tapaamisoikeus

Haluaisin kysyä lasten tapaamisoikeudesta. Lapset jäävät erossa äidille, mutta haluaisin tavata lapsiani useammin kuin joka toinen viikonloppu.

Vaikka niin, että olisin lasten kanssa joka toisen viikonlopun lisäksi yhtenä tai kahtena iltana joka viikko. Jos vaimo ei ole halukas tuollaiseen, onko asiasta mahdollista sopia muuten?

Tiedättekö, että onko tuollaisesta mitään oikeuden ennakkopäätöksiä tai muita?
91532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nämä asiat ovat aina kauhean vaikeita. Mutta luulisin ,että jos lastenvalvojan luona käytte asioista sopimassa ,ne järjestyy. Oikeuteen saakka jos joudutte menemään, asiat riippuvat pitkälle asianajajistanne. Hyvä asianajaja saa sinulle kyllä haluamasi tapaamiset. Silti parempi vaihtoehto olisi saada vaimo tulemaan sinne lastevalvojalle sopimaan rauhassa asioista ,koska lapsillennehan haluatte vain parasta kuitenkin. Ja jos lähekkäin asutte , ei halustasi viettää aikaa lastesi kanssa muutamana iltana viikossa luulisi suurta harmia olevan.

Äänestä

on niin rankka pesti, että vaimosi ainakin vähän ajan kuluttua mielellään ottaa sinut jakamaan hoitovastuuta, paitsi jos sinussa on jokin lapset häiriintyneeksi tekevä vika (esim. liika alkoholin käyttö).

Äänestä

Älä ihmeessä usko mihinkään sossun tai x:än lupauksiin tai kauniisiin juttuihin, niissä ei ole katetta. Mies on AINA häviäjä ero asioissa jos lapset jää äidille. Minun olis pitäny aikoinaan ottaa puolet lapsista omiin nimiin, niin se olis ollu takaporttina x:än toilauksille, edes yhteihuoltajuus ei asiaa paikkaa. Se sanoo miten pelataan jonka tykönä lapset virallisesti asuu.
Jos x:ä löytää uuden ja haluaa muuttaa vaikka Afrikkaan ja viedä lapset mukana, niin et voi mitään vaikka olis yhteishuoltajuus.Minun kohdalla ei edes kirjallinen sopimus pitäny. mulla on 4 lasta.

Äänestä

On todella positiivista, että haluat "normaalia" kerran kahdessa viikossa systeemiä laajemman tapaamisoikeuden.

Minä erosin rapiat kolme jä vuotta sitten ja olen kokenut varmaan suunnilleen kaikki ne hankaluudet, jotka lasten tapaamiseen voi liittyä. Eromme ensimmäisen vaiheen aikana ex-vaimoni uhkasi tehdä kaikkensa estääkseen minun ja lasten välisten tapaamisten onnistumisen, jos en peruisi aikomustani erota hänestä.

Kuten sinä, myös minä halusin normaalia laajeman tapaamisoikeuden, vaadin sitä ja myös sain sen kirjatuksi sopimukseen. Vanhemman lapsemme osalta tapaamisessa ei ole ollut ongelmia, mutta nuoremman osalta sitäkin enemmän. Ex on tosiaan tuntunut tekevän hommia hartiavoimin vaikeuttaakseen sopimuksen mukaisten tapaamisten toteutumista.

Tänä keväänä annoin ex:lle viimeisen mahdollisuuden saattaa tapaamiset toimimaan kunnolla vapaehtoisesti. Sanoin hänelle, että ellei asiassa tapahdu oleellista muutosta syksyyn mennessä, riitautan asian oikeudessa. Muutosta ei tapahtunut ja niinpä tein - lastenvalvojan suosituksen mukaisesti - oikeudelle hakemuksen tapaamisoikussopimuksen täytäntöönpanosta.

Nyt mulla on asiasta oikeuden päätös, jota ex tuskin voi olla noudattamatta, koska se tulisi kalliiksi hänelle. Ensimmäiset päätöksen mukaiset tapaamiset ovat jo takana ja ne ovat sujuneet erittäin hyvin. Uskon, että kyllä se siitä..

Sinulle sanon: Pidä asiassa puolesi, sillä sinulla on siihen täysi oikeus. Lastenvalvojat auttavat asiassa ja itse asiassa tapaamisoikeussopimus pitääkin tehdä kirjallisena ja niin, että ko. viranomainen vahvistaa sen.
Kun sinulle tulee asiasta em. tavalla vahvistettu sopimus, voit tarvittaessa pyydää oikeudelta sen täytäntöön panemista.


Eppu

Äänestä

olen ollut näkemässä kahdessakin tapauksessa vierestä miten tapaamiset onnistuu.
On siis hyvä :=) ja huono :=( kokemus...

Isoveljelläni tuli ero avopuolisonsa kanssa ja ainakin minun silmään heillä on tapaamiset sujuneet mainiosti. Lähes joka viikonloppu lapsi on veljeni luona ja toisinaan myös viikoilla. He asuvat lähekkäin joten välimatkakaan ei ole esteenä.
Alussa pientä takkuilua kuulemma esiintyi mutta he onnistuivat selvittämään ongelman..

Toinen (ja todella ikävä) on ex-poikaystävältäni. Hänellä oli edellisestä suhteesta tyttö jota hän ei saanut sopimuksesta huolimatta nähdä niin usein kun tahtoi. Heillä oli sopimus kahdesta vkolopusta kuussa ja yhdestä arki-illasta viikossa. Asuivat myös lähellä toisiaan.
En voinut ymmärtää miksi hän ei saanut nähdä lastaan. Välimatka ei ollut ongelma ja mies on lähestulkoon ihanteellinen isä...hän lähes palvoo tytärtään. Ilme sen miehen kasvoilla oli näkemisen arvoinen kun hän sai nähdä tyttärensä.
Jostain syystä tytön äidille ei vain tapaamiset käyneet.

Kuten muutkin kehotan pitämään oikeuksistasi kiinni. En voi ymmärtää miksi äidit haluavat riistää lapsiltaan isän...tai isiltä heidän lapset. Mutta ennenkaikkea tulee muistaa että vaikka molemmilla vanhemmilla on oikeus lapsiin niin erityisesti heillä on velvollisuus lapsia kohtaan...Emmehän siis kukaan koskaan ajattele huoltajuusasiaa vain ja ainoastaan henkilökohtaisena kysymyksenä.

Äänestä

Sinulla on OIKEUS nähdä lapsiasi niin usein kun haluat eritoten jos saatte tulevat asuntonne lyhyen matkan päähän. Siinä kannattaa ottaa huomioon lasten koulunkäynti, harrastukset, ikä etc. Mieti lasten etua ja hyvinvointia etteivät hekään rasitu liikaa ja mikä on lastesi ikä.
Ei pidä ollenkaan ajatella nykypäivänä jos isä haluaa huolehtia lapsistaan, että lapset kuuluvat äidille?! Ne kuuluvat molemmille.

Kun teette ensimmäistä elatus/tapaamissopimusta VAADI se määräaikaisena esim. 1 vuosi. Siinä ajassa näkee kuinka asiat sujuvat. Sitten vasta varsinainen elatussopimus, koska kerran kun nimen laittaa niin tuskien taival saada muutettua siitä mitään ainakaan omalla paikkakunnallani. Oli kohtuuton tai ei.

Jos olet ISÄ ja MIES niin huolehdit lapsistasi puolet, kustannat niiden menoista puolet etc. Elatusmaksusi on nolla (=euroa). Siihenkin sinulla on OIKEUS. Ei muutakuin haastamaan paikallisen sosiaalitoimen lastenvalvoja ja exäsi.

Muista elatussopimuksessa kohtuullistamispykälä "normaalia" suuremman lastenhoitoajan vuoksi, kuin joka toinen vkl.

Tapaamisoikeudet kanssa samaan sopimukseen, myös nämä 1 tai 2 iltaa/yötä viikolla jutut. Myöhemmmin voi olla vaikeaa.

Ei tarvitse olla ennakkopäätöksiä ym. SINUN pitää itse osoittaa lastenvalvojalle halusi ja vaateesi lastesi suhteen. Äidillä ei ole mitään oikeutta estää lapsia tapaamasta sinua useamminkin. Muista, sinä keskustelet lastesi eduista ja lapsen etu on molemmat vanhemmat.

Kun tähän keskusteluun joudut vaimo EI OLE vaimo enää vaan ihminen kenen kanssa olit naimisissa ja teillä on yhteisiä lapsia, olet tasa-arvoinen vanhempi huoltajuuskeskustelussa. Äänet menee 1:1.

Tässä ohjeita alkupaloiksi!

PS. Niin asialinjalla keskustelut kuin mahdollista ja tunteet sivuun = Lasten parhaaksi!

Äänestä

Olen läpikäynyt eron jo n. 10 vuotta sitten, eroa järjestäessäni yritin järjestää siten, että isäkin olisi osallistunut lasten arkeen. Ehdotin yhteishuoltajuutta, ja kun aluksi asuimme n. kilometrin säteellä toisistamme, uskoin sen onnistuvankin. Toisin kuitenkin kävi, vaan kun lasten lähtiessä isän luo perjantai-iltana, muutaman tunnin kuluttua ovelta kuului rapinaa, ja kun menin katsomaan, sieltähän he tulevat itku kurkussa takaisin, ei isällä ollutkaan aikaa heille, vaan oli ollut joku "tapaaminen"..., perjantai-iltana! Muutaman kuukauden kuluttua lapset eivät edes halunneet lähteä katsomaan, oliko isällä aikaa. Yhtään viikonloppua eivät ole siis olleet isänsä luona. Asiaa vielä pahensi minun kannalta se, ettei isä myöskään suostunut elatustuen maksamiseen.
Nyt lapseni ovat isoja, ja aikuistumassa, suhde isään on heillä edelleen ristiriitainen. - Ihailen Sinua, että haluat säilyttää kiinteän suhteen lapsiisi! Jos lastesi äiti ymmärtää lasten edun, hän kyllä suostuu siihen, ja kyllä siitä hyötyy myös hän itse. Olen omalta osaltani kokenut sen toisen puolen, ja suren yhä lasteni puolesta, ettei heillä ole isää, kuten nuorempi tyttäreni asian ilmaisi jo muutama vuosi sitten. Hyvää joulun odotusta, kaikesta huolimatta.

Äänestä

Olen nyt sopinut erosta vaimoni kanssa. Toiveeni toteutuu, lapset ovat minulla eron jälkeen joka toisen viikonlopun ja sen lisäksi kahtena iltana joka viikko.

Olen miettinyt eroa jo vuosia, ja viime aikoina vain lapset ovat olleet esteenä. Minä olen syvästi helpottunut tästä sopimuksestamme ja nyt vain enää odotan, että saan aloittaa oman elämän. Kiitos vastanneille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroava (m) kirjoitti:

Haluaisin kysyä lasten tapaamisoikeudesta. Lapset jäävät erossa äidille, mutta haluaisin tavata lapsiani useammin kuin joka toinen viikonloppu.

Vaikka niin, että olisin lasten kanssa joka toisen viikonlopun lisäksi yhtenä tai kahtena iltana joka viikko. Jos vaimo ei ole halukas tuollaiseen, onko asiasta mahdollista sopia muuten?

Tiedättekö, että onko tuollaisesta mitään oikeuden ennakkopäätöksiä tai muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu