joy division

Muistaako/tietääkö moni tälläisesta kulttibändistä joskus 70-luvun lopussa ja 80-luvun ihan alussa?

Sääli, kun ko. bändin "ura" loppui niin lyhyeen (2 levyä unknown pleasure ja closer) ja muutama tosi hieno single.

Täytyy lukea tuon Ian Curtis:n lesken kirjoittama kirja ko. henkilöstä ja bändistä.

No onhan tietysti New Order hieno jatko Joy Divisin:lle eli jäljelle jääneet jäsenet perustivat ko. yhtyeen. Näin heidät joskus Provinssi Rock:ssa 80-luvun alussa, kun tulivat U2 tilalle (U2 perui keikkansa silloin).

Esim. single "Love Will Tear Us A Part" saa vieläkin kauneudellaan kylmät väreet selkä piirtä pitkin. SAmoin upea "closer" albumi synkkyydellään ja sopii joskus hyvin fiiliksiini heh....
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joy Division soi meikäläisellä melko usein.Kuuntelu vaatii tietysti sopivaa mielentilaa.Ei sitä voi milloin vaan kuunnella.
Kesä-80 oli huonoa aikaa kun silloin poistuivat lyhyessä ajassa Ian Curtis ja The Rutsin Malcolm Owen.Kumpikin aivan liian aikaisin.Mitä olisivatkin vielä tehneet.
New Order on kanssa yksi pitkäaikaisia suosikkejani.

Äänestä
  • Kyllä, 80-luku alkoi todellakin murheellisissa merkeissä. Yksi suosikki bändi hajosi (Joy Division) ja tosiaan se M.O kuoli kanssa Ian Curtis:n kanssa.

    Samoin yksi parhamimmista koomikoista eli Peter Sellers taisteli syöpää vastaan ja hävisi siinä kesällä.

    No ainakin Joy Divisionilta jäi "muistoksi" kaksi hyvää levyä ja muutama hieno single.

    Äänestä

Tanakin paivana Joy Division iskee viela nain suht nuoreenkin kuuntelijaan. Onhan bandi vaikuttanut mm:
AFI
NIN
Avenged Sevenfold
18 Visions
ja monia monia muita nykypaivan huipuista

Äänestä
  • Mäkin tutustuin Joy Divisioniin AFIn kautta...
    Ja sitä kautta opin pitämään The Curesta ja muutenkin tosta "synkistely rokista"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


She's lost control kirjoitti:

Muistaako/tietääkö moni tälläisesta kulttibändistä joskus 70-luvun lopussa ja 80-luvun ihan alussa?

Sääli, kun ko. bändin "ura" loppui niin lyhyeen (2 levyä unknown pleasure ja closer) ja muutama tosi hieno single.

Täytyy lukea tuon Ian Curtis:n lesken kirjoittama kirja ko. henkilöstä ja bändistä.

No onhan tietysti New Order hieno jatko Joy Divisin:lle eli jäljelle jääneet jäsenet perustivat ko. yhtyeen. Näin heidät joskus Provinssi Rock:ssa 80-luvun alussa, kun tulivat U2 tilalle (U2 perui keikkansa silloin).

Esim. single "Love Will Tear Us A Part" saa vieläkin kauneudellaan kylmät väreet selkä piirtä pitkin. SAmoin upea "closer" albumi synkkyydellään ja sopii joskus hyvin fiiliksiini heh....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu