Vielä kesällä kaikki oli hyvin.. Suunniteltiin häitä tulevalle kesälle.. Unelmoitiin yhteisestä tulevaisuudesta..
Jälkeenpäin ajateltuna oliko kaikki sittenkään hyvin.. Olin kuitenkin jo silloin ahdistunut, halusin vain uskotella itselleni että hän olisi paras mies minulle, ettei kukaan ikinä rakastaisi samalla tavalla, etten osaisi ikinä olla kenenkään muun kanssa..
Marraskuussa kaikki rupesi muuttumaan.. Huomasin hänessä etääntymisen merkkejä, huomasin että itsekin halusin vain olla muualla kuin kotona, niin ihanassa yhteisessä kodissamme.
Joulukuussa oltiin eron partaalla, molemmat itki.. Sanottiin että rakastetaan mutta ei samalla tavalla kuin ennen.. Voimat ei kuitenkaan riittäny kummallakaan eroamiseen, päätettiin että yritetään vielä, vaikkakin vapaammin, eli saadaan olla enemmän omien kavereiden kanssa keskenämme.
Mies ymmärsi hieman väärin..
Olinhan minäkin tietysti baarissa tutustunut uusiin ihmisiin, tosin sen edemmäksi mikään ei levinnyt..
Mies, se kenestä olisin kaikista vähiten uskonut, se kuka vannoi että jos menettää minut kuolee, toi naisen, MEIDÄN yhteiseen kotiin..
Riideltiin.. Sovittiin.. Ettei tapahdu tälläistä ikinä enää.. Mies pyyteli anteeks, vannoi rakastavansa..
Toinen kerta.. Pahempi.. Tuttuni kanssa.. Mies sanoo ettei kummankaan kanssa edennyt seksiin asti, että pussaili vain.
Nyt olen niin jumissa.. Tahtoisin pois suhteesta, mutta miten kun kaikki on yhteistä.. Kun hänellä on minusta puolikas? Tahtoisin jatkaa, mutta miten kun Mieskin vaihtelee mielipidettään joka päivä.. Tänään rakastaa ja huomenna ei enään tiedä.. Kaikki hajoaa.. Kaatuu niskaan..
Liian nuorena tavattiin, ruvettiin seurustelemaan, muutettiin yhteen.. Ja nyt tuntuu ettei mikään enään tunnu miltään..
Olisiko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Neuvoja?
Jos kysyttävää niin tarkennan.
Jälkeenpäin ajateltuna oliko kaikki sittenkään hyvin.. Olin kuitenkin jo silloin ahdistunut, halusin vain uskotella itselleni että hän olisi paras mies minulle, ettei kukaan ikinä rakastaisi samalla tavalla, etten osaisi ikinä olla kenenkään muun kanssa..
Marraskuussa kaikki rupesi muuttumaan.. Huomasin hänessä etääntymisen merkkejä, huomasin että itsekin halusin vain olla muualla kuin kotona, niin ihanassa yhteisessä kodissamme.
Joulukuussa oltiin eron partaalla, molemmat itki.. Sanottiin että rakastetaan mutta ei samalla tavalla kuin ennen.. Voimat ei kuitenkaan riittäny kummallakaan eroamiseen, päätettiin että yritetään vielä, vaikkakin vapaammin, eli saadaan olla enemmän omien kavereiden kanssa keskenämme.
Mies ymmärsi hieman väärin..
Olinhan minäkin tietysti baarissa tutustunut uusiin ihmisiin, tosin sen edemmäksi mikään ei levinnyt..
Mies, se kenestä olisin kaikista vähiten uskonut, se kuka vannoi että jos menettää minut kuolee, toi naisen, MEIDÄN yhteiseen kotiin..
Riideltiin.. Sovittiin.. Ettei tapahdu tälläistä ikinä enää.. Mies pyyteli anteeks, vannoi rakastavansa..
Toinen kerta.. Pahempi.. Tuttuni kanssa.. Mies sanoo ettei kummankaan kanssa edennyt seksiin asti, että pussaili vain.
Nyt olen niin jumissa.. Tahtoisin pois suhteesta, mutta miten kun kaikki on yhteistä.. Kun hänellä on minusta puolikas? Tahtoisin jatkaa, mutta miten kun Mieskin vaihtelee mielipidettään joka päivä.. Tänään rakastaa ja huomenna ei enään tiedä.. Kaikki hajoaa.. Kaatuu niskaan..
Liian nuorena tavattiin, ruvettiin seurustelemaan, muutettiin yhteen.. Ja nyt tuntuu ettei mikään enään tunnu miltään..
Olisiko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Neuvoja?
Jos kysyttävää niin tarkennan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhan tuosta omasta tekstistäs nyt tullu jo esille, että liian nopeesti ja ehkä liian aikasin.
Kertomasi mukaan ainakin miehelle, joka kuvitteli suhteesta jotakin muuta kuin leikkikotia (ehkä). Oma exä oli hieman kuin sinä, myös nuori ja innos kodin perään hinnalla millä hyvänsä ja unohti, että miehet kaipaa muutakin kuin verhot seinälle.
Tosin, ehkä paras tapa on tehdä kakki kerralla väärin.. paas ittes paksus, jotta mies on lirissä/kiikissä (nninku meillä). Sitte koetatte kasvaa yhteen muutaman vuoden ja jos ei onnaa niin poikki.. (joskus menee poikki kuitenkin, niinku meillä) ja elutusmaksut seuraa perässä.
kyse on loppujenlopuksi biologisesta pakosta, jotta rakkaudella ei ole asian kanssa juuri mitään tekemistä kun laajemmilti asiaa tutkitaan (fantasiaa se).
En ollut se joka halusi edetä niin nopeasti.. Lähinnä olen se joka on kokoajan stoppailut.. Mies on vain antanut vauhtia kokoajan eteenpäin ja sanonut ettei oli iällä väliä jne..
Uskoin siis vaan kaikkeen ja sotkeuduin tähän kaikkeen.
Mutta kyse on kuitenkin samasta asiasta.. nyt sitte miehellä oli hirvee hinku. Jos sulla ei ollu hinkua vielä kotia leikkiä niin hommahan meni niinku kuuluukin. Vaikka tietysti sattuu vähän aikaa.
tsempiä, kyll se siitä :)
Mulle kävi ihan samalla tavalla. Mä puhuin miehelle aina siitä, että otetaan aikaa ja katsellaan rauhassa. Mies sanoi että meidät on tarkoitettu yhteen, menemme naimisiin ja olen hänen elämänsä nainen. Pikkuhiljaa kun aloin luottaa kaikki alkoi hajota. Mies vetäytyi ja pelehti toisten kanssa. Odotin hänen ratkaisuaan ja lopulta se odotus palkittiin kurjasti: mies löysi rakkauden, mutta ei minusta. Ehkäpä totaalinen tauko tekisi teille hyvää ja näyttäisi oikean suunnan.
Tapasin elämäni rakkauden 16-vuotiaana, 3v täyttä onnea ja auringon paistetta, seuraavat 3v. edestakas soutamista,ollaan ei olla, halutaan ei haluta. 3v. sitten "lopullinen" ero, mutta rakkaus ei oo kadonnut kummaltakaan. Rakastetaan ja ikävöidään, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mut uskallus ei riitä enää yrittämään. Surkeaa kun järki ja tunteet ei natsaa mut näillä mennään silti.