Kokemuksen rinta äänellä kysyn? Miksi miehen/isän "rooli" on kuin olisi "kriminaalirikollinen" avioerossa: eli kun ero tulee tasa-arvoisessa Suomessa, pakkaa käymään niin että kun nainen/äiti useinmiten voi alkaa ilkeäksi miestä/isää kohtaan, kun avioero menee riitaisaksi nainen/äiti saa tahtonsa lävitse,vaikka mies/isä olisi saattanut olla perheen toimeen tuoja ja hyvä isä, niin siittä huolimatta jaa usein miten toiseksi, sen voi ymmärtää jos on todellista alkoholiongelmaa perheessä ja on todella riitaisaa, josta lapset kärsii, mutta myös kärsii riitaisasta erosta ja lapset saattavat syyllistää itseään vanhempien erosta jne.. mielipiteitä ja kokemuksia ...Kiitos!... hyvää vuoden alkua kaikille osapuolille....
miehen/isän "rooli" avioerossa?
"viltsu"
141549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Erosimme nk. sovussa ja miehen aloitteesta murkkuikäinen lapsemme muutti isänsä kanssa asumaan. Koska lapsellamme on aina ollut hyvät ja lämpimät välit molempiin vanhempiinsa ja asumme suht lähekkäin, suostuin isän ehdottamaan järjestelyyn. Mies esitti, että hän entisistä tavoistaan poiketen luopuu ylimääräisistä työmenoistaan ja on enemmän kotona, koska murkkuikäiselle varsinkin vanhempien erotilanteessa se on tärkeää. No, tätä kesti tarkalleen kaksi kuukautta ja isällä työmenot entisenlaiset. Lisäksi kuvioissa oli uusi naisystävä (yh), joka vei isän vapaa-ajan. Käytännössä lapsi oli suurimman osan illoista ja viikonlopuista yksin kotona. Huomasin sen siitä, että hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa ja öitä luonani. En ensin kysynyt mitään, mutta lopulta lapsi itse kysyi saako sittenkin muuttaa luokseni koska isä ei ole juuri koskaan kotona. No, minulle se tietysti sopi eikä ex-mieskään sitä juuri vastustellut. Eli tämä yh-isänä olemisen kokeilu kesti ex-miehelläni puoli vuotta eikä mies ole ottanut asiaa enää puheeksi.
Minulle jäi sellainen käsitys, että arki lapsen kanssa ja sen vaatimukset oli sittenkin yllättävän rajoittavat menemään tottuneen eronneen miehen mielestä. Saipa kumminkin kehuskella ympäristölle, että on yh-isä!
Oma tapaukseni oli vastaava kun vain vaihdamme paikkaa naiselle ja miehelle. Yh-isä ja kaksi lasta. Lopputuloksena lapseni ovat jo mailmalla turvallisesti. Äidillä ei oikein aikaa jäänyt menoiltaan. Meitä on moneen junaan.
tapaus, ja siinä oli ehkä eronne syykin rivienvälissä luettavissa.
Ilman muuta tapaus on yksittäinen ja henkilökohtainen. Mitä muutakaan se voisi olla? Selostin vain tapahtuneet tosiasiat ex-puolisoni elämästä yh-isänä.
Eromme syistä, jotka eivät tähän yh-isä-aiheeseen varsinaisesti kuulu, en menisi sinuna ulkopuolisena arvelemaan enkä lausumaan juuta enkä jaata.
Minua häiritsee tuo yh-termi. Kun en ymmärrä, jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, niinkuin yleensä on, niin ei kai siinä kumpikaan ole yksinhuoltaja? Vai miten se menee? Käyttävätkö lähihuoltajaksi nimetyt vanhemmat itsestään yksinhuoltaja nimitystä? Eikös yksinhuoltaja todella huolehdi lapsista yksin?
tarkkaa, mutta eiköhän arkikielessä kuitenkin yh:lla ymmärretä sitä kenen luona lapsi pääasiallisesti asuu. Sillähän se käytännön arkivastuukin tosiasiassa on. Yhteishuoltajuus on enemmän paperilla ja virallisissa yhteyksissä.
Eri asia on tietysti nämä yleistyneet viikko ja viikko -systeemit, jossa lapset asuvat säännöllisesti kahta kotia.
Sulla on ilmeisesti ollut riitaisa ero ja huonot sovittelijat? Kerronpa tässä oman kokemukseni. Oman eroni ja lastenvalvojalla tehdyn lasten asioista sopimisen jälkeen minä taas naisena olin todella lyöty. Lastenvalvojan puheista kävi hyvin ilmi, ettei arvosta yhtään äitiä, joka muuttaa pois yhteisestä kodista. En siinä tilanteessa uskaltanut ruveta vaatimaan lähihuoltajuutta itselleni, halusin vajota vain maan alle. Eli mies on nyt ns. lähihuoltaja vaikkakin meillä on yhteishuoltajuus ja lapset ovat vuoroviikoin molemmilla.
Pidä puolesi, älä suostu olemaan rikollinen, koska sitä et todellakaan ole. Ei ero vanhemmuutta miksikään muuta eikä sitä lopeta. Voimia sinulle! Olet hyvä mies :D.
sai vain enenmän pahaa verta aikaan,hän sai ex-vaimon pyörtämään ennen tapaamista sovitut lasten asumiset ja kustannukset.käytännössä ex ei olisi sen kaavan mukaan pystynyt asioita hoitaan ja lasten elämä olisi vaikeutunut huomattavasti lähinnä koulun ja ex:n työaikojen takia.
Niinhän siinä usein käy. Kyllä itseäni on jälkikäteen suututtanut, miten lastenvalvoja minuun äitinä suhtautui. Olisin hänen kantansa ymmärtänyt, jos olisin ollut äiti, joka ei lapsistaan yhtään välitä, vaan ryyppää ja rellestää ja vaihtaa miestä kuin sukkaa. Hän ei myöskään kertonut, mitä oikeuksia on lähivanhemmalla eikä lasten isäkään niistä minulle kertonut. Luulin, että olemme tasavertaisia päättämään lasten asioista. Ei se niin vaan mene. Esim. Jos lasten isä päättää muuttaa jonnekin muualle ja viedä alaikäiset lapset mukanaan, on minun siihen ensin suostuttava. Sitten voi hakea oikeudesta selvityksen perusteella muutosta asiaan. Samoin, jos isä joskus haluaa elatusmaksuja, niin minunhan ne on etävanhempana maksettava, vaikka yhteishuoltajuus onkin. Onneksi niin ei ole vielä käynyt, vaan olemme pystyneet sopimaan menoista keskenään. Lapsilisät tosin tulee hänelle yksinhuoltajakorotuksineen. Ei sitä erovaiheessa ajattele muuta kuin lasten parasta, ei enää jaksa riidellä. Tai itse en ainakaan jaksanut.
Ei se noin vain tule, vaan ihmiset ottavat syystä tai toisesta eron partneristaan.
Ja niin tasa-arvoisia kuin ollaankin, eron syyllä saattaa olla vaikutusta esim. eroavan tai "erotetun" isän tulevaan rooliin.
Höpö höpö. Nykysin ei avioeroon tarvitse mitään syytä ilmoittaa eikä sitä oikeudessa tutkita niinkuin ennenvanhaan. Vai olenko aivan väärässä?
hmm,, mut pitäskö olla? jos ei mentäskää naimisiin hepposin perustein? se onkin eri juttu minkkä kukin kokee perusteeksi hakea eroa.
tarkoittanut, et eron haluavalla tai erottajalla (parilleen enkää antavalla)on joku syy miks kaluaa kantapäät vastakkain.
en ole vielä koskaan kuullut kenenkään kertovan, että otin ukostani tai muijastani eron ilman syytä. :)
Odotellaan pari sukupolvea niin ehkä miehetkin on tasavertaisia vanhempina. Imetysaika on toki toinen, mutta sen jälkeen isä ei ole äitiä huonompi vanhempana. Kaikki erot on joka tapauksessa käsiteltävä tapauskohtaisesti, eli kumpi vanhemmista on sopivampi (lähi)huoltajaksi ja kummalla on mahdollisuus osallistua lastensa elämään paremmin. Täydellisiä ei ole kumpikaan (vaikka moni äiti itseään täydellisenä pitääkin..), vaan erilaisia. Lapsista ei tule sen parempia tai huonompia jos heistä pääsääntöisesti huolehtii isä. Kumpikin osaa omalla tavallaa antaa tai olla antamatta perusturvallisuutta, opettaa käytöstapoja jne. Olen itse nyt eroamassa ja käyn hirveää sisäistä taistelua siitä että hyväksyisin mieheni lasten vars huoltajaksi. Tietysti se kirpaisisi, olla erossa omista nuppusista, mutta niin se kirpaisisi miestäkin. Hänellä nyt sattuu työ olemaan soveliaampaa lasten kannalta, ja lapset on itse kieltäneet minua luopumasta työstäni josta pidän. He ovat minua vakuutelleet etteivät pitäisi minua sen huonompana äitinä, vaikka olisin vain osa-aikahuoltaja. Kai minun siihen on uskominen.