Rakkaus pukesi kukkaan v. 2005. Hän halusi mun kanssa perheen mutta mä olin vasta selviämässä entisestä vaikeasta suhteesta (ex mies oli siinä väkivaltainen) ja sairastin sen takia masennusta ja tämä elämäni mies sitten koki todellista dissaamista koska kun huomio meni mun paranemiseen ja hän meni nettiin ja etsi sieltä naisia jotka kehuvat häntä sillä minä olin todellinen paskapää itse masennuksessani, siis olin ollut ilman rakkautta varmaan 8 vuotta siinä entisessä, ex mies entisessä suhteessa teki mulle tosi paljon pahaa, ei turvaa vaan pelkkää vuoristorataa. No, tämä mies jota rakastan koko sydämestäni, sanoi ettei tästä meidän suhteesta taida tulla mitään. Ja sitten meidän suhde loppui juuri ennen vuotta 2008. Se oli kriisiaikaa 4 kk ennen loppua kun sain tietää nettijutuista, masennuin uudelleen ja tulin tosi vihaiseksi koska olin luottanut häneen vaikka ehkä alitajuisesti aistin ettei hän ollut aina onnellinen. Hän palasi elämääni vielä puolisen vuotta myöhemmin mutta ei sitten enää uskonut suhteeseemme ja meni pois. Mutta yhden yön kun oli luonani, hän nauroi unissaan koska oli onnellinen mun luona. Silti meni pois, vaikka hän nyt puhuu kuinka kaipaa jne. Ja että häntä arveluttaa onnistuisiko suhde. Vaikka on uudessa suhteessa. Sellaista tunnetta joka meillä oli, ei ole missään. Mä tiedän että me ollaan ne oikeat, mutta me ei saatu ns. puhdasta alkua. ;(
Mies ei pystynyt/halunnut sitä antaa. Sanoi nyt valinneensa helpomman tien. Se ei siis välttämättä ole se oikea.
Mä tiedän että me kuulutaan yhteen (sen vaan tuntee) mutta mun keinot on aika vähäiset. Mä olen rehellisesti koko ajan sanonut että hän on se yksi ja ainut. Olen kertonut ikävästä ja hän vastaa tunteisiin kyllä ja huolehtii minusta ja on lämmin ihminen. Mutta ei uskalla enää katsoa mitä voisi olla koska pelkää sitä vaikeutta. Mutta minä olen parantunut ja osaisin rakastaa nyt paremmin kuin väkivaltaisen miehen jälkeen. Pelkkä kosketuskin sai minut kavahtamaan ihmistä ja suojelemaan itseäni. Väkivaltaisen suhteen kyhäämä muuri mureni elämäni miehen kanssa pala palalta mutta menetin sen jota eniten rakastan. Uskotteko miten mietin että mikä tarkoitus oli menettää hänet? En ymmärrä. Miksi hän tuli elämääni juuri silloin kun en osannut rakastaa? Juuri silloin kun olin kateissa itseltänikin? Ja nyt mies sanoo että hänellä on nyt nainen joka osaa rakastaa. Arvatkaa miten pahalta tuo tuntuu? Eikö mies ymmärrä mitä kävin silloin läpi? ;(
Siis jos joku vaan osaa auttaa että kannattaako itkeä miehen perään joka kohteli minua aina kauniisti mutta haki masennukseni ja ailahtelevuuteni vuoksi itsetunnolleen nostetta muilta naisilta koska minä en pystynyt kunnon suhteeseen? Toisaalta ymmärrän häntäkin.
Mä vaan koen että me oltais ansaittu uusi alku. Mutta sitä ei koskaan tullut. Tunteet jäi ja ne on siellä aina! Sen tietää.. ;(
Mies saa nyt rakkautta jota kaipaa, huomiota joka on hänelle tärkeää, toki jokaiselle. Olen onnellinen jos hän on onnellinen. Mutta mietin miksi en saisi olla siinä nyt itse rakastamassa häntä kun siihen pystyisin? En saanut sitä mahdollisuutta.. ;(
Mikä tarkoitus tällä kaikella on? En ymmärrä.
Onko se vain niin että jos mies haluaa hän ottaa sitten yhteyttä ja mitään muuta en voi tehdä? Eikö rakkaus olisi voittanut tämän esteen? En minä tahallani masennuksessa paha ollut, väkivalta tuhoaa ihmistä. En ollut sen jälkeen ok. Mutta nyt olen. Ja olen ilman häntä jolle sydämeni kuuluu.
En halua seurustella vaikka miehet ovat osoittaneet kiinnostusta, koska sydämessäni on vain tämä yksi ja ainut. En halua ketään.
Miten lopettaa rakkaus sydämestä jonka tietää että olisi pitänyt saada elää ja olla? Miten tukahduttaa tunteet?
Pitääkö ajatella niin että jos mies olisi rakastanut, hän olisi tullut takaisin ja antanut meille vielä sen yhden mahdollisuuden puhtaalta pöydältä? Että hän olisi ollut siihen niin rohkea?
Surettaa elää kun tietää että on olemassa ihminen joka sai minut tuntemaan että elämällä on tarkoitus ja että siellä missä oli hän, oli kotini. Mitään muuta en olisi tarvinnut kuin hänet. ;(
Mies ei pystynyt/halunnut sitä antaa. Sanoi nyt valinneensa helpomman tien. Se ei siis välttämättä ole se oikea.
Mä tiedän että me kuulutaan yhteen (sen vaan tuntee) mutta mun keinot on aika vähäiset. Mä olen rehellisesti koko ajan sanonut että hän on se yksi ja ainut. Olen kertonut ikävästä ja hän vastaa tunteisiin kyllä ja huolehtii minusta ja on lämmin ihminen. Mutta ei uskalla enää katsoa mitä voisi olla koska pelkää sitä vaikeutta. Mutta minä olen parantunut ja osaisin rakastaa nyt paremmin kuin väkivaltaisen miehen jälkeen. Pelkkä kosketuskin sai minut kavahtamaan ihmistä ja suojelemaan itseäni. Väkivaltaisen suhteen kyhäämä muuri mureni elämäni miehen kanssa pala palalta mutta menetin sen jota eniten rakastan. Uskotteko miten mietin että mikä tarkoitus oli menettää hänet? En ymmärrä. Miksi hän tuli elämääni juuri silloin kun en osannut rakastaa? Juuri silloin kun olin kateissa itseltänikin? Ja nyt mies sanoo että hänellä on nyt nainen joka osaa rakastaa. Arvatkaa miten pahalta tuo tuntuu? Eikö mies ymmärrä mitä kävin silloin läpi? ;(
Siis jos joku vaan osaa auttaa että kannattaako itkeä miehen perään joka kohteli minua aina kauniisti mutta haki masennukseni ja ailahtelevuuteni vuoksi itsetunnolleen nostetta muilta naisilta koska minä en pystynyt kunnon suhteeseen? Toisaalta ymmärrän häntäkin.
Mä vaan koen että me oltais ansaittu uusi alku. Mutta sitä ei koskaan tullut. Tunteet jäi ja ne on siellä aina! Sen tietää.. ;(
Mies saa nyt rakkautta jota kaipaa, huomiota joka on hänelle tärkeää, toki jokaiselle. Olen onnellinen jos hän on onnellinen. Mutta mietin miksi en saisi olla siinä nyt itse rakastamassa häntä kun siihen pystyisin? En saanut sitä mahdollisuutta.. ;(
Mikä tarkoitus tällä kaikella on? En ymmärrä.
Onko se vain niin että jos mies haluaa hän ottaa sitten yhteyttä ja mitään muuta en voi tehdä? Eikö rakkaus olisi voittanut tämän esteen? En minä tahallani masennuksessa paha ollut, väkivalta tuhoaa ihmistä. En ollut sen jälkeen ok. Mutta nyt olen. Ja olen ilman häntä jolle sydämeni kuuluu.
En halua seurustella vaikka miehet ovat osoittaneet kiinnostusta, koska sydämessäni on vain tämä yksi ja ainut. En halua ketään.
Miten lopettaa rakkaus sydämestä jonka tietää että olisi pitänyt saada elää ja olla? Miten tukahduttaa tunteet?
Pitääkö ajatella niin että jos mies olisi rakastanut, hän olisi tullut takaisin ja antanut meille vielä sen yhden mahdollisuuden puhtaalta pöydältä? Että hän olisi ollut siihen niin rohkea?
Surettaa elää kun tietää että on olemassa ihminen joka sai minut tuntemaan että elämällä on tarkoitus ja että siellä missä oli hän, oli kotini. Mitään muuta en olisi tarvinnut kuin hänet. ;(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi kukaan ei vastaa mulle? Eikö kukaan tiedä mitä sanoa, vai eikö kukaan halua sanoa mulle että se on dead end?
Auttakaa mua nyt vähän tässä ajattelussa sillä nyt on rakkaudesta kyse. Ei sen enempää eikä vähempää vaan sitä oikeaa... ;(