Hei! Erosin kirkosta taannoin, (en muista tarkoin aikaa, kun ei ollut niin iso juttu minulle). Vahvistuskirje tuli varsin pian nettieroamisen jälkeen.
Tänä aamuna putkahti luukusta sitten kirje seurakunnasta otsikolla Kirkosta eroavalle. Siinä kerrottiin eroamisen vaikutuksista omaan elämään, lasten uskonnollisesta asemasta, kirkollisverotuksesta ja kirkon yhteyteen palaamisesta. Verotuksen kohdalla riipi se, että "kirkosta eroava maksaa kirkollisveron eroamisvuoden ajan". Just. Kirjeen allekirjoittajina seurakuntien kirkkoherrat. Tosin kirje oli monistettu ja allekirjoitukset siis monistettuja, ei henkilökohtaisia.
Kysyn siis teiltä, onko vastaavanlaisia kirjeitä tullut muille eronneille? Miten koitte kirjeen? Oliko se teistä asiaton, painostava, samantekevä vai antoiko teidän mielestänne tärkeää tietoa?
Itseäni mietityttää mikä tällaisten kirjeitten tarkoitus ylipäätään on? Varmistaa kirkon puolesta, että eroaminen on varmasti sisäistetty ja tarkoin harkittu? Itseäni koko kirje huvittaa. Kaikki eivät halua kirkkohäitä tai lisää kummilapsia tai hautuumaalle pötköttämään. Oma päätökseni syntyi vuosia sitten, mutten vaan ollut saanut aikaiseksi kyseistä hommaa, eli eroamista.
Olisi mielenkiintoista kuulla oma kantanne asiaan.
Tänä aamuna putkahti luukusta sitten kirje seurakunnasta otsikolla Kirkosta eroavalle. Siinä kerrottiin eroamisen vaikutuksista omaan elämään, lasten uskonnollisesta asemasta, kirkollisverotuksesta ja kirkon yhteyteen palaamisesta. Verotuksen kohdalla riipi se, että "kirkosta eroava maksaa kirkollisveron eroamisvuoden ajan". Just. Kirjeen allekirjoittajina seurakuntien kirkkoherrat. Tosin kirje oli monistettu ja allekirjoitukset siis monistettuja, ei henkilökohtaisia.
Kysyn siis teiltä, onko vastaavanlaisia kirjeitä tullut muille eronneille? Miten koitte kirjeen? Oliko se teistä asiaton, painostava, samantekevä vai antoiko teidän mielestänne tärkeää tietoa?
Itseäni mietityttää mikä tällaisten kirjeitten tarkoitus ylipäätään on? Varmistaa kirkon puolesta, että eroaminen on varmasti sisäistetty ja tarkoin harkittu? Itseäni koko kirje huvittaa. Kaikki eivät halua kirkkohäitä tai lisää kummilapsia tai hautuumaalle pötköttämään. Oma päätökseni syntyi vuosia sitten, mutten vaan ollut saanut aikaiseksi kyseistä hommaa, eli eroamista.
Olisi mielenkiintoista kuulla oma kantanne asiaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vanhempani erosivat viime vuoden puolella, ja saivat seurakunnasta kirjeen, jossa heitä yritettiin syyllistää "arvojesa ja uskonsa myymisestä parin kaljatuopin hinnalla". Se loukkasi heitä sen verran suuresti, että se vain syvensi kuilua heidän ja kirkon välillä, ja takuulla vahvisti näkemystä että eroaminen oli ollut oikea ratkaisu.
Olen pariin otteeseen jutellut vanhempien kanssa tuosta kirjeestä ja ihmettelen, mitä jonkun päässä oli oikein liikkunut tuota kirjoittaessa. Mollaamalla ja syylistämiselläkö ne kuvittelevat pitävänsä ihmiset nöyrinä veronmaksajina?
toimittaa kopion tuosta kirjeestä osoitteella Vapaa-ajattelijain liitto, Neljäs linja 1, 00530 Helsinki?
ja siitä keksitty pelastusoppi on menettänyt uskottavuutensa.
Kirkolla on keinot vähissä, millä pitää jäsenensä. Hengenmiehet ovat keksineet, että eroajat leimataan huonommiksi ihmisiksi, itsekkäiksi vapaamatkustajiksi ja hyviä arvoja omaamattomiksi kaljatuoppien kallistelijoiksi. Se ei edes ole mitään uutta, aiempina vuosisatoina epäuskoisia on jopa tapettu.
Ne taas, jotka uskovat kirkon valeisiin ja vaikkeivat uskoisikaan, niin ainakin sponsoroivat loitsujen lukua, ovat parempia ihmisiä, kuuluu kirkon sanoma.
Täytyy kysyä vanhemmilta onko se kirje vielä tallessa. Voi kyllä olla, että ovat suivaantuneena heittäneet sen roskiin. Jos se löytyy ja saan luvan, lähetän kyllä.
"Se ei edes ole mitään uutta, aiempina vuosisatoina epäuskoisia on jopa tapettu. "
Voi, tämä on ihan tätä päivää muutamissa (muslimi)maissa.
Suomen perustuslaki 11 § :
"Uskonnon ja omantunnon vapaus"
"Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus."
"Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Onko ihan totta noin rumasti lukenut siinä kirjeessä? Jos on, en voi muuta kuin ihmetellä. Todella loukkaavaa.
Siis eräänlainen lehmäkauppa tämäkin.
Syntisiä olemme kaikki, jokaikinen. Ehkä ne jotka tarvitsevat kirkkoa ja pelastusta ovat muita huonompia.
Kyselin tuosta kirjeestä äidiltäni, ja kävi ilmi että keskusteluissa olin sekoittanut kaksi heitä suututtanutta asiaa: kirkon tiedottajan lausunnon, joka oli ilmestynyt lehdessä samalla viikolla kuin kirje oli tullut, ja tuossa kirjeessä olleen syytöksen uskon hylkäämisestä. Molemmat olivat loukanneet vanhempiani, mutta ne olivat kaksi eri asiaa.
Tiedottaja oli siis se, joka oli laukonut törkeyksiä arvojen hylkäämisestä parin kaljatuopin hinnalla, itse kirjeessä vain väitettiin, että vanhemmat olivat eroamalla hyläneet kristillisen uskon (en ole ihan varma mikä tässä loukkasi, koska tiedän molemmat parhaimmillaankin tapakristillisiksi agnostikoiksi).
Anteeksi tästä sekaannuksesta.
Kirjeessä ei sanottu sentään mitään noin tökeröä, vaan se olikin kirkon tiedottajan lausunto lehdessä.
Tuossa ylempänä selitin asian yksityiskohtaisemmin viestissä "Korjaus!"
Jotkut seurakunnat noita lähettävät, jotkut eivät. Missä kunnassa sinä olit kirjoilla?
Olisi muuten kiva nähdä vaikka digikuvattuna tuollainen kirje.
Jos papit uskoisivat siihen mitä opettavat, niin he eivät lähettelisi kopioituja kirjeitä, vaan tulisivat henkilökohtaisesti keskustelemaan eron syistä.
Eroaminenhan viittaa vahvasti siihen, että ihminen on menettänyt uskonsa. Ja se tarkoittaa kristinuskossa sitä, että ko. henkilö on matkalla ikuiseen kadotukseen. Luulisi tämän olevan niin iso asia, että pappi voisi hieman huolestua. Mutta ei. Lähetetään vain joku persoonaton tiedote. Tai ei lähetetä mitään.
Näin siitä syystä, että papit eivät enää itsekään usko pelastusoppeihinsa. Jos joku menettää uskonsa, niin entä sitten? Siinähän menettää. Harmi vain, että jää kirkollisverot saamatta.
Maallikko paremminkin taluttaa pappia kun ammattilaisella alkaa ahdistaa. Tuollainen kirje on vaan merkki kirkon työntekijän ahdistuksesta.
papilla on pallit hukassa ne löytyvät kun suntiolle tulee puhelu ja hän joutuu aukaisemaan suunsa.
Minua ei ole koetettu käännyttää muualla kuin netissä. Tiedän kyllä että kaikki käännytysyritykset on tuomittu epäonnistumaan ja ne vahvistavat kantaa että kirkko on erotettava valtiosta.
RE:Tuliko eronneille seurakunnasta kirje?
Plakana 21.1.2009 klo 12.19
-ei tullut mitään kirkon puolelta. Muistaakseni maistraatista tulu joku lappu?
Sain Vantaan seurakunnasta kirjeen erottuani kirkosta jokunen vuosi sitten. Kirjeessä oli juuri tuota skeidaa mitä en enää niin tarkkaan muista, mutta olin ennemminkin näreissäni ja ärtynyt tekstin moralisoivasta sävystä. Tuli juuri semmoinen olo kuin minut olisi alennettu jumalan silmissä siihen helvettiin menevään kastiin. Nythän tuo on ennemminkin huvittavaa, silloin ärsytti etteivät jättäneet rauhaan vaikka itse en enää halunnut olla tekemisissä koko uskon kanssa.
Ei mitään ole heiltä tullut ainakaan täällä Porvoossa.
Minä erosin jo vuosi sitten kesken vuoden.
"Tosin kirje oli monistettu ja allekirjoitukset siis monistettuja, ei henkilökohtaisia. "
Tuohan kertoo vain sen, että eroajia on niin paljon ettei kirkon isukeilla ole aikaa allekirjoittaa jokaista nippua henkilökohtaisesti. Hyvä niin. Kirkko tekee itselleen karhunpalveluksia kohta jokaisessa siirrossaan, mitä keksii. Kaiken päälle pitävät ihmisiä vieläpä tyhminä ja luulevat, että syyllistävä sävy toimii.
Toivottavasti jatkavat samaan malliin.
Vuosituhansien saatossa kirkon toiminta ei ole muuttunut muuta kuin huonompaan suuntaan. Itse olen eronnut kirkosta, sitten liityin helluntaiseurakuntaan, mutta olen eronnut sieltäkin. En ole minkään organisaation vanki. Eräs tuttavani oli saanut saman sisältöisen kirjeen ja pelkäsi todella paljon, oli ahdistunut. Kyseli, että pitäisiköhän hänen liittyä takaisin. Rohkaisin vain, että ei tarvitse. Ei kirkko omista Jumalaa ja Jeesusta. Minulle oli henkisesti paljon kovempi asia erota helluntaiseurakunnasta. Oli järkyttävää kuinka eläimellisen raa´asti moni itseään hyvänä uskovaisena pitävä rupesikin käyttäytymään minua kohtaan sen jälkeen kun otin sieltä loparit. Ja osa heistä oli minun uskon ystäviäni - mutta olinkin erehtynyt. En ratkennut ryyppäämään, enkä tehnyt mitään minkä takia minut oltaisiin voitu eroittaa. Syy oli se, että kuulin siitä sopimuksesta minkä suurin osa ns. vapaista suunnistakin oli tehnyt ekumenian hengessä Paavin kirkon kanssa. En halua olla "porton jäsen" (=hengellistä slangia). Jeesus oli radikaali aikanaan. Hän käski meidän lähteä ulos näistä laitoskirkoista (ulkopuolelle leirin). Nyt ovat silmäni ruvenneet avautumaan niinkuin kissan poikasella. Olen silti Jeesuksen Kristuksen seuraaja. Nyt uskallan mennä käymään jopa ateisti perheellä kylässä. Pystymme keskustelemaan heidän kanssaan mistä vain - Jumalastakin. Nämä ihmisviisaudella ja itsekkäillä periaatteilla johdetut kirkot ja seurakunnat tulevat romahtamaan ja romuttumaan enne pitkää. Mutta Jumalalla on jo uutta tiedossa... Nyt lopetan. Sorry. Iloa ja rauhaa toivottelen teille kaikille! Ja jos oikein kirkot ahdistelevat, niin uskonnon uhrit järjestö auttaa.
...joten josa kaipaat aloittajalta vastinetta, niin laita sama kirjoitus uudestaan, mutta klikkaa aloittajan viestiin se meneväksi. Huvikseni kysyisin, että miksi et ennen ole uskaltanut mennä käymään ateistiperheen luona kylässä...puhumassa vaikka sitten jumalasta tai mistä vaan? Kuulostaa omituiselta ja perin juurin siltä, että omat ennakkoluulosi olisivat aiheutaneet pelot.
Jeps niin tein. Kyllä olen vieraillut aina. Teksti-ilmaisuni vajavaista. Sorry.