Aloitin joitakin vuosia sitten suhteen nykyisen poikaystäväni kanssa, jota rakastan erittäin paljon. Suhteemme ei kuitenkaan alkanut kovin ruusuisesti, ja sorruin pettämiseen exäni kanssa, joka vielä välitti minusta. Hain kai lohtua ja hellyyttä, mitä en nykyisestä suhteestani vielä silloin saanut.
Suhteemme nykyiseni kanssa on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella ja olemme todella onnellisia. En ole kuitenkaan päässyt mielessäni yli siitä hirveästä virheestä jonka tein. Mitä enemmän suhteemme nykyiseni kanssa syvenee, sitä huonommaksi omatuntoni tulee pettämisestäni.
Olenkin siis mitettinyt, että tulisiko minun kertoa totuus vielä näin vuosienkin jälkeen? Vai aiheuttaisinko sillä vaan turhaa kipua molemmille ja pilaisin suhteemme?
Mielelläni kuulisin mielipiteitänne, sillä yksin on vaikea pohtia tätä asiaa.
Suhteemme nykyiseni kanssa on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella ja olemme todella onnellisia. En ole kuitenkaan päässyt mielessäni yli siitä hirveästä virheestä jonka tein. Mitä enemmän suhteemme nykyiseni kanssa syvenee, sitä huonommaksi omatuntoni tulee pettämisestäni.
Olenkin siis mitettinyt, että tulisiko minun kertoa totuus vielä näin vuosienkin jälkeen? Vai aiheuttaisinko sillä vaan turhaa kipua molemmille ja pilaisin suhteemme?
Mielelläni kuulisin mielipiteitänne, sillä yksin on vaikea pohtia tätä asiaa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ihan hassua kaivaa vanhoja menneiltä vuosilta
juttuja ja kiusata uutta kumppania niillä.
Sun ns. rangaistus on se kiusaava omatunto mutta tarviiko aiheuttaa sillä hölmöilyllä pahaa mieltä kaverille kans? Et todella oo reilu jos kerrot!
Mua kyllä henkilökohtaisesti kiinnostaisi kuulla. En haluaisi olla petollisen ihmisen kanssa, eikä aika, ja se, kuinka hyvin nykyhetkellä menee, saa ainakaan minua hyväksymään tuollaista.
Haluaisin siis kuulla, jotta voisin itse päättää haluanko jatkaa elämää yhdessä eteenpäin kyseisen naisen kanssa vai en. Kokisin todella itsekkääksi käytökseksi, jos nainen alkaisi yksipuolisesti päättämään, että suhteen alkuajan pettämistapauksesta huolimatta hän on luottamukseni arvoinen.
No joku tietysti sanoo, että sellainen ei satuta, mistä toinen ei tiedä. Tuo asenne on mielestäni erittäin itsekäs (korostan, että kyseessä on henkilökohtainen mielipiteeni, jokainen muodostakoon omansa), enkä sietäisi katsella kyseisellä elämänasenteella liikkuvaa ihmistä vuodesta toiseen kotonani. Rehellisyyttä puolestani arvostan yli kaiken eli mikäli itselläni tulisi eteen vastaava tapaus, arvostaisin naista hänen rohkeudestaan, mikäli kertoisi asiasta oma-alotteisesti. Se on sitten toinen asia, mihin suuntaan parisuhde siitä etenisi..
"Mua kyllä henkilökohtaisesti kiinnostaisi kuulla. En haluaisi olla petollisen ihmisen kanssa, eikä aika, ja se, kuinka hyvin nykyhetkellä menee, saa ainakaan minua hyväksymään tuollaista. "
Sama täällä, mutta eihän aloittaja mieti tätä sen toisen kannalta, vaan omalta kannaltaan. Hänelle neuvoni olisi että ei kannata kertoa.
Itse ainakin heittäisin avovaimon pihalle jos saisin tuollaista kuulla. Kerran petturi, aina petturi. Jos ei juuri nyt tai huomenna, niin viimeistään sitten kun suhteessa on vähän väljähtänyt kausi, lapset ovat vieneet huomiota toisilta ja vihdoin pääsee irrottelemaan.
Halusisin tuohon "kerran petturi" kohtaan mainita, etten kyllä ikinä enää pettäisi, se on varma. Tein elämäni suurimman virheen ja otin siitä opikseni. Kaihdan vieraita miehiä nykyisin ehkä hieman liianki agressiivisin keinoin, etten tekisi enää pienintäkään virhettä tähän asiaan liittyen.
Mitä hyötyä on kertomisesta? Se, että SINÄ saat mielenrauhan?
Ajattelepas vähän enemmän. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi päinvastaisessa tapauksessa?
Tuo on kyllä itsekkyyden huippu, että menee kertomaan toiselle pettämisestä vuosien kuluttua. Onko sitten hyvä olla, kun toisellakin on paha olla?
Kuule, kiehu vaan liemissäsi ja ota opiksi.
Jos edes välität poikaystävästäsi.
juttu, miten toinen pitää itsekkäänä kertomista, ja toisen mielestä taas kertomatta jättäminen on itsekästä. Kumpi sitten on oikeassa?? tähän olisi kiva saada enemmänkin mielipiteitä.
Itse kallistun tuon kannalle, että kertominen olisi mielestäni itsekästä. Koska toisen mielenhän siinä vain pahoittaa turhalla asialla. Kun turha se mielestäni on, jos ei todellakaan enää haikaile sen exänsä perään.
Kertomatta jättäminen taas suojaa toista turhalta asialta, ja jos jaksaa itse kantaa tuon raskaan salaisuutensa, ilman että sitä toisen niskaan kaataa helpottaakseen omaa oloaan. Niin se on mielestäni kaikkea muuta kuin itsekästä.
Ja vielä sellainen pointti, että kun tuo pettäminen on tapahtunut suhteen alussa exän kanssa, on mielestäni ymmärrettävämpää, kuin jos se olisi tapahtunut jonkun tuntemattoman kanssa. Silloin olisi pahempi juttu.
Ei minun mielestä ihmistä voi sanoa paatuneeksi pettäjäksi, jos on kerran erehtynyt exänsä (eli ihmisen jota on joskus rakastanut)kanssa sänkyyn.
En ole siis aloittaja, mutta tämä asia kiinnostaa, kun kaveripiirissä on pohdittu samaa joskus. Ja aina joku on sitä mieltä että kertomatta jättäminen on itsekästä, minä taas enemmän että kertominen.
Mutta nuorempana olin enemmän kertomisen kannalla minäkin, ikä on minulla saanut mielipiteen muuttumaan tähän asiaan.
Oma kantani muotoutui tuollaiseksi, kun työkaverini meni kertomaan vaimolleen, että oli pettänyt häntä. Muutaman kuukauden kaveri piinasi syyllisyyden tunnoissaan työkavereitaan, kunnes sitten meni kertomaan vaimolleen, kun oli niin paha mieli.
No, lopputuloshan oli että vaimo parka loukkaantui jne. todella pahasti. Jätkällä oli sitten otsaa piinata sitten sillä, kun vaimo on todella huonolla tuulella ja pitkään.
Jätkällä oli vielä otsaa esiintyä,kuin hän ei olisi tehnyt mitään pahaa; olihan hän tunnustanut! Voi hitto!
Tämän jälkeen kaverilla ei ollut asiaa työkavereidensa kanssa pikkujouluristeilyille ja kun työ oli sellaista, että joutui olemaan viikon kerrallaan työpaikalla, oli kundin soitettava työpaikan puhelimella säännöllisesti, että vaimo näki että töissä ollaan. Onko tämä nyt sitten elämää? Kaverilta meni luotto loppu elämäksi.
Eli jos nyt on tehnyt, kuten aloittaja on, niin mitä se pyhittää että kertoo toiselle petoksestaan?
Kuten esimerkistäni ilmenee, liitto ei ole entisellään enää. Kundin mielipaha muuttui vaan toiseksi sen lisäksi että vaimollakin on nyt paha olla.
Ja vanha sanontahan kuuluu: tieto lisää tuskaa.
Olen samaa mieltä kuin edellinen ei kannata kertoa. Se juttu tapahtui suhteenne alussa ja sulla ei ole ollut sen jälkeen mitään sellaista etkä aio tehdäkään -koeta vaan elää oman tuntosi kanssa. Suhteenne ei ole alussa ollut siinä merkityksessä kuin se nyt on ja kertominen tuo siihen särön. Olen varma.
Tämä on täsmälleen sama asia, jos miehesi kävisi panemassa jotain random naista ja jättäisi kertomatta sillä perusteella, ettei tunne naista kohtaan enää mitään. Hän tunsi vain seksuaalista himoa toista naista kohtaan eikä enää koskaan tapaa häntä. Turha asia sinun mielestäsi, muttei taatusti miesystäväsi mielestä. Sinun ei tule tehdä päätöksiä miehesi puolesta, vaikka kuinka haluaisit omaatuntoasi pelastaa.
Itsepä aiheutit asian, jolla toisen mielen pahoitat. Nyt sinun kuuluu kertoa totuus, sillä miehellesi todella kuuluu oikeus saada päättää elääkö kanssasi virheestäsi huolimatta vai jatkaako hän ilman sinua.
Tee nyt itsestäsi vielä sankari kantamalla taakkaa mukanasi. 10 pistettä ja papukaijamerkki!
On toki ymmärrettävämpää pettää exän kanssa, kuin uuden vieraan ihmisen kanssa. Mutta se ei paranna tekoasi hetkeksikään.
Ikä tai kokemus ei ole saanut varmasti mieltäsi muuttumaan, vaan se oma tekosi ja oma pelkuruutesi ottaa vastuuta tekosistasi. Et voi väittää iän kartuttaneen viisautta, sillä teet lapsenomaisen päätöksen valehdella ihmiselle, joka on antanut sinulle 100% luottamuksen.
Nimenomaanhan kysyn täällä mitä pitäisi tehdä, jotta tekisin oikein, en tehdäkseni itsestäni "sankaria". Huono omatunto on jo huipussaan, mutta toki haukkua voi jos mieli tekee.
Pahoittelut liiasta asenteen tuomisesta vastauksessani. Ihmiset valehtelevat liikaa tärkeistä asioista ja se huolestuttaa minua. Varsinkin nämä kommentit siitä, kuinka hyvä ratkaisu on jättää kertomatta.
Mikäli syy sen hetkiseen pettämiseen oli hyvä, antaa rakkaasi varmaan anteeksi. Minusta sinun tulisi ottaa vastuu teoistasi ja kertoa. Tämä on kantani. Tietysti parempi olisi ollut kertoa heti tapahtuman jälkeen eikä ikuisuuksien päästä, mutta mennyt mikä mennyt.
Parisen päivää sitten tv:ssä joku ilmaisi tällaisen kannan, että pettäjän tulee kestää syyllisyytensä kanssa ja olla kertomatta asiasta seurustelukumppanilleen. Tähän poikaystäväni totesi että "ompas outo mielipide". Tästä syystä siis aloin pohtimaan, että jos hän saisi päättää, hän saattaisi haluta tietää pettämisestäni.
Ymmärrän hyvin sen näkökannan, että on itsekästä kertoa ja helpottaa omaa tuskaa. Toisaalta tuskani saattaa vaikuttaa suhteeseemme, kun en ole täysin rehellinen. Olen myös miettinyt, että mitä jos suhteemme etenee niinkin pitkälle että menisimme naimisiin? En ehkä kestäisi sanoa vihkivalaa tällainen salisuus mielessäni.
Entä mitä olette mieltä tästä "kumppanin tulee saada itse päättää jatkaisiko pettäjän kanssa"? Tämähän tietysti edellyttää sitä kertomista.
Kumppanini on vaan niin ihana ja suloinen luonteeltaan, että tuntuu väärältä laittaa hänet "elämään valheessa". Rakstan häntä niin paljon, että haluaisin tehdä oikein tämän asian kanssa, niin kuin hänelle olisi paras. En vain tiedä mikä on oikein.
Et tiedä sitä sillonkaan kun olet jo kertonu teitkö oikein ja kun kerrot et myöskään koskaan voi todella tietää mitä se miehesi mielessään oikeasti miettii. Varmasti ihan tuhannen varmasti on ainakin pahamieli miehelläs.
Sun mieli voi sitten olla muka helpottunu.
Sullahan se pahaolo kuuluukin olla.
Ihankun haluisitkin jotain kostaa miehelles tai leuhkia kuinka olet vielä noin haluttu vaikka erositkin.
Jos susta tuntuu ettet voi olla miehesi kanssa kun olet petturi niin eroa.
Saatte kumpikin sitten pahanmielen sun toimestas.
Et helpota vaan itsekkäästi omaa oloasi kun kaipaat sitä ihanaa sulosta miestä eron jälkeen.
Typeryyden huippu tollanen vanhojen asioiden kaivamisteoria.
Edelleen neuvon: älä kerro ja unohda itsekin koko juttu.
On aivan turha sinun rypeä menneissä, kun et niitä korjatuksi saa. Olet tehnyt virheen joskus, okei, mutta mitä sen vatvominen auttaa? Ei mitään. Mitä enemmän sitä asiaa mielessäsi pyörität, sen pahemmaksi menee.
Mennyt on mennyttä ja sillä selvä. Muutetuksi et sitä saa millään, joten parempi on unohtaa. Ihan itsesi kannalta. Voit olla varma, että tuo asia tulee koko loppuelämän ajan sinulle mieleen, mutta ei auta kuin työntää syrjään.
Jos menet kertomaan, tulet huomaamaan että poikaystävälläsi onkin sellaisia mielipiteitä, joista sinulla ei ole ollut harmainta aavistustakaan.
Mieti nyt tarkkaan mitä teet.
On kyllä niin nerokkaita neuvoja. Tässä asiassa on kyse muistakin ihmisistä, kuin petturista itsestään. Tämä mies jolle ei tahallisesti anneta sananvaltaa luulee olevansa onnekas ja elää sumussa.
Siis kyllä asiat on parempi selvittää kuin aina vaan työntää mielestään syrjään. Ihme neuvoja tulee HUH HUH.
>Vaimoni kertoi syksyllä,että oli meidän kesämökillä
rakastellut erään tanssikaverin kanssa.Meidän liitto
oli ennen kertomista todella hyvä,mutta ei päivää
mene,eikö asia minua vaivaa.Ennen emme edes riidelleet,mutta nykyisin kerran kuukaudessa.Olen
miettinyt eroa,vaikkakin vaimo on sanonut,että oli
ensimmäinen ja viimeinen vieras mies,hän kertoi
että hänen nais työkaverinsa houkutteli heidän vieraakseen mökille 2 miestä tansseista.Kerroin
sunnuntaina tälle hänen työkaverille,kun tuli käymään,että voisi olla käymättä liiton särkijä.
Toivottavasti tämä epäilijä ei kertoisi????
Eikö vaimosi rehellisyys yhtään parantanut asiaa? Jos hän kertoi sinulle virheestään ja katuu, niin ei hän varmasti tee sitä enää uudelleen.
Jos siis olisit saanut päättää, etkö olisi halunnut tietää?
en ole itse vielä kumpaakaan mieltä asiasta. Ehkä mielipide kirkastuu jos joutuu itse joskus vastaavaan tilanteeseen. no toivottavasti en joudu.
Mutta siis, kun neuvot kertomaan ehdottomasti sillä perusteella, että toisella on oikeus päättää elääkö pettäjän kanssa. Niin entä jos tuo ap tietää sen, että hänen miehensä ei häntä jättäisi vaikka tietäisi. Eli hän rakastaa niin paljon.
Ja kun tuo tyttö kertoisi varsinkin, että se ei merkinnyt mitään, eikä hän tosiaan enää exäänsä rakasta, níin todennäköisesti mies ei tosiaankaan häntä jättäisi.
Siinä olisi sitten vain saatu se paha mieli aikaiseksi toisellekin tuolla kertomisella.
Eri asia olisi, jos olisi syytä olettaa että mies saattaisi jättääkin tuollaisen asian takia. Silloin kertominen voisi olla paikallaan, jotta saisi se mies sitten itse päättää mitä tekee.
Ap:lle siis neuvoksi, että sinä tunnet miehesi parhaiten, joten tiedät myös parhaiten kumpi vaihtoehto on parempi.
On hyvin yleistä, että petetty jättää pettäjän. Jos kuitenkin asia on niin, että hänen miehensä on selkeästi ilmoittanut pysyvänsä yhdessä, vaikka nainen häntä pettäisi, niin en näe mitään syytä asiasta ilmoittaa. Sehän ei ole enää pettämistä, mikäli asiasta on sovittu etukäteen.
olla välttämättä mitenkään selkeästi ilmoitettu tuo asia, että haluaako olla jos tietäisi toisen pettäneen.
Jos toisen tuntee hyvin, niin tuon asian "vain tietää". Ja sen mukaan voi sitten toimia eli kertoa, tai olla kertomatta.
Ja mielestäni tällä suojellaan nimenomaan sitä toista pahalta mieleltä. Koska onko se itsekästä, jos pelkää vain sitä, että satuttaisi toista kertomalla? minusta ei.
jos taas olisi aihetta pelätä, että toinen jättää, niin sitten kertomatta jättäminen olisi itsekästä.
Joku tohtori oli kirjoittanut jossain kirjassa, että jos suhde on muuten hyvin kunnossa ja aikaa on paljon kulunut niin ei kannata kertoa.
Tähän syy on että miksi loukata toista monen vuoden jälkeisellä asialla jos nykyään on kaikki hyvin. Silloinhan ajattelet vain itseäsi ja omaa pahaa oloa eli haluat päästä omantunnon tuskista. Minusta sinun pitää kestää se asia että olet pettänyt ja hyväksyä se. Älä kerro jos haluat vain helpottaa omaa oloasi. tehtyä ei saa tekemättömäksi!
Oisko tohtorin ydin ollut asiassa kuitenkin se, että pitkän ajan kuluttua pettämistä ei saa enää anteeksi. Jos taas kertoo viivyttelemättä, voi toinen vielä antaa anteeksi rehellisyyden nimissä.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja asiasta otetaan vastuu. Jos murhaat ihmisen ei ihmistä saa palautettua henkiin, mutta vastuu on silti kannettava.
Eri asia murhata ja tappaa.
Murhaa olet suunnitellukkin jo etukäteen ja tapon teet yllättäin ja suunnittelematta.
Nyt tää vois olla jo murha kun täällä on näin hyvin suunniteltu petetylle kertomista joka johtaa siis hitaasti kiduttaen kuolemaan. Hmmm..
Hiukan on kaukaa haettu toi vastuu juttu.
Kuitenkin Siis jos kertoo aiemmin siis kauan sitten tapahtuneita asioita joiden kaikenlisäksi varmasti ihan satavarmasti tietää johtavan pahaan oloon ja suruun (henkiseen kuolemaan) sille jolle kertoo on se kiduttamista ja kun sen kidutuksen voi myös välttää se on jo vähintään tappamista jos ei vältä.
Sekavaa mutta mahdollisimman itsekäs ja tyhmä temppu kertoa kun se ei tosiaan korjaa mitään.
Viivyttelemättä kertominenhan ei onnistu enää.
Vastuu on pettämistilanteessa pettäjällä esim justiin se ettei ainakaan aiheuta tautejen leviämistä kotiin tullessa.
Koskaan ei siis oikeesti koskaan kukaan voi tietää toisen ajatuksia. Rakastaa tai ei voi harkita voi eroa omista syistään vaikka luulisikin puolison olevan rehti. Kaikilla on joku ainakin yleensä muu syy olla aviossa kun se onko puoliso rehellinen. Erota voi koskavaan.
Täällä on tullut niin erilaisia mielipiteitä, että en vieläkään tiedä mitä tulisi tehdä.
Ymmärrän kantasi kyllä, onhan hullua mennä sekoittamaan soppaa tässä vaiheessa. Tein kuitenkin mielestäni huonon valinnan kun en heti pari vuotta sitten kertonut.
Mietittyäni asiaa tässä nyt monta päivää putkeen on suurimmaksi dilemmaksi muodostunut ajatus rehellisyydestä. Olivatpa seuraukset mitkä tahansa, eikö minun tulisi ajatella että kumppanilleni tulee vihdoin olla rehellinen?
Siispä muotoilen kysymykseni uudelleen: Mikä olisi paras teko poikaystäväni kannalta?
Tiedän varsin hyvin murhan ja tapon eron, mutta tiedän myös miten irrelevanttia se on tuossa esimerkissä. Pääpointti oli se, että ihminen kuolee toisen ihmisen teon vuoksi, jolloin tekijäm kuuluu ottaa vastuu.
Kärjistin esimerkin silmiinpistäväksi ihan tarkoituksella, jotta asia realisoituisi paremmin. Kevyempi esimerkki ei ehkä olisi ajanut samaa asiaa.
Aloittajalle: Teet oikein miestäsi kohtaan kertomalla. Hänellä tulee olla valta päättää omasta elämästään totuudenmukaisilla tiedoilla.
Oikein ja nimenomaan oikein poikaystävääsi kohtaan on kun et kerro.
Mietin justiin tota yltiörehellisyyttä, Kun nainen ja mies rakastelee ja mies kysyy hassuja kysymyksiä naiselta aika usein hiukan kaunistellaan jottei pahota mieltä kun ne ei ole kauheen merkityksellisiä asioita naiselle jotka miestä painaa.
Siis tilanne mies kysyy , Onko mulla iso? Nainen vastaa joo on ihanan iso .
Vaikka ois minkä kokonen. Siis rehellinen vastaus voi olla surkeen pieni ja silti nainen vastaa se on justiin upee.
Tai naiset vastaa samassa rakastelu tilanteessa että tuntupa ihanalle ja mies käsittää sen että nainen sai orgasmin ja nainen tarkottikin vaan että ihanalle tuntuu ja ois tuntunu ihanalle vaikka vaan ois suudeltu ja hyväilty.
Ei kukaan mieskään halua loukata naistaan.
Siksi ei aina olla super rehellisiä. Se on hyvä koska ei ketään voi loukata asioilla joille et mitään voi vaan olet turhankin rehellinen.
Et varmasti ole aina ihan niin tyytyväinen kaikkeen miehesi tekemiin yllätyksiin ja et niin tyytyväinen kun miltä näytät tai esität esim sängyssä.
Kaikissa asioissa ei saakkaan olla ihan täysrehellinen. Herkullinen lihapata voi oikeesti olla ihan hyvää sen sijaan että kertois vaimolle että äiti teki parempaa.
Vastaus kysymykseesi on unohda koko juttu ja ota opiksi et enää hölmöile.
Et kerro!
Tiedät varmasti mitä eroa on olla rehellinen asioista joilla on suuri merkitys, kuin olla rehellinen joka asiasta.
Tiedät varmasti myös sen, että noista valheista toisia ei ole vaikea ihmismielen tehdä ja toisia taas on.
Ne vaikeat valheet ovat niitä merkitseviä. Tuolla esimerkilläsi voi luoda valheellisen kuvan omaan mieleen, jotta itse saisi mielenrauhan, mutta tosiasiassa peität vain todellisuuden itseltäsi.
Itse elän tämän säännön mukaan ja se tuo arvostusta tässä valheiden täyttämässä maailmassa.
Kohta kuusikymmentävuotta eläneenä asiaan on minusta
vain yksi ja selkeä vastaus.
Älä missään tapauksessa kerro!
Se nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla , että
elämässä virheitä tapahtuu ja niiden kanssa vain
on elettävä.
Minä itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi
tietää ja vielä kun olet opiksi ottanut.
On aivan varmaa, että jos kerrot asia palaa jossain
vaiheessa esiin.
Ainoa oikea vastaus on että pidä sisälläsi, tässä
tapauksessa liika rehellisyys ei tuo kuin ongelmia
ja isoja sellaisia!
"Se nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla , että
elämässä virheitä tapahtuu ja niiden kanssa vain
on elettävä."
Tuolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kannattaako/pitäisikö hänen kertoa vai ei. Tuo virhe oli sitä paitsi ihan tietoisesti ja itse aiheutettu. Tarkoitan vain, että hän elää asian kanssa kertoi tai ei.
Tuo on jännä kuulla, ettei kaikki edes haluaisi tietää asuvansa petturin kanssa. Sitä en voi ymmärtää sillä itse ajattelen toisin. Se kuitenkin tuntuu todellisuudelta pakenemiselta. Sama, kun ihminen, joka huomaa kaikki pettämisen merkit kumppanissaan, ei vain halua myöntää totuutta itselleen. Siitä sitten alkaa ummehtunut fantasia elämä.
Uskon asian palaavan takaisin hänen mieliinsä, jos hän ei tuota asiaa kerro. Hän tulee muistamaan tuon joka kerta, kun hänen miehensä kehuu häntä luotettavaksi, moittii toisia perheitä pettämisestä, tunnustaa rakkautta yms.
Tässä asiassa rehellisyys tuo ongelmia se on ihan selvä. Hän tosin itse loi ongelmansa eikä kukaan tehnyt sitä hänen puolestaan. Tuollainen ongelmien pakeneminen on lapsen ratkaisu (ei millään pahalla, jos vastaaja olet 60v). Ikä ei AINA tuo viisautta se on ihan varma.
Kysymys oli siis onko oikein sille hänen poikaystävälle jos hän kertoo totuuden.
Ei kyse ole siitä kuinka paljon arvostetaan totuuden kertojaa vaan voiko poikaystävä joka on nyt tyytyväinen elämäänsä, tyytyväinen tyttöystävään ja tyytyväinen tietämättömyydestään huolimatta.
Sekö hyvä elämä ja tyytyväisyys on pakko pilata jotta saavuttaa maineen totuuden kertojana ja saavuttaa tuntemattomien arvostusta??
Sanoisin että vain täys paskiainen itsekäs peilinsä ihailija kertoo moisen totuuden jonka todellinen hyöty on vain ja ainoastaan kertojan oman kuvan kirkastuminen.
että arvon neito ei ole parisuhteessa elelevää tyyppiä.