Lihan himo saa ihmiset pettämään. Jos tarkemmin asiaa olette pohtineet niin se vain menee. Taustalla on myös himon lisäksi heikko itsekuri. Ei pystytä kieltäytymään himolta. Eli täysin korvien välissä oleva juttu joka on hallittavissa itsekurilla. Tietysti suhteen ongelmat altistavat uskottomuuteen ja helpommin päästetään homma käsistä. Hoitakaa myös suhteenne ongelmat kuntoon, se voi auttaa asiaan.
Se pärjää jollla on itsekuri kunnossa ja elämässä oikeaa sisältöä.
Se pärjää jollla on itsekuri kunnossa ja elämässä oikeaa sisältöä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
läheskään aina. Ihminen on psykofyysinen paketti. Kun on kysymys parisuhteesta, ei suhdetta voi hoitaa yksin kuntoon. Vaikka kuinka haluaisi. Itse työskentelin exparisuhteeni kanssa vuosia ja odotin parempaa. Että exällä vihdoin jäisi aikaa minulle ja lapsille. Hänellä oli omakutoisia talous- ym ongelmia. Myöhemmässä vaiheessa mielenterveysongelmia.
Koska ex oli/on hyvä manipuloimaan ja puhumaan, uskoin ihan tosissani hänen puheisiin. En saanut yhdessä yössä herätystä "voi vitsi, ei tämä suhteemme kehity koskaan" vaan se tuli vähän kerrallaan. Oikeastaan pikkuriikkisen kerrallaan. Sitten kun olin valmis eroon, niin ex sairastui (sekä henkisesti että fyysisesti). Oma isäni kuoli. En voinut muuta kuin ajatella eroa. Jonkinajan päästä tapasin toisen miehen, jonka kanssa aloin rinnakkaissuhteen. Sain viimeinkin suhteen, jossa on sisältöä! Ero sai odottaa vielä. Piti järjestellä omat, lasten ja exän asioita. Niin, myös exän... Monet sanoivat, ettei pidä huolehtia exän asioista - hän on aikuinen ihminen, selviytyköön yksin. Näinhän se periaatteessa onkin. Mutta ex oli sairas eikä hänellä ollut yhtäkään ystävää, ei edes kaveria. En todellakaan hennonnut jättää häntä pulaan asioisssa, joissa voin auttaa.
Minulla oli ennen tuota rinnakkaissuhdetta (joka nyt on vakisuhteeni, ollut jo pitkään) pari lyhyempää suhdetta. Ihan yhdenyön suhteita ne eiväty olleet eikä kahdenkaan ;). Tai oikeastaan eivät olleet pelkkiä seksisuhteita. Niiden avulla tein kuitenkin tilinpäätöstä exliitostani. Silloin vasta tajusin, ettei exsuhteessa ollut sisältöä, vuosiin. Sitä on muuten pirun vaikea tunnustaa. Tuolloin myös keksin millaisen miehen kanssa viihtyisin ja mitä oikeastaan parisuhteelta odotan. Ne muuten olivat melko samanlaisia kuin reilu 20 v sitten, kun tapasin exmieheni. Yhdessä kohdassa vain erehdyin täysin. Jos itsellä on jokin intohimoinen harrastus - mikä vain - niin siinä tapauksessa puolison pitäisi olla vähintään innostunut samasta asiasta. Parasta on, jos se on myös hänen intohimonsa.
Minut uskottomuuteen ajoi liittomme henkinen tyhjyys, makuukamarielämä meillä oli täysin kunnossa. Avioliittomme oli siis "pelkkä" seksisuhde, mutta 16 vuotisen suhteemme aikana en kuitenkaan ollut koskaan tuntenut läheisyyttä sen ihmisen kanssa, millään tasolla. Puoliso kaikkien yhteisten vuosien jälkeenkin oli vielä aivan vieras ja etäinen, kunnes sitten jostain tyhjästä tupsahti mies, josta tuli läheinen silmänräpäyksessä. Puolesta sanasta ymmärsimme toisiamme heti, minusta tuntui kuin olisin vihdoinkin tullut kotiin. Toki tuollainen tunne oli, ja yhä edelleen hyvin hämmentävää.. Mitään fyysistä tämän ihmisen kanssa ei tapahtunut, ennenkuin oma eroni oli selvä.
sankari olet, isolla ässällä. 16 vuotta naimisissa ilman henkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, en jaksa ymmärtää miksi. Pahemmin ei voisi antaa vuosien lipua ohi. Miksi menit aikoinasi naimisiin, äitikö käski?
pettämiseen ajaa. Heikko ego. Tarve saada tulla hyväksytyksi edes jollain elämän saralla. Luuserien hommaa. Suhteen ongelmien yli karautetaan keskustelemalla tai lopettamalla suhde, pettämiselle ei ole mitään tarvetta. Terveen itsetunnon omaava ihminen kykenee myöntämään jopa epäonnistumisensa parisuhteessa ja pistämään hopeat jakoon, ilman alistumista pettämiseen.