alkoholi & vhh

Millaista alkoholipolitiikkaa olette noudattaneet vhh:n kanssa?
271924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kuivia valkoviinejä ja Koffin liteä, kohtuudella.

Äänestä

olin kolme kuukautta täysraittiina. Kun elimistö oli tottunut muutokseen ja paino pudonnut jotain 10 kiloa niin sen jälkeen mukaan tuli viinit. Hyvän ruoan kanssa on paikallaan lasi, pari viiniä. Punaviinissä on paljon hyviä, terveyttä edistäviä aineita. Satunnaisesti tietyissä juhlatilanteissa kahvi ja konjakki. Drinkkejäkin mutta ei mitään sokeripohjaisia liköörejä tai mehuja vaan kirkasta sellaisenaan veden kanssa. VHH:lla voi myös satunnaisesti ottaa muutaman oluen terassilla, ei VHH siihen kaadu.

Äänestä
  • Silti sanot, että jos tekee mieli suklaata, niin VHH ei ole aidolla pohjalla. Miksi alholin nauttiminen on eri asia, perustele?

    Äänestä

  • kaadu? kirjoitti:

    Silti sanot, että jos tekee mieli suklaata, niin VHH ei ole aidolla pohjalla. Miksi alholin nauttiminen on eri asia, perustele?

    Mustakin olutta voi ottaa satunnaisesti, vaikkapa kerran viikossa pari pulloa. Kannattaa kyllä
    katsoa tuleeko oluesta nälkä, mulla tulee.

    Mä en nykyään oikein edes voi juoda olutta ilmavaivojen&ripulin takia. Ongelma alkoi kymmenkunta vuotta sitten kotimaisilla pohjahiivaoluilla ja paheni syksyllä lääkkeiden
    vaihdon yhteydessä sellaiseksi, että pintahiivaoluetkaan eivät enää sovi
    (pinta- ja pohjahiivaoluissa eri määrä sokereita).

    Äänestä

  • kaadu? kirjoitti:

    Silti sanot, että jos tekee mieli suklaata, niin VHH ei ole aidolla pohjalla. Miksi alholin nauttiminen on eri asia, perustele?

    silloin kun kirjoitin noin, niin kyse oli suklaanhimosta. Jos mieliteot menevät himon asteelle niin silloin ei ole VHH:n perusteet hallinnassa. Kyllä suklaata voi VHH:lla satunnaisesti syödä niinkuin alkoholiakin nauttia satunnaisesti, mutta jos molempiin tulee himo niin silloin kaikki ei ole kunnossa VHH:n näkökulmasta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    vaan mieliteoista, siitä mikä saattaa välillä tuntua hyvältä. Älä sekoita ja vääristele asioita.

    Äänestä

  • syöt "hyvää ruokaa", jonka kanssa menee viiniä? Entä ne "satunnaiset juhlatilanteet" konjakkeineen, milloin? Entä kirkkaat ja oluet? Voitko valoittaa, kerran viikossa, kuukaudessa, vuodessa....?

    Äänestä

  • vhh:ta mutta peruna kaataa,hei haloo.Ehkä peruna kuitenkin on terveellisempi kun viina.
    Noudatan vhh:ta eikä siihen kuulu viinat eikä peruna mutta,jos olis pakko valita niin ilman muuta ottaisin mieluummin perunan,sen terveellisemmän.

    Äänestä

  • usein kirjoitti:

    syöt "hyvää ruokaa", jonka kanssa menee viiniä? Entä ne "satunnaiset juhlatilanteet" konjakkeineen, milloin? Entä kirkkaat ja oluet? Voitko valoittaa, kerran viikossa, kuukaudessa, vuodessa....?

    mutta yksin syödessäni en käytä viiniä. Viini liittyy silloin kuvaan mukaan jos valmistan ja tarjoan hyvälle ystävälle jotain speciaalia tai jos hän tekee saman minulle. Kun käyn ulkona syömässä liikelounaita niin niihin ei kuulu viini.

    Kahvia ja konjakkia olen nauttinut muutaman kerran viime vuoden aikana. Kaveri täytti 60 vuotta, toinen kaveri meni naimisiin ja sitten oli erään yhteistyökumppaniyrityksen 20-vuotisjuhla ja kaksissa pikkujouluissa oli myös tarjolla konjakkia ja myös muuta juotavaa valinnan mukaan.

    En erityisemmin pidä oluesta mutta pari kolme kertaa terassilla viime kesänä muutama tuoppi.

    Ei missään tapauksessa kerran viikossa eikä kerran vuodessa mutta tarkkaa kirjanpitoa ei ole joten se on siltä väliltä. Alkoholin nauttiminen tapahtuu hyvien ystävien seurassa ja vieraitahan saattaa tulla koska tahansa joten joskus voi mennä kuukausi pari ilman mitään ja sitten saattaa pari kertaa kukaudessa olla jotain tarjolla.

    Äänestä

  • Triglyarvosi olivatkin aivan huikeat ennen dieettiä. Taisi olla lääkärin määräys lopettaa runsas alkoholin käyttö.

    Äänestä

  • eivät kaada kirjoitti:

    vhh:ta mutta peruna kaataa,hei haloo.Ehkä peruna kuitenkin on terveellisempi kun viina.
    Noudatan vhh:ta eikä siihen kuulu viinat eikä peruna mutta,jos olis pakko valita niin ilman muuta ottaisin mieluummin perunan,sen terveellisemmän.

    Kysehän ei ole terveellisyydestä (alkoholin kohtuukäyttökään ei tietysti ole epäterveellistä)
    vaan siitä, että kuivassa viinissä tai viinassa
    ei ole hiilihydraattia ja perunassa on.

    24 cl viiniä ei mulla vaikuta verensokeriin (eikä
    ruokahaluun) mitään mutta syöppäs banaania tai perunaa niin tulee kamala piikki verensokeriin ja kiljuva nälkä.

    Äänestä

  • old_profile_5183 kirjoitti:

    että olen järjettömän nälissäni,joku tarjoaa minulle vaihtoehtoisesti viinaa tai perunaa:D Todellakin ottasin sen perunan,vaikka sitten en olisikaan enää vhh:lla.Oikeenko tosiaan se on niin tarkkaa,jos otan perunan,en olekaan enää vhh:lla??
    Jos muissa dieteissä "repsahtaa" joskus voi silti noudattaa jatkossa sitä diettiä,eihän voi olla vhh niin tiukkapiposta hommaa,no ei mulla ainakaan ole ja omasta mielestä olen silti vhh;lla

    Äänestä

  • himosta kirjoitti:

    vaan mieliteoista, siitä mikä saattaa välillä tuntua hyvältä. Älä sekoita ja vääristele asioita.

    Itse miellän suklaanhimoksi sen kun ei pysty pidättäytymään sen syönnistä, eikä pysty lopettamaan järkevästi palaan tai kahteen, vaan vetää niin paljon kun napaan mahtuu.

    Mieliteoksi miellän sen kun joskus silloin tällöin tekee mieli jotain makupalaa ja pala esim. Maraboun Premium 86% (2 hiilaria palassa) tyydyttää tuon tarpeen.

    Äänestä

  • olis tilanne kirjoitti:

    että olen järjettömän nälissäni,joku tarjoaa minulle vaihtoehtoisesti viinaa tai perunaa:D Todellakin ottasin sen perunan,vaikka sitten en olisikaan enää vhh:lla.Oikeenko tosiaan se on niin tarkkaa,jos otan perunan,en olekaan enää vhh:lla??
    Jos muissa dieteissä "repsahtaa" joskus voi silti noudattaa jatkossa sitä diettiä,eihän voi olla vhh niin tiukkapiposta hommaa,no ei mulla ainakaan ole ja omasta mielestä olen silti vhh;lla

    Kokeile vhh:ta niin huomaat että sinunkaan ei tarvitse enää olla järjettömän nälissäsi.

    Äänestä

  • VHH-peikko kirjoitti:

    Kokeile vhh:ta niin huomaat että sinunkaan ei tarvitse enää olla järjettömän nälissäsi.

    olen vhh:lla ja juttu oli tilanne JOS olis nälkä.

    Äänestä

  • VHH-peikko kirjoitti:

    Kokeile vhh:ta niin huomaat että sinunkaan ei tarvitse enää olla järjettömän nälissäsi.

    Siis kuten sanoin,olen vhh:lla ja tilanne oli JOS olisi järjetön nälkä.
    Mikä tuossa on sinulle niin vaikeaa käsittää?
    Kysäseppä joltain aikuiselta,kyllä varmaan joku sinua viitsii neuvoa ymmärtämään.

    Äänestä

  • olis tilanne kirjoitti:

    että olen järjettömän nälissäni,joku tarjoaa minulle vaihtoehtoisesti viinaa tai perunaa:D Todellakin ottasin sen perunan,vaikka sitten en olisikaan enää vhh:lla.Oikeenko tosiaan se on niin tarkkaa,jos otan perunan,en olekaan enää vhh:lla??
    Jos muissa dieteissä "repsahtaa" joskus voi silti noudattaa jatkossa sitä diettiä,eihän voi olla vhh niin tiukkapiposta hommaa,no ei mulla ainakaan ole ja omasta mielestä olen silti vhh;lla

    Ehkä nyt ei yhtä perunaa lasketa mutta jos syö vaikka isot ranskalaiset tms. niin sinä päivänä et ole VHH:lla, vaan repsahdit. Seuraava päivä on taas
    uusi juttu. Hiilihydraatittomat alkoholijuomat kun
    ei sisällä hiilareita niin ne on periaatteessa sallittuja mutta totta kai alkoholissa on paljon kaloreita eikä mikään dieetti laske painoa (toki
    muita positiivisia terveysvaikutuksia voi olla)
    jos juo paljon. Kossupullossa on noin puolen päivän kalorit.

    Alkoholi yksinään ei ole mitenkään oiva elintarvike mutta kyllä alkoholi on ollut
    ihan tärkeä ravintoaine vielä ihan äskettäin
    etelä-euroopassa, viinirypäle kun kasvaa aika
    vaatimattomissa oloissa eikä sitä voi säilöä
    kuin viiniksi. Väestön terveys on ollut lisäksi
    hyvä, vaikka alkoholin kulutus on ollut paljon
    suurempaa kuin suomessa (vrt. välimeri
    ja suomi -60-luvulla).

    Itse ottaisin kyllä sen
    pihvin kyytipojaksi lasillisen viiniä mielummin kuin perunan. Jos olisi valittavana vain viini tai peruna niin sitten olisi pakko valita se peruna kun pelkällä viinillä ei elä.

    Äänestä

  • et ymmärrä kirjoitti:

    olen vhh:lla ja juttu oli tilanne JOS olis nälkä.

    vasen kanava?

    Äänestä

  • kun et ymmärrä kirjoitti:

    Siis kuten sanoin,olen vhh:lla ja tilanne oli JOS olisi järjetön nälkä.
    Mikä tuossa on sinulle niin vaikeaa käsittää?
    Kysäseppä joltain aikuiselta,kyllä varmaan joku sinua viitsii neuvoa ymmärtämään.

    oikea kanava?

    Äänestä

  • et ymmärrä kirjoitti:

    olen vhh:lla ja juttu oli tilanne JOS olis nälkä.

    feikki. Keksi parempaa jos haluat että joku uskoo tarinoitasi.

    Äänestä

  • kun et ymmärrä kirjoitti:

    Siis kuten sanoin,olen vhh:lla ja tilanne oli JOS olisi järjetön nälkä.
    Mikä tuossa on sinulle niin vaikeaa käsittää?
    Kysäseppä joltain aikuiselta,kyllä varmaan joku sinua viitsii neuvoa ymmärtämään.

    ja VHH ei kuulu yhteen. Tietäisit tämän JOS noudattaisit VHH:ta.

    Äänestä

  • eivät kaada kirjoitti:

    vhh:ta mutta peruna kaataa,hei haloo.Ehkä peruna kuitenkin on terveellisempi kun viina.
    Noudatan vhh:ta eikä siihen kuulu viinat eikä peruna mutta,jos olis pakko valita niin ilman muuta ottaisin mieluummin perunan,sen terveellisemmän.

    Mutta perunalla et pääse hiprakkaan :D

    Äänestä

  • olis tilanne kirjoitti:

    että olen järjettömän nälissäni,joku tarjoaa minulle vaihtoehtoisesti viinaa tai perunaa:D Todellakin ottasin sen perunan,vaikka sitten en olisikaan enää vhh:lla.Oikeenko tosiaan se on niin tarkkaa,jos otan perunan,en olekaan enää vhh:lla??
    Jos muissa dieteissä "repsahtaa" joskus voi silti noudattaa jatkossa sitä diettiä,eihän voi olla vhh niin tiukkapiposta hommaa,no ei mulla ainakaan ole ja omasta mielestä olen silti vhh;lla

    Viinaa tuskin juodaan nälän takia joten typerä koko ajatus :D

    perunassa ON hiilareita, kirkkaassa viinassa EI!
    menikö perille, ei nyt liity nälkään mitenkään, tässä puhuttiin alkoholista, ei nälästä eikä perunasta :D

    Äänestä

kannattaa nauttia nimenomaan rasvapitoisen eikä hiilihydraattisen aterian kanssa. Samaten alkoholin on hyvä olla melko sokeritonta.

Löysin tällekin asialle selityksen, mutta unohdin sen jo osittain enkä löydä sitä uudestaan. Perustui kuitenkin siihen, että jos veressä on paljon glukoosia silloin kun nautitaan alkoholia, insuliinia alkaa joko erittyä normaalia enemmän tai sen teho voimistuu.

Oon tällä hetkellä tipattomalla, mutta normaalisti tulee juotua viinejä, viinaa (täysmehun kanssa tai paukkuna) ja kuivia siidereitä.

Äänestä
  • luin jostain että nautittu alkoholi estää maksaa valmistamasta glukoosia jolloin verensokeri laskee ja tulee kärttyisä olo.(Nakkikioskilla ravintolaillan jälkeen on ärtynyttä porukkaa..). Se puolustaisi jonkun hh-pitoisen nauttimista. Esim. tummaa suklaata...

    Äänestä

10 litran päivävauhtia

Äänestä
  • tosi huonoo kiljua kun täytyy noin paljon juoda

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tipaton? kirjoitti:

Millaista alkoholipolitiikkaa olette noudattaneet vhh:n kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu