En nyt tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta en keksinyt muutakaan paikkaa mihin asian kertoisin.
Pistimme kesällä suhteen poikki avomieheni kanssa, koska meillä ei tosiaankaan mennyt hyvin. Hänen äitinsä sitten näki minut erään toisen miehen kanssa ja alkoi keksiä juttuja pettämisestä, yms. Kysyi jopa, että kertooko pojalleen asiasta. Sanoin naiselle, että aivan vapaasti voi kertoa. Ja, että sinkkuna minulla kyllä on oikeus olla kenen kanssa tahdon. Myöhemmin sitten huvikseni kysyin avomieheltäni oliko hänen äitinsä kertonut tälle. Olihan tämä ja yhdessä sitten vain nauroimme ja ihmettelimme mitä sen naisen päässä oikein liikkuu. Olimme edelleen väleissä ja totesimme, ettei kummankaan tekemiset enää edes kuuluneet toisillemme niinkuin ennen.
Jonkin aikaa kului ja yhteisestä sopimuksesta päätimme palata yhteen. Molemmat meistä rakastivat toisiamme ja rakastamme edelleenkin. Mitä sitä silloin erossa olemaan? Päätimme aloittaa kaiken aivan alusta. Kuitenkin suunnitelmiimme tuli hieman mutkia matkaan. Nimittäin meille sattui vahinko ja ensimmäinen lapsi on nyt tulossa. Yhdessä päätimme, että lapsi pidetään. Eikös hänen äitinsä jo vääntänyt juttua, että lapsi ei ole avomieheni ja puhui tämänkin jo asiaan ympäri. Mies on kuitenkin edelleen lapsesta tohkeissaan ja sanoi, että vaikkei olisikaan isä niin lapsi kuitenkin pidetään ja hän rupeaa sille isäksi.
Ei kuitenkaan kuulosta kovin mukavalta kuulla hänen suustaa tuollaista. Lisäksi hänen äitinsä on muullakin tavoin mollannut minua jatkuvasti ja koko ajan kommentoinut jokaiseen asiaan jotenkin halveksuvasti. Tähän mennessä olen vain purrut tiukasti hammasta ja kuunnellut joka ikisen solvauksen. Nyt kuitenkin alkaa olla pinna niin tiukalla, etten enää edes tiedä mitä tekisin sen naisen kanssa.
Onko parempi jatkaa vaan hampaiden kiristelyä, vai sanoa nasevasti takaisin? Tiedän tilanteen olevan tukala avomiehelleni, koska hän välittää äidistään. Ja hän on myöskin tämän melko yksipuolisen riidan välissä. Olen sanonut avomiehelleni suoraan, etten mene enää lähellekään hänen äitiänsä kuuntelemaan niitä solvauksia. Mutta kuitenkin joka kerta olen hänen pyynnöstään lähtenyt mukaan hänen vanhempiensa luokse. Nykyään poissa pysyminen ei kyllä auttaisi, sillä hänen äitinsä soittelee avomiehelleni ja solvaa minua puhelimessa. Tuntuu todella kurjalta kuunnella sitä jauhamista puoli vuotta vanhasta asiasta, mutta minkä asialle voi?
Myös avomieheni on itse yrittänyt saada äitinsä tajuamaan, ettei meidän kahden väliset asiat kuulu millään lailla hänen äidilleen. Ja hän on myöskin pyytänyt tätä lopettamaan minun solvaamiseni. Itse olen yrittänyt kestää, mutta nyt se kestämisen raja on tullut vastaan.. Miten menetellä?
Pistimme kesällä suhteen poikki avomieheni kanssa, koska meillä ei tosiaankaan mennyt hyvin. Hänen äitinsä sitten näki minut erään toisen miehen kanssa ja alkoi keksiä juttuja pettämisestä, yms. Kysyi jopa, että kertooko pojalleen asiasta. Sanoin naiselle, että aivan vapaasti voi kertoa. Ja, että sinkkuna minulla kyllä on oikeus olla kenen kanssa tahdon. Myöhemmin sitten huvikseni kysyin avomieheltäni oliko hänen äitinsä kertonut tälle. Olihan tämä ja yhdessä sitten vain nauroimme ja ihmettelimme mitä sen naisen päässä oikein liikkuu. Olimme edelleen väleissä ja totesimme, ettei kummankaan tekemiset enää edes kuuluneet toisillemme niinkuin ennen.
Jonkin aikaa kului ja yhteisestä sopimuksesta päätimme palata yhteen. Molemmat meistä rakastivat toisiamme ja rakastamme edelleenkin. Mitä sitä silloin erossa olemaan? Päätimme aloittaa kaiken aivan alusta. Kuitenkin suunnitelmiimme tuli hieman mutkia matkaan. Nimittäin meille sattui vahinko ja ensimmäinen lapsi on nyt tulossa. Yhdessä päätimme, että lapsi pidetään. Eikös hänen äitinsä jo vääntänyt juttua, että lapsi ei ole avomieheni ja puhui tämänkin jo asiaan ympäri. Mies on kuitenkin edelleen lapsesta tohkeissaan ja sanoi, että vaikkei olisikaan isä niin lapsi kuitenkin pidetään ja hän rupeaa sille isäksi.
Ei kuitenkaan kuulosta kovin mukavalta kuulla hänen suustaa tuollaista. Lisäksi hänen äitinsä on muullakin tavoin mollannut minua jatkuvasti ja koko ajan kommentoinut jokaiseen asiaan jotenkin halveksuvasti. Tähän mennessä olen vain purrut tiukasti hammasta ja kuunnellut joka ikisen solvauksen. Nyt kuitenkin alkaa olla pinna niin tiukalla, etten enää edes tiedä mitä tekisin sen naisen kanssa.
Onko parempi jatkaa vaan hampaiden kiristelyä, vai sanoa nasevasti takaisin? Tiedän tilanteen olevan tukala avomiehelleni, koska hän välittää äidistään. Ja hän on myöskin tämän melko yksipuolisen riidan välissä. Olen sanonut avomiehelleni suoraan, etten mene enää lähellekään hänen äitiänsä kuuntelemaan niitä solvauksia. Mutta kuitenkin joka kerta olen hänen pyynnöstään lähtenyt mukaan hänen vanhempiensa luokse. Nykyään poissa pysyminen ei kyllä auttaisi, sillä hänen äitinsä soittelee avomiehelleni ja solvaa minua puhelimessa. Tuntuu todella kurjalta kuunnella sitä jauhamista puoli vuotta vanhasta asiasta, mutta minkä asialle voi?
Myös avomieheni on itse yrittänyt saada äitinsä tajuamaan, ettei meidän kahden väliset asiat kuulu millään lailla hänen äidilleen. Ja hän on myöskin pyytänyt tätä lopettamaan minun solvaamiseni. Itse olen yrittänyt kestää, mutta nyt se kestämisen raja on tullut vastaan.. Miten menetellä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
anoppisi ei ole kasvanut aikuiseksi, vaan on jäänyt henkisesti lapsen tasolle. Neuvoja tähän on vaikea antaa. Tsemppiä jatkossa, sitä tulet tarvitsemaan.
Onkohan se anoppi, joka on lapsen tasolla??
Jos mies ei edes tiedä, onko lapsen isä vaan "rupeaa" sille isäksi, niin ei takaisinpaluusta huolimatta ole kaikki asiat kohdallaan (miten voi ehkäisy pettää, jos aikaisemminkin siitä on osattu huolehtia?).
Niin no eihän se ehkäisy koskaan tieten voi pettää. Itse kun en pillereitä pysty käyttämään ja kumiin voi aivan hyvin tulla reikä, kuten tässä tilanteessa on käynyt. Että miten ihmeessä se ehkäisy voi pettää..hmm..
Enkä sanoisi, että "anoppini" olisi lapsen tasolla. Mutta olisi ihan hienoa tietää mikä sitä naista oikein risoo. Itse en halua riitaa hänen kanssaan. Ja kuten sanoin, tähän mennessä olen vain niellyt kaiken. Ja avomieheni kyllä varmasti tietää olevansa lapsen isä, mutta tuntuu olevan aina samaa mieltä äitinsä kanssa. Aivan kuten sisaruksensakin. Tämä "Äidin sana on laki" juttu tässä myös häiritsee hieman. Äitinsä painostuksesta hän nyt myös vaatii isyystestiä lapsen syntymän jälkeen. Tietenkään itselläni ei sitä vastaan ole mitään, mutta hieman häiritsee se, että vain äitinsä vaatimuksesta sitä haluaa. Välillä käy melkein sääliksi, että liki 30 vuotias mies on niin pahasti äitinsä otteessa, huh huh.
Sinä puuhaat avostasi aisankannattajaa? ja sitten vielä ihmettelet että mikäköhän sitä anoppiasi oikein risoo? Mikäköhän .. mietis sitä?
Isyystesti on sinun tapauksessasi vähintäänkin kohtuullista.
Eihän tuollaiset suhdekiemurat nyt ole nykypäivänä kovinkaan kummallisia. Uskon että on loukkaavaa, ettei avokkisi usko olevansa 100%sesti lapsensa isä. Olipa sitten syynä anopin mollaaminen tmv. alunperin, mutta asenne silti.
Isyystesti on helppo ja objektiivinen tapa selvittää tilanne. En usko, että se on niin oleellinen sinun ja miehesi vuoksi, mutta ainakin siten saat anopin suun tukkoon. Kun anopillesi paperin näytät ja vielä muutenkin julkisesti (muulle suvulle) asiasta puhut ja vaikka paperiakin esittelisit, pitäisi ainakin tuohon asiaan liittyvä narina loppua. Eri asia jos anoppisi on päättänyt olla sinua kohtaan inhottava, valituksen ja mollaamisen aiheita hän keksii kyllä muustakin.
Miehesi sentään yrittää puolustaa sinua. Anoppisi voi olla niin tyranni ja painostus niin kovaa miestäsi kohtaan, että miehesi myötäilee häntä kestääkseen itse tilanteen. Miehesi kuitenkin on innoissaan lapsesta ja valmis olemaan kanssasi, joten koeta nähdä siinä hyvä puoli.
Ja jos kohtelusi on anopin puolelta huonoa, jätä ihmeessä menemättä anoppilaan ja pidä välit viileinä, mutta asiallisina.
Ensinnäkin, ei ole minusta kiinni, jos mies itse haluaa pitää lapsen, vaikkei usko sen olevan hänen. Eikä ole minun syytäni sekään, että hän olisi valmis kasvattamaan vaikka toisen miehen lapsen omanaan ja olla osallisena lapsen elämässä. Se, kun hänen aivan oma valintansa. Eikä sen tulisi edes kuulua hänen äidilleen. Ja anopini on mollannut minua jo ennen raskautta, että siitä ei asia varmasti ole kiinni.
Ja isyystesti tullaan tekemään avomieheni pyynnöstä. Oli se sitten kohtuullista tai ei. Ehkäpä hänen äitinsäkin sulkee louskuttavat leukansa sen jälkeen.
Kiitoksia vihdoin ja viimein hieman rakentavastakin vastauksesta. :)
Tosiaan, raskauteni ei ole ainoa asia josta hän on juttujaan keksinyt. Minulla on kuule myös muita miehiä ja petän avomiestäni. Olen kyllä kysynytkin ketä nämä muut miehet sitten mahtavat olla. No eipä ole vastausta tullut vielä tähän päivään mennessä. :D
Isyystestin tulemme tekemään avomieheni pyynnöstä. Vaikka se alunperin olikin anopin idea ja ärsyttääkin tällä hetkellä suunnattomasti. Ja toki ärsyttää sekin, ettei avomies usko lapsen olevan hänen. Itse kyllä tiedän sen, ettei lapsi voi kenenkään muunkaan olla. :) Vielä enemmän asia alkaa ärsyttämään miehen puhuessa, että hän kyllä haluaa olla lapselle isä, vaikkei se hänen olisikaan.
Jos en käy sillon tällöin anopin ja appiukon luona, saavat sen naisen jutut vain lisää tuulta alleen. Tekisi vain mieli sanoa jotain takaisin joka kerta, mutta kokemuksesta tiedän, että avomiehelläni ei varmasti olisi mukavaa olla siinä välissä. Enkä halua saattaa häntä siihen tilanteeseen. Taitaa olla vaan parempi kestää se tyhjän päiväinen paskan jauhanta.
Ilmeisesti et itsekään tiedä, kuka on lapsesi isä? Kaikenlaista sitä sattuu!!!!!!! Uskomattomiin tilanteisiin te siskot hyvät hankkiudutte!
No, isyys on helppo selvittää. Tässä tilanteessa kannattaisi varmaan tehdä niin. Ja tuohan on sitten sellainen asia, joka ei anopille kuulu pätkän vertaa - se on vain sinun ja miehesi asia! Mistä se anoppi voisi lapsesi isää tietää, vaikka olisitte naimisissa - tai sitä, kuinka monta lasta miehesi on siittänyt? Sitä ei välttämättä tiedä mies itsekään!
Anoppisi on miehellesi tärkeä ihminen ja siksi sinun kannattaisi yrittää sietää häntä - mutta ei sinun minun mielestäni tarvitse anoppilaan haukuttavaksi lähteä... anna miehesi mennä yksin. Ja kun vauva syntyy, voithan sanoa anopille, että ei tarvii hoitaa, kun on ihan väärän miehen lapsi! Tuon verran voisi kyllä napauttaa teidän asioihin sekaantumisesta!
Itse asiassa olen täysin varma siitä, että avomieheni on lapsen isä. Muuten eivät oikein ajankohdat passaa yksiin.
Ja isyystestin kyllä aiomme tehdä avomieheni pyynnöstä. Tottahan se on, ettei anoppi voi lapsen isää tietää, eikä sitä montako lasta miehellänikin voi jo olla. Ja totta sekin, ettei minun tarvitsisi anopin luokse haukuttavaksi mennä. Mutta tiedän senkin, että siitä se nainen vasta saisikin tuulta juttujensa alle.
Olen itsekin miettinyt tuota konstia, jolla näpäyttäisin takaisin. Mutta toisaalta taas se tuntuu hieman lapselliselta, ehkä. Ja näkisikö appiukkokaan sitten lapsen lastaan? Meidän luoksekaan hän, kun ei oikein pääse käymään ilman vaimoaan. Mutta ehkäpä sitä voisi sitte kokeilla, jos ei mollaaminen muuten lopu.
Että lapsi ei ole avomiehesi, eikä anopinkaan tarvitse olla lapselle mummo, ja että isyystestiä ei tarvitse tehdä, koska lapsihan ei voi olla hänen!
Juoruilut loppuisivat aina siihen paikkaan, kun sanoisi että joo, kaikki juorut pitävät paikkansa, mutta viatonta lasta en suostuisi piikittämään ilkeen anopin takia! Jotain rajaa sentäs!
mennä kysymään neuvoa vaikkapa perheneuvolasta. Saat ehkä neuvoa, miten edetä tilanteessanne.
Älä jätä asiaa selvittämättä.
Luulen että nasevasti takaisin sanominen vain pahentaa tilannetta. Voisitko joko päästää kaiken ohi korviesi tai ottaa asian rauhallisesti puheeksi.
Yksinkertaisinta olisi tehdä päätös että sinua ei liikuta tippaakaan vaikka anoppi haukkuisi sinua kuinka, kun vaan ei käy käsiksi. Sulje korvasi, käy miehesi mukana kylässä tai jätä käymättä. Mitä loppujen lopuksi haittaa, mitä tuommoinen eukko sanoo, kun se ei vaikuta mieheesikään. Ja mitäpä sekään haittaa mitä juoruja hän levittää ja mitä ihmiset puhuvat. Kun ihmiset näkevät ettei puheet haittaa sinua ja miestäsi, niin ne loppuvat itsestään ja anoppi saa panettelijan maineen.
anoppiin... ei ole oikein sen käytös