Suomi ulos Euroviisuista

Håkan-Jorma

Mielestäni Suomi voisi suosiolla jättäytyä tämän vuoden Euroviisuista. Kaikki karsintakappaleet olivat ö-luokan sävellyksiä ja esiintyjät syvältä hanurista.

Miksei kisoihin osallisunut yhtään lahjakkaampaa laulajaa, kuten esim. Johanna Kurkela, Katri Ylander. Heillä olisi sentään mahdollisuus tehdä surkeastakin sävellyksestä siedettävämpää.

Sillanpäät ja muut ovat niin loppuunkaluttuja esiintyjiä, ettei heistä irtoa mitään mielenkiintoista. Remu oli jo säälittävä. Ikävä tahra hienolle uralle.

Suomen Euroviisut alkavat jo muistuttaa jokavuotisia Idols-kisoja. Koko ajan taso laskee ja esiintyjät loppuvat Suomen maasta.

4

349

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allan1

      Itse olen samaa mieltä, että parempia esiintyjiä olisi syytä saada. Johanna Kurkela tai Katri Ylander eivät kuitenkaan nostaisi karsinnan tasoa pätkän vertaa.

      Jos karsinnoissa olisi mukana Himin, Nightwishin tai Apocalyptican tapaisia kokoonpanoja, niin tason noususta voitaisiin jo puhua.

      Mutta mielipidekysymyksiähän nämä ovat, joten niistä ei siksi oikeastaan voi kiistellä. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että Remu ei noihin kekkereihin enää kuuluisi.

    • vaivasi

      Levyllä moni vielä kuulosti hyvältä, mutta livenä taso on aika karmea. Ei ollenkaan nautinnollista kuunneltavaa, esim paljon hehkutettu Waldos People kertosäkeessä! Toivottavasti äänitekniikka ja akustisempi tila finaalissa parantaa tilannetta! Muuten on pakko valita paras laulaja kappaleesta riippumatta, ja sehän ei ole laulukilpailun tarkoitus.

      • Viljami.

        Ja se paras laulaja on T.Kansa. Ainoa ehdokas jonka laulu ei ole kuulostanut surkeasta televisioääneen miksauksestakaan huolimatta epävireiseltä ja falskilta, vaikka biisi laulullisesti onkin vaativin.


      • Olisikohan Euroviisukarsintojen esityspaikassa huono akustiikka, sillä kokeneillakin laulajilla (nimiä mainitsematta) oli vaikeuksia pysyä vireessä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1383
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      80
      1080
    4. 95
      899
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      874
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      717
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe