Sairaaladietistä! Apua?

Maimu83

Eli nyt jo alkuun sanon etten tarvitse saarnaa ihmedieteistä ja elämätaparempasta, remppa on jo tehty ja yli 30kg karistettu. Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla sairaaladiettiä/aineenvaihduntadiettiä jota tutut kovasti kehuneet ja kaikki sillä saaneet kivasti painoa pois. Mulla on 30kg lähtenyt mukavasti mutta viimeiset kilot vaan jääneet jumimaan paikalleen. Liikuntaa harrastan hyvin, käyn salilla ja lenkillä useita kertoja viikossa sekä poljen crosstreineriä kotosalla.
Mitat mulla 175cm/75kg ja kyllä, tiedän että painoa vielä liikaa ja aion nuo viimeisetkin kilot kyllä karistaa joten siitä ei tarvitse muistuttaa myöskään :D
Varsinainen ongelmani on nyt kuitenkin se, että olen nyt sairaaladietillä ollut 1 viikon eikä paino ole pudonnyt kuin 1 kg! Olen lukenut ja kuullut tuttavilta että ensimmäisen viikon aikana lähtee yleensä pari- kolme kiloa joten laiha tulos ihmetyttää, mikä voisi olla syynä? Ohjeita olen noudattanut aivan pilkulleen ja kirjaimellisesti, vettä juonut sen 3l päivässä ym. Dietin orjallisen noudattamisen lisäksi olen myös käynyt salilla sekä lenkkeillyt ja crossaillut kuten normaalistikin. Osaisiko joku sanoa mikä neuvoksi ja mistä mahtaa johtua?
Kiitos ja vastaathan asiallisesti :)

-Maimu

10

848

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämä !

      Luultavasti olet ollut jo niukalla ruualla, joten suolistosi on ollut jo ennen tuota sairasta dieettiä tyhjähkö ja ylimääräiset kehon nesteet ovat olleet vähäisiä. Rasvaa olet varmasti menettänyt sen saman määrän kuin muutkin dieettiä kokeilleet eli varmaan sellaiset 0,5-1 kg.

      Viimeiset kilot tosiaan tuntuu istuvan kaikkein lujimmassa. Eiköhän se tästä kuitenkin - kärsivällisesti.

      • alkupainoooo

        koska olet normaalipainoinen, ei todellakaan lähde kilotolkulla. Vain todella ylipainoisilla on jopa monta ylimääräistä kiloa nestettä sidottuna kroppaan (väärän ravinnon ja liian suolan takia) Keho korjaa liian suolaista ravintoa keräämällä nestettä - laimentamalla itse omaa koostumustaan.

        Eli kilo sulla ihan normaaliaa.


    • laihduttelija

      Olen itse nähnyt lukuisia eri versioita sairaaladieetistä.. Ruokavalio täysin eri mutta väittävät silti viikossa katoavan 8kg?

      Sairaaladieetissä mitä itse siis käytin (joka kai on se oikea? tiedä siitä..) on siis ekat päivät keittoa joka sisältää paprikaa, selleriä, kaalia, tomaattia yms se ns. rasvanpolttikeitto. Onko sitä sinunkin ruokalistallasi? Tuolla keitolla kilojen pitäisi karista!

      • Maimu83

        Tuota ihmekeittoa olen kokeillut myöskin ja se oli ihan hyvä (3kg lähti sillä joskus) mutta tämä kyseinen dietti on se sairaaladietti jossa syödään esim. kananmunaa, pinaattia, vihreää salaattia, pihviä ym tarkasti laskettuna joka päivä listan mukaan. Olen lukenut ja kuullut tästä paljon hyvää eikä kellään tutulla ole paino pudonnut näin vähän :(


      • xemor
        Maimu83 kirjoitti:

        Tuota ihmekeittoa olen kokeillut myöskin ja se oli ihan hyvä (3kg lähti sillä joskus) mutta tämä kyseinen dietti on se sairaaladietti jossa syödään esim. kananmunaa, pinaattia, vihreää salaattia, pihviä ym tarkasti laskettuna joka päivä listan mukaan. Olen lukenut ja kuullut tästä paljon hyvää eikä kellään tutulla ole paino pudonnut näin vähän :(

        En ole varma mutta näin on minulle joskus sanottu:
        Kun olet vähä kalorisella dietillä ja alat liikkua paljon pitäisi myös kalorimäärien nousta tai keho siirtyy ns säästöliekille eikä näin ollen kuluta juuri mitään.


      • D-I-E-E-T-T-I
        xemor kirjoitti:

        En ole varma mutta näin on minulle joskus sanottu:
        Kun olet vähä kalorisella dietillä ja alat liikkua paljon pitäisi myös kalorimäärien nousta tai keho siirtyy ns säästöliekille eikä näin ollen kuluta juuri mitään.

        Säästöliekki hidastaa laihtumista joillain prosenteilla.


    • Rae-juusto (yök)

      Moikka! Haluisin kokeilla sairaaladiettiä mutta rae-juusto ei pysy sisällä osaisiko kukaan kertoa millä korvaisin raejuuston?

      • jos on nälkä...

        kyllä menee juusto keiton päällä.

        Kevyempää mozzarellaa tai leipäjuustoa voit kokeilla, näissä kyllä paljon enemmän rasvaa ja suolaa..


      • raejuusto yök
        jos on nälkä... kirjoitti:

        kyllä menee juusto keiton päällä.

        Kevyempää mozzarellaa tai leipäjuustoa voit kokeilla, näissä kyllä paljon enemmän rasvaa ja suolaa..

        thanks


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2678
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1124
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      797
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe