Voiko oppia laulamaan

kuka tahansa?

Olen tätä miettinyt, että kun jotkut väittävät, ettei kuka tahansa voi oppia laulamaan koskaan täysin puhtaasti ja hyvin. Jos ei ole musikaalinen, jne... Tiedä sitten, miten se oikeasti on. Kai se on niin yksilöllistä.

Hyvä ystäväni on tästä yksi esimerkki. Hän aloitti 15-vuotiaana laulamisen. Katseli joskus televisiosta jotain laulukilpailua ja siitä sitten lähti innostus. Halusi todella oppia laulamaan. Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei vielä silloin, ennen kuin hän meni ja otti laulutunteja, osannut laulaa yhtään. Laulaminen kuulosti oikeastaan samalta, kuin puhuisi laulun sanat. Erittäin epävireistä ja nuotin vierestä meni kaikki. Aivan kaikki. Mitään soitinta hän ei ole koskaan soittanut. Ei ole koskenutkaan kitaraan, pianoon tai muuhun... On ehkä koskenut, muttei ole soittanut kunnolla. Sitten hän otti niitä laulutunteja, nyt on menossa viides vuosi. Ja laulaa kuin enkeli. Monet ovat kehuneet ja hän on esiintynyt joissakin yksityistapahtumissakin. Täytyy sanoa, etten minä eivätkä monet muutkaan olisi uskoneet vielä joskus aikoja sitten hänen pystyvän tällaisiin suorituksiin. Hänellä on laulunopettaja, jolla monen kymmenen vuoden kokemus laulamisesta ja laulun opettamisesta. Varmasti se on auttanut ja myös todella luja tahto oppia. Ja usko itseensä. Monta kertaa on tuntunut laulun aloittamisen jälkeen, ettei siinä kehity. Mutta harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu ja vielä kerran harjoittelu, erittäin pitkäjänteinen harjoittelu ovat tuottaneet selkeästi tulosta.

Onkohan nämä jotain erikoistapauksia, vai voikohan näin olla monenkin ihmisen kohdalla? Onko muilla saman tapaisia kokemuksia tuttavista, sukulaisista, ystävistä, perheestä, tai jopa itsestään? Olisi kiva lukea muidenkin mielipiteitä ja kommentteja asiasta. :)

26

10172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • latexipaukku

      Kyllä jos aikoo opetella laulamaan, musikaalinen tausta olisi iham hyvä. itse en osannut laulaa sitten pätkääkään, mutta aloitin koskettimien soiton viime vuoden jouluna, kun sain syntsan joululahjaksi. En vielä silloin osannut edes soittaa, mutta opettelin vuoden aikana ja nyt homma sujuu. Laulamaan opin sillä sekunnilla kun opin lukemaan nuoteista. c- duuri asteikko olisi hyvä tunnistaa nuoteila. Silloin kaikki on mahdollista.

      • oikeinpa

        yksityistilaisuudessa esiintynyt.

        Mitä siitä?

        Hän laulaa siis omaksi ilokseen ja ihan hyvä niin.

        Todellinen esiintyjä on lahjakkuuden ja hitonmoisen työn tulos. Ne molemmat on oltava.


    • leivonen_

      Kaikki voivat kehittyä johonkin rajaan asti, mutta vain murto-osa hioutuu timantiksi laulajana. Olematon joukko, joka oppii tekniikan riittävän täydellisenä ja joilla on tyylitajua, lahjakkuutta, oppimiskykyä, esiintymistaitoa, kielitaitoa, kyky välittää tunteita musiikin kautta sekä muita valmiuksia suoriutua vaativista tehtävistä. Ihmiset ovat ihmisiä, kukaan ei ole aina parhaimmillaan. Mutta laulaminen kuuluu silti kaikille, vaikkei ammattilainen olisikaan ja siitä voi nauttia yksityistilaisuuksissa, yksin kotona tai vaikkapa kuorossa. Esiintyminenkin karaisee, mutta hyvä on olla realistinen kuva omista taidoistaan, ettei ota nokkiinsa arvostelun kohteeksi joutumista, jos suuri esiintymisvietti ei mene yksiin taitotason kanssa! Jos ei ole suotu yhtään nuottikorvaa, on tämä valitettavasti aika rajoittava tekijä, jos mielii pidemmälle. Siksi on vaikea omaksua ajatusta, että ystäväsi laulaa nykyään kuin enkeli, jos on aiemmin laulanut nuotin vierestä. Tai sitten tarkoitat nuotin vierestä laulamisella jotain muuta, miten se yleisesti ymmärretään, tai myöskin se on mahdollista, että oma korvasi ei ole, kaikella ystävyydellä, paras mahdollinen. Tämä ominaisuus on sellainen, joka tähän tietoon pysyy muuttumattomana tai ei pysty kehittymään kuin erittäin hitaasti ja siihen ei yksi ihmisikä riitä, että täysin nuotilleen laulaminen onnistuisi "korvattomalta".

      • Kyllähän nuottikorva paranee harjoittelulla ihan parissakin vuodessa! Itse en pystynyt nuotilleen laulamaan noin 3vuotta sitten. Sen jälkeen olen kitaran ja basson soittoon hurahtanut ja harjoitellut siinä laulamistakin soittamalla asteikkoja ja melodioita ja toistamalla äänet laulamalla. Ja siis nuotilleen laulu ja lievä epävireisyyshän on eri asia

        Nuotilleen laulaminen = Laulaa oikeaa nuottia, mutta vireisyydessä saattaa olla heittoa. Pieniä vireisyyden heittoja ei kuitenkaan kovin moni edes erota tai kiinnitä huomiota. Laulu voi kuulostaa hyvältä taviksen korviin vaikka vire heittäisikin hintun verran

        Kai jonkin sortin potenttiaalista nuottikorvaa täytyy olla, mutta eihän se tule esiin kuin harjoittelulla. Itse kyllä uskon että 5vuoden ahkeralla harjoittelulla voi saavuttaa huomattavankin laulutaidon jos jotain potenttiaalia on.

        Itseäni, vaikken mikään mestarilaulaja olekkaan, on auttanut kun saa asteikkojen värin päähän. Esim niin että jos saa tuntemattoman soittimen, minun tapauksessani vaikka pianon, niin osaa soittaa mistä tahansa sävelestä kuuntelemalla duuri tai molli skaalan. Samalla lailla laulaessa kuuntelee sävellajin ja pysyttelee sen skaalan nuoteissa. Vire nyt ei ole vielä itselläni aina täysin puhdas, mutta nuotit menee oikein. Uskoisin että harjottelulla saan itseni vielä parempaan vireeseenkin.


      • Sitä paitsi ammattilainen on nykyään aikas suhteellinen käsite.. Tunnin voisi luotella "ammattilais"-laulajia jotka ei oo erikoisen hyviä laulaan.. Ja räikeänä esimerkkinä vaikkapa CMX_bändin laulaja Yrjänä. Telkkarista tuli niiden raaka live keikka ja yleisöhän sielä laulo paremmin kuin Yrjänä itse.. Tai onhan joku Klamydiankin laulaja ammattilainen..

        Mun mielestä on turha sanoo ettei jostain vois tulla hyvä laulaja. Kuka sen hyvyyden määrittelee? Tää viimekauden uus idolstuomari, Patricko se oli? Sehän sano jotain sinne suuntaan et 8 laululla pärjää jos on 10 karisma yms. Ja onko musiikin idea olla teknisesti parempi kun kaikki muut? Mun mielestä musiikin pointti on välittää fiiliksiä, toki se on helpompaa jos on teknisesti taitava, mut persoonallisuudel, hyvällä lauluäänellä, äänivaroil ja luovuudel varustettu ihminen, niin vaan taivas on rajana. Määrittele timantti. Eihän idolsvoittaja Koop:kaan ollut mitään laulutunteja ottanut, sillä oli karismaa ja hyvä lauluääni =)


      • niin kivaa
        everlone kirjoitti:

        Sitä paitsi ammattilainen on nykyään aikas suhteellinen käsite.. Tunnin voisi luotella "ammattilais"-laulajia jotka ei oo erikoisen hyviä laulaan.. Ja räikeänä esimerkkinä vaikkapa CMX_bändin laulaja Yrjänä. Telkkarista tuli niiden raaka live keikka ja yleisöhän sielä laulo paremmin kuin Yrjänä itse.. Tai onhan joku Klamydiankin laulaja ammattilainen..

        Mun mielestä on turha sanoo ettei jostain vois tulla hyvä laulaja. Kuka sen hyvyyden määrittelee? Tää viimekauden uus idolstuomari, Patricko se oli? Sehän sano jotain sinne suuntaan et 8 laululla pärjää jos on 10 karisma yms. Ja onko musiikin idea olla teknisesti parempi kun kaikki muut? Mun mielestä musiikin pointti on välittää fiiliksiä, toki se on helpompaa jos on teknisesti taitava, mut persoonallisuudel, hyvällä lauluäänellä, äänivaroil ja luovuudel varustettu ihminen, niin vaan taivas on rajana. Määrittele timantti. Eihän idolsvoittaja Koop:kaan ollut mitään laulutunteja ottanut, sillä oli karismaa ja hyvä lauluääni =)

        kun täällä neuvotaan tietäjiä niin hienosti.

        Missäs niitä muita palstoja olikaan...


      • leivonen_/
        everlone kirjoitti:

        Sitä paitsi ammattilainen on nykyään aikas suhteellinen käsite.. Tunnin voisi luotella "ammattilais"-laulajia jotka ei oo erikoisen hyviä laulaan.. Ja räikeänä esimerkkinä vaikkapa CMX_bändin laulaja Yrjänä. Telkkarista tuli niiden raaka live keikka ja yleisöhän sielä laulo paremmin kuin Yrjänä itse.. Tai onhan joku Klamydiankin laulaja ammattilainen..

        Mun mielestä on turha sanoo ettei jostain vois tulla hyvä laulaja. Kuka sen hyvyyden määrittelee? Tää viimekauden uus idolstuomari, Patricko se oli? Sehän sano jotain sinne suuntaan et 8 laululla pärjää jos on 10 karisma yms. Ja onko musiikin idea olla teknisesti parempi kun kaikki muut? Mun mielestä musiikin pointti on välittää fiiliksiä, toki se on helpompaa jos on teknisesti taitava, mut persoonallisuudel, hyvällä lauluäänellä, äänivaroil ja luovuudel varustettu ihminen, niin vaan taivas on rajana. Määrittele timantti. Eihän idolsvoittaja Koop:kaan ollut mitään laulutunteja ottanut, sillä oli karismaa ja hyvä lauluääni =)

        Joo, näitä kevyen musiikin "ammattilaisia" on moneen lähtöön. Mutta niillä äänillä ei aarioita lauleta. Ammattilaisuus on vähän eli kaliiberia kun puhutaan klassisesta laulusta - klassinen laulaja pystyy laulamaan hyvällä tekniikalla myös kevyttä, mutta ei toisin päin. Joten... kyllä sen hyvyyden laulamisen taidossa määrittelee vuosisatainen perinne ja tietämys. Kaiken maailman Yrjänät painuvat unholaan, mutta Enrico Caruso ja Maria Callas muistetaan vielä satanen tästäkin eteenpäin...


      • sama päinvastoin
        leivonen_/ kirjoitti:

        Joo, näitä kevyen musiikin "ammattilaisia" on moneen lähtöön. Mutta niillä äänillä ei aarioita lauleta. Ammattilaisuus on vähän eli kaliiberia kun puhutaan klassisesta laulusta - klassinen laulaja pystyy laulamaan hyvällä tekniikalla myös kevyttä, mutta ei toisin päin. Joten... kyllä sen hyvyyden laulamisen taidossa määrittelee vuosisatainen perinne ja tietämys. Kaiken maailman Yrjänät painuvat unholaan, mutta Enrico Caruso ja Maria Callas muistetaan vielä satanen tästäkin eteenpäin...

        Kyllä se vain niin menee, ettei sitä mitään tule jos klassisella laulutekniikalla lähdetään vetämään jotain kevyttä musiikkia. Ei siitä ihan noin vain mitään tule.
        Se tietysti on kiva vivahde, jos pysyy oikeissa piireissä, eli esittää kalssisen musiikin ystäville kevyttä musiikkia heille se uppoaa.

        Mutta kun pitäs kivuta kansan syvien rivien eteen, niin ei toimi. Liian kliinistä usein tai se "teennäisyys" usein paistaa läpi ja rentous sitten puuttuu.


      • minävaan-
        sama päinvastoin kirjoitti:

        Kyllä se vain niin menee, ettei sitä mitään tule jos klassisella laulutekniikalla lähdetään vetämään jotain kevyttä musiikkia. Ei siitä ihan noin vain mitään tule.
        Se tietysti on kiva vivahde, jos pysyy oikeissa piireissä, eli esittää kalssisen musiikin ystäville kevyttä musiikkia heille se uppoaa.

        Mutta kun pitäs kivuta kansan syvien rivien eteen, niin ei toimi. Liian kliinistä usein tai se "teennäisyys" usein paistaa läpi ja rentous sitten puuttuu.

        Aivan niin. Klassisella laulutekniikalla kevyttä vetämään lähtevä menee todennäköisesti syvälle metsään - tai ainakaan yleisö ei ole tähän tottunut, eikä se siksi uppoa. Esim. Klassisella äänenmuodostuksella ei pääse kevyelle laululle tyypilliseen artikulaatioon. Eli kevyt on enemmän puhelaulua ja klassisessa keskitytään äänten sitomiseen ja soivaan massaan, dynaamisiin vaihteluihin jne.

        Pitäisin klassista laulajaa enemmän "orkesterisoittimena".

        "klassisen" laulajan tulisi siis käyttää kevyen musiikin äänenmuodostustapoja, sillä soundi on aivan erilainen. Itse olen opiskellut pop&jazz-.puolen laulua aikaisemmin ja nyt aloittanut ammattiopinnot klassisella puolella.

        Sitten taas syvien rivien edessä laulamisesta. Jos klassinen laulaja laulaa kliinisesti niin se on täysin sen oma moka, myönnän kyllä että siihen voi sortua. Kuitenkin, mielestäni, *taitava klassisen puolen laulaja* ei todellakaan laula kliinisesti ja siinä on ihan yhtälailla sitä välittyvää tunnetta mukana, kuin kevyen puolen laulajalla.

        Harva siis pelkästä teknisestä taidosta nauttii.. tai ainakin nautinto on erilaista.


    • ovat aika

      yksilöllisiä juttuja tosiaan. Toiset voivat harjaannuttaa nuottikorvaansa vaikkei se alussa olisikaan kovin hyvä, jotkut taas eivät. Ei voi sanoa, että "Et sä sitä voi oppia, kun ei X:kään oppinut". Itse en tuohon ainakaan jaksa uskoa. Motivaatio vaan on aikasta hyvä oltava ja tarvitaan aikaa, et nämä asiat saadaan oikeesti rullaamaan. Ja siihen uskon, et jonkin soittimen soittelusta on apua.

    • Nimetön

      Moi! Kyllä kaikki voi oppia laulamaan, mutta ne jotka ovat ihan ok laulamaan, niin sellaiset saattavat oppia nopeammin.Esim. Jotkut ajattelevat että nyt mä haluan oppia laulamaan, et olisin kuuluisa, mut sit se ei jaksa mennä laulutunneille melkein ikinä. On erilaisia tyyppejä. Mut kyllä kaikki oppii laulamaan, jos tahtoo ihan oikeesti, ja ottaa sen vakavasti, mutta ei liian vakavasti.

      • Kateeksi käy

        Kuulen kyllä itsekin että menee nuotin vierestä ja samoin kuulen pienetkin epäpuhtaudet yms. muiden laulussa. En vaan "saa" ääntäni kuriin niin että se menisi nuottien mukaan!! Enkä oikeastaan tiedäkään että millainen ääneni on oikeasti, sillä en pysty laulamaan millään tavalla kovin pitkään.


      • singing
        Kateeksi käy kirjoitti:

        Kuulen kyllä itsekin että menee nuotin vierestä ja samoin kuulen pienetkin epäpuhtaudet yms. muiden laulussa. En vaan "saa" ääntäni kuriin niin että se menisi nuottien mukaan!! Enkä oikeastaan tiedäkään että millainen ääneni on oikeasti, sillä en pysty laulamaan millään tavalla kovin pitkään.

        Musiikin tohtori Ava Nummisen väitöskirja osoittaa, että kuka tahansa voi kehittyä laulajana. Lisätietoja löytyy tästä linkistä:

        http://kulttuurikunto.yle.fi/laulaminen-jokamiehenoikeus

        Ja koko väitöskirja www.siba.fi kirjastosta.
        Oppimiseen tarvitsee opetusta ja pitkäjänteisyyttä, sillä tuloksia ei synny hetkessä.


      • Jokamiehenoikeus
        singing kirjoitti:

        Musiikin tohtori Ava Nummisen väitöskirja osoittaa, että kuka tahansa voi kehittyä laulajana. Lisätietoja löytyy tästä linkistä:

        http://kulttuurikunto.yle.fi/laulaminen-jokamiehenoikeus

        Ja koko väitöskirja www.siba.fi kirjastosta.
        Oppimiseen tarvitsee opetusta ja pitkäjänteisyyttä, sillä tuloksia ei synny hetkessä.

        Itselläni on juuri sama väikkäri lainassa, ja olisin vedonnutkin siihen, mukava että otit asian jo puheeksi! Väikkärin teoreettisessa viitekehyksessä puhutaan meikäläisen musiikinopetuksen dualismista: elää uskomus, että musikaalista lahjakkuutta joko on tai ei ole. Eli ihmiset luokitellaan jo alkuvaiheessa, mistä seuraa tavallaan itseään toteuttava hypoteesi (jos epävireisesti laulava käsketään olemaan hiljaa, niin luonnollisesti hän ei myöskän kehity). Esim. joissain afrikan maissa on toisenlainen ilmapiiri. Siellä kaikki osaavat tanssia ja laulaa, toiset ovat vain hieman toisia taitavampia. Aika huima ero sanoisin, eikä tämä luokittelu lainkaan imartele länsimaita (jokainen voi päätellä, mihin kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa tällainen ajattelun jäykkyys vaikuttaa).

        Avan väikkärin teoriaosuudessa oli myös musiikkioppilaitosten pääsykriteerejä kyseenalaistettu. Siellä korostetaan laulua, vaikka kaikki muusikot eivät osaa (tai ole harjaantuneet) laulussa. Huipulla on artisteja, jotka ovat reputtaneet musikkioppilaitosten pääsykokeissa, mutta eivät siltikään ole antaneet periksi. Heitä ei ole kyetty latistamaan, jesh!

        Ainoanan oikeana laulun lajina pidetään länsimaisen klassisen lauluperinteen mukaista laulua, ja sillähän on juurensa jossakin feodaariajalla. Eli toisin sanoen ihmiset, jotka latistavat kehittyvän laulajan (Avan väikkärin painetun version nimi on Laulutaidottomasta kehittyväksi laujajaksi, kumpikin käsite tarkoittaa käytännössä samaa, mutta voitte itse päätellä mitä vaikutusta on sillä, kumpaa käsitettä käytetään) vetoamalla siihen, että musikaalisuutta/laulutaitoa joko on tai ei ole, ovat itse asiassa esimerkki perusteellisesta aivopesusta, jonka pohja on hyvin syvällä historiassa. Onnea teille, ette ole vapaasti ajattelevia ihmisiä, vaikka olisitte kuinka musikaalisia tahansa.

        Ymmärtääkseni kuka vaan saa mennä lenkille, vaikka olisi vähän pullukka tai ontuisi. R- tai S-vikainen saa lausua runoja. Ikinä taidetta harrastamaton saa osallistua kritiikittä taideterapiaan. Lapsen tai koiran saa hankkia ilman soveltuvuuskokeita ja pakollista kurssitusta. Mutta jos haluat aloittaa laulamisen tai soittamisen yli 3-vuotiaana, etkä siis kuulu huippulahjakkaiden ryhmään, niin sinut tyrmätään. Miksi kuka vaan ei saa laulaa ja ottaa siihen opetusta? Ei me hitaammin oppivat ja vaatimattomamman lopputason saavuttavat uhata millään tavoin teitä huippulahjakkaita. Kukaan ei ole varmaankaan kuullut kestään, joka ryhtyisi vaikkapa räppäriksi 70-vuotiaana ja saa sillä julkisuutta (..vai oletteko...)?

        Laulamisen ja soittamisen tavoitteet ovat eri ihmisillä erilaiset. Eivät kaikki halua huipulle, julkisuuteen. Laulu itsessään auttaa myös moneen fyysiseen ja henkiseen vaivaan (kuten hengitysongelmiin, ryhtiongelmiin, yksinäisyyteen). Kyseessä on siis monipuolinen ja kehittävä harrastus, johon jokaisella tulisi olla oikeus.

        Itse olen perinteisten kriteerien mukaan epämusikaalinen. Olen osallistunut ensimmäiselle laulukurssilleni vasta 35-vuotiaana. Olen huonomuistinen (en pysty toistamaan vaivatta melodioita enkä muista helposti sanoja). Eli en opi nopeasti ja vaivattomasti sen enempää laulua kuin soittoa. Silti nyt nelissäkymmenissä opettelen kumpaakin (välissä oli taukoa). Koen että musiikki on terapeuttista toimintoa, ja antaa minulle paljon. Ja olen viime aikoina saanut paljon myös musiikkikriittistä näkökulmaa. Tarvitaan riittävästi ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset musiikkinormit. Sitä paitsi ja ihan oikeasti: liika normeihin tarttuminen on myös uuden luomisen este: sama pyörä keksitään yhä uudelleen ja uudelleen, joka on jo keksitty. Eikö olisi aika miettiä jo jotain uutta?


    • kiinnostunut asiasta

      Voisitko kertoa ystäväsi laulun opettajan nimen ^^

    • Edams

      Itse olen laulanut yksikseen himassa ja lenkillä koiran kanssa vaan niitä, joita olen kuunnellut ja opetellut paljon. Mut en tiedä miten voisin siitä etenee! Oon laulanut siis jo monta vuotta yksin, mutta en ole ollut ikinä kuorossa/muussa sellaisessa.

    • SamieLS

      Itse olen jotekin pysynyt vireessä, mutta kyllä laulutunneista on ollut suurta hyötyä ja minun laulunopettajani (Musiikkipedagogi) on tämän koulukunnan kannattajia että kuka tahansa voi oppia laulamaan! :) Siitä vaan rohkeasti aloittamaan!

      Minun lauluani voi kuunnella täällä:

      http://www.youtube.com/watch?v=K2H_tiHLM_I

    • Kuka tahansa voi oppia laulamaan miten tahansa ja klassisessa, sekä rytmimusassa on täsmälleen sama tekniikka. Kroppa toimii oikein vain yhdellä tavalla. Äänenvärit ja soundit tulee vasta perusasioiden jälkeen.

    • kokokokokokol

      voitteko antaa linkkejä missä opetetaan laulamaan. (ei tarvi valittaa et etkö osaa käyttää googlea)

      • i.am.artist

        YouTubesta löytyy: learn to sing, how to sing, vocal warm up, vocal exercice jne.


    • Ett ett

      No mä oon kymmenen ja mä oon tosi hyvä Laulaa ja mä oon aika lahjakas jos säki oot nii siitä vaa harjottele koko päivä :) mut jos ei ihhahhaan sävelet mee oikeini niinku mun mummolla nii ei ole mitään mahiksii:(

    • DJ-minä

      Kannattaa mennä joko laulutunneille, niin laulun opettaja opettaa oikean tavan laulaa. Mutta jos et halua mennä laulutunneille, niin alat vain kotona harjoittelemaan, ja katsot vaikka youtubesta jonkun biisin lyricsejä. Ja kun vaikka radiosta tulee jokun hyvä biisi, jonka osaisit laulaa, niin ala laulaa ihan rohkeasti. Harjoitus tekee mestarin, joten kannattaa vai harjoitella paljon. Ja jos sinulla on vaikka kitara tai jokun muu soitin, niin kannattaa vaikka soittaa samalla kitaraa ja laulaa niin siinä sitä oppii, itsellä oli ongelmana, etten ollut hyvä laulamaan, kunnes aloin käymään laulutunneilla. Ja nyt soitan kitaraa ja laulan, ja tulevaisuuden haave olisi DJ:n ura.

      • kiitollinen <3

        kiitos tästä. aivan hirveästi. rohkaistuin hirmu paljon.

        äiti ja varsinkin 22-vuotias isoveljeni haluaisivat myös minun soittavan tai laulavan jotain. oon miettiny pienoa, mutta jostain syystä se ei tunnu oikealta. mä haluan laulaa.

        en ole mikää hyvä laulaja, mutta tuon tarinan jälkeen mä uskon, että joskus mäkin laulan tapahtumissa ja perhetilaisuuksissa. pitää vaan yrittää. uskoa. kiitos.


    • muzacet

      Älkäähän nyt jauhako potaskaa rakkaat ystävät. Ette tasan henkilökohtaisesti tunne ainuttakaan ihmisyksilöä joka olisi kavunnut nuotin vierestä laulamisesta miksikään edes kuorotasoiseksi laulajaksi.
      Jos ihminen laulaa nuotin vierestä, niin se laulaa nimenomaan nuotinvierestä, koska ei kuule miten oikeasti siinä kohtaa pitäisi laulaa. Eikä siinä oikeesti minkään valtakunnan opetukset tee paremmaksi.
      Sitä joko on sävelkorvaa tai ei. Miten yksinkertaista!
      Onneksi musiikkikorvattomille löytyy kyllä kaikenlaista muuta tekemistä elämässä, jos niin haluaa.

    • musiikiluokkalainen

      Kuoro on hyvä paikka musiikillisen korvan kehittyä.

      Kun pistää tyypin laulamaan kuorossa, vaikka kolme vuotta niin kyllä siinä korva kehittyy, kun kuulee vierestä puhdasta laulua ja oppii siinä itsekkin laulamaan.
      Synnynäisestä sävelkorvasta on hyötyä, mutta ei tarkoita, että ne joilla ei sitä ole eivät pystyisi laulamaan.
      Kuorossa olen itse kehittynyt hyväksi laulajaksi ja nähnyt muiden kehittyvän.

    • Karja-lasta-kajah_taa

      Lauluntaito - jokaisen kehossa se uinuu - ynisemme jo lapsille ja keskiaikaan selvitettiin lukutaidottomille laulaen lakeja. Baltian maat vallankumous - lauluketju sai aikaan itsenäisyyden.
      Karjalainen itkijänainen Rion olympialaiset
      http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/113729-video-perinteinen-karjalainen-itkijanainen-tulkkaa-rion-tunnelmia
      http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/kuoroon/tuulin_laulutunti/aaniharjoituksia.html ja kädellä tunnet kuinka pallea on kuin rummun värinä
      https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=98210&o=0
      http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/748051/Jokaisesta voi kehittya laulaja
      http://www.lauluavain.fi/ ja meillä tosi kivaa t Mörrimöykky !
      sävel- asteikot do-re-mi-fa https://www.youtube.com/watch?v=8kSX0vciz-4
      Kuulolle
      http://yle.fi/radio/yleradio1/ohjelmat/laulun_voima_toivon_ja_kaihon_lauluja_yhteislauluillassa_turussa/9094341

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe