Nina Mikkonen

Älkää kuunnelko sellaisten naikkosten lätinöitä joilla ei ole omia pentuja. Nina Mikkonen nosti tärkeän asian pöydälle ja saa nyt kärsiä siitä.

Eiköhän se edelleenkin ole niin, että lapsen oma äiti on paras mahdollinen hoitaja.
6470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on tietenkin lesbovanhemmat. Isillä ei taaskaan ole näissä keskusteluissa sijaa eikä osaa tai arpaa.

Äänestä

paras hoitaja on oma äiti.

Äänestä

Alkoholistit, mielenterveysongelmaiset, kriisiperheet jne eivät pysty tarjoamaan lapselle tasapainoisia oloja.

Usein äiti tai isä on turvallinen ja kaikin puolin hyvä hoitaja, mutta ei aina.

Äänestä
  • Eipä tunnu edelleenkään Suomeen mahtuvan kuin yksi totuus kerrallaan.

    Joillekin molempien vanhempien työssäkäynti on tarpeen, sillä perhe on mieltynyt ylellisyyksiin, esim. ruoan syömiseen ja talossa asumiseen.

    Kas kun tässä modernissa tulonsiirtoyhteiskunnassa ei yhden palkalla pärjää :)

    Äänestä

Eihän hän näkynyt antavan vastakeskustelijalleen edes suunvuoroa...

Toinen ( eli Tontti) argumentoi ja tämä Mikkonen mielestäni selitti siinä Ylen "Tyynysodassa". Selittämisellä ja argumentoinnilla on vissi ero.

Huolimatta siitä, ettei tämä Nina Mikkonen antanut haastattelussa Jarkko Tontille edes mahdollisuutta puhua näkemyksistään muutamaa yhtenäistä lausetta enempää, puhui Tontti silti koko haastattelun aikana enemmän _asiaa_, kuin Mikkonen. Myös mm. Mikkosen paperista ulkoluvut sen taukoamattoman palopuheen ja päällepuhumisen lisäksi veivät aivan törkeästi ohjelma-aikaa, minkä saman asian jotkut muutkin siinä varmasti tajusivat.

Aiheena oli sinänsä ihan kiinnostava kysymys ja vähän otti päähän, kun ei Tontin kiinnostavia näkemyksiä saanut mahdollisuutta sen enempää kuulla. (Katsoin jutun Yle-Areenasta).

Ps. Älä nimittele "naikkosiksi" naisia (ainakaan) siitä syystä, ettei kaikilla ole lapsia.

Äänestä
  • Niin niin piti sanomani, että Mikkonen selitTELI, siinä missä vastakeskustelijansa argumentoi. Periaatteessa ja tietyltä katsannolta myös "selittäminen" ja argumentointi voidaan nähdä yhteneväna asiana, joten siksi korjaan tota...

    Mikkonen selitteli, Tontti argumentoi.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotiäiti, kirjoitti:

Älkää kuunnelko sellaisten naikkosten lätinöitä joilla ei ole omia pentuja. Nina Mikkonen nosti tärkeän asian pöydälle ja saa nyt kärsiä siitä.

Eiköhän se edelleenkin ole niin, että lapsen oma äiti on paras mahdollinen hoitaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu