tai toisesta niin voisin yrittää hankkia sellaisen koulutuksen ja mennä paikan päälle auttamaan. Nyt siihen on tilaisuus koska en koe että minulla on sinänsä henkilökohtaisesti hävittävää ja voin lähteä hyvinkin ankeisiin oloihin tekemään hyvää työtä. Nyt vain on suunta hukassa koska tää on mulle aikalailla vieras aihe koska olen elänyt suht normaalia elämää ennen tätä...
Kukahan tietäisi mitä kannattaa nyt tehdä?
Itsekin olen joskus ajatellut heittäytyä marttyyriksi. Olisihan se hienoa olla jalo, mutta väärin ymmärretty ja syrjitty, mutta silti säilyttäisi yltiöhyvän ulkokuoren.
Jos joku naikkonen tulisi läpsäsemään poskelle, niin kääntäisin toisenkin posken, näin todistaen vallitsevan maailmantilan, jonka takia itsestä tuli marttyyri. Mutta siltikin antaa sen ilon sille naikkoselle - tehdä hänet edes hetkeksi onnelliseksi olemalla hänen nyrkkeilysäkkinään. Sama juttu voidaan tietysti tehdä helpommin henkisesti loukkaamalla.
Mutta saa olla melko äijä, että kestää sen yhden naikkosen lisäksi tuhat muuta, ja vielä toisen tuhannen sen jälkeen.
Vähän negatiivinen mielestäni tuo viestisi aloittajalle. Kun paljon huonomminkin hän voisi päättää suunnata voimansa. Toki hänellä olisi ehkä tekemistä itsensä kunnioituksen ja tunteidensa tunnistamisen ja selvittämisen kanssa, mutta tuo ratkaisu auttaa muita on ehkä parasta mihin hänen tilanteessaan nyt voi tehdä. Ehkä hän joskus vielä löytää itsensäkin ja sitä kautta uusia tavoitteita elämälle, mutta tällä hetkellä hänen pyrkimyksessään auttaa muita ei ole yhtikäs mitään vikaa. Se voi tuoda sisältöä hänelle itselleen samalla kun auttaa myös muita. Mitäs muuta ehkä edes maailmaan tarvitaan?