Lyhyesti näin: Anoppi saa mieheni aina jotenkin puhuttua ongelma/riita-tilanteessa omalle puolelleen (anoppi suurentelee niissä puheissaan sen mitä sanon tai teen..). Kun selvitän asian miehelleni hän ei sano vastaan äidilleen/pidä puoliani, kun ei uskalla?? Eikä muutenkaan puhu äidilleen juuri mitään..
Meillä menee muuten hyvin, mutta tämä anoppi-asia nyt hiertää välejämme.., eikä mies siitä sen enempää keskustele. Itse asiassa välttää puhumasta äidistään nykyään.
Toivoisin että mieheni ymmärtäisi olla mies, eikä mikään ikuinen "mammanpoika".. Neuvoja?
Meillä menee muuten hyvin, mutta tämä anoppi-asia nyt hiertää välejämme.., eikä mies siitä sen enempää keskustele. Itse asiassa välttää puhumasta äidistään nykyään.
Toivoisin että mieheni ymmärtäisi olla mies, eikä mikään ikuinen "mammanpoika".. Neuvoja?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miksei tämä riitä sinulle:
"eikä mies siitä sen enempää keskustele. Itse asiassa välttää puhumasta äidistään nykyään. "
Lyhyesti:
Mieshän on ikävässä välikädessä.
Et tarkemmin kerro, mistä tai kuinka suuresta erimielisyydestä sinun ja anoppisi välillä on kyse.
anoppihan on äiti, vanhempi ihminen. On sivistystäkin jo olla väittelemättä vastaan, varsinkaan muiden läsnäollessa.
Ette ole tasa-arvoisia anopin kanssa senparemmin kuin äitisikään kanssa saati isäsi/appesi.
Mikä kumma tätä suomen kansaa oikein vaivaa, kun alkeellisimpikin kunnioitus on niin monelta kadoksissa, toisin kuin muissa kulttuureissa..
(rautalangasta väännettynä: vaikka anoppi (tai nuo muut ns. vanhemmat ihmiset olisivatkin kenties väärässä, hillitty ja kasvatuksen saanut ihminen ei lähde väittelemään vaan antaa asian olla, tämäkin on kunnioitusta. Sitä samaa kunnioitusta toki anopit/apet, äidit ja isät ovat velvolliset antamaan aikuisille lapsilleen heidän valinnoissaan ilman että se sulkisi pois myös neuvojen antamisen mahdollisuuksia):
mies selvästi siis kunnioittaa äitiään, joka on erittäin hyvä asia.
Sitä samaa te opetatte lapsillenne, ette tule olemaan heidän "kavereitaan" vaan kasvattajia.
on niin että anoppi itse aiheuttaa nuo riidat, kun alkaa sättimään minua ja aloittaa ne joka kerta . Mies ei ole sanonut siihen vastaan, ja se todella ärsyttää, oma äitini ei toimisi noin, ja jos toimisi niin sanoisin hänelle varmasti..
Kyllä kunnioitan äitiäni ja appivanhempia- en ole itse riitoja aloittanut, olen huono pitämään puoliani- tiedoksi vaan!
mistään 20-30 wee idiotismista, vaan ihan itselläkin on kokemusta ja ikää jo senverran että tiedän kyllä MISTÄ PUHUN, dominoivien anoppien "puolustajat" voisi nyt pitää ne suunsa supussa, kiitos!!!!
Anopilla ole oltava lainkaan sivistystä ja kunnioitusta miniää kohtaan? Miniä ei-tiedoksi vaan- nai anoppiaan, vaan anopin poitsua :/
Paras vitsi aikoihin........
Sinun tekstejäsi lukiessa se käy kyllä selvästi ilmi, juurikin sinä yrität dominoida muita ihmisiä. Ilmeisesti anoppisi ei olekkaan alistunut valtikkasi alle? ja siksi haukut häntä ja miestäsi täällä.
Teitä "kaikentietäviä" anoppeja poikinenne.. Palkoja nenässä?
Ihan ensimmäisenä mieleen tulee kysymys, että mitä ihmettä miehelle edes kuuluu anopin ja miniän välinen riita? Eihän hän sitä ole saanut aikaiseksi ja tuskin haluaa olla siinä osallisena. Jos miehesi ja oma isäsi vaikka riitelisi keskenään, niin olisi sinullakin vaikeuksia päättää kumman puolella olisit. Kumpikin on varmasti yhtä tärkeitä ja tuntuisi varmasti kurjalta joutua siihen välikäteen.
Itselläni on myös riitaa anopin kanssa, mutta annan hänen rauhassa sanoa sanottavansa ja päästän kaiken toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En todellakaan vedä omaa avopuolisoani riitaan mukaan välikädeksi. Ei sitä "riitelyä" kauaa jatku, kun antaa sen pysyä yksipuolisena. Älkääkä hyvät ihmiset vetäkö syytöntä riitanne selvittäjäksi ja välikädeksi. Ei se tee miehestä mammanpoikaa, jos ei halua puuttua asiaan, joka ei hänelle periaatteessa edes kuulu.
Ja uskoisin jokaisen aikuisen ihmisen osaavan pitää itse puolensa ilman, että samaan soppaan tarvitsee vetää syytön osapuoli mukaan. Voit myös uskoa, että "keskustelu" hänen äidistään varmasti tuntuu miehestä itsestään kurjalta, sillähänelle anoppisi on aina äiti ja tärkeä ihminen, pidit sinä naisesta tai et. Yleensä nämä tällaiset keskustelut ovat ainakin minun korvissani kuulostaneet toisen äidin mollaamiselta, eikä se tosiaankaan tunnu hienolta. Etten yhtään ihmettele, jos miehesi ei halua asiasta puhua. Käännäppä itsesi miehesi tilalle ja mies sinun tilallesi ja kuvittele tilanne niin. Ei varmasti olisi miehenä mukavaa olla kahden tärkeän naisen riidan välissä.
Tietty asia on kokonaan toinen, jos riidan aihe koskee myös miestäsi, silloin luulisi hänenkin sanovan oma kantansa..mutta onko asia sitten näin?
Olen ollut miniä ja nyt olen anoppi.
Ikää on yli 70 vee.
Ikinä - ja kun sanon ikinä, tarkoitan sitä myös -en ole riidellyt anoppini enkä miniöitteni kanssa.
Itse asiassa en ole riidellyt koko aikusikänäni yhdenkään ihmisen kanssa, sillä minusta riitely kuuluu alaikäisille ja on huonoa käytöstä. Häpeäisin, jos sellaiseen tilanteeseen joutuisin.
En käsitä edes, mitä on riita, sitäkö että toinen sanoo EI ja toinen huutaa JUU ja sitten haukutaan kaikki? Mihin se päättyy?
Erimielisyys voi olla mahdollista. Mutta jokainen erimielisyys voidaan hoitaa ilman että ääntä korotetaan. Kumpikin selostaa asian omalta kannaltaan ja keskustelua voidaan käydä. Jos ei voi, on viisainta vetäytyä.
Niin olen tehnyt. Se joka on yrittänyt muuttaa mieltäni huutamalla, on entinen ystäväni. Minulle on ihan yhdentekevää, miten asia hoidetaan, jos minun pitää alistua huudon kanssa.
Mutta tätä ei ole tapahtunut anoppini eikä miniöitteni kanssa. Mitään ristiriitoja ei ole tullut. Eihän jokaisesta asiasta ole pakko pitää kiinni kynsin hampain.
Anoppini aikanaan sanoi, että esim. lapsista tulet samaan paljon ohjeita ja neuvoja. Kuuntele ja tee kuten itse parhaaksi näet. Neuvoja on tyytyväinen, kun ei häntä vastustettu, ja äiti tekee kuitenkin oman päätöksensä asiassa.
Taloudellisissa kysymyksissä jokainen vastaa itsestään. Siksi on turha mennä tyrkyttämään mu-tu-neuvoja kenellekään, toista on, jos on asiantuntija. Sille vastapuolikin antaa arvon.
Jos miniä ja anoppi painuvat juoruamisen tasolle ja kertovat kolmansille toisistaan epäedullisia asioita, on ihan oikein, että mies pysyy asiasta kaukana.
Jos asiaan vielä liitetään eriävät mielipiteet taloudenpidosta, siivouksista, puutarhoista ja ties mistä, joista tälläkin palstalla on riidelty, niin ihmettelee, miten tällaiset ihmiset ollenkaan ovat aikuisia.
Kaikki kunnia niille aviomiehille, jotka näissäkin taistoissa pysyvät talossa ja jaksavat kuunnella.
lukekaa nyt tarkkaan... Usein täällä palstoilla vaan heitetään sitä ja tätä, mutta eikö kannattaisi todella lukea tarkkaan, kuten juuri tässä ja nyt: tämä on oikeaa ja hyvää tietoa elämän opettelun kannalta!
luin "hartaudella" kolmeen kertaan tämän viestin. Olen iloinen, kun joskus tälläkin palstalla on viisaita ja ajattelevia ihmisiä kertomassa omasta terveestä suhtautumisesta elämään ja kanssaihmisiin. KIITOS sinulle!
"Se joka on yrittänyt muuttaa mieltäni huutamalla, on entinen ystäväni." Samoin tein omalle anopilleni, ei ole ystäväni, ei tule olemaan eikä ole koskaan edes ollutkaan.
"Mutta jokainen erimielisyys voidaan hoitaa ilman että ääntä korotetaan. Kumpikin selostaa asian omalta kannaltaan ja keskustelua voidaan käydä." No jos molemman keskustelijat ovat tervehenkisen keskustelun kannalla, niin mikä ettei, mutta on ihan selkeästi luonnehäiriöisiäkin olemassa ja jos heidän kanssaan yrittää keskustella sivistyneesti, niin ei onnistu. Anoppini tapauksessa olen siis päätynyt tuohon edellä mainittuun vetäytymisstrategiaan.
Jouduin tuohon vetäytymisstrategiaan mieheni sisarusten kohdalla. Yhden kanssa en ole vaihtanut sanaakaan 28 vuoteen.
Aikani yritin pysyä hyvän kaytöksen määrämässä roolissa, vaikka hampaita kiristikin, mutta kun sain piikittelystä ja ilkeilystä tarpeekseni, lopetin koko tuttavuuden kerralla.
Kiitän onneani, että lapsieni puolisoiden kanssa ei ole vaikeuksia tullut.
Itsekään en koskaan ole ymmärtänyt riitelemistä.
Minua on siitä moitittu ja jopa syytetty että suhteet loppuvat koska en osaa riidellä!
Osaan puhua asioista asiallisesti, en näe minkä ihmeen takia pitäisi alkaa riitelemään?
Mutta kun yritän puhua asioista, niin toiset vaan sanoo että kaikki on ok.
Eli ainoastaan riitelemällä heistä sais todella ulos sen mikä oikeasti vaivaa..
Miksi se on siis minun syy?
Heip!
Tuttu tilanne, olen kokenut sen kahdesti.Ensin ero, nyt olen aviossa ja anoppi kuollut.Äidit tahtovat pitää poikansa niin helmoissaan että olen pyhästi luvannut etten sitä omalla kohdallani tee. Ja vallankin jos tämä on ainokainen poika jonka olet saanut koukkuun. Siitä ovat siskot mustasukkasia ja anopillehan olet ilmaa. Olet varmaan niin paljon nuorempi minua ja jaksat eteenpäin. Pistä kova kovaa vastaan, pidä puoles!
Mietin tätä asiaa omalta kohdaltani. Omalla anopillani oli tapana soittaa joka päivä meille, ei tarkoittanut sillä mitään pahaa, mutta minua se vaivasi kovasti. Oma äitini ei ole samanlainen, joten olin aivan ymmälläni ja lopuksi todella ärsyyntynyt soitoista. Sovittiin miehen kanssa, että hän vastaa näihin "tarkkailu" soittoihin. Muuten anoppini oli aivan loistava ihminen ja pidin hänestä kovasti. Oma poikani on naimisissa ja olen usein pohtinut, että kuikakohan paljon minä ärsytän omaa miniääni? En ole kovastikaan heihin yhteydessä, kylässäkin käyn vain pyydettäessä. Ja toki he ovat aina tervetulleita minun luokseni. Olen vaan joskus huomannut miniäni ärsyyntyvän ihan tavallisista asioista. En osaa olla luonnollinen lainkaan hänen seurassaan, kun koko ajan tarkkailen etten vaan loukka/ärsytä häntä. Se on minusta aika surullista, en haluaisi olla vaivautunut rakkaitteni seurassa. Olen joskus yrittänyt asiasta nätisti keskustella, mutta ei siitä tule oikein mitään, lopputulos on että miniä suutahtaa. Joten yritän jatkossa olla vielä vähemmän tekemississä omalta suunnaltani ja toivon heidän aina silloin tällöin tulevan käymään.
Tunnen tunteen.
Mukava miniäni on itsenäinen ihminen, elämää nähnyt ja hyvin nuorena kotoaan lähtenyt nykyajan nainen.
Hänellä on varmat mielipiteet ja hän osaa paljon enemmän kuin minä.
En nyt ihan nössöksi halua minäkään, joten tunnen olevani aina hieman varovainen kun tapaamme.
Välillä meillä on ihan hurjan hauskaa, kun olemme päässeet samalle aaltopituudelle, mutta jos perheessä on jotain vaikeuksia, se näkyy miniässä kireytenä. Silloin yritän olla varovainen kaikessa.
Tällaonen hipsuttelu ei ole helppoa. Monesti ajattelen onkohan se molemminpuolista.
irvissä. Pitäisi olla kuten italiassa ettei patoutumia synny. (Helvetillinen haloo ja kalapaliikki eikä kukaan ahdistu.)
:o)
Ilmoittaa ANOPIN olleen se ensimmäinen kiven heittäjä, ei itsensä! Vai minäkö olen kunnioitusta vailla käyttäytyvä ellen ole anopin kynnysmatto tai roska-astia????????????????
No minkä se mies asialle mahtaa????
Mitä siltä mieheltäsi oikein odotat? Vaikka anoppi kuinka olisi se "aloittaja", silti ei miehesi mahda sille mitään.
Että poika jotenkin ojentaisi äitiään vai?
Tämä on ihan tavallinen asetelma. Ja tosi harvoin miehet ryhtyy tosissaan joksikin erotuomariksi, kas kun niiden tilanne on vaikea. Puun ja kuoren välissä on niin hankala olla.
Tuli vaan tuossa mieleen, että mitäs jos miehesi on oikeasti samaa mieltä äitinsä kanssa? Miksi hänen pitää vaan sen vuoksi olla eri mieltä kun sinä olet? Avioparien tulee toki tukea toisiaan, mutta ei kaikessa tarvitse olla samaa mieltä siippansa kanssa. Kun luen vastauksiasi muiden kommentteihin, olet minusta aika agressiivisen tuntuinen. En yhtään ihmettele, jos miehesi ei uskalla puhua enää äidistään, hänhän on heti mammanpoika.
Hmm..tutun kuuloinen tilanne. Anoppini oli varsin dominoiva ja hänellä olikin mennyt ns sukset ristiin kaikkien lastensa puolisoiden kanssa jossain vaiheessa. Suhteemme alkuvaiheessa ajattelin,että mikäli ongelmatilanteita tulisi, ei sellaista asiaa voisi väliimme tulla etteikö siitä puhumalla selviäisi. Niinhän mä kuvittelin...mielestäni aivan mitättömästä asiasta anoppini minulle suuttui. Syy: en suostunut järjestämään mieheni syntymäpäiviä, ei mitkään tasavuodet, päivänä jolloin hän olisi halunnut. Kyseinen päivä oli itselläni työntäyteinen ja oma äitini oli tuolloin juuri vakavasti sairaana sairaalassa. Tästä sain rangaistuksen.. Anoppi haukkui, nimitteli, huusi, iski puhelimen korvaan, kielsi minua tulemasta tilaisuuksiin, jossa hän ja hänen perheensä olivat..eli kaikki juhlapyhät, perhejuhlat mieheni meni niihin yksin. Anoppi teki selväksi etten kuulunut sukuun, ja kehoitti meitä tekemään pesäeron. Nimitteli paskaksi akaksi. Lähetteli pojalleen postikortteja pelkästään poikansa nimellä. Yritin lähestyä asiasta ja sopia hänen kanssaa, joka kerta sama juttu. Kommunikoinnista ei tullut mitään, täti rupesi huutamaan ja lopulta iski puhelimen korvaan. Mieheni ei koskaan kyennyt pyytämään äitiään lopettamaan moinen käytös, vuoden piinan jälkeen sain tarpeeksi ja erosimme. En halunnut jatkaa elämää sotatantereella, vaan katsoin paremmaksi vetäytyä. Olen onnellinen nyt, kun tämä perhehelvetti on ohi.
Kyllä mieheni uskaltaa sanoa minulle, vaan EI ANOPILLE kukaan mitään uskalla sanoa. Tästä kyse, anoppi on dominoiva ja hermostuu ellen myöskin järjestä synttäreitä miehelleni tai kutsu kylään joka viikko kääretortulle kahvin kera...
Onneksi sain puhuttua mieheni kanssa asian halki ja sopu ratkaisu löytyi, jonka mies itse ilmoitti nyt viimein mieheni anopille. Kiitos kaikille niillekkin jotka otitte asiaksi persoonaani analysoida ;)) Ihan huvittavaa miten te anopit siellä sähellätte!
kuten näillä palstoilla viljellään: hirveät anopit, kauheat miniät jne.
ei tuosta aloittajan alkuviestistä varmuudella pysty näkemään edes mitään niin varmasti. Se vaan, että pitääkö olla aina "jommankumman puolella" (tarkoittaa toista vastaan): Eikö kellään ole taitoa asettaa asiat riitelemään eikä ihmiset..?
Tuo sana "dominoiva" on tietysti kuva ärsyttävästä kaikkihallitsevasta ja määräävästä henkilöstä ja ikävä kyllä näitä löytyy niin anopeissa, apeissa, miniöissä kuin vävyissäkin. Jopa lapsi osoittaa noita luonteenpiirteitä jolloin on kasvatuksen paikka. ns "vanhaa koiraa" kun ei voi enää opettaa, ei opi...
(mutta on siis turha yleistää toisten, että kaikki anopit olisivat tuollaisia)
Dominoivien ärsyttäjien lisäksi meillä on nössöjä luusereita ja muita epätäydellisiä luonteita keskuudessamme, jotenka yritetään vaan kestää. Omia virheitään on kuitenkin kaikkein vaikein havaita...
Miehesi anopille ..?? Siis sinun äidillesi ..?
Heh. Kukahan säheltää :)