Tämä postaus on kirjoitettu pinnallisesta näkökulmasta ja se pitäisi myös lukea suht pinnallisella tavalla. Joten ihmiset jotka että siedä ja voi ymmärtää pinnallista ajattelua, pyydän teitä kiltisti sulkemaan selaimenne ja menemään katsomaan tv:tä.
Noni eli alku varoitus on tehty joten itse asia. :)
Nyt naiset kuvitelkaa tilanne. Saavutte johonki tilaan, esim. luokkahuone, linja-auto, uusi työpaikka ihan mitä tahansa. Näette siellä kolme(3) miestä, kaksi näistä miehistä on sellaisia klassisen komeita eli sanotaan nyt sellaisia suht jokanaisen unelmia. Pitkiä, lihaksikkaita(sopivasti), tummia ja tulisia (jokaisella naisella on tietenkin oma ihanteensa joten älkää ottako kirjaimellisesti tuota esimerkkiä, just humour me).
Sitten tämä kolmas kaveri on ihan perusjantteri, ei erotu massasta mitenkään, mutta ei kuitenkaan ole vastenmielisen näköinen vaan ihan ok tyyppi.
Nyt kysymys koskeekin sitä, että millä perusteilla te naiset voisitte ikinä kiinnostua siitä tavallisesta kaverista jos vaihtoehtoina olisi pari ulkonäöltään "täydellistä"(sellaista ei ole, mutta kuvitellaan) miestä.
Onko esim. sillä väliä jos tämä "tavis" kaveri on osoittanut kiinnostustaan heti vaikka katsekontaktilla siinä missä nämä 2 eivät vielä ole tehneet mitään. Voiko tuo saada heti kiinnostuksen aikaiseksi? Tai tuleeko sellaisista todella komeista kavereista jotain ennakkoajatuksia, tyyliin joka naisen perässä juoksevia panomiehiä tai että heidän perässään on aina naisia lirkuttelemassa joten ette haluaisi aina katsella kun muut naiset vikittelisivät teidän miestä.
Tai yksi vaihtoehto, että se perusjantteri voisikin olla paljon maanläheisempi eli ei olisi ylimielinen oman ulkonäkönsä takia tai muuta vastaavaa.
Ja muistakaa, että ette ole ikinä ennen tavannut ketään näistä vaan kaikki on aivan uusia tuttavuuksia, jolloin ei voida vedota mihinkään luonteeseen vaan kaikki on täysin pinnallisia ja stereotypioihin painottuvia valintoja.
Tossa oli pari esimerkkiä, mutta kertokaan kiitos omat näkemyksenne tilanteesta. :)
Voi olla, että olen pahasti väärässä ja kaikki naiset valitsisi sen hunksin sieltä aina. Tiedän sen että miesten logiikalla vastaavassa tilanteessa 99% miehistä valitsisi sen kauniin naisen vaikka heillä ei siihen olisikaan mitään mahdollisuuksia. Mutta naisilla tunnetusti on vähän erillaiset ja "monimutkaisemmat" (näin miehen näkökulmasta :)) tavat valita se keneen tutustutaan. :)

Vastaukset 6
Vanhimmat
ottaisi komean ja lihaksikkaan miehen. Ellei sitten taviksella ole jumalaton tukku rahaa sylissään..
aina tulisi se komistus valituksi. Mutta tavismiesten eduksi toimii se, että ne komistukset yleensä on narsistisia kusipäitä.
Eipä silti, mä olen aina ennen sanonut, että haluaisin ihan tavismiehen, mutta nyt kun olen lueskellut tätä palstaa, niin en varmaan edes uskaltaisi aloittaa mitään tavallisen suomalaisen miehen kanssa. Eihän teille nainen tunnu olevan mitään muuta kuin pillu, jonka velvollisuus olisi antaa kaikille miehille. Se komistus ehkä pettäisi ja olisi itsekäs ja itserakas, mutta parempi sekin kuin naisia vihaava luuseri.
"Onko esim. sillä väliä jos tämä "tavis" kaveri on osoittanut kiinnostustaan heti vaikka katsekontaktilla siinä missä nämä 2 eivät vielä ole tehneet mitään. Voiko tuo saada heti kiinnostuksen aikaiseksi?"
- Kyllä voi, vähintään jonkunlainen kiinnostus luultavasti herää jos "tavis" vaikka vilkuilee pieni kiva pilke silmäkulmassa ja hieman hymyillen. Jäävät ne alfat siinä sitten heti jälkeen jos eivät tee mitään.
"Tai tuleeko sellaisista todella komeista kavereista jotain ennakkoajatuksia, tyyliin joka naisen perässä juoksevia panomiehiä tai että heidän perässään on aina naisia lirkuttelemassa joten ette haluaisi aina katsella kun muut naiset vikittelisivät teidän miestä."
- Yleensä kyllä juuri noin. Sen takia "taviksesta" kiinnostuu helpommin.
"Tai yksi vaihtoehto, että se perusjantteri voisikin olla paljon maanläheisempi eli ei olisi ylimielinen oman ulkonäkönsä takia tai muuta vastaavaa."
- Juuri näinkin, vaikka voihan olemus myös pettää. Toivottavasti ei!
Miun rankkauksessa se tavis on helpommin korkeammalla ja eteneekin halutessaan pidemmälle.
..aikalailla mun ajatuksia myötäilevää tekstiä. Tottakai se ulkonäkö kiinnittää ensin sen huomion, mutta hyvin nopeesti sen kiinnostuksen saa sitten tapettuakin, jos tutustuessa tulee ilmi jotain "negatiivista".
Kolme on kuitenkin vielä niin pieni määrä ;), että kerkiää todennäköisesti huomioimaan jokaisen. ;p
Ja voi olla, et vaikka kuinka "tajuis", et tos ois nyt oikeen "saalis" ulkosesti tarjolla, niin kuitenkin ne kemiat vetää sen vähemmän saaliin puoleen.. ;)
Oliks tää riittävän pinnallisesti vastattu? ;)
Mä en jaksanut lukea puoliakaan sun tekstistä. Mä ajattelin ett sulle olis hyvä mennä kuntosalille kokeilee elävässä elämässä pientä flirttiä naisten kanssa. Siellä ne puntit nousis melkein ihan itsestään sieltä lattiasta ja ulkonäkö sulla alkais kohenee trimmimpää kuntoon. Ihan vaan naisia katellessa ja puntteja nostellessa. Mitä tykkäät ajatusleikistä? Älä vaan jää tavikseksi...se on surkeeta luettavaa;)Kaikkea hyvää sulle..
Harmi ettet jaksanu lukee kokonaan, käytin paljon aikaa ja vaivaa tohon. :( noei..
Mut itse tohon asiaan. Katsos kun vaikka mä oon tässä jo pari vuotta tuolla salilla ~4x viikossa rehkiny niin ei se naama siitä mihinkään muutu. ;)
Eli vaikka lihakset oliski kohillaa niin se pärstäkerroin pysyy aina vaan samana. :)
Toisaalta siinä oot oikeessa et naiset välillä onnistuu saamaan sellaisen ylimääräisen potkun aikaseks siihen treenaamiseen. :) Ei sitä ehkä tulis niin usein siellä käytyä jos sali olis täynnä vain 120kg lihaskimppu miehiä.
Ja korjataan vielä sen verran tota tilannetta, että kyseessähän ei ole mitenkään mun tilanne, jos sitä satuit luulemaan? Mä oon liian "outo" ihminen että voisin ikinä luokitella itseäni "tavikseks". :) Yleisesti rupesin vaan pohtimaan tota naisten logiikkaa et miten ne oikee pohtii näit asioita. Eli meneekö hommat niinku miehillä et kaunis nainen on aina se ensimmäinen (ja yleensä ainoa) vaihtoehto vaikka se nainen olis luonteeltaan millainen tahansa. :)