Perheväkivalta

Olemme seurustelleet noin parisen vuotta, asumme avoliitossa omistusasunnossa, sekä meillä on n. 5kk ikäinen vauva. 80% asiamme ovat hyvin. Miehellä on vakituinentyö ja minä nautin äitinä olemisesta. Parisuhde toimii, mutta sitten ne varjopuolet.

Mieheni on HYVIN tempperamenttinen, äkkipikainen, kimpaantuu/suuttuu hyvin herkästi ja yleensä silloin ovet paukkuu. Hän on muutaman kerran käynyt minuun käsiksi riita tilanteissa, kerran minulle tuli mustelmat käsivarteen, koska hän puristi niin lujaa. Olemme puhuneet asiasta paljon ja näyttää siltä että hän on itse nähnyt lapsuudessa kuristus ja väkivaltaa omassa perheessään, niin kokee alitajuisesti että se on hyväksyttävää. Lapseen hän ei ole koskaan käynyt kiinni, ainoastaan minuun.

Mutta tänään..

Illalla hän oli hyvin kireä, ja me riitelimme kumpi laittaa lapsen nukkumaan, minua väsytti kauhesti joten pyysin miestä auttamaan. Hän kuitenkin kiukutteli (kirjaimellisesti) ja oli hyvin vastahakoinen, hän kuitenkin päätti sitten syöttää lapsen. Kuitenkin syöttöpuuhissa hänen pinnansa katkesi ja hän läppäisi lasta käsille. Minä näin tämän ja riensin apuun, koska lapsi tietysti pelästyi ja alkoi huutamaan. Otin lapsen syliin ja läppäisin miestäni päähän, se oli virhe..mies suuttui ja tarrasi minua käsivarsista (minulla oli edelleen lapsi sylissä), hän ravisti minua, yritin pitää lasta tiukasti sylissäni, hän yritti ilmeisesti ottaa lasta pois minulta (en tarkkaan muista koska menin jonkinlaiseen shokkiin tai paniikkitilaan)..huusin, että ei tekisi lapselle mitään, sain jotenkin riistettyä itseni irti ja laskin lapsen sohvalle..Mies tarttui minua tiukasti käsivarsista ja riuhtoi makuuhuoneeseen, ja heitti minut sängylle..tilanne raukesi tähän..riensin sitten ottamaan lapsen syliini, ja lohduttamaan, koska lapsi oli pelästynyt kamalasti.

Nyt on todella epätodellinen ja epätoivoinen olo! En tiedä mitä tehdä. Rakastan miestäni kun hän on "normaali", mutta kun hän suuttuu ja muuttuu täysin..en tiedä mitä tehdä. Mikä olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa?

Haluan lapseni parasta tietysti aivan ensiksi, eroperhe kuulostaa kamalalta, mutta pystynkö elämään perheessä jossa minun täytyy pelätä?

Monet asiat pyörivät päässäni tällä hetkellä. Mitä jos eroamme, tulee varmasti huoltajuus ongelmia, tällä hetkellä meillä on yhteishuoltajuus, mutta en uskalla antaa lastani miehelleni hoitoon, ilman että minä ole paikalla!! En varmasti saa yksinhuoltajuutta, pelkään että jään alakynteen ja minua ei kuunnella, eikä uskota että mies on väkivaltainen, eihän minulla ole edes todisteita..

Vaikea päätös edessä..lähteä vai jäädä?
191787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

hyvän sään aikana ja ajattele lastasi toki myös itseäsi. Pienestä läppäyksestä voi ajan mittaan tulla vaikka mitä.

Äänestä

Olen tuon "nimetön" kirjoittaja ja koin vastaavaan. Mieheni oli ulospäin mukava, huumorintajuinen, ystävällinen - myös minulle, mutta sitten tuli se "naksahdus" ja sitten lensin kuin märkä rätti!!

Äänestä

epätoivoinen1:
Lue tarkasti - tiedän tarkalleen missä tilanteessa olet.

Miehesi on väkivaltainen (hyvät hetket eivät hyvitä sitä). Sinä ja lapsesi ovat vaarassa... Tiedän koska olen juuri itse paennut tällaisesta suhteesta.

Ihan ensiksi, kirjottaudu tälle sivustolle:
http://www.narsistienuhrientuki.info/keskustelu/
Kerro tarinasi siellä. Saat tukea ja neuvoja - kuten minäkin.

Voimia!

Äänestä

Minun mielestäni sinun kannattaisi erota, lapsesi ja itsesi vuoksi. Muista että myös henkinen väkivalta on väkivaltaa, ei pelkästään käsiksi käyminen tai muu fyysinen satuttaminen. Itse erosin exästäni, pitkään (reilun vuoden) hän oli väkivaltainen minua kohtaan, ja kun hän alkoi kohdistaa väkivaltaa lastamme kohtaan, minulla tuli mitta täyteen. Muista, että fyysinen ja henkinen väkivalta vaikuttaa myös lapseen! Jo vauvaikäinenkin aistii varautuneen ja pelokkaan ilmapiirin, hallitsemattomat tunteenpurkaukset jne.. Samalla tavoin kuin jo muutaman kuukauden ikäinen lapsi aistii sinun tunnetilojasi. Miehesi väkivaltainen käytös jo pelkästään sinua kohtaan vaikuttaa myös lapseen.

Erosin kun lapseni oli 10kk ikäinen, eron jälkeen lapsi vapautui todella paljon, aiemmin pieni ei edes nauranut kuin harvoin ja oli muutenkin varautunut, ja itse koin eron ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi lapseni ja itseni kannalta. Turvallinen ympäristö lapselle kasvaa on sellainen, missä ei tarvitse pelätä eikä olla varautunut, jossa tunteita saa näyttää vapaasti ja ennen kaikkea turvallisesti, saa olla oma itsensä ja saa varauksetonta rakkautta vanhemmaltaan.. Ja joissain tapauksissa, vain äiti kykenee sellaista lapselle antamaan.

Teet päätöksen itse, mutta sen voin sanoa, että lähes aina väkivalta pahenee ja raaistuu ajan kanssa. Ja lyhytpinnaisuus/äkkipikaisuus on todella huono piirre pienen ja isommankin lapsen vanhemmalla.

Muista ajatella ennen kaikkea lapsesi ja itsesi parasta! Mieti millaisen kasvuympäristön haluat lapsellesi tarjota. Voimia sinulle!

Äänestä
  • Ja mitä tuohon huoltajuuskysymykseen tulee, on totta, ettei ole varmaa saisitko eron jälkeen yksinhuoltajuuden. MUTTA, jo se, että lapsi asuisi todennäköisesti sinun luonasi, on tärkeä pointti! Huolimatta siitä onko kyseessä yksinhuoltajuus vai yhteishuoltajuus. Noin pieni lapsi kuin sinulla on, määrätään yleensä vain toisen vanhemman luokse asumaan. Ja melkein aina pieni lapsi määrätään äidilleen! Ellei sitten äidillä ole jotain konkreettista ongelmaa (alkoholi, huumeet, todella pahat mielenterveysongelmat jne).

    Suosittelisin sinua nyt heti kipinkopin menemään lapsesi kanssa terveyskeskukseen näytille (jos sinulle jäi viimeisimmästä käsiksi käymisestä jotain ruhjeita tai jälkiä). Ja vaikkei olisi jäänytkään, kannattaisi sinun ottaa yhteyttä esimerkiksi sosiaalityöntekijään/neuvolaan/perhetyöntekijään ja kertoa tapahtuneesta..ylipäänsä johonkin ammatti-ihmiseen, joka neuvoo ja tukee sinua asiassa (mahdollisessa erossa) eteenpäin. Ja sinun kannattaa kertoa ääneen heille huolestasi, että et uskalla jättää lasta isänsä kanssa kahdestaan. Uskoisimpa, että sinua kuunnellaan.

    Tukea ja apua kannattaa pyytää! Oli päätöksesi sitten jäädä suhteeseen tai erota.

    Äänestä

Ja se seikka on TOSI, että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa omista teoistaan! Väkivaltaa ei voi puolustella millään. Sinun olisi järkevintä pistää stoppi suhteellenne, ja varmistaa ettet sinä eikä lapsesi joutuisi enää olemaan väkivaltaisessa ympäristössä.

Äänestä
  • ja lait, sekä lähes jokainen ammatti-ihminen tässä valtiossa, "suosii" ja suojelee rikoksen tekijää ja jopa auttaa tiedon saamisissa. Väkivaltaa on montaa sorttia eikä sitä voi/pysty aina pääsemään pakoon vaikka miten tahtoisi ja yrittäisi. Se vain on tämä Suomen laki sellainen!

    Äänestä

¨Miehesi kannattaisi hakea apua siihen jos on tressiä ja hermot kireällä,ennen kun tilanne riistäytyy pahemmaksi.Ehkä saunareissu kavereitten kanssa tai joku aktiivinen harrastus saattaa rentouttaa.Lapsen tilanne mietityttää.Lasta ei saa läpsiä vaikka kuinka olis hermot kireällä.Yrittäkää puhua ei ero niin muuten mukavasta miehestä ole ratkaisu,vaan periksi antamista.EI MIES VAIHTAMALLA PARANE.
VOIMIA SINULLE!!!

Äänestä
  • Mieheni on hakeutunut nyt hoitoon, hän aikoo mennä terapeutin kanssa juttelemaan tapahtumista ja muustakin. Hän todella pelästyi käytöstään ja katuu sitä. Hänestä näkee kuinka hän voi pahoin, siitä mitä teki. Tekoa ei saa tekemättömäksi eikä sitä voi anteeksi antaa. Mieheni aikoo myös nyt aloittaa uuden harrastuksen, jotta saisi vähän ylimääräistä energiaa purettua pois. Hän yrittää todella, mutta silti minua mietittyttää, pystyykö hän pääsemään tuosta itsehillintä ongelmasta eroon. Nyt kaikki on menny hyvin, asumme edelleen samassa asunnossa. Meillä on tälläinen mietintä tauko menossa, mitä kumpikin elämältä haluaa ja on ko toinen se, jonka kanssa elämän haluaa loppuun asti viettää.

    Kiitos paljon kaikista hyvistä neuvoista! Niistä sain paljon itseluottamusta ja voimia!

    Lapsellani on neuvola piakkoin, joten sinne ajattelin mennä juttelemaan tapahtumista.

    Äänestä

  • epätoivoinen11 kirjoitti:

    Mieheni on hakeutunut nyt hoitoon, hän aikoo mennä terapeutin kanssa juttelemaan tapahtumista ja muustakin. Hän todella pelästyi käytöstään ja katuu sitä. Hänestä näkee kuinka hän voi pahoin, siitä mitä teki. Tekoa ei saa tekemättömäksi eikä sitä voi anteeksi antaa. Mieheni aikoo myös nyt aloittaa uuden harrastuksen, jotta saisi vähän ylimääräistä energiaa purettua pois. Hän yrittää todella, mutta silti minua mietittyttää, pystyykö hän pääsemään tuosta itsehillintä ongelmasta eroon. Nyt kaikki on menny hyvin, asumme edelleen samassa asunnossa. Meillä on tälläinen mietintä tauko menossa, mitä kumpikin elämältä haluaa ja on ko toinen se, jonka kanssa elämän haluaa loppuun asti viettää.

    Kiitos paljon kaikista hyvistä neuvoista! Niistä sain paljon itseluottamusta ja voimia!

    Lapsellani on neuvola piakkoin, joten sinne ajattelin mennä juttelemaan tapahtumista.

    ehdin kirjoittaa kommentin tuohon loppuun, ennen kuin tämän tekstisi vasta huomasin:)
    Tosi hienoa, että miehesi on mennyt terapiaan ja tiedostaa ongelmansa. Sitä tuohon äskenkin kirjoitin, että ei ole mielestäni välttämättä toivoa menetetty jos mies itsekin puhuu asiasta ja todella tajuaa ongelmansa.
    Voimia ja onnea teille!

    Äänestä

  • epätoivoinen11 kirjoitti:

    Mieheni on hakeutunut nyt hoitoon, hän aikoo mennä terapeutin kanssa juttelemaan tapahtumista ja muustakin. Hän todella pelästyi käytöstään ja katuu sitä. Hänestä näkee kuinka hän voi pahoin, siitä mitä teki. Tekoa ei saa tekemättömäksi eikä sitä voi anteeksi antaa. Mieheni aikoo myös nyt aloittaa uuden harrastuksen, jotta saisi vähän ylimääräistä energiaa purettua pois. Hän yrittää todella, mutta silti minua mietittyttää, pystyykö hän pääsemään tuosta itsehillintä ongelmasta eroon. Nyt kaikki on menny hyvin, asumme edelleen samassa asunnossa. Meillä on tälläinen mietintä tauko menossa, mitä kumpikin elämältä haluaa ja on ko toinen se, jonka kanssa elämän haluaa loppuun asti viettää.

    Kiitos paljon kaikista hyvistä neuvoista! Niistä sain paljon itseluottamusta ja voimia!

    Lapsellani on neuvola piakkoin, joten sinne ajattelin mennä juttelemaan tapahtumista.

    Hyvä,hyvä itse miehesi haki apua,siis tiedostaa ongelman.Alkoholilla voi ongelma paheta(Tiedän)Miehillekkin isäksi tuleminen voi olla haastavaa ja tressaavaa.Paineet voi purkautua äkkiä tajuamatta itsekkään seurauksia.Mutta kaikki voi muuttua parempaa,jos tahtoa on.Rauhallista arkea toivottelen.

    Äänestä

  • mirame81 kirjoitti:

    Ihan tämmöinen varoituksen sana, että hyvin usein väkivallan tekijä lähtee mukaan ns. terapiaa katuvana ja nini surullisena. Totuus on kumminkin se että siellä ollessaan ei terapiasta ole mitään apua, koska mies ei edelleenkään tunnusta tekoaan, vaikka olisi se ääneen naiselleen sanonutkin. Siellä ne sitten istuu ja miettii miksi nainen ansaitsee lyönnit ja lapsi pahoinpitelyt. NAURETTAVAA, että sitä pitää olla niin tyhmiä naisia, jotka jää siihen kotiin katsomaan miestän joka käy terapiassa. Jos se on pelkkää showta mieheltä niin se sitä myös on.Arki kukoistaa varmasti seuraavan kaksi kuukautta kunnes palataan samaan kierteeseen takaisin.
    Kyllä se kannattaa katsella ihan omasta asunnosta sen miehen lannistuminen ja nöyryytys itsensä edessä väkivaltaisuudestaan. Ainakin silloin näkee parhaiten onko se siellä ihan oikeista syistä vai kusetus mielessä.

    Äänestä

  • epätoivoinen11 kirjoitti:

    Mieheni on hakeutunut nyt hoitoon, hän aikoo mennä terapeutin kanssa juttelemaan tapahtumista ja muustakin. Hän todella pelästyi käytöstään ja katuu sitä. Hänestä näkee kuinka hän voi pahoin, siitä mitä teki. Tekoa ei saa tekemättömäksi eikä sitä voi anteeksi antaa. Mieheni aikoo myös nyt aloittaa uuden harrastuksen, jotta saisi vähän ylimääräistä energiaa purettua pois. Hän yrittää todella, mutta silti minua mietittyttää, pystyykö hän pääsemään tuosta itsehillintä ongelmasta eroon. Nyt kaikki on menny hyvin, asumme edelleen samassa asunnossa. Meillä on tälläinen mietintä tauko menossa, mitä kumpikin elämältä haluaa ja on ko toinen se, jonka kanssa elämän haluaa loppuun asti viettää.

    Kiitos paljon kaikista hyvistä neuvoista! Niistä sain paljon itseluottamusta ja voimia!

    Lapsellani on neuvola piakkoin, joten sinne ajattelin mennä juttelemaan tapahtumista.

    Älä nyt ihan heti pakkaa tavaroitasi. Onhan miehesi sentään mennyt terapiaankin. Kirjoita miehellesi vaikka kirje, jossa kerrot mietteitäsi ja miten nykyinen tapahtuma ja aiemmatkin säikäyttivär sinua ja kuinka kaipaat rauhallista yhdessäoloa. Yritä saada hänet kertomaan, onko hänellä joku teídän suhteenne ulkopuolinen asia, joka stressaa häntä, esimerkiksi ilkeä esimies, pelivelat, kipu, mustasukkaisuus tms. Voiko asiaan saada parannusta, esim. kouluttautumalla lisää tai muuttamalla. Perhe on kuitenkin yhteinen yritys. Miehesi varmaan rakastaa teitä kumpaakin, toivon, että sinäkin tunnet rakkautta häntä kohtaan. Taistelkaa onnenne puolesta. Jatkakaa puhumista asioistanne. Olen itse eronnut samanlaisessa tapauksessa, kaduin myöhemmin, kun en yrittänyt vielä.

    Äänestä

enkä osaa valitettavasti sanoa, mikä olisi paras ratkaisu. Mutta näen positiivisena ainakin tuon, että olette pystyneet puhumaan asiasta. siitä että miehesi on temperamenttinen ja suuttuu herkästi.Ja ilmeisesti myös myöntää sen? se on hyvä merkki ainakin.
Itse olen ollut suhteessa, jossa mies oli humalassa äkkipikainen ja arvaamaton. Oli hiuksista repimistä ja muuta uhkailua, löi sitten kerran ihan kunnolla ja siihen osasin lopettaa onneksi suhteen. Selvinpäin hän oli mukava ihminen.
Mutta hän ei puhunut koskaan asiasta, siis väkivaltaisuudestaan ja kielsi koko jutun jälkeenpäin jos joskus uskalsin ottaa asiaa puheeksi.

Eli näen positiivisena tuon, että miehesi ei kiellä ongelmaansa, jos oikein ymmärsin. Siitä on hyvä lähteä sitä ratkomaan.
Mutta jos tilanne pahenee niin, että esim. hän lyö sinua tai pieksää yhdenkin kerran mustelmille, niin sitten sinun on ymmärrettävä, että ei ole paljon vaihtoehtoja. Eli parasta erota.
Mutta voimia sinulle, toivottavasti asiat järjestyvät, eikä tilanne pahene.

Moni voi olla eri mieltä, mutta en näe vielä tilannetta niin pahana, etteikö voisi olla korjattavissa. TÄmä siis minun mielipiteeni vain.

Äänestä

Siinä vaiheessa kun lasta lyödään ja tässä tapauksessa vielä puolustuskyvytöntä lasta niin sinä etä ole äiti etkä mikään kun uliset eroperheestä ja olet niin sekaisin tunteista.
Jos minä tietäisin missä sinä olet ja missä miehesi on niin siellä olisi jo tänään lastensuojelu hakemassa sitä lasta pois, kun kerran sinä et osaa päättää.
Ehkä sinä noin silmittömän typeränä ihmisenä edes ansaitse olla äiti.Jos kerran mies ei osaa pitää käsiään kurissa sinusta ja jo lapsesta niin onko siinä tunteilla enää merkitystä.Pää kylmäksi ja sysää tunteet pois lapsesi takia.menkää älkääkä ruikutuksia kuunnelko.Kuka tahansa kokemuksesta puhuja voi sanoa että sekaista se tunne on, mut siinähän se idea piileekin että silloin mennään järjen kanssa eikä mitä sydän sanoo asialla!!!!
Toivottavasti siellä on edes joku tajunnut asian laidan jo ja tehnyt ilmoituksia teistä niin alkaahan se sillakin järki pelamaan jos ei kerran vapaaehtoisesti jo pelaa.
ja kuvitteletko sinä että se mies teitä rakastaa jos kerran satuttaakin?jeps oikein kunnon parisuhde sitähän se on että mies lyö ihan kaikkia perheen jäseniään.Sit ei varmaan kannata olla niin typerä että jätät sen lapses sille miehellesi ihan yksinään olemaan. Voi olla että kohta on hautajaiset teilläkin seillä.

Äänestä
  • oikeassa.
    Jos lapseen käydään käsiksi niin siinä on rajan mentävä, jos ei aikaisemmin tule vastaan.

    Lapsi voi alkaa oireilla vasta vuosia myöhemmin jos kokee olonsa turvattomaksi. Ei noin pienellä vielä ole keinoja ilmaista pahaa oloaan. Hän on täysin vanhempiensa armoilla.

    Olisit silti voinut esittää mielipiteesi vähän hienovaraisemmin. Tuollainen haukkuminen ja syyllistäminen ei auta ketään.

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    oikeassa.

    Mie luulen että teidän tapauksessa tressiä ja paineita miehelläsi on kun on perheen lisäystä.Pitää joskus edes yrittää samastua miesten maailmaan.Ajatella sitä toimeen tulollista vastuuta mikä iseillä on ja aina on ollut jälkipolvistaan.Se paineitten purkamis keino täytyy löytää,kun miehet ei tunnetusti kauhean helposti pysty puhumaan tunteista.Mie en lähde tekemään mitään väkivaltaista analyysiä miehestäsi,koska hän ei sitä ansaitse.Hän ei kuitankaan hakkaa lastaan eikä sinua se on tärkeintä.Voimia ja uskallusta puhua kotona suorasta tunteistasi ja kertoa jos pelkäät jotain KERRO SE HÄNELLE JO HUOMENNA.

    Äänestä

  • Voi jeesus... Okei, väkivalta on ehdottomasti väärin ja sille pitää saada selkeä stoppi, mutta silti. Kantsis ehkä hankkia vähän elämänkokemusta ja suhteellisuudentajua. Kukahan sitä vetää silkalla tunteella ja tunnekuohussa, eikä järjellä ja rauhallisesti.

    Äänestä

Siis tarkoitan tuota perheväkivaltaa pienenä. Minä hankkisin miehellesi ajan jollekulle jolle hän voi puhua, koska minulla käy sääliksi tätä kyseistä miestä, mutta tietysti myös teitä sinua ja lasta, mutta jos tilanne alkaa näyttää pahalta niin lähde ainakin siksi ajaksi kunnes miehesi on saatu vakaampaan tilaan.

Tämä on minun mielipiteeni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätoivoinen1 kirjoitti:

Olemme seurustelleet noin parisen vuotta, asumme avoliitossa omistusasunnossa, sekä meillä on n. 5kk ikäinen vauva. 80% asiamme ovat hyvin. Miehellä on vakituinentyö ja minä nautin äitinä olemisesta. Parisuhde toimii, mutta sitten ne varjopuolet.

Mieheni on HYVIN tempperamenttinen, äkkipikainen, kimpaantuu/suuttuu hyvin herkästi ja yleensä silloin ovet paukkuu. Hän on muutaman kerran käynyt minuun käsiksi riita tilanteissa, kerran minulle tuli mustelmat käsivarteen, koska hän puristi niin lujaa. Olemme puhuneet asiasta paljon ja näyttää siltä että hän on itse nähnyt lapsuudessa kuristus ja väkivaltaa omassa perheessään, niin kokee alitajuisesti että se on hyväksyttävää. Lapseen hän ei ole koskaan käynyt kiinni, ainoastaan minuun.

Mutta tänään..

Illalla hän oli hyvin kireä, ja me riitelimme kumpi laittaa lapsen nukkumaan, minua väsytti kauhesti joten pyysin miestä auttamaan. Hän kuitenkin kiukutteli (kirjaimellisesti) ja oli hyvin vastahakoinen, hän kuitenkin päätti sitten syöttää lapsen. Kuitenkin syöttöpuuhissa hänen pinnansa katkesi ja hän läppäisi lasta käsille. Minä näin tämän ja riensin apuun, koska lapsi tietysti pelästyi ja alkoi huutamaan. Otin lapsen syliin ja läppäisin miestäni päähän, se oli virhe..mies suuttui ja tarrasi minua käsivarsista (minulla oli edelleen lapsi sylissä), hän ravisti minua, yritin pitää lasta tiukasti sylissäni, hän yritti ilmeisesti ottaa lasta pois minulta (en tarkkaan muista koska menin jonkinlaiseen shokkiin tai paniikkitilaan)..huusin, että ei tekisi lapselle mitään, sain jotenkin riistettyä itseni irti ja laskin lapsen sohvalle..Mies tarttui minua tiukasti käsivarsista ja riuhtoi makuuhuoneeseen, ja heitti minut sängylle..tilanne raukesi tähän..riensin sitten ottamaan lapsen syliini, ja lohduttamaan, koska lapsi oli pelästynyt kamalasti.

Nyt on todella epätodellinen ja epätoivoinen olo! En tiedä mitä tehdä. Rakastan miestäni kun hän on "normaali", mutta kun hän suuttuu ja muuttuu täysin..en tiedä mitä tehdä. Mikä olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa?

Haluan lapseni parasta tietysti aivan ensiksi, eroperhe kuulostaa kamalalta, mutta pystynkö elämään perheessä jossa minun täytyy pelätä?

Monet asiat pyörivät päässäni tällä hetkellä. Mitä jos eroamme, tulee varmasti huoltajuus ongelmia, tällä hetkellä meillä on yhteishuoltajuus, mutta en uskalla antaa lastani miehelleni hoitoon, ilman että minä ole paikalla!! En varmasti saa yksinhuoltajuutta, pelkään että jään alakynteen ja minua ei kuunnella, eikä uskota että mies on väkivaltainen, eihän minulla ole edes todisteita..

Vaikea päätös edessä..lähteä vai jäädä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu