Avovaimoni petti minua viime vuonna. Päätimme jatkaa yhdessä. Hän vannoo rakkauttaa minuun, ja tunnen hänen olevan "parempi". Kuitenkin hän on harrastuksen kautta tutustunut mieheen. Tämän kanssa hän kirjoittelee päivät pitkät, ja jopa yö myöhäänkin, jos olen töissä. Yrittää peitellä sen jälkeen, että ei olisi kirjoitellut. Olen maininnut asiasta, mutta hän sanoo, että se on normaalia tutustua uusiin ihmisiin, ja että he ovat vain kavereita. Ei halua tulla kytätyksi. Hänen kanssaan on kuulemma mukava jutella. Olenko epäluuloinen? Näin sattumalta kerran hänen kirjoituksiaan miehelle. Tuntui, kuin kyseessä olisi ollut eri ihminen. Mielestäni yritti tehdä vaikutusta, ja muutenkin jutut olivat välillä mielestäni flirttailevan kaksimielisiä. Mies ei mielestänikään provosoitunut siitä, eikä lähtenyt leikkiin mukaan. Kehui jopa häntä. Mitä pitäisi tehdä? En voi häntä kieltää keskustelemasta ja tutustumasta, mutta eihän tuokaan hyvältä tunnu. Pitää siis vain luottaa? Vaikeaa, mutta en haluaisi erotakkaan... Mietin, että mikä mahtaa olla minussa oikein vikana, jos häntä kiinnostavat vieraat miehet. Kuitenkin olen hyvin toimeentuleva, fiksu, kanssani kehtaa kulkea...
Taasko
Kerran näin
121084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
siis avovaimoni kehui tätä miestä ulkonäöllisesti
liikkuu,ei voi välttää tutustumista muihin ihmisiin.
Miehet ja naiset voivat olla myös vain ystäviä keskenään,itse olen kyllä epäluuloinen tästä väittämästä,no niin tai näin mutta AVOIMUUS se olla pitää,jos ollaan vain ystäviä miksi salailla viestejä/soittoja/yhteydenpitoa?
Jos minun miehelläni olisi naispuoleinen VAIN ystävä miksi minäkin en sitten saisi häneen tutustua?!
Epäilen aina näitä "vain"ystäviä jos salaillaan yhteydenpitoa,ja halutaan pitää ne vain omina ystävinä.
Ei se vika sinussa ole,joskus vain se "jokin" puuttuu, toiset taas aina etsivät sitä "parempaa"
Oikeassahan sinä olet, jos ei ole mitään salattavaa ja pelkkä ystävä, silloin sinunkin aikana hänet voi tavata tai puhua. Taikka kutsua sen teille vaikka kahville kun olet kotona. Mutta jos se ystävyys ei ihan päivän valoa kestä, vaikka mitään ei olisikaan tapahtunut fyysisellä tasolla silloin on salattavaa. Sun avokkis on ihastunut siihen niin eihän se sitä tunnetta sun edessä halua sille näyttää. Nuo vastakkaisen sukupuolen ystävyydet silloin kun toinen on suhteessa oleva, ei ne ihan ystävyyttä ole.
Toi ystävyysaia häiritsee kun ainakin minä ja tiedän monia naisia jotka voi ja on ystäviä miesten kanssa ilman mitään seksiin viittaavaakaan.
Voidaan jutella ihan mistävaan ja silti en koe pettäväni mieskaveriani.
Tiedän ettei hän ymmärrä että minulla on ystäviä joiden kanssa istutaan joskus iltaa aamuun asti.
Olen kans kysyny haluaako tulla mukaan viinilasilliselle ja se ei kuulemma kiinosta silti ääneen epäilee mitä me muka sielä tehdään.
Voisin kokea pettämiseksi jos salailisin koko homman mutta kun kerron aina kaiken.
Olenki tulkinnu että miesystäväni ei vaan osaa luottaa itseensä ja itse ei voisi olla ystvä, vain ystävä toisen sukupuolen edustajan kanssa.
Emme kyllä paljoa viestittele kun vaan jos on joku tärkee asia tai jollekin kaveripiirissä on jotain sattunut.
En aio luopua ystävistäni miehen mieliksi.
Meillä on tapana kavereiden kesken käydä syömässä kerran kuukaudessa porukalla ja jatkaa iltaa jutellen ja ehkä viinilasillisella.
Kellään ei ole keskenään seksisuhdetta ja kellään ei myöskään puolisoita mukana.
Ollaan vanhoja koulukavereita 7 miestä ja 5 naista. Onko siinä jotain pahaa tai outoa?
kiinni siinä toisessa miehessä. Löydät varmaan toisen kumppanin itsellesi.
terv. nainen
Meillä oli samanlainen tilanne. Mies tutustui työn kautta toiseen naiseen, jonka kanssa sitten alkoi tekstailla paljon. Ensimmäinen viestiä tuli aamuvarhaisella ja viimeinen iltamyöhään. Minä voin tottakai huonosti ja olin epävarma koska mieheni tekstaili koko ajan toisen naisen kanssa.
Joten ilmoitin asiasta. Kerroin että se tuo minulle huonon olon, että eikä hän voisi edes hieman vähentää sillä se häiritsee. Lupasi vähentää, mutta vähentämisen sijaan vain salasi. Kun huomasin tämän ja kerroin asiasta uudelleen, ja kuinka salaileminen loukkaa todella paljon, lupasi että loppuu. Sen sijaan kaikki yhteydenotto salattiin. Löysin puhelimen sohvan patjojen välistä, lipaston alimmasta laatikosta lakanan alta, patjan alta...
Homma loppui siihen että muutimme erilleen, nämä säätivät kuukauden jotain keskenään, kunnes mies tajusi millainen idiootti on, katkaisi välit naiseen, mietti vajaat kaksi kuukautta itsekseen ja ruinasi takaisin. Huolin takaisin ja nyt vielä muutaman kuukauden jälkeen pohdin että teinkö oikean valinnan. Haluan vain jatkaa elämääni, mihin suuntaan se sitten meneekään.
Oma neuvoni: Lähde. Jos hän nyt jo salailee sinulta, niin hommassa on jotain muutakin. Lähde ennenkuin sattuu ja kunnolla, ole se joka lopettaa koko farssin ja poistuu pää pystyssä, ei poljettuna, paikalta.
Ihan mielenkiinnosta. Kuinka vanhoja olette?
Kyllä on outoa ystävyyttä jos mieheltä täytyy viestittelyt salata ja näytille ei voida tuoda. Itse olen nainen ja tunnen kyllä naiset: tuo on ilmiselvää ihastumista.
Niin, olemme karvan alle kolmekymppisiä. Oltu yhdessä muutama vuosi. Hän suuttuu aina jos kysyn miehestä, ja sitten hän sanoo, että voi lopettaa viestittelyn jojon sanon, että ei tarvitse. Tiedän että olette vain kavereita eikä se haittaa. Haluan luottaa. Ja sitten taas kaikki on ennallaan ja alkaa alusta jossain vaiheessa. Minun vikani, kun en voi sanoa suoraan, että lopettaa sen. Mies ei ole provosoitunut jutuista. Mielestäni, ainakaan vielä. Mikä kumma siinä on, että jos antaa toiselle toisen mahdollisuuden, niin se pitää mennä pilaan tuommoisella. Eikös se olisi päivän selvää, että tollasta ei tekisi, jos haluaisi olla vain sen toisen kanssa. Ainiin, mutta pitäähän saada uusia tuttavuuksia!! =)
Heip.
Naisena sanon, että tuo tyttöystäväsi touhu on aivan selvää... Hän on luonteeltaan flirttailija kuten minäkin...
Minullakin on fiksu, hyvätuloinen ja komeakin mies, mutta silti aina vaan hamuan toisten miesten huomiota. Jotkut naiset vaan ovat sellaisia. Olenko hemmoteltu, itserakas - huonoitsetuntoinen? Ehkä kaikkea tuota... Tämä johtaa huomionhakuisuuteen, keimailuntarpeeseen. Välttämättä ideana ei ole ollenkaan seksin saaminen tai haluaminen. Ehkä kaltaisemme naiset olemme vähän narsisteja.
Vika ei siis ole siinä, että olisit riittämätön. Se on varma. Naisesi vaan on "auervaara"...
"Vika ei siis ole siinä, että olisit riittämätön. Se on varma. Naisesi vaan on "auervaara"... "
Vai että auervaara? Huora, jakorasia, lortto, hutsu, nuo kuvaavat kyllä paljon paremmin aloittajan naista.
outoa, että ei hän ole ennen tällaista tehnyt. Ainakaan tietääkseni ;). Pettämisen syyksi hän sanoi suhteen ahdistavan. Imartelu, jännitys, puuttunut kosinta ja lapsi, vaikka seksiä ei edes tehnyt mieli... Mikä helvetti naisia vaivaa! Kuitenkin hän vannottaa rakkauttaa minulle lähes päivittäin ja haluaa olla vain kanssani...
"En voi häntä kieltää keskustelemasta ja tutustumasta, "
Mikä estää? Suomen lakiko?
Avovaimosi on petturi, hänellä on vastuu siitä, ettei näin käy. Sanot kuten tuolla yhdessä ketjussa ehdotettiin "todista että olet uskollinen tai painu vittuun".
EI SINUN TARVITSE TUOLLAISTA SIETÄÄ KOSKA AVOVAIMOSI ON PETTURI! Petturin liikkumavara on aina paljon pienempi mitä normaalilla ihmisellä.
Ainiin ja tässä tulee minun suositus: jätä se. Pettää uudelleen, aivan varmasti. Jos ei tuon kanssa, jonkun toisen.
"Mietin, että mikä mahtaa olla minussa oikein vikana, jos häntä kiinnostavat vieraat miehet. "
Anna vähän jännitystä elämään. Lyö vaikka turpaan jos siltä tuntuu. Äläkä tunne huonoa omaatuntoa, naisesi on kyllä jo ansainnut sen.