Pyydän mielipiteitä ja neuvoja seuraavanlaiseen ongelmaan. Miesystäväni on jo jonkin aikaa käyttäytynyt aika viileästi minua kohtaan, mutta ei suostu kertomaan miksi. Hän vaan vakuuttelee että kaikki on hyvin eikä ole tapahtunut mitään, vaikka selvästi jokin häntä painaa. Aina kun yritän ottaa asian puheeksi, hän hermostuu ja sanoo ettei jaksa jauhaa turhaan kun ei ole mitään ongelmia. Mitä tällaisesta pitäisi päätellä ja miten saisin miehen avautumaan??
Vaikea suhde
neuvoton-76
5700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kunhan on miettinyt asiansa valmiiksi.
Et voi auttaa muutoin kuin antamalla aikaa.
Noinhan se yleensä juuri menee. Eli jos nainen vain jankkaa samaa asiaa uudestaan niin sitä vaikeammaksi se menee miehelle kertoa jos jotain ongelmaa on.
Mies on vain oma itsensä, mutta nainen tulkitsee sen viileydeksi ja tivaa tivaamasta päästyäänkin että "onko jokin vialla?" ja "mikä sua vaivaa?"
Vähemmästäkin menee hermot! Miestä siis vaivaa se ettei kelpaa omana itsenään vaan koko ajan epäillään että jossakin on vikaa.
..pettämistä, tiätty.. ;)
Mä luulen, että kannattaa odottaa ja oletettavasti hän miettii asioita ja kertoo sitten sinulle kun on valmis kertomaan. Hoputtaa ei kannata, eikä myöskään tivata mitään. Se ei hyödytä ja voi tulla vieläkin tukalammat oltavat. Kärsivällisyyttä vaan vaikka se voi olla turhauttavaa..