yli 30v sinkut

Olen huomannut että jos ihmisellä ei ole lapsia 30-vuoteen mennessä tai ainakin 33-vuoteen, niin heistä kasvaa uskomattoman itsekkäitä vain omaan napaan tuijottajia. Kyllä lapset kasvattavat ihmistä eniten. Itsekkyys karisee. Paitsi tietysti niillä jotka vain hylkäävät lapsensa eivätkä niistä huolehdi. Mielestäni lapsettomat vanhemmat ihmiset ovat suorastaan sietämättömiä usein.
541158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

kertoo, että päätit tehdä yleistyksen yhden tuntemasi 33-vuotiaan ihmisen perusteella

Äänestä
  • työskentelen noin sadan 30-40v naisen kanssa ja muutaman miehen. Kypsiä ja ihania ovat ne joilla on lapsia. Ilkeitä ja vaan itseään ajattelevia ovat lapsettomat. Sanotaan et 2 poikkeusta tiedän isosta ryhmästä.

    Äänestä

huonosti kasvatetut lapset vasta sietämättömiä ovatkin. Ja keitä saamme niistä kiittää? "Epäitsekkäitä" vanhempia jotka tehtailevat lapsia ilman että kartuttavat omia kasvatuksellisia kykyjään ennen vanhemmiksi ryhtymistään.

Äänestä
  • millainen olet. Lasten vihaaja ym. Lapsia ja vauvoja ihanampaa asiaa ei ole. Se on helppoa haukkua kasvatustaitoja ym jos ei ole lapsia. Jos sua ärsyttää lapset kannattais käydä puhumassa siitä ammatti-ihmiselle. Se ei ole väärin että ei halua lapsia, mutta lapsiviha on kamalaa.

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    millainen olet. Lasten vihaaja ym. Lapsia ja vauvoja ihanampaa asiaa ei ole. Se on helppoa haukkua kasvatustaitoja ym jos ei ole lapsia. Jos sua ärsyttää lapset kannattais käydä puhumassa siitä ammatti-ihmiselle. Se ei ole väärin että ei halua lapsia, mutta lapsiviha on kamalaa.

    olen kommenttini mukaan lasten vihaaja niin sinä sitten olet aloituksesi mukaan ihmisvihaaja. Jos et usko niin käypä lukemassa uudestaan aloituksesi ja sen jälkeen kommenttini joka on melko suora väännös aloituksestasi.

    Äänestä

  • 38v lapseton nainen kirjoitti:

    toikin vielä. Aikuiset on vaan ihmisiä ja lapset ei...

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    toikin vielä. Aikuiset on vaan ihmisiä ja lapset ei...

    odottanutkaan että ymmärtäisit edellisen viestini.
    Hyvää päivänjatkoa siitä huolimatta ja voimia lasten kasvatukseen sitten tulevaisuudessa ennen kuin olet yli 30-vuotias.

    Äänestä

Surullista, että joku jaksaa vieläkin ajatella noin kapeakatseisesti.

Mikä sinua pelottaa siinä, että joku ei biologisista syistä saa lasta tai ei koe vanhemmuutta itselleen luontevaksi vaihtoehdoksi?

Äänestä
  • kuinka kapeakatseisesti jotkut ajattelevat työttömistä?

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    kuinka kapeakatseisesti jotkut ajattelevat työttömistä?

    Sehän on vain loistavaa huumoria, kun rekat pääsevät keksimään pilkkanimiä näille..hmm..makoileville stallareille.

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    kuinka kapeakatseisesti jotkut ajattelevat työttömistä?

    yleisesti on surullista.

    Myös se on surullista ja kapeakatseisuutta, että pakonomaisesti kiertää ajatuksineen kehää aina samassa aihepiirissä. En tiedä oletko työttömyydesta inttäjä, mutta jos olet niin tiedoksesi: osa työtön-nimikkeen alla olevista nyt vain sattuu olemaan selkärangattomia lusmuja, joilla on epärealistiset luulot itsestään, huonot sosialaiset taidot ja useilla olematon tai heikko ammatillinen osaaminen. Kaikki eivät ole.

    Äänestä

  • Ei ei kirjoitti:

    Sehän on vain loistavaa huumoria, kun rekat pääsevät keksimään pilkkanimiä näille..hmm..makoileville stallareille.

    kansanmurhista, mutta stallarinimittelystä toivon linkkiä.

    Jos et viittaa minuun niin kommenttisi sijoittelu on oudohko.

    Äänestä

  • random_N kirjoitti:

    kansanmurhista, mutta stallarinimittelystä toivon linkkiä.

    Jos et viittaa minuun niin kommenttisi sijoittelu on oudohko.

    Puhuinko sulle?

    Äänestä

  • se on vaan asia minkä huomaa. Työskentelen tuon ikäisten naisten kanssa ja joidenkin miestenkin ja asia pistää silmään. Ilkeitä katkeroituneita, nuorempia naisia vihaavia ja vain itseään ajattelevia ovat työkaverini joilla ei ole lapsia. Lapsia saaneet ovat tosi mukavia ilman poikkeuksia.

    Äänestä

  • random_N kirjoitti:

    yleisesti on surullista.

    Myös se on surullista ja kapeakatseisuutta, että pakonomaisesti kiertää ajatuksineen kehää aina samassa aihepiirissä. En tiedä oletko työttömyydesta inttäjä, mutta jos olet niin tiedoksesi: osa työtön-nimikkeen alla olevista nyt vain sattuu olemaan selkärangattomia lusmuja, joilla on epärealistiset luulot itsestään, huonot sosialaiset taidot ja useilla olematon tai heikko ammatillinen osaaminen. Kaikki eivät ole.

    mutta niin kova et ole, että puolustaisit heikoimpia (=olisit sivistynyt). Mites se intiaanien mokkasiini-vertaus taas menikään...

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    se on vaan asia minkä huomaa. Työskentelen tuon ikäisten naisten kanssa ja joidenkin miestenkin ja asia pistää silmään. Ilkeitä katkeroituneita, nuorempia naisia vihaavia ja vain itseään ajattelevia ovat työkaverini joilla ei ole lapsia. Lapsia saaneet ovat tosi mukavia ilman poikkeuksia.

    niin voit tulla laajempiin johtopäätöksiin.

    Opettajana voin kertoa että vanhemmissa on ihan kaiken sortin ihmistä. Jokaista heitä vanhemmuus on muuttanut, mutta eivät ole kaikki kovinkaan jaloja tästä mahdollisesta vanhemmuuden kasvattavasta ominaisuudesta huolimatta.

    Tunnen monia kivojakin vanhempia kyllä.

    Mites jos saa sen 1. lapsen yli 33-vuotiaana? Pysyykö silloin kusipäänä?

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    mutta niin kova et ole, että puolustaisit heikoimpia (=olisit sivistynyt). Mites se intiaanien mokkasiini-vertaus taas menikään...

    Mihin ihmisryhmään mahdat nyt viitata?

    Stalinisteihin? Selkärangattomiin työttömiin? Edelliset puolustakoot itse itseään, minä en sijoita itseäni lainkaan vanhanaikaiselle vasemmisto-oikeisto-akselille. Jälkimmäisiä voin puolustaa heidän omaa heikkouttaan vastaan sanomalla mielipiteeni ja potkimalla osaltani työnhakuun.

    Äänestä

  • random_N kirjoitti:

    niin voit tulla laajempiin johtopäätöksiin.

    Opettajana voin kertoa että vanhemmissa on ihan kaiken sortin ihmistä. Jokaista heitä vanhemmuus on muuttanut, mutta eivät ole kaikki kovinkaan jaloja tästä mahdollisesta vanhemmuuden kasvattavasta ominaisuudesta huolimatta.

    Tunnen monia kivojakin vanhempia kyllä.

    Mites jos saa sen 1. lapsen yli 33-vuotiaana? Pysyykö silloin kusipäänä?

    Toki vanhemmissakin on vikoja mut on uskomatonta miten itsekkäitä lapsettomat ovat. Kyllä 33-vuotias muuttuu paljon jos saa sen lapsen. Varmaan vielä enemmän kuin nuori äiti tai isä. Mutta siinä onkin opettelua ihan toisen laiseen elämään. Vaikeampi tottua silloin kun on jo ollut niin pitkään itsekäs.

    Äänestä

  • random_N kirjoitti:

    Mihin ihmisryhmään mahdat nyt viitata?

    Stalinisteihin? Selkärangattomiin työttömiin? Edelliset puolustakoot itse itseään, minä en sijoita itseäni lainkaan vanhanaikaiselle vasemmisto-oikeisto-akselille. Jälkimmäisiä voin puolustaa heidän omaa heikkouttaan vastaan sanomalla mielipiteeni ja potkimalla osaltani työnhakuun.

    potkiminen ole kapeakatseista toimintaa? Etkö osaa toimia kuin yhdellä tapaa?

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    potkiminen ole kapeakatseista toimintaa? Etkö osaa toimia kuin yhdellä tapaa?

    Jos ystävällisesti yksilöit ne työttömiin kohdistuvat tekoni, joita tässä yhteydessä erityisesti haluat kritisoida, niin pääsemme keskustelussa alkuun.

    Selvennykseksi:
    - en edusta kaikki rekattuja
    - en ymmärrä miten "syyllistyn" jatkuvaan työttömiin kohdistuvaan toimintaan. Mitä tämä toiminta on?

    toimintatapojasi, voit huomata itse olevasi se, jonka ajatukset kiertävät kehää.
    Sysäät itseäsi heikoimpien niskoille ne syyllisyydentunteet, joista olet (ystävinesi?) päässyt osalliseksi syystä, että olet lapseton.

    Onko fiksua toimintaa?

    Ei minulla ole syyllisyydentunnetta lapsitilanteeni suhteen. Mahdatko muuten tietää mikä minun lapsitilanteeni on ;-D

    Minua ei ole koskaan syyllistetty lapsista tai lapsettomuudesta.

    Äänestä

vanhemmat eivät ole kauhean hyvin hommassa onnistunut.

Äänestä
  • mä olen onnellinen ihminen hyvässä työssä ja parisuhteessa. Lapsia teen heti kun talous on tosi vakaa. Ennen kuin olen 30v. Sä ite vaikutat tyypilliseltä ärsyttävältä lapsettomalta.

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    mä olen onnellinen ihminen hyvässä työssä ja parisuhteessa. Lapsia teen heti kun talous on tosi vakaa. Ennen kuin olen 30v. Sä ite vaikutat tyypilliseltä ärsyttävältä lapsettomalta.

    Kuulehan, kulta pieni.

    Sulla saattaa olla vaikkapa endometrioosin tai kauan muhineen oireettoman klamydian takia teknisiä ongelmia siinä lapsenteossa.

    Kumppanillasi voi olla heikkolaatuista spermaa tai se ei vain oikein natsaa sinun kehosi kanssa.

    Munasolu ei ehkä kiinnity kunnolla.

    Jne.

    Kun kasvat isoksi tytöksi, alat hahmottaa omia kykyjäsi ja sitä, mikä on oman päätösvaltasi ulkopuolella.

    Minä en tässä ole olennainen, mutta en ole itse koskaan kärsinyt lapsettomuudesta. Sen sijaan olen nähnyt, miten perinjuurin surullisia ovat lasta yrittävät ja toivovat, joita sydämettömät paskiaiset sohivat ja loukkaavat tietävillä kommenteillaan.

    Toivon, ettet tölväise näkemyksiäsi summassa oikeassa elämässä. Et välttämättä näe kyyneleitä joita aiheutat.

    varmasti niin kurjan kohtalon kokeneet ovat kasvaneet myös ihmisinä. Usein paljon lasta haluavat ottavat sitten adoptiolapsia. Jos en omia saa niin adoptoin. Vaikkakin moni kamu on selkeesti juuri raskausaikana äidiksi kasvanut.

    Äänestä

  • random_N kirjoitti:

    Kuulehan, kulta pieni.

    Sulla saattaa olla vaikkapa endometrioosin tai kauan muhineen oireettoman klamydian takia teknisiä ongelmia siinä lapsenteossa.

    Kumppanillasi voi olla heikkolaatuista spermaa tai se ei vain oikein natsaa sinun kehosi kanssa.

    Munasolu ei ehkä kiinnity kunnolla.

    Jne.

    Kun kasvat isoksi tytöksi, alat hahmottaa omia kykyjäsi ja sitä, mikä on oman päätösvaltasi ulkopuolella.

    Minä en tässä ole olennainen, mutta en ole itse koskaan kärsinyt lapsettomuudesta. Sen sijaan olen nähnyt, miten perinjuurin surullisia ovat lasta yrittävät ja toivovat, joita sydämettömät paskiaiset sohivat ja loukkaavat tietävillä kommenteillaan.

    Toivon, ettet tölväise näkemyksiäsi summassa oikeassa elämässä. Et välttämättä näe kyyneleitä joita aiheutat.

    Työttömien potkija?

    >> Sen sijaan olen nähnyt, miten perinjuurin surullisia ovat lasta yrittävät ja toivovat, joita sydämettömät paskiaiset sohivat ja loukkaavat tietävillä kommenteillaan.

    Äänestä

  • Oletko? kirjoitti:

    Työttömien potkija?

    >> Sen sijaan olen nähnyt, miten perinjuurin surullisia ovat lasta yrittävät ja toivovat, joita sydämettömät paskiaiset sohivat ja loukkaavat tietävillä kommenteillaan.

    En jaksa kryptisiä, luokattomia sohimisia.

    Olet ilmeisesti syrjäytynyt ja kiukkuinen ja se on minun syyni?

    Vai luuletko että olen saanut piirikunnallisesti merkittävän egoboostin kun joku mainitsi minut palstan naisarvioissa ja yrität nyt tarkkanäköisellä analyysilla savustaa minusta esiin piilotetun puoleni?

    Boring.

    Hae töitä ja kirjoita kiinnostavammin.

    täytyy itse kuulua ryhmään, jonka puolesta puhuu?
    Missäs sun empatiakykysi on?
    "Hae töitä" on ala-arvoisista ala-arvoisin kommentti.

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    mä olen onnellinen ihminen hyvässä työssä ja parisuhteessa. Lapsia teen heti kun talous on tosi vakaa. Ennen kuin olen 30v. Sä ite vaikutat tyypilliseltä ärsyttävältä lapsettomalta.

    älä tee lapsia ihan heti...olet kumminki itekkin ärsyttävä tyypillinen lapseton =)..kysymys, miten kestät itseäsi =)

    Äänestä

Niinkö se on? No entäs ne joilla niitä lapsia on? Kysyn vaikka jo selostit tuossa jotain.. Miksihän sit olen nähnyt aika paljon sellaisia itsekkäitä aikuisia joilla niitä lapsiakin on? Kummallista.. Tuo sun teoria vähän ontuu nyt.

Äänestä

Että ne, joilla on lapsia, vaativat kaikkien muiden osallistumista heidän lastensa aiheuttamiin elämisen kustannuksiin. Minusta se on itsekästä.

Äänestä
  • Minustakin olisi kiva olla kotona yhteiskunnan tuella sellaiset kolme vuotta, mutta koska minulla ei ole lapsia se ei taida onnistua.

    Äänestä

  • 38v lapseton nainen kirjoitti:

    Minustakin olisi kiva olla kotona yhteiskunnan tuella sellaiset kolme vuotta, mutta koska minulla ei ole lapsia se ei taida onnistua.

    kaikki tuetkin pitää työllään maksaa.

    Äänestä

  • gfdsef kirjoitti:

    kaikki tuetkin pitää työllään maksaa.

    kaikista niistä lapsista jotka on kotona saaneet olla kolmevuotiaaksi asti ei tule veronmaksajia. Toiset aiheuttavat yhteiskunnalle enemmän haittaa polttamalla kouluja ja päiväkoteja sun muuta ilkivaltaa tehden ennen kuin ovat ensimmäisiä kesätöitään vielä edes tehneet.

    Ääriesimerkkejä tiedän, mutta yksi totuus tuokin.

    Äänestä

  • yliopistoit maksullisiksi ja kouluruokailut ym pois. yhteiskunnassa pärjäis enää vaan lähinnä rikkaiden lapset.

    Äänestä

on maailman itsekkäin teko.

Äänestä
  • olet mummo. joo vanhuksilta kans turva pois. Lapset huolehtikoon vaan omista vanhemmistaan

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    olet mummo. joo vanhuksilta kans turva pois. Lapset huolehtikoon vaan omista vanhemmistaan

    Mutta ei ainakaan lapsi, joka on maailmaan tekemällä tehty vain minusta huolehtimaan.

    Äänestä

Tosi lapsellisia - varsinkin alussa.

Äänestä

Elämä on valintoja ja niiden seuraamuksien kanssa elämistä. Mut et noin putkinäöllinen ajattelumalli jo melkeen aikuisella naisella.

Äänestä
  • ja sinähän et rekkautuneita arvostele koskaan. Pelkuri.

    Äänestä

  • työskentelen ton ikästen ihmisten kanssa esimiestehtävissä... Toki on vähän poikkeuksia...

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    työskentelen ton ikästen ihmisten kanssa esimiestehtävissä... Toki on vähän poikkeuksia...

    niinku sun esimiehiä?

    Äänestä

Kaikilla lapset eivät määrittele elämän laatua eivätkä ole tärkein elämän sisältö.
Ihminen voi olla oma itsensä ja onnellinen ilman lapsiakin, kaikkien ei ole pakko lapsia haluta.

Äänestä
  • voi toki olla onnellinen ilman lapsia ja varmasti onkin. Puhuin nyt luonteen muokkaantumisesta lasten myötä. Kyllä se muutta ihmistä kun joutuu laittamaan toisten tarpeet omien edelle. Sitä on aivan turha kiistää.

    Äänestä

On se kumma etten mä ole huomannu iän, lapsien määrän tai sukupuolen ikinä vaikuttaneen itsekkyyteen. En edes tulojen määrän! Tai, no teinixit on aika itsekkäitä nuoruuden huumassa.

Mutta minähän olenkin itsekäs yli 30-v ja lapseton. Ja paluuta nuoruuten ei enää ole. =(

Äänestä
  • kun laittaa toisten tarpeet omien edelle. Yksin eläjä miettii vain itseään. Siinä tulee lopulta helposti hyvin tutuksi vain oman navan kanssa.

    Äänestä

  • NAINEN83 kirjoitti:

    kun laittaa toisten tarpeet omien edelle. Yksin eläjä miettii vain itseään. Siinä tulee lopulta helposti hyvin tutuksi vain oman navan kanssa.

    sen määrää osaako laittaa muitakin etusijalle kuin vain itsensä? Enemmän väärässä et voisi olla. Mutta pidä sinä tyttö-hyvä oma mielipiteesi jos siltä tuntuu. Vaikka aika itsekästähän se on. =/

    Äänestä

Noin kolmen kympin kohdilla saadaan persoona jolla mennään niin pitkään kunnes tulee vakavaa vaikeutta, noin eläkeikään asti. Kun tottuu ilman lapsia itsekkääksi, niin on itsekäs. Sitäpaitti lapset nauraa paljon se tekee iloiseksi, lapsia rakastaa se tekee onnelliseksi, inhimmilliseksi ihmiseksi.

Äänestä

haist vittu :)

Äänestä

Ettet vain olisi tullut vahinkoraskaaksi ennen aikojasi...?

Se tuli ENSIMMÄISENÄ tekstistäsi mieleen.

On niitä kuule itsekkäitä "perheenemäntiäkin"/"perheenisiäkin", että älä yleistä.

Äänestä

Jos se tekee minusta "itsekkään", että käytän rahani matkustelemiseen, vaatteisiin ym, joihin tahdon sekä se, että en huoli miestä jolla on jo lapsia, niin ehkä sitten olen SINUN näkökantiltasi "itsekäs".

Minun ei tarvitse ajatella muita kuin omia läheisiäni, johon kyllä kuuluu lapsia sekä aikuisia sekä ITSEÄNI, mikä varmaan on SINUN näkökantiltasi "itsekästä"...

Lapset kasvattavat ihmisen VANHEMMAKSI, ei epäitsekkääksi vaan, minäpä tunnen hyvinkin monta lapsellista sekä hyvinkin itsekästä ihmistä..

Vinkki vitonen sinulle:
Elämä kasvattaa, ja sinulla sitä näköjään ei vielä niin monta vuotta taida olla...

Äänestä

kuin tehdä lapsi tähän pahaan maailmaan, varsinkin, jos on huono vanhempi, niin kuin ainakin 50 prosenttia vanhemmista on?

Minä olisin halunnut lapsia, mutta juuri epäitsekkyydestä en niitä aio hankkia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

NAINEN83 kirjoitti:

Olen huomannut että jos ihmisellä ei ole lapsia 30-vuoteen mennessä tai ainakin 33-vuoteen, niin heistä kasvaa uskomattoman itsekkäitä vain omaan napaan tuijottajia. Kyllä lapset kasvattavat ihmistä eniten. Itsekkyys karisee. Paitsi tietysti niillä jotka vain hylkäävät lapsensa eivätkä niistä huolehdi. Mielestäni lapsettomat vanhemmat ihmiset ovat suorastaan sietämättömiä usein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu