Kredujen huhutehdas:Skepsis ei lukenut huuhaa kirjaa

Kredut levittävät sitkeästi huhua,ettei Skepsis lukenut Puolimatkan kirjaa ennen huuhaapalkinnon myöntämistä. Tuskin siihen koko Skepsista tarvitaan,olihan Esko Valtaojakin lukenut kirjan.

Skepsiksestä ainakin puheejohtaja Pertti Laine oli lukenut kirjan ja jopa ostanut sen itse, ennen huuhaa palkinnon myöntämistä. Keskustelin hänen kanssaan aiheesta ja
hän oli hankkinut kirjan heti,kun suosituksia huuhaa palkinnosta oli tullut. Hän on myös Skepsiksen keskustelupalstalla kertonut lukeneensa kirjan pariinkiin otteseen, mutta se tietenkin jätetään tahallaan huomaamatta.

Kirjan arvostelija voi taas olla kuka tahansa muu ja on aika tavallista, että arvostelija pyytää tekijän kappaleen, vai onko jossakin sanottu,että nimenomaan Skepsis ry sellaisen pyysi?
6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kredut nyt huhuilevat mitä sattuu. Kerro terveisiä että vilkaisevat vaikkapa tänään ilmestynyttä skepsis-lehteä.

Äänestä

Palkinto meni sille kustannusyhtiölle, Uusi tie vai mikähän se oli. Ja perusteina oli Puolimatkan kaksi kirjaa: aiempi kirja "Usko, tiede ja Raamattu" ja tämä uudempi. Miksi ne aina unohtavat että se aiempi julkaistiin jo vuonna 2007, ja että jälkimmäisen kirjan julkaisusta ehti kulua kolme kuukautta palkinnon myöntämiseen. Kolmessa kuukaudessa hitaampikin lukija ehtinee kahlaamaan teoksen läpi, olkoonkin että siinä näkyy olleen yli 600 sivua.

Noh, kretuille ei ole mitään uutta tuulestatemmattujen väitteiden levittäminen. Ovat tulleet siinä oikein päteviksi. Valitettavasti.

Äänestä

Joo, on olemassa vahva olettamus, että Skepsiksen palkinto olisi perustunut Puolimatkan Hesarissa olleeseen vieraraskynä -artikkeliin.

Näin siitä syystä, koska palkinnon myöntämisperusteissa ei puolella sanallakaan viitattu yhteenkään Puolimatkan kirjoissa olleisiin argumenttiin.

Tätä tukee myös se, että Skepsis esimerkiksi kustantajalta arviointikappaleet molemmista kirjoista kaksi viikkoa palkinnon myöntämisen jälkeen.

Ehkä suurin ongelma tuossa on, että Puolimatka ei Hesarin vieraskynässä esittänyt omia ajatuksiaan, vaan ateistifilosofi Nagelin ajatuksia:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Evoluutioteoriaa on opetettava kriittisesti avoimella tavalla/HS20081115SI1MA0140x

Radiohaastattelussa Puolimatka (lempeästi) kritisoi Skepistä tietämättömyydestä ja filosofisesta sofistikoitumattomuudesta, koska olivat vahingossa myöntäneet Skepsis palkinnon ateistin ajatusten siteeraamisesta.

Onneksi Skepsiksellä on tilaisuus sivistyä, koska skepsiksellä on keskustelutilaisuus 4.2. jossa Tapio Puolimatka kertoo Naturalismista ja sen kritiikistä.

http://www.skepsis.fi/tapahtumat/

Äänestä

"Kredut levittävät sitkeästi huhua..."

Tarkoittanet "kreduilla" kreationisteja, sen ymmärrän kyllä. En vaan millään soisi kreationistien kutsuttavan "kreduiksi" koska joku voisi kuvitella että sillä olisi jotain tekemistä kredibiliteetin (uskottavuuden) kanssa. Itse en kyllä tähän keksi hyvin sointuvaa vaihtoehtoa, sori.

Äänestä
  • pitäisi kutsua kehareiksi.

    Äänestä

  • kannattajia kirjoitti:

    pitäisi kutsua kehareiksi.

    Miten niin vahingossa ateistin ajatusten siteeremisestä. Skepsis ei tieteellisenä järjestönä erittele,onko mielipiteen lausuja ateisti tai joku muu. Pelkkä pseudotiede riittää.

    Sitä paitsi uudessa Skeptikossa oli Puolimatkan kirjoitus. Julkaisisiko joku Sana lehti tai Uusitie skeptikon kirjoituksen kreationismistä. Epäilen.

    Arvostelukappaleen tilaaminen osoittaa vain,että mahdollisesti arvostelun kirjoittaja ei omista kirjaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skepor kirjoitti:

Kredut levittävät sitkeästi huhua,ettei Skepsis lukenut Puolimatkan kirjaa ennen huuhaapalkinnon myöntämistä. Tuskin siihen koko Skepsista tarvitaan,olihan Esko Valtaojakin lukenut kirjan.

Skepsiksestä ainakin puheejohtaja Pertti Laine oli lukenut kirjan ja jopa ostanut sen itse, ennen huuhaa palkinnon myöntämistä. Keskustelin hänen kanssaan aiheesta ja
hän oli hankkinut kirjan heti,kun suosituksia huuhaa palkinnosta oli tullut. Hän on myös Skepsiksen keskustelupalstalla kertonut lukeneensa kirjan pariinkiin otteseen, mutta se tietenkin jätetään tahallaan huomaamatta.

Kirjan arvostelija voi taas olla kuka tahansa muu ja on aika tavallista, että arvostelija pyytää tekijän kappaleen, vai onko jossakin sanottu,että nimenomaan Skepsis ry sellaisen pyysi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu