15vuotiaana rakastuin päätä pahkaa itseäni melkein puolet vanhempaan turkkilaiseen mieheen.tein hänen eteensä kaikkeni.kaiken mitä hän ikinä osasi pyytää.olin kuin uskollinen koiranpentu joka seurasi isäntäänsä kaikkialle ja jonka tehtävä oli olla olemassa vain miellyttääkseen isäntäänsä... seksi tuli mukaan kuvioihin heti kun täytin 16.en siis enää ollut suomenlakien mukaan sakkolihaa.hän teki minulle asioita jotka vaivaavat mieltäni vielä nytkin.15 vuotta myöhemmin.17vuotiaana lopetin koulut kesken.olin muuttunut ulkoisesti pieneksi barbienukeksi joka teki ilmaista työtä miehen yrityksessä.joka pukeutui.puhui.ym.juuri niinkuin hänen oli käsketty.vasta 21 vuotiaana aloin ymmärtää omaavani oman tahdon enkä enää toiminut ihan niin kuin minut oli opetettu.kului vielä pari vuotta ennenkuin sain ystävieni avulla repäistyäni itseni irti.arpia kannan mukanani koko elämäni...nyt vielä.kaikkien vuosien jälkeen vapisen kauttaaltani kun kohtaan ensirakkauteni sattumalta jossain.en halua hänen katsovan lapsiani jotka ovat nyk.avioliitostani sillä minusta tuntuu että hänen katseensa on täynnä pahaa tahtoa minulle ja perheelleni.pari kertaa hän on yrittänyt lähestyä ja alkaa jutella.minä juoksen karkuun.kohtaamisten jälkeen järkytyksestä toipuminen vie monta päivää.vaikka olen nyt onnellinen ja tyytyväinen elämääni hän onnistui viemään palan sielustani jota en saa koskaan takaisin.se surettaa minua todella.
kipeät muistot
selviytyjä
172430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitkä on ne kipeät muistot? Kerrotko tarkemmin mitä pahaa hän sulle teki?
Eikai se pahaa ole jos piti huolta sinusta?
Nyt menee yli hilseen, siis mitä tästä pitäisi huomata ja tajuta?
Vapiset kauttaaltasi jos kohtaat hänet? Taidat puhua ihan omiasi nyt. Vai oletko vain jotenkin erikoisen arka ihmisenä?
Tämä on tyypillinen, aggressiivinen reaktio palstan apologia-ämmiltä.
tuossa joku oli kirjoittanut ettei ymmärrä miksi täällä kirjoitat. minä ymmärrän, vaikken itse ole samaa kokenut. mutta ystävälleni on käynyt aikalailla samoin. oletko ikinä puhunut asiasta missään? voitko nyt elää tasapainoista elämää tässä suhteessa? tietääkö miehesi tästä, ja voitteko puhua asiasta?
paljon voimia sinulle, ja muista että et ole itse tehnyt mitään väärää.
ole sinun tuntema ystäväsi:) se mitä minun ystävälleni tapahtui ei tapahtunut samalla tavalla, mutta kaava on samantapainen.
täytyy muistaa että olin kovin nuori kun aloitin tämän suhteen ja että vuosien varrella kasvoin sitten pikkuhiljaa aikuiseksi...mutta selvyyden vuoksi mainitsen nyt joitakin asioita jotka antavat ehkä paremman käsityksen siitä millaista elämää elin nuo vuodet...mies käytti huumeita.kevyitä päivittäin ja kovempia viikonloppuisin.hän oli erittäin mustasukkainen ja dominoiva.heitteli minua seinille mm.kerran kununohdin pureskelemani purkan tiskipöydän reunalle.ikinä hän ei lyönyt.se oli sellaista riuhtomista ja tönimistä ja niitäkin enemmän henkistä väkivaltaa jonka edessä olin täysin aseeton.sain myös "rangaistuksia" sängyssä.kukin päätelköön itse mitä se tarkoittaa.toki hän osasi olla maailman ihanin ja hurmaavin mies kun sille päälle sattui.ikinä en puhunut esim.vanhemmilleni sanaakaan ahdingostani.en halunnut kuunnella "mitäs me sanoimme" hokemaa iänkaikkisesti.itseasiassa vanhempani eivät vieläkään tiedä läheskään kaikkea mitä tuo suhde piti sisällään.eikä tarvitsekkaan.olen pystynyt puhumaan luottoystäväni kanssa asioistani varsin rehellisesti.nykyinen mieheni on kuullut siloiteltuja versioita asiasta.pystyn kyllä elämään ihan kaikin puolin normaalia elämää. mutta kun näen tämän miehen iskee paniikki ja muutama pvä menee asioita miettiessä.ja joskus näen unia.en varsinaisia painajajaisia mutta ahdistavia...mainittakoon vielä selvyydeksi että en todellakaan ole rasisti.ystäväpiiriini kuuluu paljon eri maalaisia mukavia ihmisiä.enkä todellakaan halua kirjoituksellani leimata turkkilaisi miehiä.kirjoitin vain oman kokemukseni.ehkä joku nuori tyttö näkee siinä itsensä ja alkaa ymmärtää asioita eri lailla...rakkaus ei todellakaan kestä kaikkea!
Ei kukaan pakottanut sinua ihastumaan tähän mieheen. Ympärilläsi oli varmasti riittävästi kivoja oman ikäsiäsi poikia, mutta sinä valitsi ihan itse 30 vuotiaan machomiehen. Nyt saat maksaa tästä ylimielisyydestäsi ja se on mielestäni aivan oikein.
15 vuotias on LAPSI! tuollainen suhde on hyväksikäyttösuhde. siinä 15 vuotias on auttamattoman rakastunut sortajaansa. kaikki ei ole 15 vuotiaina yhtä viisaita kuin sinä, ja tekee vain oikeita valintoja.
Äitiäsiähän sinun on pohjimmiltaan syyttäminen kohtalostasi! Hän kun jätti sinut heitteille, antoi lyöttäytyä jonkun Turkkilaisen kööriin ! Mikäli arvaus on oikea olet itsekkin au lapsi,joten tuskin olet Isääsi edes tuntenutkaan,ei häntä tuossa asiassa ole millään tavalla aiheellista syyttää,et varmaan sitä teekkään! Mutta Äitisi ,hänen olisi pitänyt pitää huolen Tyttärestään ,hän on syyllinen kärsimyksiisi!Ei yksinomaan Turkkilainen.
syylliset: äiti ja turkkilainen. Oiskohan kuitenkin ollut hieman osuutta tytölläkin?
Nuorena sitä ei kaikkea ymmärrä, mutta elämä opettaa joskus rankalla tavalla. Jos noin vaikeita on ne näkemisetkin, kannattais ehkä käydä ammattilaisten kanssa juttelemassa. Terapiasta saisit varmaan apua.
että onnistuin pitämään suhteen salassa vanhemmiltani 17vuotiaaksi asti.koulun keskeyttäminenkin laitettiin virallisesti syömishäiriön tiliin.tämän asian tiimoilta kävin psykologillakin mutta sielläkään en puhua pukahtanut miehestä mitään.olin todella sinisilmäinen mutta tänäpäivänä tajuan todellakin olleeni vain lapsi naisen ruumiissa jota oli helppo manipuloida.en siksi halua olla liian ankara itselleni.ja se on varmaan se syy miksi mitään älyttömiä traumoja asiasta ei jäänyt.siis tarkoitan sitoutumiskammoa tai tunneelämän muita vakavampia häiriöitä.
monessa maassa, Suomi mukan lukien, nuorille annetaan liian aikaisin erinäisiä vapauksia. Ryypiskely, seksi jne. Monet vanhemmat eivät piittaa. Mutta jos vanhemmat yrittävät puuttua nuoren käytökseen, tulee sossut ja muut puoltamaan nuoren tekoja. Verukkeella että sehän on itsenäistymistä ja nuori kokeilee rajojaan ym vapaan kasvatuksen mädännäisyyttä. 15-18v on pahimmassa murrosiässä, kemiat hyrrää jne. Mutta rajoja tulisi asettaa, tulee siitä möykettä kuin paljon tahansa nuoren osalta. Mitä sossut ym viranomaiset voisivat tehdä on tukea vanhempia. Saattaisi edes auttaa jotain nuorta olla kokematta vastaavaa kuin mitä alkup.kirjottaja.
vanhemmat eivät uskalla/halua puuttua nuoren asioihin. tai vanhemmat voivat ajatella että 15 vuotias on kypsä tekemään omat päätökset koski ne sitten seurustelua/seksiä, ja tottakai sitten nuorikin uskoo että hän tietää itse parhaiten. siinä nuori tyttö sitten heitetään susille.
Ymmärrän joitakin kohtia tekstissäsi vaikka itselläni ei läheskään sama tarina. Välillä, jopa tuntuu että minä olen syypää kaikkeen eikä mies edes ole ollut minua kuin vuoden vanhempi mutta älyttömän pikku vanha (en tarkoita vanhoillinen, saati mustasukkainen mitkä heti yhdistetään muslimi mieheen joidenkin lukijoiden taholta).
Pääsit kuitenkin kaikesta eroon, sinun tuskin tarvitsee pelätä mikäli exäsi ei käyttäydy hyökkäävästi. Hän on varmasti vihainen siitä ettet ole hänen kanssaan (hänen orjanaan) mutta tahtoipa hän miten tavata hänellä ei ole siihen oikeutta. Elä omaa elämääsi ja yritä unohtaa, sielu korjautuu aikanaan ja toisten repimät haavat voivat olla helpommin korjattavassi kuin ne mitkä on itse aiheuttanut itselleen tai toisille.
Ainut, jonka täytyisi surra on tuo mies sillä hän teki väärin
Mikäli ymmärsin oikein, käytti orjanaan työpaikalla (saitko edes palkkaa?, teki seksissä asioita joistaet pitänyt (neuvottelematta siitä) "rikkoi" nuoren mielen (kokeneempana hänen olisi pitänyt olla suojeleva) tms.
Älä enää sure sitä palaa, joka sielusta puuttuu vaan korvaa se toisella. Sinulla on lapsia ja mies ne ovat sinun tuki ja voimavarasi ja se rakkauden lähde joka pitää kasassa.
Voi kuule..kysyntää olisi vaan ei tarjontaa.
Tässä universumissa on tasan yksi ja ainut mies kelle persettäni jaan.
Luojan kiitos ei tarvitse olla missään tekemisissä kaltaistesi "oikeiden ihmisten" kanssa.
"yksikään ihminen ei halua olla kanssanne"
Mielenkiintoista...
Minä en ole ihminen,
muslimit eivät ole ihmisiä (ei naiset eivätkä miehet), toiset naiset ( esim. suomalaiset ystäväni joilla ei ole mitään intressejä ulkomaalaisia miehiä kohtaan)eivät ole ihmisiä.
Onko tässä tosiaan "tullut lihaksi" se feministien toiseus ajattelu, että vain valkoinen hetero mies on ihminen, jonka näkökulmasta voidaan (")objektiivista(") tiedettä tehdä ja jonka haluja mm. parisuhdeoppikirjoissa naiset valjastetaan noudattamaan (lähinnä kaikkien miesten haluja, parisuhde oppikirjat tähtäävät naisten muutokseen ja miestä käsitellään kuin jotain luonnonvaraista, mykkää eläintä, jota tulee vain "ymmärtää" ja "hoitaa" ja joka palkitsee omistajansa teoin ei sanoin.)
(Tästä enemmän mm. Liisa Tainio Puhuvan naisen paikka luku: Heteropariskuntia asetellaan ).
Mielenkiintoista on myös etteivät Suomalaiset miesystävänikään ole ihmisiä saati se satunnainen mies, joka baari iltana yrittää väkisin kammeta mukaan (varmaan vahingossa antanut jollekin
ei-ihmiselle ja siitä ihmisarvo noin viety että minua yrittää kun niitä oikeitakin ihmisiä on tarjolla;D).
No näitä ei-/-ihiminen ihmisiä riittää ja muistetaan sitten mitenkä ja millaisista eroista me ne kukin rakennamme oman normi-ihmisemme ja oman "minuuden".
Sinun rakennus kuviosi menee ilm. näin karkeistettuna
(kirjoittamasi perusteella ja sen perusteellahan täällä yleensä pyritään päätelmiä tekemään henkiolöistä, joilla ei ole palstaminuutta eli "rekkautunutta minuutta" ja jota ei näin ollen voi eikä saa kytkeä toisiin teksteihin.)
ihminen on
mies (tosin ei muslimien tapauksessa joka kumoaa ainakin biologisen sukupuolen mutta ei sosiaalista siinä määrin että vähemmistöjen miehet ovat enemmistön mielestä aina "feminiinisiä" esim. homot)/-nainen
hetero/-homo
länsimainen/-kolmannen maailman kansalainen
muu uskonto/- muslimi
sileä ihoisuus/- karvaisuus (etenkin ranteet)
neitsyys/- perseen jakaminen *
homokult. suhteessa/- polykult. suhteessa
suhteessa oleva/-suhteessa oleva
(eli täytyisi olla toisen ihmisen merkityksellistämä ei arvokas itsessään;D koska hyvä ihminen ei voi olla, jos kukaan ei halua olla sinun kanssasi... voi olla käytännössä totta mutta tulkinnallisesti mielenkiintoinen ajatelma tässä yhteydessä.)
Tämä vastakohtaisuuksien sääntö on tuttu kielitieteilijöille kaavasta, jolla jokin äänne merkitään esim. soinnittomaksi tai soinnilliseksi mutta sitä voi soveltaa myös merkityksiin siten että se määrittää ei merkittyjä( ) (yleisiä normeja) ja merkittyjä(-) (poikkeavia).
(tästä jo näkee miten kaikkea ei voi määrittää toistensa vastakohdiksi kuten ei voi sanoa vanha/-vanha kun puhutaan nuoren ja vanhan eroavaisuussuhteesta)
Toki voit kirjoittaa toisen tekstin, joka taas muuttaa näitä määrittelyitä mutta tämä ko. -/ jaottelu perustuu nyt lähinnä tämän tekstisi tulkintaan johon vastasin. Ja kuten hyvin tiedämme viestin antaja ei voi koskaan olla lopullisen varma siitä kuinka tulee tulkituksi, joten myös minun tulkintani siitä mitä pidät ihmisten normaalistettuina piirteinä on oikean mukainen sen suhteen mitä olet mielipiteessäsi kirjoittanut.
Siihen onko elämä ohi vai alussa voi sanoa, että se voi olla huomenna ohi tai tänään alussa eikä kukaan muu kuin ehkä sinä voi sitä omasta asemastasi määritellä miltä se sinusta tuntuu. Minusta tuntuu, että elämä on alussa kun on vasta alle kolmekymmentä ja toki eroaminen vanhasta tuo siihen uuden mahdollisuuden, jota sinä tai minä emme voi tietää etukäteen ja se juuri on elämän ihanimpia puolia, jos ei ahdistu yllätyksistä eikä ole tehnyt liian kestäviä ja rajoittavia suunnitelmia.
Ja mitä tulee siihen, että vastasin aloittajalla olevan elämän edessä mutta sinä oletit minun puhuvan itsestäni...
tästä voisi ajatella että luitkohan muuta kuin otsikon...
KUKAAN ei jaksa lukea. Jauhat paskaa kaiken aikaa ja ilmeisesti loput ajastasi jaat persettä bangloille. Kuinka säälittävä oletkaan....
No, lohdutuksekseni voin sentään sanoa ettei aikani kulu muiden säälittävyyttä mitatessa tai toisia haukkuessa.