Se vaan rallattelee päivät pitkät ja nautiskelee olostaan. Saa kaiken tarpeellisen tekemättä mitään. Olette te töissä käyvät sitten hölmöjä :)
Onko työtön
viisaampi ?
17562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tänäänkin tuhansille annettiin irtisanomislappu räpylään. Jep.
sitten ?
Kuten on ollut aiemminkin puhetta palstalla, niin jotkut ovat tuottavimmillaan juuri työttöminä. He tulevat juuri toimeen ja heillä on aikaa tehdä itselleen tärkeitä asioita, esimerkiksi kirjoittaa tai maalata.
Useimmat eivät ole onnellisia työttöminä.
Useimmat eivät ole onnellisia työttöminä.
Jaa. Eipä ole edes juolahtanut koskaan mieleen tällainen vaihtoehto. Oikeasti. Ei olisi kivaa toteuttaa itseään? ja vielä useimmat ?
jos et ole ollut onneton.
Siis ymmärsin kommenttisi niin että työttömänä olo ei tunnu pahalta.
Monesta tuntuu. Yksi syy taloudellinen ahdinko, toinen työyhteisön sosiaalisen verkoston puute, kolmas mielekkään tekemisen puute ja neljäs sosiaalinen asema.
Yksi syy taloudellinen ahdinko,
Nope.
toinen työyhteisön sosiaalisen verkoston puute,
Ei ne mun kavereita oo kuitenkaan.
kolmas mielekkään tekemisen puute
No Problemos.
ja neljäs sosiaalinen asema.
öö.. ei oo merkinnyt koskaan mulle mitään. Ei töissä, eikä työttömänä.
kun saa ruokittua ja vaatetettua itsensä lisäksi myös työttömän. Kun työttömällä on lämmin asunto,-joka on mun työni tulos- niin se lämmittää mukavasti mieltä ja antaa arvostusta itseä ja työtään kohtaan.
Olisi tietysti mukavaa jos työtön osoittaisi kunnioitusta työtätekevää kohtaan.
Kunnioitusta voisi osoittaa, vaikka ottamalla lakin pois päästä, kun kohdataan. Kunnioitusta voi osoittaa myös kohteliaasti kumartamalla tai niiaamalla, kun kohtaa työntekijän.
jos kumartaa pari kertaa ni saisko vähän rahaa vaikka pihvifileeseen ?
Kun työttömällä on lämmin asunto,-joka on mun työni tulos- niin se lämmittää mukavasti mieltä
Juu kyllä se munkin mieltä lämmittää.(ja muutenkin lämmittää) Kiitos.
röyhkiä, sen pitää oppia nöyräksi, joten lisä almuja ei tipu.
sitten ala kumartelemaan. Ethän säkään ilman palkkaa töitä tee ?
ole mitään työtä josta saa palkkaa.
Työstä saa palkaa.
Kunnioitus tulee siitä, että on kiitollinen mieli.
mielestäni mikään osoitus kunnioituksesta. Sellainen ihminen joka toivoo muiden temppuilevan vuokseen on mielestäni epäkunnioitettava.
Kunnioitus ja kiitollisuus taas on kaksi eri asiaa. Voin kunnioittaa esimerkiksi ihmistä joka minulle antoi potkut. Siltikään en ole siitä kiitollinen.
Kunnioitus ei ole sama kuin hyöty.
ja nöyryys tulee olla aitoa. Kyllä sen huomaa, jos joku teeskentelee.
sitä ei riitä.
Mitähän sitä huomenna duunailis sossun rahoilla.
ne on työtätekevien rahoja.
Duunaila mitä duunailet, mutta tee se nöyränä ja kiitollisella mielellä.
luulet, että mä olisin ollenkaan nöyrä ja kiitollinen. Ole sinä nöyrä ja kiitollinen, etten ala toteuttamaan itseäni ja elämään viidakon lakien mukaan.
kanaa en kande tappaa edes viidakossa. Voi tulla se päivä eteen jolloin joutuu hankkimaan itse itselleen ruuan ja vaatteet. Eli, joutuu töihin.
Kun on ruokaa syödä, lämpivät vaatteet, lämmin asunto, lämmitä suihkuvettä peseytyä, niin luulisi olevan kiitollinen sille joka sen on hankkinut,
mutta taitaa se olla niinkuin sananlasku sanoo: "Kiittämättömyys on maailman palkka" ja "Mikään ei vanhene vikkelämmin kuin hyvä teko."