Niin,kolme vuotta olen roikkunut kaukosuhteessa jossa ei toivoa ole.Monia kertoja sanotaan hyvästit toisillemme mutta 2-3kk kuluttua ilmaantuu sähköpostia josta noidankehä taas alkaa.Kun näemme toisemme,yhteinen aika on mahtavaa ja väkisinkin unohdan kaiken epävarmuuden ja toivottomuuden.Tuntuu että minun on tehtävä se lopullisesta lopullisin päätös ja vaihdettava puh numero ja sähköposti.Mikä hitto siinä on etten pysty.Pilasin ihan itse hyvän mahdollisuuden aloittaa rehti suhde mieheen joka asuu lähellä minua.Ilmoitinkin viimeksi kaukosysteemilleni että ei käy enää koska olen tavannut mukavan miehen jonka kanssa on toivoa.No siihen hän tuumasi varaavansa lentoliput tullakseen minua tapaamaan koska ei voi minua menettää.Ei ole ensimmäinen kerta kun hän näin toimii.Kaukorakkaani ei toistaiseksi pysty miettimään esim minun muuttoani hänen luokseen (britteihin) tai hänen tänne tuloaan.Voi kökkö.
Kolme vuotta
haluan pois
72116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"lähimies" ei ole tarpeeksi kiinnostava, kun tuo kaukomies kuitenkin näyttää vetävän pitemmän korren..? Olisiko niin, että lähellä oleva mies olisi lähinnä oljenkorsi, johon yrität tarttua päästäksesi pois tuosta kolmen vuoden piinasta..?
Olisiko parempi, että jos nyt päädyt lopettamisen kannalla, katsastelisit ympärillesi kaikessa rauhassa sinkkuna jonkin aikaa - et ainakaan aloita uutta seurustelua ns väärin perustein..?
Mitä tuohon kaukorakkauteesi tulee... Jos mies haluaa sinut pitää, niin se pitää hänen todistaa muulla kuin rientämällä tänne "pelastamaan tilanne" (muka). Kyllä kolmessa vuodessa pitäisi jo pystyä ajattelemaan sinua siellä, lähellä itseään tai tulla sitten itse tänne. Väännä asia vielä varoiksi kertaalleen hänelle rautalangasta: vaihtoehtoina sitoutuminen = tavalla tai toisellä lähisuhde tai sitten the end.
tilanne kuin sulla, jäätiin vaan roikkumaan toisiimme vuosikausiksi.
En tiedä oliko se oikea ratkaisu mutta mä lopetin koko jutun. Vieläkin hän on ajoittain ajatuksissa mutta mä en vaan jotenkin jaksanu sitä sit enää.
Joo-o, toisaalta lohdullista kuulla, että muillakin on sama ongelma... Itsellä aika lailla sama tilanne.
Kolmisen vuotta sitte tapasin tämän elämäni rakkauden. Vaikeuksia tuli siitä, että minulla on lapsi. Mies yritti alussa ottaa lapsenkin huomioon. Asiat kuitenkin kääntyi siihen suuntaan, että mies esim. lopetti meillä käymisen lapseni ollessa hereillä. Eli meidän yhteinen aika oli todella vähissä. Poltin itseni ihan loppuun "taistellessani" ajasta, jota voisin viettää miehen kanssa. Tätä kesti 2 vuotta.
Vuosi sitten muutin paikkakuntaa, oletin sen olevan ratkaisu tähän ongelmaan. Tunteita miestä kohtaan kun ei saanut sammumaan. No, ne tunteet ei ole sammunut vieläkään. Ainakin kerran kuussa tulee vierailtua hänen luonaan. En tiedä, miten tämän saisi loppumaan. Järjellä ajatellen tiedän, että suhteesta ei tule mitään. Suurimpana syynä se, että hän ei hyväksy lastani eikä koskaan edes halua omiakaan. Toivoton on tilanne...
Onhan tämä tämmöistä vedättämistä.Se ettei hän pysty tulemaan tänne tai minä menemään sinne on yksinkertaisesti lapset.Meillä molemmilla on teini-ikäiset muksut joiden elämää ei voi tuosta vaan tempaista irti tutusta ja turvallisesta.Kaikki olemme tavanneet toisemme ja välillä puhutaan puhelimessa toistemme lastenkin kanssa.Tästä ehkä johtuu tämä kiinni pitäminen.Kolmessa vuodessa olemme ehtineet paljoon ja kuitenkaan emme mihinkään.Kiroan välillä sitä päivää kun tapasin tämän ihanuuden,alkoi ihan nettituttavuutena ja jostain syystä homma luisti heti.Ihan kuin oltaisiin tunnettu aina.Kuitenkin olen kiitollinen hänestä koska tämä mies on hieno ihminen.Puhumme paljon tulevasta ja kumpaakin meistä arveluttaa vuosien odotus että olisimme "vapaat" toisillemme.Tässä vaiheessa aina sanomme hyvästit koska se ei ole järkevää.Kuluu muutama kuukausi ja sähköpostiin ilmaantuu kaipausta ja ikävää sisältävä viesti.Minä herkkämieli tirautan itkut ja vastaan.Noidankehä on valmis.Mistä ihmeestä kerään voimia ja tahdonvoimaa,tarpeeksi järkeä olla vastaamatta näihin viesteihin.Tietäen kuitenkin että jos en vastaa tai ilmoitan hanakamman vastalauseen,hän on pian hki-vantaa lentoasemalla matkalla luokseni puhumaan nenät vastakkain.Ihan mahdotonta ja perin vaikeaa.Tässä välillä kun tapasin rehdin miehen lähialueelta niin en kokenut häntä mitenkään korvikkeeksi tai vähemmän viehkoksi,päinvastoin.Päätin kuitenkin olla reilu hänelle koska tiesin kaukomiehen olevan matkalla tänne taas vaikka tiesi minun olevan tosissani tämän uuden miehen kanssa.Lopputulos oli mitä arvelinkin,ei hän halunnut olla osallisena tämmöisissä tilanteissa vaikka kuinka selitin ettei kyse ole kilpailusta.Ei uskonut haluani laittaa lopun tälle kuviolle.Se siitä.
Eiväthän lapset ole lapsia ikuisuuksia.Jossain vaiheessa hekin aikuistuvat, eivätkä enää tarvitse samalla lailla vanhempiaan. Siinä vaiheessa kun ovat omillaan, ei heidän välttämättä tarvitse tehdä ratkaisua maasta muutosta. En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta jos teillä olisi vielä monia yhteisiä onnellisia vuosia yhdessä lasten aikuistuttua, eikö sitä kannattaisi odottaa? Siis jos todella rakastatte toisianne. Tiedän, että kaukosuhteessa ei ole helppoa, mutta jos toinen todella on tärkeä, kyllä sen kanssa pärjää (kokemusta on). Toki ikävöinti on välillä raskasta mutta toisaalta taas jo pelkkä tietoisuus toisen olemassaolosta ja rakkaudesta tuo onnellisuuden tunteen ja taas jaksaa eteenpäin, varsinkin jos tietää, ettei kyse ole ikuisesta olotilasta. Toki jos olet tunteistasi varma ja tiedät, että ne eivät enää riitä suhteen ylläpitoon, on se asia erikseen. Mutta jos nämä käytännön asiat ovat ainoa syy,miksi haluat suhteen lopettaa, niin muista, että nykyinen tilanteenne johon kuuluu lapset, ei ole ikuinen.
Teki mieli vastata. Kamppailen nyt aikamoisessa suhteessa. Myöskään minun lapseton miesystäväni ei hyväksy lapsiani. Olemme jo 2.5v olleet kaukosuhteessa ja se on tosi loukkaavaa joko joudun itse lähtemään tai laittamaan lapseni isälleen kun herra ilmestyy. Murrosikäiset lapseni kyllä huomaavat tilanteen. Toisinaan kannan kamalaa syyllisyyttä kaikesta kun kuitenkin haluan lasteni parasta aina. Ja se ajan kanssa taistelu on kamalaa.
Mies on tehnyt selväksi ettei meillä ole tän kummempaa tulevaisuutta ja kauhulla ajattelen jo nyt vuosia eteenpäin olevaa kohtaloa.
Roikkua nyt tälläisessä suhteessa, mutta kun ei voimia ole lopettaakkaan. Mies ei halua myöskään lopettaa olen kysynyt.
Se ei vaan tiedä mitä haluaisi.
Sen verran mutkikkaat kiemurat et aivan täs väsyy miettimään.
Nyt on suhteeseemme tullut jotain häiritsevää. Se ei ole toinen nainen vaan kait jotain kyllästymistä puolin ja toisin, mutta eri asioihin.
Tämä mies kun vielä kuuluu niihin jotka ei puhu asioistaan tai mietteistään ja minulle se on helppoa. Yleensä kun kyselen missä mennään saan vastaukseksi, et älä taas aloita......
Pitäisikö minun laitaa kova kovaa vastan ja sanella ehdot. Jos mun perhe ei kelpaa en kelpaa minäkään vai odottaa kärsivällisesti kunnes huomaan joku päivä rollaattorin kanssa kulkevan junassa. Apua.
Viestistäsi näkyy jollain tapaa, että olet jo päätöksesi tehnyt (eli haluat eron tai lähisuhteen?). Miksi sinulla ei ole toivoa??? Jos tämä kaukorakkaus ei pysty muuttamaan Suomeen, etkö sinä voi muuttaa Britteihin? Osaat kuitenkin varmasti englantia, joten töitäkin sieltä olisi sitten helppo löytää (ei tosin välttämättä juuri nyt, mutta esim. vuoden päästä). Rakkaudessa on osattava tehdä kompromisseja, mutta sinun on päätettävä mikä on se "hinta", jonka voit ja pystyt maksamaan. Eli sinun tapauksessa se on mahdollisesti työpaikka Suomessa, tuttu maa ja kulttuuri... Jos et pysty tähän ja sitä toivoa ei kerta kaikkiaan ole, niin laitat vain sille miehelle viestiä (tai parempi jos pysyisitte kasvokkain tämän asian hoitamaan), että teillä ei mahdollisuutta ole olla pari, mutta voitte olla ystäviä. TAI teillä ei ole toivoa ja mahdollisuutta olla pari, eikä ystävyys tule kysymykseenkään, joten kumpikin sitten jatkaa elämäänsä eri suuntiin.
Älä ainakaan tee niin lapsellisesti, että vaihdat vain sähköpostiosoitetta ja puhelinnumeroa. Se on toista kohtaan törkeää, koska sitten toinen jää epätietoisuuteen, että mitä sinulle tapahtui -saattaa jopa pelätä, että olet kuollut! Asia on tietenkin eri silloin, jos mies on oikea häirikkö eikä jätä rauhaan, eikä ota viestiäsi uskoakseen.
Itselläni on vastaavanlainen tilanne kuin sinulla, paitsi meillä toivoa on, tai niin haluan uskoa ja aion tehdä tämän eteen kaikkeni. En edes halua harkita ketään muuta miestä kuin tätä, koska hän on oikea aarre!!! Mutta juuri nyt kun olisin sinne muuttamassa, niin mies toppuuttelee, vaikka ollaan seurusteltu jo vuosia! Olen varma, että tässä on SE OIKEA. Mies kuitenkin sanoo, että "olet parasta mitä minulle on tapahtunut"... Miehiä on joskus niin vaikea ymmärtää, mutta hän sanoi, että häntä pelottaa minun muutto sinne ja että ehkei se onnistu.
Töitä kun voi olla vaikea löytää... ja en vielä osaa niin hyvin maan kieltä. Lisäksi hän sanoo, että hänellä on nyt joku kriisi, että pitää miettiä, mitä hän haluaa tulevaisuudelta (opiskelu, työ) ja ne asiat hän ensin haluaisi selvittää, ennenkuin minä muutan sinne. Että en nyt tiedä... Kunhan sain purkautua tänne. Surettaa kovasti tää tilanne, mutta ero ei tule kysymykseen. Montako kertaa elämässä voi ihastua ja ennen kaikkea rakastua tulisesti? nyt vasta tiedän mitä aito rakkaus on ja olisin hänen vuokseen muuttamassa sinne, mutta ajankohta on huono. :( Voih... Mutta meillä on aina niin ihanaa yhdessä ja erossa oltaessakin hän on miellessäni. En tiedä mitä tehdä. Aloittaako työt Suomessa ja sit muutto vai muutanko sinne suoraan ja sit meen siellä töihin minne vaan...