Asun avoliitos ja edel.liitosta 10v.ja13v.lapset.Oltu kimpas 5v.Miesheni ei meinaa hyväksyä lapsia,hänen pitäis saada kaikki huomio,vaik muksut tietty etusijalla.Riitaa tulee rahasta,kun hän ei haluis maksaa lasten ruokamenoja yms.koska ei ole heidän isä.Haluisin kokemusten vaihtoa..
uusperhe
äippä
223190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei perhe toimi noin. Mies, joka rakastaa sinua ja haluaa olla ja elää sinun kanssasi, ei toimi noin.
On totta, että koska miehesi ei ole lastesi isä, hänellä ei ole mitään virallista velvollisuutta huolehtia tai elättää lapsiasia. Mutta koska hän on sinut "valinnut" elämänkumppanikseen, ja sinulla on lapsia, on otettava koko paketti.
Hän siis haluaa sinut, mutta ei lapsia. Oletan?
Tai sitten hän ei halua sinuakaan.
Olin itse pitkään liitossa, jossa alkuun kaikki meni hyvin. Liitto kesti n. 7 v. ja loppuvaiheessa mies alkoi huomautella, miten paljon helpommalla ja halvemmalla hän pääsisi ellei minua ja minun lapsiani olisi; miten MINUN lasteni takia on autokin valittu sellaiseksi että siihen sopii lapset; asuntokin on hänen rahoillaan ostettu ja niin iso että MINUN lapset sopivat siihen ; HÄN ITSE ei oikeastaan autoa tarvitsekaan, mutta kun on nuo MINUN lapset ; jokavuotiset Lapin laskettelumatkakin olisivat paljon halvempia, jos hän yksin matkustelisi mutta kun mukana oli nyt huomioitava mökkimajoitusta myöten MINUN lapseni...
minun kuului siis olla kiitollinen hänen myötämielisyydestään, ja niinhän minä olikin. Elintaso oli hyvä, hänen ansiostaan (olen itse pienituloinen, hän paremmin palkattu ja korkeammin koulutettu).
En muista enää milloin , missä vaiheessa, hän aloitti tuon ja miten kauan sitä kesti ennen kuin erosimme ja hän sai -tai otti-sen vapauden mitä oli kaivannutkin. En tiedä onko hän lapsettomassa suhteessa nyt, vai uudelleen uusperheen isähahmoa leikkimässä vai ihan sinkkuna. Eikä kiinnostakaan tietää. Minusta hän ainakin pääsi eroon, tai no... en ymmärtänyt lähteä ennenkuin hän lähes nakkasi minut ja lapseni ulos siitä asunnosta .
Hän ei osannut ottaa lapsia(ni) huomioon millään tavalla, hän oli itsekin iso lapsi tietyllä tavalla.
Minusta tuntuu että miehesi haluaa erota. Hän vain ei tohdi sanoa sitä sinulle suoraan. Se tulee vaan ilmi tuollaisena valituksena siitä, ettei häntä kiinnosta hoitaa velvollisuuksiaan, jotka eivät ole hänen mielestään hänen velvollisuuksia..
Miten perhe tai parisuhde voi tomia jos molemmat koko ajan pitävät kirjaa siitä, että kattaa vain omat menonsa ja kulunsa, ei toisen aiheuttamia? Että kaikki menee tasan puoleksi?
Olen nyt taas uudessa uusperheessä eikä meillä semmoista lukua pidetä, että kenen lapsen menoerää ja kulua tässä nyt ollaan maksamssa ja jos minä maksan miehen lapsen menon, vaatisin häneltä summaa takaisin.. ei ei ei näin, näin se ei toimi!
Esim. koska mies maksaa tämän asunnon, minä ostan ruuan ja ostan sen myös silloin, kun miehen lapset tulevat viikonlopulle. Oluet mies ostaa, niihin ei minun talousrahat riitä ..:)
Mies kustantaa minun poikani mopohuollot ja huoltaa sen mopon. Minä ostelen hänen tytöilleen vaatteita ja jotain pikkunippeliä esim. pinnejä..
Joskus harmittaa: ei minulla ole varaa vaatettaa tämmöstä lapsilaumaa, mutta se menee ohi ..
asiaa toisinpäin. Jos sinulla ei olisi lapsia ja seurustelisin miehen kanssa jolla on lapsia. Olisit myös se isotuloisempi. Maksaisit miehesi ja miehesi lasten ruoat matkat jne. Miltä sinusta tuntuisi? Veikkaan ettei se olisi helppoa hyväksyä, naisen varsinkaan. Asiassa on aina monta puolta.
Olet oikeassa. Kukaan ei nykyään ajattele kuin vain rahaa, rahaa, mun rahaa, mun rahaa.......
Niin, miksi sitten se isotuloisempi aloittaa suhteen, avioliitonkin, sellaisen pienipalkkaisen yksinhuoltajan kanssa, jos se raha kerran niin kauhean tärkeää on? siis se MINUN raha?
Eikö voisi sitten jo heti suhteen alussa ilmoittaa, että ruokamenot sitten jaetaan niin, että jokainen vastaa omista syömisistään eli näissä em. tapauksissa äiti ostaa ja maksaa kolmasosan, mies vain sen oman osuutensa. Ja vastaavasti asumismenot jaetaan niin että äiti kustantaa asumisesta kolmen edestä, mies vain oman osuutensa.
Siitäkin huolimatta, että naisella ei ole enää oikeutta asumistukeen, koska miehen tulot vaikuttavat. Ja että pienituloinen joutuu nyt maksamaan isompia päivähoitomaksuja, koska tämän miehen tulot vaikuttavat ja lasketaan mukaan päivähoitomaksua määriteltäessä. Samoin käy, jos nainen (se pienituloinen yh) jää työttömäksi ja saa vain Kelan työtömyysavustusta - johon siis ei ole oikeutettu koska miehen tulot ovat niin isot.
Lapsilisän yh-lisä poistuu myös. Summa ei kummoinen ole, mutta on pois kuitenkin.
Molemmat siis luopuvat. Miksi miehen luopuminen on vakavammin otettavaa ja oikeampaa kuin naisen, pienituloisen, luopumiset ja menettämiset?
Parisuhde on kompromisseja. Olipa lapset yhteisiä tai vain toisen biologisesti.
Minun tapauksessani tuossa entisessä liitossa huolehdin itse lasteni menoista, vaatteista ja harrastuksista, urheiluvälineistä, polkupyöristä ym ym ja niiden mahdollisesta huollosta.
Laskettelulomilla jonotimme lippuluukulla peräkkäin: mies osti oman lippunsa ja minä itselleni ja lapsilliseni. Joskus mies oliu avokätinen ja osti minulle lipun. Minä ostin lapsilleni, koska olin niin KIITOLLINEN kaikesta siitä uhrautumisesta mitä hän oli minun ja laseni eteen joutunut tekemään.... Ruuat ostin minä. RAvintola-aterioilla toisinaan niinikään jaoimme: hän maksoi oman osuutensa, joskus myös minun osuuteni. Minä maksoin lasteni syömiset, joskus myös omani.
Kun muutimme ja jouduimme - siis hän jouti - ottamaan lisälainaa asuntoa varten, olin valmis tulemaan mukaan siihen lisälainaosuuteen, valmis siis maksmaaan sitä myös poiskin ja olisin tuntenut asunnon myös omaksi kodikseni. Silloin minulla oli jo varsin hyväpalkkainen työ.
Mies ei suostunut tähän.
Minun säästöni kyllä kelpasivat siinä vaiheessa, kunm auto levisi ja piti uusi hankkia. Auto tuli molempien nimiin, mutta kun se peltilehmä myytiin ja taas vaihdettiin uusi käytetty tilalle, se kosla menikin vain hänen nimiinsä.
Eron aikana sain kuitenkin omani pois.
Ostimme myös huonekaluja siten, että jos hän maksoi sen kokonaan, minä annoin summasta puolet.
Kuitenkaan hän ei osallistunut kodin verhojen tai mattojen hankintaan. Ei edes rivitalon pihamaan hankitoihin..
Vaikka oli se isompituloinen.
Olen edelleen sitä mieltä, että perhe ei toimi jos koko ajan on ajattelu, että tuo lautanen on minun ja nuo kupit sinun; tämä sohva on minun ja matot lattialla ja vuodevaatteet sinun; minä olen nyt kustantanut ja maksanut tämän verran ja sinä vain tuon verran.
OLen myös sitä mieltä, että jos se raha siinä on ratkaisemassa, ei pidä mennä avioliittoon/avoliittoon itseään köyhemmän kanssa.
Pitää perustaa suhde vähintään samantuloisen kanssa.
Jos toisen lapset ovat kiviriippana, ei pidä alkaa seurustelmaan..
Ja siinä vaihdeessa kun isompituloinen huomaa, että se köyhä lapsineen on pelkkä menoerä, on aika laittaa kantapäät vastakkain eikä kiusaata toista, kyseessä kun on ne lapsetkin ja huonosta parisuhteesta (sekä siitä, että ovat vain haittona ja rasitteena) kärsivät lapsetkin.
Tiedän, että tilane on vaikea: kun rakastaa kaikkia, miestä ja lapsiaan. Ei halua luopua, toivoo että tilanne jotenkin menisi hyväksi.. että kaikilla olisi hyvä olla ja että ongelmat selviytyisi..
Yhdessä uusperheessä eläneenä isompitulosena naisena (1 oma lapsi ja 3 miehen lasta, joista 2 asui kotona), en koskaan miettinyt kenen ruokaa tai vaatteita maksettiin. Olen samaa mieltä, että uusperheeseen lähtiessään ottaa joko koko paketin tai ei mitään. Ei se aina helppoa ole, välillä mentiin hammasta purren,mutta aikuisten pitää keskenään pystyä selvittämään tällaiset asiat, kuka maksaa mitäkin!!!!
Kylläpä olet hyvän miehen löytänyt...
meinaatko katsella tuollaista tilannetta lopun elämääsi?Jessus että voi olla idiootti mies.Kuinka edes päädyitte yksiin?Joko hän alusta asti käyttäytyi samoin?Tuoko suhde sinulle onnea?Mietippä näitä ja sitä mikä on sinulle ja lapsille parasta jotta voitte elää onnellisesti.
näin lapsettomana aikusena totean jälleen kerran että seurustelkaa lapselliset lapsellisten ja lapsettomat lapsettoman kanssa!!
ainakaan seurustelisi miehen kanssa jolla on lapsia. Enkä rahojani missään nimessä antaisi vieraille lapsille. Kuka nyt niin TYHMÄ olisi!!!
any way..
Tästä varmaan nousee haloo, kuitenkin..
Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta ja meillä on pieni yhteinen lapsi. Nämä 5 yhdessäolo vuotta olen kantanut vastuun taloudesta ts. maksanut ruuat 100%, maksanut asumiskuluista enemmän kuin puolet ja jos on ollut suurempia menoja, olen maksanut ne(lastenvaunut,uusi parisänky ym)nyt maksan näemmä kokonaan vauvamme hoitomaksut.
Miehelläni on tilipussi tyhjä kuukauden puoliväliin mennessä, koska on elatusmaksut ja lasten "ei niin halvat" harrastukset(esimerkkinä lähiaikoina:tarttis saada 500egeä muksun kilpamatkaan ja toiselle lapselle 500 egen reissu tasapuolisuuden vuoksi)
Olisi pirun kiva, että voisin joskus itselleni ostaa jotain kallista ja ihanaa niillä kuuluisilla kirotuilla RAHOILLA, jotka olen itse tienannut.
Tietysti isän täytyy pitää lapsistaan huolta, mutta näin pitkällä juoksulla rupeaa vituttamaan.
Olin aivan liian sinisilmäinen ja naiivi aloittaessamme suhteen, en todellakaan tiennyt mitä uhrauksia se vaatisi. Jos voisin valita uudelleen valitsisin toisin, mutta sittenhän minulla ei olisi tätä ihanaa lasta...
On hienoa, että lasten isä maksaa, ja SAA maksaa, lastensa kuluja. Sehän tarkoittaa myös, että isä saa osallistua lastensa elämään, vai??? (kaikki isät eivät saa maksaa lastensa harrastuksia, vaikka haluaisivat, ja koska äidillä ei ole varaa, lapsi ei pääse harrastamaan..)
Mutta silti ihmettelen, että isä kynitään kuiviin. 500 euroa harrastusmatkaan on ymmärrettävän rajoissa vielä, mutta sitä minä en tajua, miksi toisenkin lapsen on saatava samalla summalla jotakin "tasapuolisuuden nimissä"???? Tasapuolisuuden nimissä äiti voisi kustantaa tämän hupimatkan?
En myöskään ymmärrä, miksi isä ottaa noin suuren vastuun edellisen liiton lapsista, JOS SEN TAKIA hän ei kykene huolehtimaan millään tavalla tästä nuorimmaisesta lapsesta! Eikö lapset kuuluisi olla tasavertaisia, riippumatta siitä asuuko isän kanssa vai ei.
he maksavat matkan puoliksi, se 500 on vain puolet hinnasta. Tosin mielestäni on ihan reilua että toinenkin saa jotain kivaa, itse vetäisin siskoa ja vanhempia lärviin jos vain "sisko" saisi kalliita matkoja. Sehän se kohtuutonta olisi;vain toisen lapsen hyysääminen.
Minun puolestani miltei aikuinen nuori nainen saisi keksiä halvemman harrastuksen, koska nykyisestä ei kuitenkaan ammattia tule.
Niin, ja kyllä iskä saa ja osallistuu lastensa elämään. Lapset ovat miehen kultapalleroita.
Työnorjalle viestiä!
Olen myös uusioperheessä.
Miehellä on lapsia edellisestä avioliitosta.
Alku seurustelu meni tosi vähillä käteisvaroilla.
Miehen tili meni elatusmaksuihin ja muihin velkoihin.
Tiedoks että on oltu jo yli 12 vuotta yhdessä
ja meillä on nyt 4 vuotias tyttö.
Nyt rupeaa helpottamaan.
Koita kestää. Kyllä se vielä helpottaa
teillä on yhteinen ihana lapsi ja rakkautta.
... usein sitä pidetään itsestään selvyytenä, että lapseton vanhempi kustantaa toisen vanhemman lapsen/lasten menot ja harrastukset (ym). Ehkä se selviönä pitäminen alkaa ajan myötä nappaamaan niin pahasti, että sanomista syntyy. Ei se aina niin mene, että: jos olet minut ottanut, otat myös lapseni ja sinun on vain sopeuduttava siihen. Olisiko aika katsoa myös asiaa toisen näkökulmasta: jos otamme, minä ja lapset, tuon lapsettoman aikuisen, voisimme me myöskin sopeutua ja antaa myöten, eikä vain ajatella, että nythän meillä on enemmän rahaa käytössä, kun meitä on kaksi. Voimme tehdä ja harrastaa enemmän. Vaikka kuinka sitä toista rakastaa, ei välttämättä koskaan rakasta tämän lapsia. Hehän eivät ole sama asia kuin puoliso, vaan täysin eri ihmisiä ja eri luonteisia sellaisia.
Meillä ruokakulut menee puoliksi, mutta mieheni lapsien muihin menoihin en mielestäni ole velvollinen antamaan senttiäkään!! (meillä on yhteinen lapsi ja 2 miehen lasta) Ja esim. jouluisin ostan omalle lapselleni arvokkaampia lahjoja kuin lapsipuolilleni. Olen mielestäni ihan reilu,koska lapsien oma äiti ostaa omilleen kalliimpaa.Lisäksi lapset saavat minun sukulaisilta paketteja,mutta oma lapseni ei (tietenkään) saa exän suvulta mitään. Ymmärsittekö yskän?? Mielestäni ei kukaan voi vaatia elatusvelvollisuutta omille lapsilleen isä/äitipuolelta, sitä varten ovat ne oikeat vanhemmat. Itse en rakasta lapsipuoliani (vaikka haluaisinkin)joten en aina ajattele heidän parastaan. Esim. en tykkäisi hyvää jos mieheni joutuisi kustantamaan kalliita harrastuksia. Omalle lapselle ehkä sallisin sen,koska rakkaus omaan lapseen sumentaa järjen, se on niin voimakas tunne. En tahallani ole "ilkeä äitipuoli", olen rehellinen. Ja kaikki jotka eivät itse ole "puolia",koittakaa ymmärtää meitäkin.. Joulun odotusta kaikille,ja koitetaan kestää toisiamme :) kohtalotovereille terkkuja
puhetta, terveen ihmisen kommentti aiheesta. Kiitos.
Olen itsekin sekä äiti omilleni että aikuinen ihminen (en äiti enkä puolikaskaan) mieheni lapsille.
Joskus on vain niin äärettömön vaikea rakastaa, välittää ja ymmärtää näitä toisen tekemiä lapsia. Aina en edes siedä niitä.. en jaksa. Miksi pitäisi? Enhän aina jaksa enkä kestä omianikaan. Ja näillä lapsillahan on sekä äiti että isä, jotka jaksavat tai sitten eivät, rakastavat ja välittävät enkä usko että he jäävät vajaiksi tai menettävät jotain, jos minun rakkauteni tai välittämiseni ei samantasoista olekaan kuin "oikean" huoltajan.
Olen muuten potenut huonoa omaatuntoa tuosta, että ostan kalliimpia omilleni kuin "lapsipuolilleni", tai siis että huomioi9n omiani enemmän ja annan periksi enemmän, sallin enemmän.. mutta .. onneksi voin senkin tunteen heittää romukomppaan, en ole ainoa "itsekäs ja vain omaansa" ajatteleva äiti.
Sillä kuka lastaan puolustaisi ellei äiti itse? Ja näillä "lapsipuolilla" siis on jo äiti, heillä on myös isä. Minun lapsillani on vain äiti, minä.
lähdin pois parisuhteestani. en sopeutunut äitipuolen rooliin. oli ihan liian vaikeaa ja olisin joutunut luopumaan monista omista unelmistani suhteen vuoksi.
rakastan yhä miestä. en vain oppinut rakastamaan tämän lasta. toisaalta minulle ei annettu siihen tilaisuuttakaan. näin lasta vain joka toinen viikonloppu ja silloinkaan emme tehneet yhdessä mitään (lapsen isä ei antanut siihen mahdollisuutta). tuolla tapaamisvälillä ei ehdi millään edes kiintyä lapseen.
mies teki pitkää tyuöpäivää. ilatsin tämä halusi olla omissa oloissaan ja "nollata" päivän tapahtumat. ainoa yhteinen aikamme siis jäi viikonlopuiksi ja niistäkin joka toinen oli jaettava lapsen kanssa. syystäkin olin mustasukkainen huomiosta. halusin parisuhteen rakastamani miehen kanssa.
mies sysäsi minut perheen ulkopuolelle. perheenä tämä piti lastaan ja ex-vaimoaan (kaavakkeisiin lähiomaista kysyttäessä merkkasi ex-vaimonsa, eikä minua ja se sattui). minua ei otettu huomioon sovittaessa lomista ja muistakaan lapseen liittyvistä asioista, vaikka ne luonnollisesti vaikuttivat yhtä paljon minunkin elämääni (pitihän minun myös järjestää työstä loma samalle ajalle). asiat lytötiin lukkoon jo aina ennen, kuin niistä edes puhuttiin minulle.
mies oli pineituloinen ja velkakierteessä. elätin miehen ja maksoin myös paljon lapseen liittyviä kuluja: ruuat luonnollisesti, mutta mtyös harrastuksia, elatusmaksuja (kun mieheltä oli tili tyhjänä), vaatteita jne,... tilanne tuntui epäoikeudenkmukaiselta.
avioparit ovat hieman eri asia. omaisuus on tällöin muutenkin yhteistä. meillä kaikki mitä maksoin, meni käytännössä miehen eduksi (asunto ja auto tämän nimissä).
en enää jaksanut. huomasin jokin aika sitten olevani aivan uupunut, enkä enää jaksanut ponnistella edes niinä viikonloppuina, kun lapsi oli meillä. päätin lopettaa piian ja maksajan hommat ja lähteä rakentamaan omaa elämää. jännityksellä odottelen miten mies pärjää jatkossa. lapsen elatusapuun tällä ei enää ole varaa, asunto tulee lähtemään alta (sitä ennen auto). tarjoan tästä lähtien vain henkistä tukea ja pyysin myös miehen vahempia antamaan sitä tälle (tiedän miten vaikeaa tulee olemaan).
mies varmaan katuu, ettei antanut minulle mahdollisuutta olla osa perhettä. tiedän, että tämä rakastaa minua, mutta tiedän myös, että tämä oli minusta taloudellisestikin riippuvainen. nyt mies joutuu opetella matalampaan elintasoon ja opetella elämää. tämä lastenhoitaja-siivooja-keittäjä-maksaja lähti, kun ei saanut ansaitsemaansa kohtelua. toivottavasti ei ota heti uutta naista, vaan opettelee vihdoin elämää. aina ennen joku muu tehnyt kaiken valmiiksi.
tästä lähtien rahani menevät vain minuun itseeni. ei tarvitse kantaa kaunaa kenellekään. kaiken irtaimiston jätin miehele ja sovinnolla hankin itselleni uudet. kalliiksi tuli, mutta eipähän tarvinnut tapella.
ehkä lapsen on nyyt parempi olla, kun isän uusi kumppni ei ole koko aikaa nalkuttamassa, kieltämässä jatkuavaa tietokoneenpelaamista, laittamassa pahaa ruokaa ja huomauttelemassa nukkumaanmenoajoista. elatusapu pienenee minimiin (ja menee yleiseltä taholta) ja isä muuttaa kohta vuokrayksiöön (jos sellaisen saa ilman luottotietoja). ei tarvi enää käydä siellä typerässä baletissakaan, kun ei kukaan maksa lukukausimaksuja! lapsi pääsee vihdoin matkustamaan junalla isän auton sijaan. nämä asiat siis muuttuvat.
:) kaikille ilmeisesti paras näin.
Hei minäkin olen, uusperheen äiti. Monta vuotta olen miettinyt,miksi tähän ryhdyin. Meillä on yhteinen lapsi ja mieheni 2 lasta. Lapseni on pitänyt minut järjissäni ja tyytyväisenä olotilaani. Mieheni lapset ovat jo nyt aikuisia molemmat, Toinen muuttanut omaan kotiin, ja meistä on tulossa isovanhemmat. Minusta vara mummo.Olen alle 40v. Ilmaisen piian saivat kun tänne muutin. Pettymys oli suuri kun en passannutkaan kaikkea valmiiksi eteen.En paljon ole heistä välittänyt.Pois muuttaneen lapsen kanssa nyt välit on hyvät ja odotan ihan innolla,pienokaista. Kotona oleva lapsi on aiheuttanut minulle niin paljon mielipahaa että odotan vaan että hänkin muuttaa. Onneksi opiskelee toisaalla on harvoin kotona. Joten kylläpä kannattaa miettiä. Tälläistä perhe vaihtoehtoa. Vaikka rakkautta olisikin, se voi arjen pyörityksessä,kadota mitä jää jäljelle? Onneksi kaikki alkaa olla paremmin ei enää murkkuja. Omastani selviän kun tähänkin asti on päästy.
varmaan aika paljon siitä huomioitko myös miestäsi ja onko omaisuutenne yhteistä jne,...
nämä ovat vaikeita juttuja. ei kukaan noin vain sopeudu tilanteeseen. itsekin seurustelin 2 vuotta miehen kanssa, jolla lapsi ja ei se helppoa ollut. mies eli velkakierteessä ja teki koko ajan lisää velkaa ja minun olisi kuulunut elättää sekä mies, että tämän lapsi, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. ei se helppoa ole. rahaa jaoin, mutta kaikki omaisuus oli miehen nimissä ja nyt kun ero tuli, kaikki myös jäi miehelle, vaikka elätin sekä isää että lasta, maksoin miehen omistaman asunnon lainaa, miehen omistaman auton lainaa jne,...
avoliitto ei ole yhtä yksiselitteinen, kuin avioliitto.
te olette olleet jo kauan yhdessä, mutta ei mies välttämättä vieläklään ole sopeutunut lapsiin. se ei johdu lapsista, vaan nimenomaan teidän keksiknäisistä väleistäsi. annathan miehesi kokea olevansa osa perhettä? annathan miehellesi myös huomiota? annathan miehellesi päätösvaltaa lapsiakin koskevissa asioissa?
jos mies kokee olevansa perhettä, hän myös on valmis elämään sillä tavoin. jos taas sysäät miehesi ulkopuolelle kaikesta lapsiin liittyvästä, niin ei ole ihme, jos ei tämä halua lapsiasi elättää. elatusvelvollisuus on kuitenkin vain vanhemmilla. miehesi saatrtaisi kuitenkin osallistua ihan mielelläänkin, kunhan annat täle ensin mahdollisuuden nähdä lapset positiivisena asiana ja annat tälle myös mahdollisuuden tutustua lapsiin, ilman että olet aina mukana´. kun mietit itsesi samaan tilanteeseen (ja ilman omia lapsia) ymmrätänet miestäsikin.
mies rakastui sinuun ja hänen oli sitten otettava lapset siinä samalla. aluksi tämä ei varmaan edes ymmärtänyt mihin ryhtyi, mutta rakkauden syventyessä oli varmaan jo liian vaikea ruveta katumaan, kun huomasi miten vaikeaa on sopeutua lapsiin. mies kaipaa sinun tukeasi voidakseen tukea sinua!
et voi sanoa noinkaan, että muksut etusijalla. mikäli ajattelet noin, ei miehestäsi voikaan tuntua hyvältä. rakkautta lapsiin ei voi verrata rakkauteen aikuista kohtaan. ne ovat eri asioita.
lasten hyinvointi on tottakai tärkei asia, mutta AINA kehotetaan nimenomaan panostamaan parisuhteeseen, jotta kaikilla olisi perheessä hyvä olla. joskus se täytyy tehdä tavallaan lasten kustannuksella, mutta lopussa kiitos seisoo.
Minusta lasta ei saa laittaa parisuhteen alttarille, olipa kyseessä uusperhe tai ydinperhe.
Ja tuo, että äidin tulisi antaa miehelle vastuuta lapsista ja perheest
ja huomioida miestä ja ottaa hänet osaksi perhettä.. jne.
En tiedä tämän alkuperäisen taustaa ja sitä, mitä kotona on käytännössä, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei se ihan niin yksiselitteisen helppoa ole.
Ensinnäkin: kun on vuosikausia kantanut yksin ja itse vastuun lapsista ja kodista, on vaikea siirtää tuosta noin vain vastuuta toiselle ihmiselle. Ajan kanssa se onnistuu, mutta se edellyttää myös sitä, että mies jaksaa odottaa, ja ennenkaikkea että mies itse ottaa sen "isän paikan" siinä perheessä.
Ei nainen sitä voi miehelle ojentaa tai näyttää. Sen joko osaa ottaa tai ei, ja mies, jolla ei ole omia lapsia, ei ehkä osaa ottaa tätä roolia, ei vaikka se hänelle valmiina tarjottaisi...
Olin itse avioliitossa lapsettoman miehen kanssa, lapset olivat minun edell. liitosta. Alku meni hyvin, ongelmat tulivat sitten kun lapset alkoivat tulla murrosikään ja ovet paikkuivat ja lapsi huusi ja kirkui ja vaati ja oli kaikkeen ja aina tyytymätön.
Kun olin vuorotyössä, ja kaupassakäynti jäi miehen harteille, hän toi sieltä ruokaa perheemme lemmikille, siis "omalle lapselleen" . Mahdollisuus oli ottaa vastuuta, ostaa ruokaa koko perheelle, ja hän osti vain lemmikille ruuan.
Tuli iltamyöhällä kotiin ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään.. ja minä huudan, että mitä minä noille lapsille huomenna aamuksi laitan, ennen kouluun menoa??!!
Toisaalta: jos maanantaiaamuna oli kaapissa vain ruisleivän kannikka ja vähän paahtoleipää, jätin aamulla aamiaisen väliin, ajattelin että syön töissä, että lapsille jää voileipäainekset. Sitten töissä puhelin soi ja kiukkuinen lapsi soittaa: ei ole kuin kuiva ruisleivän kanta, mitä me otamme aamiaiseksi?
Mies oli syönyt , vaikka hänellä on työssä ruokasali, jossa on aamiaismahdollisuuskin!!
Miehelle ei voinut sanoa, hän suuttui! Hän oli kuin yksi lapsista.
Opin sitten että pakkasessa on aina oltava jotain, mitä maanantaiaamuksi voi kaivaa, jos viikonloppuna on kaappi tyhjentynyt...
Nuo ovat vain pieniä esimerkkejä, jäävuoren huippuja.
Koko ajan mies jaksoi muistuttaa, että minun lasteni takia hän... ja yksin jos hän olisi niin...
hän valitti siitäkin, että vaikka lapset eivät olleet kotona, olivat ulkona tai kavereilla, me emme voineet noin vaan lähteä jonnekin vaan piti "päivystää" kotona. MInusta se oli itsestäänselvyys. Jokainen normaali äiti ja isä tekee niin.
Mies ei tajunnut tätä.
Ja olisi ollut mahdollisuutta ottaa vastuuta, kuulua perheeseen jne, sillä olin vuorotyössä ja mies joutui viettämään aikaa lasteni kanssa, hänellä olisi ollut mahdollisuus huolehtia heidän läksyistä mutta hän lopetti sen..
Jos parisuhde on hyvä, myös lapset voivat hyvin. Mutta vaikka parisuhde olisi hyvä ja toimiva, mutta toinen aikuisista kohtelee lapsia huonosti, ei siinä silloin ole lapsella hyvä olla.
Silloin lapsi menee parisuhteen alttarille.Ja silloin kärsii lapsi. Aikuiset voivat hyvin, mutta lapsella ei ole perhettä??
Lapsi pitäisi mennä aina parisuhteen edelle, etenkin uusperheissä. Sillä jos ja kun ero tulee,se ei-biuologinen osapuoli on historiaa. Hänellä ei ole enää mitään velvollisuutta eikä oikeutta lapsiin, ja yleensä hän myös unohtaa lapset, vaikka yhdessäolovuosia olisi paljonkin, "Eiväthän ne ole minun lapsiani"
Minun mielestä siis uusperheissä aikuinen ottaa itse oman paikkansa ja vastuunsa. Päävastuu on aina biol. vanhemmalla, mutta jos haluaa edes kutakuinkin sille rinnalle, on itse se paikka otettava. Ei odotettava että se ojennetaan tai näytetään.
että olet eronnut kun ajattelet että lapsi menee parisuhteen edelle. Kaikki suhteessa ovat tasavertaisia. Onko kenties miehesi jäänyt vähemmälle huomiolle kun hän käyttäytyy noin? Kannattaa nyt viimeistään mennä itseensä ja ajatella parisuhdettakin eikä vain lapsia.
että rakkaus lapsiin on eri asia, kuin rakkaus aikuiseen. eli näitä asioita ei voi rinnastaa ja siksi kumpaakaan ei voi myöskään laittaa toistensa edelle (kumpaakaan).
sen sijaan on tärkeä auttaa kumppania sopeutumaan lapsiin, sillä vain siten tämä voi onnistua siinä. kun lasten äiti/isä vain tekee kaiken vaikeammaksi, alkaa tämä "isä-/äitipuoli" syyllistää jo lapsiakin kaikista asioista mitkä mättävät ja sehän ei missään nimessä ole lasten edun mukaista. siksi kumppanin huomioiminen ja auttaminen on tärkeää. tämän kuuluu saada tuntea olevansa tärkeä osa perhettä voidakseen myös olla sitä!
no meillä lapsen oma isä ei huolehtinut jääkaappiin ruokaa, kun lapsi oli tulossa viikonlopuksi, vaan minä sen tein "äitipuolena". minä laitoin lapselle sängyn valmiiksi ja raahasin lelut komerosta. laitoin ruuan, pesin pyykin, maksoin ruuat ja tekemisen ja lisäksi muut asumis- ja elämismenomme. olisin tehnyt kaiken tuon mielelläni ja valittamatta, jos olisin edes tuntenut kuuluvani perheeseen ja kokenut että mies arvostaa minua ja sitä mitä tein. koin kuitenkin olevani täysin ulkopuolinen, ilman päätösvaltaa mistään, muukalaisena omassa kodissani (aina kun lapsi oli meillä) ja siksi sain tarpekseni.
ei jokaisessa uusperheessä olekaan näin, cvaan monilla tilanne varmaan on paljon tasavertaisempi. toivon kuitenkin, että lasten äidit muistavat millainen mies oli vielä silloin, kun olivat yhdessä (tekikö kotitöitä, osallistuiko lastenhoitoon, oliko muuten vastuullinen jne,...). tuo auttaa varmaan ymmärtämään "äitipuoltenkin" asemaa. me yleensä teemme täällä kotona kaiken työn, vaikka lapset olisivatkin vain miehen. kodinhoitajan rooli ei kuitenkaan ole mukava, jos näihin velvollisuuksiin ei liity myös oikeuksia osallistua lasten elämään muillakin tavoin.
jos ei saa perheenjäsenen oikeuksia, ei silloin tarvi täyttää perheenjäsenen velvollisuuksiakaan!
paikka on toki otettava itse ja myös ansaittava, mutta kun sitä ei anneta, vaikka miten yrittäisi, alkaa yrittämiseenkin jo kyllästyä. ainakin minulle kävi näin.
onneksi olen vielä nuori ja suomessa riittä vielä ikäisiäni miehiä (23), joilla ei ole lapsia. on paljon helpompaa rakentaa suhde/perhe puhtaalta pöydältä, kuin toisten "jämistä".
ymmärrän, että jos olet vuosikausia kantanut yksin vastuun lapsista, et osaa sitä jakaa, mutta,...
useimmissa tapauksissa kai eronneista pareista ainakin edes toisella on melko pian eron jälkeen uusi kumppani ja näissä tapauksissa kysymys ei ole siitä, etteikö isä/äiti osaisi jakaa vastuuta (kun on sen tottunut jakamaan exänkin kanssa).
meillä mies odotti, että minä kannan vastuun hänen lapsestaan (annan rahaa, laitan ruuan, pesen pyykin, siivoan ja järjestän lapselle tekemistä, maksan harrastukset, ostan vaatteet jne,...), mutta ei kuitenkaan halunnut keskustella minun kanssani muista lapseen liittyvistä asioista. en siis saanut sanoa mielipidettäni lomien vietosta tai muistakaan extra-ajoista milloin lapsi oli tulossa luoksemme, vaikka nuo luonnollisesti vaikuttivat yhtä paljon minun elämääni. asiat oli aina päätetty valmiiksi lapsen äidin kanssa, ennen kuin minulle edes mainittiin mistään.
lapsella oli ongelmia koulussa. nuorena ihmisenä ja paljon lasten kanssa olleena (olen vetänyt partiota, ollut au pairina ja minulla on juuri tuon lapsen ikäinen pikuveli) minun olisi ollut helppo auttaa ja tarjosinkin usein apuani, mutta näissä asioissa en saanut puuttua. en kuulemma ollut mikään sanomaan, kun minulla ei omia lapsia ole. hyvin kuitenkin kelpasin maksajaksi.
tuli monet riidat, kun lapsi sai kokeesta arvosanaksi esim 8- ja isänsä vaati minua maksamaan tälle 10€ siitä hyvästä. olin itse sitä mieltä, että kokeesta on tultava kiitettävä, jos kerran palkitaan ja 10€ on liian iso summa muutenkin. en ollut saanut osallistua päätökseen siitä paljonko maksetaan ja mitä arvosanaa mikäkin eurosumma edellyttää, koin olevani vapaa myös tuosat maksajan velvoitteesta ja isänsä ollessa rahaton, lapsi jäi ilman palkintyoa (jonka vanhemmat olivat mielestäni täysin tyhmyyksissään menneet lupaamaan, kun kummallakaan ei ollut rahaa millä maksaa ja olettivat vain, että kyllä se isän uusi maksaa).
meillä jettiin taloudellista vastuuta, mutta ei vapautta osallistua päätöksiin.